Kuvat
Getty images
”Järkytys on ollut kova huomattuani, että äidin lähimuisti on kuin varkain hapertunut”, lukijamme kertoo.
”Järkytys on ollut kova huomattuani, että äidin lähimuisti on kuin varkain hapertunut”, lukijamme kertoo.

”Äiti on aina pelännyt vanhuuden vaivoista eniten muistisairautta, ja totta puhuen niin olemme mekin siskon kanssa”, lukijamme kertoo.

”Tietysti olen aina tiennyt, että vanhemmat vanhenevat ja niin tekee oma äitinikin. Siitä huolimatta järkytys on ollut kova huomattuani, että äidin lähimuisti on kuin varkain hapertunut. Äiti asuu yksin noin kahden tunnin ajomatkan päässä minusta ja siskosta. Olemme käyneet hänen luonaan silloin, kun olemme työltämme ja perheiden harrastusrumbalta voineet, mutta enimmäkseen pidämme yhteyttä puhelimitse.

Viime vuoden aikana aloimme siskon kanssa kiinnittää huomiota siihen, että äiti kyseli samoja asioita monta kertaa puhelun aikana. Kylässä käydessä hän ei enää odottanutkaan ”lapsiaan” lihapatojen kanssa vaan söimme noutopizzaa. Minusta se olisi ollut erittäin ok, ellen olisi huomannut, että syynä oli taitojen rapistuminen. Kahvin keittokin on alkanut sujua äidiltä epävarmasti.

”Miten olette pärjänneet oman huolen kanssa ja sen pelon, että sama sairaus vaanii aikanaan myös meitä?”

Nyt olemme siskon kanssa miettineet, miten saisimme äidin suostumaan muistitesteihin ja miettimään uutta, tuetumpaa asumismuotoa. Äiti on aina pelännyt vanhuuden vaivoista eniten muistisairautta, ja totta puhuen niin olemme mekin siskon kanssa. Meitä on siis nyt kolme ahdistunutta naista vääjäämättömän tilanteen edessä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Auttakaa, saman kokeneet! Miten olette saaneet vanhempanne hyväksymään, että heidän muistissaan on ongelmia ja tutkimuksia tarvitaan? Miten olette pärjänneet oman huolen kanssa ja sen pelon, että sama sairaus vaanii aikanaan myös meitä?”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Huolestunut tytär

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Keskustele alla kommenttikentässä tai lähetä sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla