Meidän kuplasta ei ole jäänyt yhtään kuvaa, mutta suunnilleen tällainen se oli.
Meidän kuplasta ei ole jäänyt yhtään kuvaa, mutta suunnilleen tällainen se oli.

Kuplaan mahtui 1960-luvulla hämmästyttävän paljon porukkaa. KK:n nostagiasarjassa ovat vuorossa unohtumattomat autot.

1960-luvulla koko meidän perhe tiesi vastauksen kysymykseen: Miten seitsemän ihmistä saadaan mahtumaan yhteen kuplavolkkariin?

Helposti, tällä tavalla: Isä asettui kuskin paikalle, ukki hänen viereensä. Äiti, mummo ja laihansuikulat isoveljet ahtautuivat kylki kylkeen takapenkille. Pahnanpohjimmainen heivattiin takapenkin selkänojan yli ikkunalle, jossa oli pikkuinen tavaratila. 3–4-vuotias tenava mahtui sinne mainiosti.

1960-luvun kuplassa ei ollut turvavöitä eikä maanteillä nopeusrajoituksia.

Minä olin se pahnanpohjimmainen. Kurkin tyytyväisenä maisemia selkänojan takaa, ja tiedä vaikka olisin ollut auton turvallisimmassa paikassa. 1960-luvun kuplassa ei ollut turvavöitä eikä maanteillä nopeusrajoituksia.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Useimmiten kyydissä oli kuitenkin vain viisi ihmistä, ja silloin paikkani oli keskellä takapenkkiä veljien välissä. Jos olisi tullut äkkijarrutus, olisin luultavasti singahtanut ohjuksena tuulilasin läpi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Nyt huviajelulle!” sanoi isä

Lapsuuden huippuhetkiä oli, kun isä paukautti kämmenet yhteen ja sanoi: ”Pankaas kenkää jalkaan, nyt lähdetään huviajelulle!” Innosta hihkuen sullouduimme Kuplaan, ja sitten lähdettiin.

Alamäessä juilaisi mukavasti mahanpohjassa.

Päällystämättömät tiet pöllysivät, ja veljet kinusivat isää tekemään taas sen mahanpohjatempun. Isä teki. Hän ajoi vauhdilla mäen harjalle ja hiljensi juuri, kun auton keula lähti kohti alamäkeä. Ai että se juilaisi mukavasti mahanpohjassa.

Ajelimme yhtä tietä sinne ja toista takaisin. Paluumatkalla takapenkki oli hyvin hiljainen. Paitsi minä, joka valitin, kun olin jäänyt unia ottavien veljieni väliin litistyksiin. Oli vähän huono olokin. En halunnut enää yhtään mahanpohjatemppua.

Vieläkin ilahdun joka kerta, kun näen kesäkadulla aidon, vanhan vauvanposkenpyöreän Kuplan. Sen pörinä kuulostaa niin suloiselta, kuplamaiselta, melkein leikkiautolta. Tosin omakin autoni pörisi kerran aika samalla äänellä, kun sen pakoputkeen oli tullut reikä, mutta se on jo ihan toinen juttu aivan toiselta aikakaudelta.

Mikä on sinulle se kaikkein nostalgisin auto? Millaisia muistoja siihen liittyy? Kirjoita vastauksesi 2.8.2018 mennessä alta löytyvään kommenttikenttään. Yhteystietosi jättämällä voit voittaa kesälukemista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla