Ehkä tästä seuraa jotain hyvää, Annikki-äiti mietti, kun Duudsonien Jukka Hildén veti rattikelkkaa auton perässä tai joutui sonnin sarviin. Ja seurasihan siitä.
”Jukka oli aurinkoinen, valoisa ja jotenkin erityinen lapsi. Hän ei koskaan arastellut ihmisiä, vaan meni jo pienenä vaikka mihin porukkaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mutta mitään pahaa Jukka ei koskaan tehnyt. Luotin häneen ja joskus laitoin vaippoja lakin sisään kypäräksi.
Myöhemmin Jukka skeittasi ja harrasti korista, itsepuolustuslaji Han Moo Doa ja lumilautailua. Ähtärin eläinpuistossa hänen piti päästä ajamaan pikkumönkijällä ja sirkuksessa kiivetä kamelin selkään. Ajattelin, että jos nyt ei muuta satu kuin parit mustelmat, niin antaa mennä.
Kun murrosikä tuli, saatoin joskus vähän murehtiakin. Mutta Jukalla oli aina kavereita ja siisti huone. Koskaan eivät poliisit käyneet, eikä Jukka varmaan kertonutkaan minulle kaikkea.
Joskus jouduin paikkailemaan häntä terveyskeskuksessa, kun työskentelin siellä sairaanhoitajana. Ei se kivalta tuntunut, mutta ei ketään voi eikä kannata pumpulissa kasvattaa.
Kun Duudsonit hyppivät katoilta ja vetivät rattikelkkaa auton perässä, kauhistelin tietysti. En silloin ajatellut, että siitä uraa tulee, mutta en ikinä lytännyt tai kieltänyt. Olen itsekin ollut vähän erikoinen tapaus, tykännyt aina kokeilla uutta. Kun he saivat oman ohjelman MoonTV:lle, ajattelin, että katsotaan, mitä tästä seuraa. Tiesin, että lahjakas Jukka on ja että tästä voi tulla vaikka mitä.
Ylilyönnit ja se, jos jonkun jalka oli paketissa, tuntuivat tietysti karseilta. Katsoin joskus, kun Jukka mursi autolla ajaessa selkänsä ja kun sonni heitteli häntä sarvilla. Se oli minusta hirveää. Ajattelin kuitenkin alusta asti, että ehkä tästä tulee jotakin hyvää. Ja siitä on tullut.
”Ajattelin, että jos nyt ei muuta satu kuin parit mustelmat, niin antaa mennä.”
Olen tosi ylpeä Jukasta ja hänen saavutuksistaan ja perheestään. Hän on päässyt matkustamaan, asunut Los Angelesissa ja käynyt Valkoisessa talossa. Erityisen mahtavaa oli, kun menimme kaikki vanhemmat limusiinilla Duudsonit-elokuvan ensi-iltaan. Siihen huipentui kaikki.
Kun Jukka asui Amerikassa, kaipasin ja ikävöin häntä tietysti. Joka päivä hän oli mielessä ja rukouksissa. Olisimme halunneet puolisoni Aarren kanssa mennä käymään, mutta emme osanneet emmekä uskaltaneet lähteä lentämään.
Joka puolelta maailmaa Jukka on aina lähettänyt kortin. Viime talvena hän ja Chachi ehdottivat, että lähtisimme heidän mukaansa Espanjaan ja Ranskaan. He maksoivat kaiken, me vain menimme. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkamme. Näimme Amsterdamin, Madridin, Teneriffan, Lissabonin ja Pariisin Eiffel-torninkin. Se oli aivan mahtava reissu.
Olen oppinut Jukalta sen, että näytti miltä näytti, kaikki voi mennä hyvin. Jännitystä elämästä ei ole ainakaan puuttunut. Jukka on opettanut myös, että yrittäminen kannattaa. Kun kävelee vuorta, kyllä se huippu sieltä tulee.”
Uudistuneessa Kodin Kuvalehdessä 20/2022 Annikki kertoo myös, miltä on tuntunut kuulla negatiivisia kommentteja Jukan tekemisistä ja miten äiti näki pojan uupumisen. Entä mitä Jukka on oppinut äidiltään? Millaisia asioita hän nyt isänä osaa ajatella toisin kuin nuorempana? Tilaajana voit lukea koko Perhekuvioita-jutun myös digilehdestä.
