Miska kokee yhdeksi elämäntehtäväkseen pitää hyvää huolta eläimistä. Tässä hän seurustelee Spá från Järsta -islanninhevosen kanssa.
Miska kokee yhdeksi elämäntehtäväkseen pitää hyvää huolta eläimistä. Tässä hän seurustelee Spá från Järsta -islanninhevosen kanssa.

Miska Ivakko kertoo, mikä veti paljasjalkaisen kaupunkilaisen asumaan metsän keskelle vailla mukavuuksia – ja miksi ihana hiljaiselo kääntyi lopulta taakaksi.

Miska Ivakko on ajanut tietä tuhansia kertoja. Valot vilisevät silmissä, moottoritie kohisee, väsymys painaa niskaa.

Helsinki-Vantaan lentoasemalle on kotoa matkaa sata kilometriä, ja Miska ajaa sen edestakaisin joka arkipäivä.

Eräänä aamuna hän miltei nukahtaa rattiin. Pelko nukahtamisesta pitää virkeänä seuraavina aamuina.

”Olin ollut välillä sairauslomillakin ennen kuin tajusin, että uupumukselleni on tultava stoppi. Syksyllä 2016, 28 vuoden työuran jälkeen, päästin irti työstäni vuoropäällikkönä lentoasemalla.”

"Koti oli sielunmaisemani."

Miskan puoliso Atte Rinne oli lopettanut oman työnsä lentokentällä jo aiemmin. Kaukana työpaikasta sijaitsevasta kodista kumpikaan ei halunnut luopua.

”Koti oli sielunmaisemani. Siellä viihtyivät sekä eläimet että ihmiset”, Miska sanoo.

Rakkaus vanhaa hirsitaloa ja luonnossa asumista kohtaan voitti mukavuudenhalun. Kerran Miska tapasi kodin kuistilla hirven, metsän kuninkaallisen.
Rakkaus vanhaa hirsitaloa ja luonnossa asumista kohtaan voitti mukavuudenhalun. Kerran Miska tapasi kodin kuistilla hirven, metsän kuninkaallisen.

Bilehile muuttaa maalle

Luonto ja eläimet. Ne olivat syy, jonka vuoksi Miska ja Atte alun perin muuttivat sadan kilometrin päähän työpaikaltaan. Meren rannalla ja metsän keskellä Loviisassa heitä odotti vanha, vaatimaton hirsitalo, joka sai heidät venyttämään itseään äärirajoille.

Alun perin Miska ja Atte ovat pesunkestäviä helsinkiläisiä. Pääkaupungista he muuttivat ensin Tuusulaan, lähemmäs lentokenttää.

"Olin täysi helsinkiläisbilehile."

”Atte oli varma, etten selviäisi kahta viikkoa Tuusulassa, koska olin täysi helsinkiläisbilehile. Mutta sydämeni huomasi, että kauempana vilkkaasta liikenteestä ja hälystä oli parempi olla.”

Kevättalvella 2006 Miska näki lehdessä kuvan talosta, jonka hän oli bongannut asuntoilmoituksista aiemminkin. Kohtaloa, pakko olla.

”Lähdimme ajamaan Loviisaan aivan huviksemme.”

Vanhasta valokuvasta näkee, kuinka tiheästi talon edustalla joskus kasvoi puita.
Vanhasta valokuvasta näkee, kuinka tiheästi talon edustalla joskus kasvoi puita.

Metsätien päässä Miskan kasvoille levisi hymy: tämä ei voinut olla todellista! Hyinen talvipäivä ei viilentänyt kokemusta, joka muistutti  äkkirakastumista.

Paikka huokui rauhaa. Oli punainen hirsitalo, aitta ja navetta. Vanhat kiviaidat olivat kuin unesta.

”Olin mykistynyt. Lunta oli niin paljon, ettei talon ovia saanut auki, mutta ei se haitannut. Tiesimme Aten kanssa siinä hetkessä seisovamme kotipihassamme.”

Yläkerran uuni on nähnyt paljon elämää. Enää sitä ei käytetä.
Yläkerran uuni on nähnyt paljon elämää. Enää sitä ei käytetä.

Koti vailla mukavuuksia

Kymmenen vuoden aikana bilehileestä ropisi irti jokainen glitterin hippunen. Talossa ei ollut sisävessaa, saati suihkua. Moni kohta kaipasi remonttia.

Miska ja Atte vaihtoivat hirsiä ja tilkitsivät niiden välejä lampaanvillalla ja pellavaeristeellä, kantoivat tiiliä, raivasivat puita.

Kun jokin urakka tuli valmiiksi, he olivat iloisia ja ylpeitä, mutta samalla seuraava kohta odotti jo korjaamistaan.

Moni kauhisteli, miten pienen lapsen kanssa voi pärjätä ilman mukavuuksia.

”Teimme valtavasti töitä kodin eteen. Pihakin oli aluksi melkein umpimetsää”, Miska sanoo.

Perheen muuttaessa Loviisaan Saska-poika oli viisivuotias. Moni ulkopuolinen kauhisteli, miten pienen lapsen kanssa voi pärjätä ilman mukavuuksia. Nykyiselle 17-vuotiaalle ulkohuussi ja pesutilat piharakennuksessa ovat normaaleja juttuja.

"Tällä sohvalla ei ole juuri löhöilty", Miska naurahtaa.
"Tällä sohvalla ei ole juuri löhöilty", Miska naurahtaa.

Kun Saska kasvoi, yksi asia mietitytti Miskaa: pitkä ja pimeä koulutie. Kun Saska oli pienempi, hän käveli joka aamu kilometrin metsätienpätkän isommalle tielle odottamaan koulubussia.

Yhtenä päivänä tiellä nähtiin susi. Sen jälkeen koulubussi haki pari viikkoa pojan kotipihasta.

"Poikamme oppi lapioimaan lantaa ja korjaamaan autoa."

”Saska ei kertaakaan murjottanut muuttoamme keskelle ei mitään. Uskon, että annoimme Aten kanssa pojallemme parhaat eväät elämään. Hän oppi kunnioittamaan eläimiä ja luontoa, lapioimaan lantaa ja korjaamaan autoa. Kaupungissa tällaiseen ei olisi ollut tilaa”, Miska sanoo.

Alakerran olohuoneen kynnyksen yli on astunut monta sukupolvea.
Alakerran olohuoneen kynnyksen yli on astunut monta sukupolvea.

Koirien, lampaiden ja hevosten koti

Läheisissä metsissä liikkuu susien lisäksi myös karhuja ja muita metsäneläviä.

”Muistan ikuisesti, miten istuin pilkkopimeällä kuistilla, kun aivan yhtäkkiä vieressäni olivat höyryävät sieraimet. Valtava uroshirvi!” Miska muistaa.

Sekä hirvi että Miska jähmettyivät paikoilleen. Hirvi katsoi suoraan Miskan silmiin ja jatkoi sitten matkaa kohti tummaa metsää. Miska ja Atte päättivät ottaa vahtikoiran.

Laumanvartijakoirat Kössi, Ilpo ja Gishana ovat lempeitä jättiläisiä ja rakkaita perheenjäseniä. Heidän tultuaan ei aidatulle kotipihalle ollut kenelläkään asiaa ilman lupaa.

Elämä jatkuvan remontin keskellä oli yhtä aikaa rauhallista ja raskasta.

Miska on aina rakastanut eläimiä. Lapsena hän lenkitti naapureiden koiria ja kävi hoitamassa poneja, kun Sirkus Finlandia tuli kaupunkiin. Loviisassa hän teki unelmastaan totta ja hankki oman hevosen. Islanninhevoset Spá från Järsta ja Gustur frá Dynjanda ulkoilivat tyytyväisinä metsätarhassaan.

Elämä metsän ja jatkuvan remontin keskellä oli yhtä aikaa rauhallista ja raskasta. Miskan irtisanoutuminen ei muuttanut sitä, vaikka uusi työ kiinteistövälittäjänä sopikin helpommin arkeen.

”Nämä 11 vuotta ovat olleet tunteiden sekamelskaa. Olemme rakastaneet täällä asumista, mutta samaan aikaan ison kokonaisuuden hallitseminen on uuvuttavaa eikä aika riitä kaikkeen. Lopulta turnausväsymys valtasi meidät.”

Teetetyn lankkupöydän äärellä Miska ihaili pihapiiriä joka aamu kahvia juoden.
Teetetyn lankkupöydän äärellä Miska ihaili pihapiiriä joka aamu kahvia juoden.

Miska ei halunnut kokea työuupumusta uudelleen. Tämän jutun kirjoittamisen jälkeen Miska, Atte ja Saska ovat jättäneet hyvästit rakkaalle kodilleen.

”Se teki hemmetin kipeää. Onneksi ihanan paikan osti huolehtiva perhe. Tiedämme, että remontti viedään loppuun ja taloa kunnioitetaan”,  Miska huokaa.

Uusikin koti on vanhalla maatilalla peltojen ja metsien ympäröimänä. Siellä on helppo nauttia maaseudun hiljaisuudesta – mutta pitkään tyhjillään ollut talo odottaa isoa remonttia.

Miska ja Atte eivät vain voineet sille mitään, että paikka lumosi heidät. Siinä hetkessä.

Juttu on ilmestynyt Kodin Kuvalehdessä 23/2017.

Heini on maalannut kaakelit laattamaalilla ja koristellut ne salmiakkikuvioilla.
Heini on maalannut kaakelit laattamaalilla ja koristellut ne salmiakkikuvioilla.

Kun Heini alkoi lukiossa seurustella Jari-Pekan kanssa, hän ajatteli, että hevimies sopisi hyvin isännäksi punaiseen tupaan peltojen keskellä. Suunnitelmasta tuli totta.

Miten päädyitte tähän kotiin?

Heini: ”Vielä jokunen vuosi sitten tuntui siltä, ettemme päätyisikään. Pelkäsimme, ettei unelmien kotia olisi olemassakaan. Opiskelimme ja työskentelimme Tampereella ja asuimme kerrostalossa. Molempien unelma oli kuitenkin vanha hirsitalo maalla.

Jo lukiolaisena, kun aloimme seurustella, ajattelin, että Jassosta tulisi haaveideni punaisen hirsitalon isäntä. Pitkätukkainen, nahkatakkinen, kitaraa soittava hevimies sopi mielestäni täydellisesti peltojen keskelle punaiseen tupaan. Ikävä kotiin Pohjois-Pohjanmaalle oli hetkittäin sietämätön.”

”Molempien unelma oli vanha hirsitalo maalla.”

Jasso: ”Ennen tätä punaista tupaa olimme ihastelleet erästä toista vanhaa taloa. Sen hinnasta emme päässeet sopimukseen, mikä tuntui silloin aivan surkealta.”

Jari-Pekka ja Heini ovat oppineet, ettei vanhan talon kaikkia nurkkia kannata edes yrittää suoristella.
Jari-Pekka ja Heini ovat oppineet, ettei vanhan talon kaikkia nurkkia kannata edes yrittää suoristella.

Heini teki himmelit ruokapöydän ylle herkullisen värisistä muovipilleistä.
Heini teki himmelit ruokapöydän ylle herkullisen värisistä muovipilleistä.

Tuvan kirsikkatapetissa on Heinistä juuri sopivasti söpöstelyä.
Tuvan kirsikkatapetissa on Heinistä juuri sopivasti söpöstelyä.

Miltä sen oikean löytäminen tuntui?

Heini: ”Kun ensimmäisen kerran ajoimme Haukkuojan talon pihaan Haapajärvellä, kaupat oli molempien mielissä sinetöity. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ei ollut kaupungin valoja tai asfalttia, vain kylätie, vanhat aitat ja pieni, suloinen talo. Jasso keksi heti, että hän voisi rakentaa entiseen hevostalliin musastudion.

”Kun ensimmäisen kerran ajoimme talon pihaan, kaupat oli molempien mielissä sinetöity.”

Jos jokin laulu kertoisi muutostamme tänne, se olisi Egotripin Nopeimmat junat. Siinä lauletaan näin: ’Olen kasvanut kiinni maahan lapsuuden maisemaan, kasvanut kiinni tyttöön siihen oikeaan. Olen kasvanut kiinni taloon, jonka ikkunan pielistä vetää. En tahdo kuuta taivaalta kuin kerran vuoteen enää.’ Voisin vaikka vannoa, että se on kirjoitettu meistä. Nopeimmat junat eivät taatusti pysähdy enää täällä.

Ensimmäiset vuodet muuton jälkeen olin huolissani talon kunnosta. Tarkistimme katon joka rankkasateen jälkeen ja pidimme paikkoja tarkasti silmällä. Pelko on miltei häipynyt. Kaikki saakin olla tasaisesti vinossa. On turha yrittää suoristaa nurkkia, jotka eivät enää oikene.

Pikkutarkka asuja ei sopisi tänne, mutta olisihan se hassua, jos kyläkauppana ja koulunakin palvelleessa talossa ei näkyisi elämä. Sehän on jälkiä täynnä.”

Heini on hurahtanut maatouskoihin, joita löytyy kotoa puisina sekä pehmeinä. Kangasmaatuska on itse tehty. Tulvan talonpoikaissohvan koristeet on maalannut ystävä.
Heini on hurahtanut maatouskoihin, joita löytyy kotoa puisina sekä pehmeinä. Kangasmaatuska on itse tehty. Tulvan talonpoikaissohvan koristeet on maalannut ystävä.

Iso astiakaappi on Heinin isän tekemä aarre, joka maalattiin tätä kotia varten valkoiseksi.
Iso astiakaappi on Heinin isän tekemä aarre, joka maalattiin tätä kotia varten valkoiseksi.

Täydellinen työpöytä löytyi Facebookin kierrätysryhmästä. Tietokonekin maastoutuu tyyliin sopivaksi.
Täydellinen työpöytä löytyi Facebookin kierrätysryhmästä. Tietokonekin maastoutuu tyyliin sopivaksi.

Miten teitte talosta kodin?

Heini: ”Sisällä ovat puhaltaneet muutoksen tuulet. Pidän raikkaista maaleista ja värikkäistä tapeteista ja vaihdan tapetteja hetken mielijohteesta. Meistä molemmista on kehittynyt kovia vanhojen aarteiden bongaajia. Kunnostamme kirpputoreilta, netistä ja antiikkiliikkeistä hankitut huonekalut yhdessä.

Pyöritän Handmade by Heini -yritystäni ompeluhuoneessa makuuhuoneen vieressä. Yrittäminen ei aina ole helppoa kaukana kasvukeskuksista ja liikennevaloista. On onni, että toinen meistä saa säännöllisen palkkapussin, mutta toisaalta yksikään työpäiväni ei ole harmaa. Raha ei ole elämän tarkoitus.

”Täällä arki on sopivan hiljaista.”

Täällä arki on sopivan hiljaista. Kylällä ajetaan traktoreilla, ja ilmassa tuoksuu lehmä. Villasukat pysyvät vetoisilla lattioilla tiukasti jalassa kesälläkin. Talvella käymme kuntosalilla lumikolan varressa, ja hieno elämys on kipittää lumisen pihan läpi navettasaunasta sisälle.

En ole missään nähnyt niin paljon tähtiä kuin täällä. Kun saan tehdä töitä kotona ja juoda aamuteen samalla, kun aamu-usva pakenee pelloilta, on vaikea haaveilla mistään muusta.”

Tapettitalon Svinhufvud-tapetti henkii mennyttä aikaa.
Tapettitalon Svinhufvud-tapetti henkii mennyttä aikaa.

Ikean vitriinikaapeissa Heini säilyttää kankaita yrityksensä tuotteita ja äkillisiä sisustuspuuskiaan varten.
Ikean vitriinikaapeissa Heini säilyttää kankaita yrityksensä tuotteita ja äkillisiä sisustuspuuskiaan varten.

Vanha aitta on siivottu miltei tyhjäksi. Sisällä on suuri pirttipöytä, jonka ympärille rakentuu jonain päivänä viihtyisä oleskeluhuone.
Vanha aitta on siivottu miltei tyhjäksi. Sisällä on suuri pirttipöytä, jonka ympärille rakentuu jonain päivänä viihtyisä oleskeluhuone.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 14/2018.

Me asumme täällä!

KOTI: Vuonna 1930 rakennettu talo Haapajärvellä: kaksi huonetta ja keittiö, 100 m2.

ASUKKAAT: Käsityöyrittäjä Heidi Perälä, 34, ja myyjä Jari-Pekka "Jasso" Perälä, 34.

Vierailija

Miten iloinen sisustus! Heinin ja Jari-Pekan kotitalo on kuin karkki – ”Meistä on kehittynyt kovia aarteiden bongaajia”

Ihanan värikästä😍, he ovat löytäneet sisustustyylinsä, jota seuraavat. Pitsiverhot ja -päiväpeite ovat upeita, samoin turkoosi taso, jossa on kultasävyiset metallikoukut. On mielenkiintoista ja raikasta, että he ovat valinneet värikkään sisustuksen vanhaan hirsitaloon - kivasti on hieman yhdistelty uutta ja vanhaa tyyliä oman maun mukaan.
Lue kommentti
Ruokasali, Heidin lempihuone, aukeaa olohuoneen takana. Talo rakennettiin aikoinaan kolmen perheen kodiksi Amerikassa siirtolaisena tienatuilla rahoilla.
Ruokasali, Heidin lempihuone, aukeaa olohuoneen takana. Talo rakennettiin aikoinaan kolmen perheen kodiksi Amerikassa siirtolaisena tienatuilla rahoilla.

Jokaisen huoneen remontin valmistuminen on ollut upea hetki Heidi ja Petteri Broströmin suuressa, vanhassa talossa.

Miten päädyitte juuri tähän kotiin?

Heidi: Edellinen kotimme sijaitsi maaseudulla, ja joka paikkaan piti aina kulkea autolla. Sellainen ei toimi neljän harrastavan lapsen perheessä. Kun kuopuksemme täytti vuoden, sain töitä Uudestakaupungista, entisestä kotikaupungistani.

Haaveilimme vanhasta talosta meren lähellä, ja etsimme puolitosissamme taloa kriteereillä ’iso’, ’vanha’ ja ’keskustassa’. Ehdoton edellytys oli koulujen, harrastusten ja työpaikkojen läheisyys.

Kun tuttu välittäjä vinkkasi myytävästä talosta, hän varoitteli samalla remonttitarpeista. Sehän sopi meille. Talo osoittautui olevan juuri sellainen kuin toivoimme: kävelymatkan päässä kaikesta ja aivan karmeassa kunnossa.

Petteri tekee useimmat remonttityöt itse. Ikkunoiden kunnostukseta vastasi turkulainen Wanhan restaurointi.
Petteri tekee useimmat remonttityöt itse. Ikkunoiden kunnostukseta vastasi turkulainen Wanhan restaurointi.

Millainen haaveidenne talo oli?

Muutaman kerran nieleskelimme tupakan kellastamien seinien ja kattojen, muovimattojen ja kulahtaneiden keittiökalusteiden keskellä, mutta samalla hurmaannuimme alkuperäisistä ovista, kakluuneista ja korkeista huoneista.

Rakennus seisoo kaupungin korkeimmalla mäellä, joten valo tulvii ikkunoista ja upeat näkymät avautuvat yli kaupungin. Piha oli varsinainen ryteikkö. Ihanat hedelmäpuut, pionit ja jasmiinipensas ovat vasta raivauksen jälkeen päässeet oikeuksiinsa.

”Talo on niin iso, että remontin suuruus hieman yllätti.”

Remontin suuruus oli toki tiedossa, mutta talo on niin iso, että silti se hieman yllätti. Nyt valmiina on kaksi lastenhuonetta, keittiö, olo- ja ruokailuhuone, kirjasto, wc, kuisti, eteinen ja sauna. Vuoroaan odottavat kaksi makuuhuonetta, kylpy- ja työhuone, toinen eteinen, kodinhoitohuone ja kaksi kuistia. Hommaa riittää, mutta pikkuhiljaa kodista tulee juuri sellainen kuin haluamme.

Raikas kuisti oli ensimmäisiä valmistuneita osia talosta.
Raikas kuisti oli ensimmäisiä valmistuneita osia talosta.

Olohuoneen rauhallinen mutta iloinen tunnelma on luotu harmaan ja keltaisen sävyillä.
Olohuoneen rauhallinen mutta iloinen tunnelma on luotu harmaan ja keltaisen sävyillä.

"Sisustan mielelläni, mutta remonttiin en puutu. Se tehköön, joka osaa. Seinien värit ja keittiön kaapistot on toki valittu yhdessä", Heidi kertoo.
"Sisustan mielelläni, mutta remonttiin en puutu. Se tehköön, joka osaa. Seinien värit ja keittiön kaapistot on toki valittu yhdessä", Heidi kertoo.

Kuka teillä sisustaa?

Sisustuksesta vastaan pääasiassa minä. Makumme menevät hyvin yksiin, mutta silloin tällöin Petteri pyörittelee päätään, kun lähdemme hakemaan sieltä täältä löytämiäni vanhoja huonekaluja. Vanhat kalusteet ovat kauniita ja kestäviä, ja haluan myös tukea kestävää kehitystä. Toivon opettavamme lapsille, ettei kaiken tarvitse olla uutta.

Teemme remontissa mahdollisimman ekologisia valintoja. Otamme huomioon vanhan talon hengen ja hengittävyyden.

Suurin osa kalusteistamme on vanhoja ja vuosien varrella kertyneitä, 1930-luvun tyyliä tai hiukan uudempia.

”Remontin keskellä on pakko sisustaa pikkuhiljaa. Olen valmis odottamaan juuri sen oikean kalusteen löytymistä.”

Pidän luonnonmateriaaleista ja puun sävyistä. Mustaa nahkaa tai metallipintoja meille ei tule koskaan.

Hillityt lempivärini saattavat olla jonkun mielestä tylsiä. Harmaaseen ja valkoiseen on helppo yhdistää värejä. Meillä oli jo edellisessä kodissamme maalaistalossa paljon talonpoikaistyylisiä, valkoiseksi maalattuja kalusteita.

Remontin keskellä on pakko sisustaa pikkuhiljaa. Olen valmis odottamaan juuri sen oikean kalusteen löytymistä. Välillä tosin tulee eteen sellaisia helmiä, että ne on hankittava, vaikka ei olisi tilaakaan. Billnäsin korkea rulokaappi seisoo nyt tarpeettomana lastenhuoneen nurkassa, mutta kyllä sille käyttöä tulee, kunhan työhuoneeni valmistuu.

Venlan huone on yläkerrassa mansardikaton alla. Lempivaatteet ovat kätevästi esillä rekillä.
Venlan huone on yläkerrassa mansardikaton alla. Lempivaatteet ovat kätevästi esillä rekillä.

Kunnon kaasuliesi on ahkerien kokkien käytössä korvaamaton. Myös Sisu laittaa ruokaa mielellään. Klassinen shakkiruutuinen lattia on tehty linoleumlaatoista.
Kunnon kaasuliesi on ahkerien kokkien käytössä korvaamaton. Myös Sisu laittaa ruokaa mielellään. Klassinen shakkiruutuinen lattia on tehty linoleumlaatoista.

Mitä remontointi on opettanut?

Moni ihmetteli ja sanoi suoraankin, että olemme hulluja lähtiessämme tällaiseen projektiin. Uuden talon saisi helpommalla, mutta meille tämä on se ainoa oikea tapa. Tajuamme jo, että ensimmäisen remonttikierroksen valmistuttua saa aloittaa alkupäästä uudelleen.

Hyvää kannattaa odottaa. Ensimmäiset yhdeksän kuukautta me kaikki kuusi asuimme kahdessa huoneessa talon toisessa päässä. Kylpyhuone oli minikokoinen, astiat tiskattiin käsin ja pyykkikone jäätyi kellarissa pariin otteeseen talvella.

”Oli upea tunne, kun pääsin tekemään pääsiäisateriaa viimeisen päälle kauniiseen keittiöön.”

Samaan aikaan Petteri remontoi talon toiseen päätyyn keittiötä, ruokailutilaa ja olohuonetta. Kun pääsin tekemään pääsiäisateriaa viimeisen päälle kauniiseen keittiöön, se oli upea tunne.

Olen kärsimätön luonne, mutta vanhan talon kanssa on pakko nöyrtyä ja jättää hoppuilu. Vieläkin jokaisen huoneen valmistuessa tunne on yhtä hieno.

Koti merkitsee minulle paljon. Se on paikka, jossa voi jakaa ilot ja surut ja jossa saa oma itsensä. Kodissa on myös rakkaita elämän jälkiä, kiitos lastemme. Sohvamme odottaa uutta verhoilua ja aikaa, jolloin kukaan ei enää niistä siihen. Tuolin käsinojassa on hampaanjälkiä, rulokaapin kyljessä haparoiva nimikirjoitus ja pöydässä lusikan iskemiä koloja siinä, missä syöttötuoli on aina ollut.

Kirjastohuoneenkin kohdalla Heidi odotti juuri sopivien huonekalujen löytymistä.
Kirjastohuoneenkin kohdalla Heidi odotti juuri sopivien huonekalujen löytymistä.

Paras aamu on sellainen, kun kenenkään ei tarvitse ehtiä mihinkään. Silloin kuluu pannullinen kahvia, ja aamun lehti luetaan hitaasti pihapöydässä.
Paras aamu on sellainen, kun kenenkään ei tarvitse ehtiä mihinkään. Silloin kuluu pannullinen kahvia, ja aamun lehti luetaan hitaasti pihapöydässä.

Miten Café Kukonmäki löysi pihapiiriinne?

Oma pihakahvila sai alkunsa syksyllä 2015 Uudenkaupungin Vanhat talot -tapahtumassa. Kun kerran avasimme ovemme, päätimme samalla pitää pientä kahvilaa kesähuoneessa, joka on remontoitu pihavarastoon. Siitä tuli menestys.

Muutaman kerran kesässä auki oleva Café Kukonmäki on mukavaa puuhaa koko perheelle. Pidän leipomisesta yli kaiken, ja Petteri on aiemmalta koulutukseltaan kokki, joten minä hoidan leivonnaiset ja Petteri lounaan. Lapset hääräävät tarjoilijan hommissa, vievät annoksia pöytiin ja keräävät likaisia astioita pois.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12/2018.

Täällä me asumme

KOTI: Vuonna 1931 rakennettu puutalo Uudessakaupungissa, 9–10 huonetta ja keittiö, 280m².
ASUKKAAT: Luokanopettaja Heidi Broström, palomies Petteri Broström, Emma, 13, Venla, 11, Sisu, 8, ja Urho, 6. Kissat Bertta ja Hilma, puput Hilda ja Hulda sekä akvaariokaloja. Perheen pihakahvila Café Kukonmäki on kesällä avoinna muutamana viikonloppuna. Aukiolopäivät löytyvät kahvilan Facebook-sivuilta.