Alakoululaisena oman vuoron odottaminen liikuntatunnilla pelotti: jokaisen piti tehdä venytykset ja kuperkeikat vuorotellen, muiden katsoessa. Suorituksesta sai arvosanan ja opettaja kertoi numeron kaikkien kuullen.
Alakoululaisena oman vuoron odottaminen liikuntatunnilla pelotti: jokaisen piti tehdä venytykset ja kuperkeikat vuorotellen, muiden katsoessa. Suorituksesta sai arvosanan ja opettaja kertoi numeron kaikkien kuullen.

Tätä mieltä: Kun kapteenit valitsivat liikuntatunneilla joukkueita, jäin aina viimeisten joukkoon. Kukaan ei opettanut, että myös me kankeammat ja kömpelömmät voimme nauttia liikunnasta ihan oikeasti, kirjoittaa Anna Pihlajaniemi.

Moni luokkakaverini muistaisi varmasti eri tavalla, mutta minä muistan:

Miten hikiseltä ja väärän kokoiselta pesäpalloräpylä tuntui käden ympärillä, kun seisoin hiekkakentän laidalla alakoululaisena odottamassa, että minut valittaisiin joukkueeseen.

1980-luvulla liikuntatunneilla oli vielä käytössä huutojako, nykyään toivottavasti ei.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Osaan edelleen luetella meidän viiden nimet, jotka jäimme jaossa viimeiseksi, jämäsakiksi, oli laji mikä tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistan:

Miten lenkkarit lipsuivat urheilukentän juoksuradalla elokuun auringossa. Ja miten rinnakkaisluokan pojat huutelivat meille tytöille katsomosta: tissit heiluu, tissit heiluu!

Yritimme pitää teepaitaa irti ylävartalosta samalla kun juoksimme.

Kun liikunnanopettaja käski kantaa varastosta siniset jumppapatjat, oksetti ja heikotti.

Muistan:

Tunteen, joka valahti kropan läpi, kun liikunnanopettaja käski kantaa varastosta siniset jumppapatjat. Tiedossa oli voimistelua.

Oksetti ja heikotti. Kohta jokaisen pitäisi tehdä Jumppakärpänen-sarjan venytykset ja kuperkeikat vuorotellen, muiden katsoessa, suorituksesta saisi arvosanan, opettaja sanoisi numeron kaikkien kuullen.

Liikunta, tuo täysin toisenlaisten ihmisten asia

Pidin lapsena itsestään selvänä, että olen huono liikunnassa. Ajattelin voimistelun ja urheilun kuuluvan täysin toisenlaisille ihmisille.

Niille luokkakavereille, jotka osasivat luontevasti sählyssä huutaa ohjeita ja kannustuksia joukkuekavereille, tiimipelaajille.

Niille kevytrakenteisille voimistelijatytöille, jotka leiskauttivat monta kärrynpyörää perätysten yhtä vaivattomasti kuin kävelivät jumppasalin poikki.

Liikuntaa oli vain se, mikä tapahtui kouluviikon kahden kauheimman tunnin aikana.

Samaan aikaan pyöräilin koulupäivän jälkeen kavereiden kanssa kymmenen kilometrin lenkkejä pelkästä polkemisen ja hengailun ilosta.

Talvella luistelin melkein joka ilta, tulin kotiin punaposkisena, jalat tuntuivat hassulta monen tunnin luistelun jälkeen. Kesällä uin paljon. Hiihdin leppoisia lenkkejä, hypin narua pihalla.

Mutta en ajatellut sitä liikuntana. Liikuntaa oli vain se, mikä tapahtui kouluviikon kahden kauheimman tunnin aikana ja josta annettiin todistukseen arvosana (minulle aina 7).

Vuonna 1982 kouluissa treenattiin Jumppakärpänen-voimistelukisaa varten. Muistan sarjan liikkeet yhä! Enkä taivu niihin vieläkään.
Vuonna 1982 kouluissa treenattiin Jumppakärpänen-voimistelukisaa varten. Muistan sarjan liikkeet yhä! Enkä taivu niihin vieläkään.

Ymmärräthän, opettaja?

Kun alakouluikäisten liikuntatunteihin liittyviä pelkoja on tutkittu 2010-luvulla, yli puolet haastateltavista on kertonut viihtyvänsä tunneilla hyvin.

Mutta sitten olivat he muut (tekisi mieli kirjoittaa: me muut). Muiden kuvailemat pelot voitiin jakaa kolmeen osaan: itsensä satuttamisen pelko, epäonnistumisen pelko ja toverien pelko.

Tunnistan peloista jokaisen.

Pidin minäkin jostain. Muistan:

Toisinaan uimahallivuoroilla sai uida vapaasti. Sen jälkeen saunan lauteilla istui raukeita, iloisia tyttöjä juttelemassa.

Ei joukkuepeleissä ja kilpailuissa ole mitään pahaa, tietenkään.

Suuri osa liikunnanopettajista kuuluu todennäköisesti niihin ihmisiin, jotka ovat rakastaneet liikuntaa jo lapsena. Joukkuepelaajiin, kärrynpyörien leiskauttelijoihin.

Eikä se välttämättä ole lainkaan huono asia, vaikka toisinaan niin väitetään. Eikä joukkuepeleissä ja kilpailuissa ole mitään pahaa, tietenkään.

Kunhan myös meille toisenlaisille löytyy ymmärrystä ja tilannetajua.

Kärrynpyörää en kaipaa koskaan

Ainoallakaan liikuntatunnilla peruskoulussa ei opetettu, että myös me, joilla on ei-liikunnallinen identiteetti, voimme nauttia ja hyötyä liikunnasta.

Toivottavasti tilanne on nykyään toinen, joka luokassa. Toivottavasti asia opetetaan selvästi, monta kertaa, yhä uudelleen.

Sillä sen arvokkaampaa oppia liikuntatunneilta en keksi.

Olisipa joku kertonut, ettei läheskään kaiken liikunnan mittayksikkö ole sekunti tai voitontahto.

En koskaan oppinut kärrynpyörää. En ole koskaan elämässäni törmännyt hetkeen, jolloin ajattelisin, että osaisinpa heittää kärrynpyörän.

Löysin iltalenkkien, vesijumpan ja venyttelyn hyvää tekevän vaikutuksen vasta yli kymmenen vuotta liikuntatuntien jälkeen.

Olisin kenties löytänyt lajini paljon aikaisemmin, jos joku olisi kertonut, ettei läheskään kaiken liikunnan mittayksikkö ole sekunti, kilo, metri, kilometri tai voitontahto.
 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Arvioinnin kohteeksi tulee joutumaan monta kertaa aikuisiällä mm. työelämässä ja se on opittava kestämään. Tänä päivänä ollaan liian herkkiä. Koululiikunta itsellä oli arvosana 7 ja tänä päivänä fyysinen suorituskyky on parempi kuin suurimmalla osalla silloisista luokan 9-10 arvosanan liikunnan oppilaista. Enkä osannut pelata. Se on itsestä kiinni onko koululiikunta tekosyy jäädä sohvalle. Ikä on 30.

Koululiikunnan tarkoitus ei ole opettaa kestämään arviointia, tai luoda kovuutta, vaan sen tulisi herättää mielenkiintoa liikkumiseen. Ei se ainakaan itselläni ole toiminut, vaan liikunnan into on löytynyt vasta näin myöhemmin omien kiinnostusten kohteiden myötä. Näin ollen omalla kohdallani koululiikunta on siis epäonnistunut tehtävässään.

Vierailija

Peruskoulun liikunnan opetussuunnitelmaan ei kuulu lajiopetusta - on hyvä muistaa, että opetussuunnitelma on opettajaa velvoittava asiakirja. Saatetaan kuitenkin pelata esimerkiksi lentopalloa muistuttavaa peliä, mutta pallon sijaan käytetään ilmapalloa. Sitä tuskin kukaan harrastaa vapaa-ajallaan ja oppilailla on matala kynnys osallistua ja iloita.

Opettaja on pedagogiikan asiantuntija ja pätevä opettaja ymmärtää, miten esimerkiksi joukkuejakoja tehdään ilman, että lapsi tuntee itsensä nöyryytetyksi. Liikuntatunneilla pyritään motoristien taitojen harjoitteluun ja keholliseen kokemukseen. Nykyopettajien keskuudessa on yleisessä tiedossa se, miten arka aihe oma kehollisuus on monelle lapselle. Muiden oppilaiden ja myös opettajan arvioivaksi tulkitun katseen välttää esimerkiksi niin, että liikuntatunnin kulku etenee siihen tahtiin, että toisten tekemiseen ei yksinkertaisesti ehdi kiinnittää huomiota. Tästä esimerkkinä olkoon erilaisten ratojen yms kulku hyvässä vauhdissa ja samanaikaisesti, jolloin vain omaan tekemiseen jää aikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla