Daalia on yksi puutarhan upeimmista kaunottarista!
Daalia on yksi puutarhan upeimmista kaunottarista!

Rakkaalla kukalla on monta nimeä: daaliaa kutsutaan myös joriiniksi ja mummokukaksi. Katso tästä kasvatus- ja hoito-ohjeet.

Daaliat ovat uskomattomia! On yksivärisiä, kaksivärisiä, yksinkertaisia vuokkomaisia ja kerrannaisin kukin kukkivia lajikkeita. Kukat voivat olla pieniä, keskisuuria tai jopa lapsen pään kokoisia.

Näin saat daaliat menestymään

* Osta alkukeväällä juurakoita.

Niitä pitää varjella muutama viikko vaikkapa jääkaapin vihanneslokerossa. Kasvia ei voi sujauttaa kylmään maahan, sillä Meksikosta kotoisin olevan kasvin mehevät versot ottavat herkästi nokkiinsa viileistä säistä.

Voimakkaat ultraviolettisäteetkään eivät tee sen viehkolle varrelle hyvää. Varsia voi myös esikasvattaa muutaman viikon sisätiloissa.

* Anna daalialle aurinkoa ja ravinteita, niistä se rakastaa.

Petaa daalioille toukokuun lopulla peti pihan aurinkoisimmalle paikalle, jonne voi kipata lannoitteeksi aimo annoksen kompostoitua hevosenlantaa. Sitten seuraa kastelua, hellää hoivaa ja loppukesän kukkaparaatin odotusta.

* Voit latvoa daalian taimen pienenä, jolloin se haaroittuu pensasmaiseksi.

Latvan katkaiseminen tuntuu raakalaismaiselta teolta, mutta huoli pitää unohtaa. Poikkaisu palkitaan varmasti.

* Poimi daalioita maljakkoon.

Uusia kukkia ilmestyy varsiin ahkerasti, jos vain ravinteita ja lämpöä riittää. Vaaleat daaliat ovat omiaan romanttisiin asetelmiin vaikkapa komeamaksaruohon ja harsomaisen parsan seuraan. Hyvin tummien ja purppuroiden daalioiden seuraksi sopivat keltaiset maa-artisokan kukat.

* Suojaa syksyllä kasvustot hallaharsolla, jos halla uhkaa jo aikaisin syyskuussa.

Usein lämpimiä päiviä seuraa ensimmäisten hallaöiden jälkeenkin.

* Nostele juurakot maasta noin viikon kuluttua siitä, kun halla on mustuttanut kasvuston.

Luottokaveri tässä työssä on talikko.

* Talveta daalia kellarissa, mutta jos et omista sellaista, on muitakin konsteja juurakoiden hengissä pitämiseksi.

Niitä voi säilyttää kylmässä varastossa turpeeseen, kylmälaukkuun ja paksuun pakkaspeitekerrokseen pakattuna. Daalia ei kestä nollan alapuolelle painuvaa lämpötilaa.

Paras keino on jättää juurakoiden suojaksi hiukan multaa, kääriä ne sanomalehteen ja sujauttaa kangas- tai paperipussiin. Pistä pussi piiloon viileään paikkaan, jonka lämpötila kohoaa korkeammalle kuin kellarissa. Kesken talven pitää muistaa käydä joskus sumuttamassa juurakkoihin kosteutta, jotteivät ne kuivahda rusinoiksi.

Puutarhahullu etsii reissussakin vihreät keitaat. Katso vinkit Suomen ja lähiseudun hurmaaviin puutarhoihin!

3 kohdetta kotimaassa

1. Seikkaile kukkametsässä

Mustilan Arboretum Kouvolassa täyttyy kukkaloistosta yleensä kesäkuun toisella ja kolmannella viikolla, kun alppiruusut ja atsaleat kukkivat. Vuosikymmenten aikana puistoon on kertynyt yli 15 000 alppiruusuhybridiä. Erilaisia puulajeja on satoja, ja metsäpolkujen varret kukkivat upeasti. 

Westersin puutarhaa viljellään täysin ekologisesti.
Westersin puutarhaa viljellään täysin ekologisesti.

2. Astu luostarin puutarhaan

Westersin puutarhan suunnittelun lähtökohtana ovat olleet luostareiden yrttitarhat. Kaunis keittiötarha on parhaimmillaan heinäkuussa. Kemiön saarella sijaitsevan puutarhan yhteydessä on myös pieni myymälä ja kahvila.

Sapokan vesipuisto on todellinen keidas Kotkassa.
Sapokan vesipuisto on todellinen keidas Kotkassa.

3. Tee kävelykierros Kotkassa

Puutarhaharrastajan kannattaa muistaa Kotka, jonka vehreät puistot antavat tarhurille hyviä ideoita. Puistoista kuuluisin on
Sapokan vesipuisto. Jatka sieltä Veistospromenadille ja Isopuistoon, joka on englantilaistyylinen maisemapuisto.

5 x romanttista Ruotsissa

1. Puutarhurin pyhiinvaellus

Zetaksen puutarhamyymälä ja näytepuutarha Tukholman lähistöllä ovat ihanan inspiroivia. Keitaan omistaa tv:stä ja kirjoistaan tuttu puutarhuri Victoria Skoglund. Varaa kierrokseen muutama tunti ja kurkista myös harvinaisuuksien pöytä. 

Ruusuja voi tuoksutella Visbyssä.
Ruusuja voi tuoksutella Visbyssä.

2. Ruusujen rakastajan paratiisi

Visbyn kaupunki ja sen kasvitieteellinen puutarha hurmaavat ruusun tuoksulla keskikesästä loppusyksyyn. Puutarhan sijainti
on edullinen, joten siellä kasvavat monet talvenarat kasvit, jotka Suomessa eivät viihdy. Pääset ihailemaan muun muassa magnolioita, tulppaanipuita, muratteja, viikunaa ja saksanpähkinää. 

3. Kaksi kärpästä kerralla

Slottstrådgården Ulriksdalin puutarhamyymälä Solnassa on täynnä tuoksuvia yrttejä, trendikkäitä perennoja ja hurmaavia kesäkukkia. Inspiroivista esillepanoista löytyy kivoja ruukkuja ja tuotteita vihersisustukseen.

Reilun puolen kilometrin päässä myymälästä on Ulriksdalin linnan puisto, jossa voit ihastella barokki- ja rokokooajan tunnelmia, leikattuja muotoja ja rauhoittavaa vihreyttä.

4. Urbaania vihreyttä

Tukholman Södermalmilla on yksi kukkakauppa ylitse muiden, ainakin jos kyse on viherkasveista ja kaktuksista. Tyylikäs Ginkgo Blommor on täynnä kasveja ja ruukkuja lattiasta kattoon. 

5. Vietä rento piknik

Rosendalin puutarhalla Tukholman Djurgårdenissa voi vierailla vaikka risteilypäivän aikana. Puutarha on avoinna syyskuulle saakka joka päivä. Kasvihuoneissa on puutarhamyymälän lisäksi kahvila, jonka antimet voi nauttia kasvihuoneen suojissa tai vaikkapa omenapuiden alla nurmikolla.  

Vaikutu Virossa

Ihan kuin olisi päätynyt tropiikkiin!
Ihan kuin olisi päätynyt tropiikkiin!

Palmujen siimekseen

Myös Tallinnan kasvitieteelliseen puutarhaan ehdit halutessasi päiväristeilyllä. Ulkona hurmaavat kukkivat puut, alppiruusut ja kivikkopuutarhan kasvit. Sisällä talvipuutarhassa ja palmutalossa pääset nauttimaan tropiikin vihreydestä ja kaktusaavikon kuivuudesta.

Matkaa on Tallinnan keskustasta vain 10 kilometriä. 

Japanilaista tunnelmaa

Japanilaisen maisema-arkkitehdin Masao Sonen suunnittelema hurmaava japanilainen puutarha sijaitsee Kadriorgin puistossa, jonne kävelee Tallinnan keskustasta alle puolessa tunnissa. Kesällä puistossa kukkivat iirikset. Paikka on myös Tallinnan ja lähiseudun suurin alppiruusutarha. 

2 x elämyksiä Tanskassa

Puutarhamatkalle tivoliin

Kööpenhaminan Tivoli on kuuluisa kauniista istutuksistaan, kukkaloistostaan ja vesialueistaan. Kesäkukkaistutukset ovat runsaat, värikkäät ja kerrokselliset. Kun ilta hämärtyy ja puiston valot syttyvät, ilmassa on taianomaista tunnelmaa.  

Tage Andersen yhdistää kukat ja taiteen.
Tage Andersen yhdistää kukat ja taiteen.

Kasvitaidetta kiehtovassa galleriassa

Kun avaa oven Tage Andersenin taidegalleriaan ja kukkakauppaan, astuu kuin uuteen kiehtovaan maailmaan. Metallisepän, kuvanveistäjän ja floristin töissä on persoonallisuutta, ajan havinaa ja eri materiaalien lumoa. Paikka on inspiraation lähde kaikille kukista, kasveista, sisustuksesta ja taiteesta pitäville.  

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2018.

Syreenit ovat yksi alkukesän ihanuuksista, joiden suloista kukintoa tekisi mieli saada puutarhaan vaikka kuinka paljon. Mutta onnistuisiko niiden istuttaminen myös metsäiselle mökille?

Puutarha-asiantuntija Saija Rimpelä kertoo, että syreenit eivät vaadi kasvupaikaltaan ihmeitä.

”Ne menestyvät vähän huonommassakin maassa. Parhaiten ne toki viihtyvät runsasmultaisessa ja aurinkoisessa paikassa, jossa riittää lämpöä, ravinteita ja kalkkia, mutta pärjäävät myös ajoittain kuivassa maassa ja varjossa."

Rimpelä kertoo, että jos kasvupaikkaa ympäröi kevyt varjo, kukinta-aika pitenee.

Monet suomalaiset mökkitontit ovat metsän siimeksessä, eikä niillä ole juurikaan kukkapenkkejä tai erityisen multavia paikkoja. Minne syreeni siellä kannattaisi istuttaa?

”Valitse tontilta paikka, jonne aurinko pääsee paistamaan vapaasti melko pitkän ajan päivästä. Ei haittaa, vaikka paikka olisi varjossa osan päivää. Kunnosta siihen reilun kokoinen istutuskuoppa”, Rimpelä ehdottaa.

Kastele hyvin ja muista lannoitus

Kasvualustaa voi parantaa sekoittamalla siihen uutta, ravinteikasta puutarhamultaa suhteessa 1:1. Kaada kuoppaan vettä, istuta hyvin kasteltu taimi, tiivistä ja kastele vielä kerran.

”Nuoria syreenipensaita kannattaa ensimmäisenä kesänä kastella hyvin, jotta juuret kasvaisivat syvälle”, Saija Rimpelä muistuttaa.

Kalkitse syreeni keväällä tai syksyllä. Myös lannoittaminen kannattaa pitää mielessä: annostele sille keväällä yleislannosta ja heinäkuun puolivälin jälkeen syyslannosta.