Tomi Kontion isä joi, sairastui psykoosiin ja hylkäsi poikansa. Silti Tomi sanoo lapsuuttaan onnelliseksi. ”Se oli valoisaa aikaa, varjoineenkin.”
Apina istui Tomi Kontion isän olkapäällä rapsuteltavana, eikä isä hermostunut, vaikka se heitteli romaaneja olohuoneen kirjahyllystä lattialle.
Kuristajakäärmeen isä antoi kietoutua ympärilleen ja kuljeskeli sitten kerrostalon pihalla Helsingin Puotinharjussa säikyttelemässä ihmisiä.
Tomin isä Orvo Kontio oli ammatiltaan toimittaja, ja hän teki lastenohjelma Sirkus Papukaijaa. Televisio-ohjelmassa isä esitti sirkuksen tirehtööriä, ja kun ohjelmissa esiintyi eksoottisia eläimiä, ne tulivat usein Tomin kotiin hoitoon.
Tomi ja hänen kaksoisveljensä Timo pääsivät isän kanssa työpaikalle Yleisradioon. He näkivät, kuinka isä ohjasi suoria lähetyksiä monitoririvistön ääressä ja huusi ”käy”, kun oli aika filmata.
”Yleisradion käytävillä kulkiessa tuntui, että isä tunsi kaikki. Olin hänestä ylpeä.”
Kotona isä rakensi Tomin ja Timon kanssa pienoisrautateitä ja mäkiautoja ja opetti heidät lennättämään kauko-ohjattavia lennokkeja. Isä esiintyi taikurina, otti pojat tv-sarjojen kuvauksiin ja rohkaisi heitä tavoittelemaan unelmiaan.
Mutta isässä oli toinenkin puoli.
Isän oli vaikea osoittaa rakkauttaan.
Isä joi tilipäivänä rahansa ja piilotti orapihlaja-aitaan Koskenkorva-pulloja.
Isä kutsui kaksospoikiaan tuplavahingoksi. Hän riuhtaisi veljesten housut alas julkisilla paikoilla ja kutsui sitä huumoriksi.
Isä kuuli ääniä ja vietiin Hesperian sairaalaan.
Silti Tomi sanoo lapsuuttaan onnelliseksi.
”Se oli valoisaa aikaa, varjoineenkin.”
Kaukana keskuslämmitys
Kiikarit odottavat keittiön pöydällä. Niillä Tomi ja hänen 15-vuotias poikansa tarkkailevat ikkunasta pihakallion pihlajassa majailevia leppälintuja, talitinttejä ja tilhiä.
Kerrostalokolmion seinillä Helsingin Myllypurossa on litografioita linnuista, joita Tomi ja poika ovat nähneet erämaissa vaeltaessaan: sinirinta, punakuiri, keräkurmitsa.
He ovat retkeilleet 37:ssä Suomen kansallispuistossa ja jokaisessa 12:ssa Suomen erämaalain määrittelemässä erämaassa, ja viettävät vuosittain viikkoja rinkat selässään.
Liikkuminen hangessa, poluilla ja soilla on haastavaa. Lihakset ovat maitohapoilla, kantapäät hiertyvät. Sade ja räntä piiskaavat kasvoja.
Mutta luonnossa Tomi kokee olevansa osa sammalien, varpujen, puiden ja rihmastojen tietoisuutta. Hän katselee pilviä, jotka liikkuvat tuntureiden yllä ja hajoavat. Etsii pojan kanssa tähtikuvioita ja löytää Kassiopeian, Lyyran ja Ajomiehen.
”Syksyisin revontuliakin hienompaa on nähdä tähtitaivas kaikessa loistossaan. Linnunradan vyön alla voi tuntea maailmankaikkeuden sykkeen”, Tomi sanoo.
Tomin ja pojan suhde on syventynyt eräretkillä. He kulkevat pitkiä aikoja hiljaisuudessa, sillä kumpikin tietää jo ilman sanoja, kuinka toimitaan joen ylityksessä tai jyrkännettä alas hiihtäessä.
”Poika uskoo itseensä samoin kuin minä nuorena. Hän on varma, että pystyy ylittämään kiviset kurut ja selviää ilman kompassia. Minä olen varovaisempi.”
Pojan kanssa kulkiessa Tomi on huomannut, ettei ole enää yhtä ketterä kuin ennen.
”Aamulla nivelet särkevät ja tunnen olevani vanha.”
Tomi on jo varautunut päivään, jolloin poika ei halua enää lähteä mukaan eräretkille, mutta vielä sitä ei ole tullut.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/kk1923_tomi_kontio_04.jpg?itok=-Ypvv73H)
Kotona entinen sankari
Tomi muistaa yhä hetken, jolloin ajanvietto isän kanssa alkoi tuntua lapselliselta.
Tomi ja Timo olivat 13-vuotiaita ja löytäneet kerrostalonsa C-rapusta ensimmäiset tyttöystävänsä. Ennen kuin he pyysivät tytöt kotiinsa, he piilottivat huoneestaan lennokkilehdet.
Lennokkien askarteleminen isän kanssa oli noloa, tyttöjen kanssa pussailu suljetun oven takana paljon kiinnostavampaa.
”Isä otti sen hirveän raskaasti. Hän ei pystynyt sopeutumaan itsenäistymiseemme, irtautumiseen hänestä.”
Isä ei ymmärtänyt, miksi yhteinen harrastus ei ollutkaan pojille enää tärkeä. Hänelle oli vaikeaa, että ei ollutkaan enää poikiensa sankari.
Oli isä juonut ennenkin, mutta nyt juominen ryöpsähti.
”Niin miestä mielestään, räkänokkaa puolestaan”, isä ivasi. ”Sitä kuvitellaan olevansa karvamunamiehiä, vai?”
Isä heitteli huonekaluja parvekkeelta pihalle, ja hänet vietiin poliisiautolla putkaan. Hän sairastui psykoosiin ja uskoi, että kotiin on piilotettu salakuuntelulaitteita.
Isästä tuli uhkaava. Hän viskoi esineitä, rikkoi niitä ja raivosi. Tomin ja Timon oli mentävä väliin.
Äiti oli sairaanhoitaja ja sosiaalihoitaja, joka oli töissä Herttoniemen sairaalassa. Hän ymmärsi isää loputtomasti, sieti rumat sanat ja uhkailut.
Äiti hoiti kodin, miehensä, kaksospojat ja heidän isosiskonsa. Pisti isään niin insuliinin kuin krapulaan tarkoitetun b-vitamiininkin. Kun Tomi ei saanut öisin nukuttua, äiti otti hänet syliin ja heijasi, vaikka aamulla piti herätä varhain.
”En halunnut lapsilleni huolta ja turvattomuutta, jota olin itse kokenut.”
Äidillä ja isällä oli myös kolmas poika, Tomin ja Timon isoveli. Hän oli kehitysvammainen ja asui hoitokodissa. Äiti kävi hänen luonaan viikoittain, otti kainaloon ja vei tuliaiseksi jäätelöä.
Isoveli oli tunteikas lapsi, joka teki kuperkeikkoja riemastuessaan. Mutta isoveli ei oppinut puhumaan ja hänellä oli pakkoliikkeitä.
”Isä ei käynyt ikinä isoveljeni luona. Hän ei hyväksynyt lastaan, vaan kielsi hänet, jätti poikansa”, Tomi sanoo.
Vanhemmat erosivat, kun Tomi ja Timo olivat 15-vuotiaita. Se oli helpotus, ja veljesten toive.
Isän juominen paheni. Hän meni töihin humalassa. Kun se huomattiin, isä kertoi hädissään syyksi, että Tomi on halkaissut kallonsa ja kuollut. Kuvaussihteeri soitti surunvalittelupuhelun kotiin äidille, ja puhelimeen vastasi Tomi.
”Se oli hyytävää. Silloin isälle sanottiin töissä, että joko hän lähtee katkolle tai saa potkut. Isä lopettikin juomisen pitkäksi aikaa.”
Tomi oli 24-vuotias, kun hänen esikoistyttärensä syntyi.
”Päätin, etten tee samoja virheitä kuin isä. En halunnut lapsilleni huolta ja turvattomuutta, jota olin itse kokenut.”
Miksi Tomi on kokenut läpi elämänsä juurettomuutta? Miksi isän kädestä pitäminen kuolinvuoteella tuntui Tomista teennäiseltä? Millainen isä Tomi itse on ollut? Mikä hänelle on ollut vanhemmuudessa vaikeaa? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 19/2023! Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Tomi Kontio
57-vuotias kirjailija asuu Helsingin Myllypurossa 15-vuotiaan poikansa kanssa, ja joka toinen viikko hänen luonaan asuu myös 13-vuotias tytär. Kolme aikuista tytärtä asuvat jo omillaan. Tomin uusin kirja, omakohtainen Erämailla (Avain), ilmestyy syyskuussa. Tomi on nyrkkeilyfani ja pitää nyrkkeilyä fyysisenä shakkina. Hän on käynyt katsomassa Robert Heleniuksen matseja ja nyrkkeillyt itsekin.
