Eläkeläinen Eija Pyykkö, 68, ja kääpiösnautseri Bertta, 6, Inkoosta.
Eläkeläinen Eija Pyykkö, 68, ja kääpiösnautseri Bertta, 6, Inkoosta.

Eija Pyykkö ajattelee, että koiran menettäminen olisi kovempi pala kuin avioero tai konkurssi. Hän on kokenut nekin.

"Tuossa Bertta sohvalla kököttää, aina vieressä tuhisee. Olemme olleet kolme vuotta yhdessä.

Kun sain Bertan omaksi, se tuntui kohtalolta. Olin nähnyt hänet vieraan talon pihassa, kun kävelin ohi. Omistajat eivät enää jaksaneet viedä Berttaa lenkille. Sanoin heille, että jos joskus haluatte luopua koirastanne, älkää myykö muille, tämä on minun koirani.

En tiedä, miksi sanoin niin ja miten uskalsin. Vähän myöhemmin Bertta muutti luokseni. Se oli niin onnellinen hetki! Ehkä meidät oli tarkoitettu toisillemme.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

"Metsässä Bertta katsoo: Tuletko jo? Tuletko perässä ihan varmasti?"

Vähintään kolme kertaa päivässä lähdemme ulos. Yksin ei tulisi mentyä. Metsässä Bertta katsoo: Tuletko jo? Tuletko perässä ihan varmasti? Tulenhan minä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ilman koiraa en olisi kuntoutunut aivoverenvuodon jälkeen. Oikea puoleni halvaantui, leipääkin oli vaikea leikata. Mutta kun oli joku vaatimassa huomiota, oli pakko vahvistua.

Tunnen varmasti jokaisen Inkoon koiranomistajan. Kun koirat haistelevat toisiaan, me ihmiset puhumme siitä, mitä maailmalla ja lähempänä tapahtuu, puhumme vaikka säästä.

"Joka päivä minut nähdään ja kuullaan. Se ei ole tässä iässä itsestään selvää."

Joka päivä minut nähdään ja kuullaan. Se ei ole tässä iässä itsestään selvää.

Bertankin kanssa juttelemme paljon. Hän ymmärtää kaiken. Jos sanon televisiouutisten jälkeen, että mennäänkö nukkumaan, Bertta kallistaa päätään ja on jo menossa.

Ajattelen, että koiran menettäminen olisi kovempi pala kuin avioero tai konkurssi. Olen kokenut nekin. Koira voi rakastaa enemmän kuin yksikään ihminen. Sen rakkaus on pyyteetöntä. Bertta on olemassa joka päivä ja joka hetki vain minua varten.

"Toivon jopa, että me lähtisimme Bertan kanssa yhtä aikaa."

Jos Bertta lähtee tästä maailmasta ennen minua ja olen terve, otan uuden koiran, mutta en pentua. En halua, että kukaan joutuu kaipaamaan minua. Toivon jopa, että me lähtisimme Bertan kanssa yhtä aikaa. Se ei taida olla mahdollista.

Arjen paras hetki on aamukahdeksalta, kun Bertta herättää minut. Avaan silmät ja näen Bertan. Sitten pussaamme. Siitä päivä alkaa."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 12/2015.

Sabina Maria

Hyvä tarina. Koirat antavat todella paljon. Kunpa kaikki joilla on esim. masennusta tai tuntevat itsensä yksinäiseksi ymmärtäisivät tämän ja jos vain mahdollista niin ottaisivat koiran. Minulla on kolmas koira menossa ja kaikki ovat olleet yhtä rakkaita. On todella kamalaa menettää se paras ystävä jossain vaiheessa mutta sekin on elämää. Ilman koiraa en enää osaa olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla