Perhe remontoi rappiolla olleesta autiotalosta unelmakodin kierrättämällä: ”Meillä ei sisusteta, meillä kodistetaan”

Talo oli ollut vuosia autiona. Sen näki pihan vallanneista roskista ja haalistuneesta maalipinnasta. Rikkinäisestä ikkunasta sisään kiivetessään Julia Immosta jännitti, vaikka talon omistaja oli kehottanut tekemään juuri niin. Lukittuun etuoveen ei ollut tallessa yhtään avainta.

Sisällä huoneissa velloi tyhjien pullojen meri. Seinät olivat tupakasta keltaiset, ja joku oli potkinut yläkerran vanhat puuhellat rikki. Nurkissa lojui patjapino, jolla kutsumattomat vieraat olivat viettäneet öitään. Ehkä asialla olivat olleet laitapuolen kulkijat, ehkä joku kotoaan karannut nuori.

Julia Immonen oli ihaillut taloa jo pitkään kulkiessaan sen ohi viedessään Hilda-tytärtä esikouluun.

”Kun näin talon ensimmäistä kertaa sisältä, se tuntui heti omalta”, Julia sanoo.

”Taisin olla aika pumpulissa. Näin vain omat visioni talon kunnostamisesta.”

”Talo oli rakenteiltaan kunnossa, kiitos rikottujen ikkunoiden”

Julia kutsui miehensä Teppo Immosen kanssa asiantuntijat arvioimaan taloa, ja he saivat kuulla sen, mitä toivoivatkin. Talo oli pohjarakenteiltaan kunnossa.

”Katto ja kivijalka olivat ehjät, ja ilmanvaihtokin oli autiovuosien ajan pelannut, kiitos rikottujen ikkunoiden”, Julia kertoo.

Talosta tehtiin kaupat.

Kaikkien maun mukaan

Talon pihasta kasaantui kuorma-autollinen jätettä, sisältä toinen samanlainen lasti. Immoset kävivät roskat läpi yksitellen ja lajittelivat ne kierrätykseen. Lopulta kierrättämisestä tuli koko remontin kantava ajatus. Julia ja Teppo bongailivat maaseutujen autiotaloja, selvittivät niiden omistajat osoitteen perusteella ja kysyivät, saisiko talojen materiaaleja ostaa.

Uusi sänky piti ostaa, kun Wäinö pomppi edellisen rikki.

”Autiotaloista saattoi saada peräkärryllisen tavaraa satasella. Löysimme kauniita vanhoja listoja, väliovia ja kylpyhuoneeseen Arabian lavuaarin.”

Ikkunalasit haettiin vanhan kerrostalon ikkunatyömaalta. Muuten ne olisivat menneet kaatopaikalle. Kauniisti aaltoilevat vanhat lasit sopivat talon tunnelmaan. Ruudut kiinnitettiin perinteisellä ikkunakitillä ja karmit maalattiin pellavaöljymaalilla.

Tärkeintä autiotalon remontissa oli, että jokainen perheenjäsen tuntisi olonsa kotoisaksi. Kaikki saivat siksi valita taloon jotain mieleistään ilman muiden mutinoita.

Hilda tahtoi vanhan metallisen kerrossängyn ja Wäinö krokotiilin pään huoneensa seinälle. Julia ja Teppo valitsivat tapetteja huoneisiin vuorotellen.

Nurkat narisevat elämästä

Nousevan auringon talo, Blueberry Hill, Huvikumpu. Immosten talo on vuosien saatossa saanut useita nimiä.

”Kun markan arvo aikoinaan romahti, taloa myytiin kuulemma miljoonalla markalla. Siitä tulee Miljoonatalo, yksi nimistä, joilla talo kylällä tunnetaan”, Julia kertoo.

Alun perin talo rakennettiin 1920-luvun lopulla sahan työntekijöiden asunnoiksi. Siksi siinä oli neljä erillistä asuntoa vielä silloinkin, kun Julia ja Teppo ostivat sen.

”Nykyään vitsailemme lasten kanssa, että talo naristelee meille nurkkiaan, koska se on iloinen, että sisällä on taas elämää.”

Vanhassa talossa on monta hyvää puolta. Kun katosta rapisee maali ja seinästä paistavat läpi 90 vuotta vanhat tiilet, eivät muutamat lelut lattialla haittaa mitään. Tärkeää on, ettei kotona tarvitse koko ajan varoa.

”Eiväthän lapset oppisi mitään, jos joutuisivat koko ajan pelkäämään kolhuja.”

”Tyttömme Hilda saa rauhassa leipoa meille viikonloppuaamuisin lettuja. Eiväthän lapset oppisi mitään, jos joutuisivat koko ajan pelkäämään sotkua tai pieniä kolhuja.”

Kaikki, mitä talossa oli autiovuosien aikana tuhottu, on pystytty korvaamaan vanhoilla materiaaleilla.

”Tuntuu ihanalta pelastaa tavarat, koska joku olisi kuitenkin jossain vaiheessa tuikannut tuleen ne kaikki autioituneet talot, joista haimme tavaraa.”

Nyt nekin autiotalot saavat jatkaa elämäänsä yhden pelastetun talon sisällä.