Kirjailija Pauliina Rauhala kuuntelee lempirunoaan mieluiten laulettuna. Se muistuttaa siitä, mihin elämä tulisi käyttää.
”Minulla on joskus taipumus pelätä muutoksia ja jumiutua siihen, mitä muut ajattelevat. Sellaisissa tilanteissa saan voimaa runoista. Jotkin säkeet ovat kulkeneet mukanani vuosikymmeniä.
Yksi tärkeimmistä voimarunoistani on Kaarlo Sarkian Älä elämää pelkää. Siihen tiivistyy yhtä aikaa onni ja suru, löytäminen ja luopuminen, rohkeus ja rajallisuus.
”Kelaan laulua monta kertaa peräkkäin.”
En yleensä lue runoa itse vaan kuuntelen sitä Ritva Sorvalin laulamana, sävel on Kaj Chydeniuksen. Se on minulle ainoa oikea tulkinta. Silloin kun olen kuuntelutuulella, kelaan laulua monta kertaa peräkkäin, mieluiten yksin.
Runon jokaisen säkeistön lopussa viitataan kuolemaan. Nuorempana viittaus tuntui synkältä. Nyt se on vain lempeä ja viisas muistutus siitä, että elämän päivinä aika tulisi käyttää hyvin, asioihin ja ihmisiin, joilla on merkitys.”
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 6/2018.
