Kun Kai Lehtisen perhe muutti maalle, kodin eteen pysähtyi vielä kauppa-auto. Ei enää.

TOISTAKYMMENTÄ VUOTTA SITTEN pihamme oli talvisin täynnä lumilinnoja sekä ristiin rastiin kulkevia hiihtolatuja. Isommat lapsemme rakensivat läheiseen jyrkkään mäkeen hyppyreitä, ja puuhiin osallistuivat myös naapurien ja mökkiläisten lapset.

Lumilyhtyjen rivistöt eivät enää valaise pihaamme niin kuin vielä kymmenkunta vuotta sitten. Syynä on se, että lapset ovat kasvaneet, sekä omat että mökkiläisten. Luntakaan ei aina ole niin runsaasti, että siitä edes saisi rakennusmateriaalia linnaan tai hyppyreihin.

Nykyisin mökeillä käy vain samanlaisia tapoihinsa pinttyneitä keski-ikäisiä kuin itsekin olen. Nuoriso viettää aikaansa muualla kuin vanhempien kanssa maalla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

KUN MUUTIMME MAALLE, kodin eteen pysähtyi vielä kauppa-auto. Kauempana taajamassa oli kolme kauppaa, posti, pari pankkia, kaksi kampaamoa, kirjasto, aktiivisessa käytössä oleva kunnantalo, koulu ja terveyskeskus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuosien varrella palveluita on karsittu, ja jäljellä olevatkin ovat aika ajoin lakkautusuhan alla, viimeksi kuntaliitoksen myötä terveyskeskus. Kunnantalokin on tätä kirjoitettaessa myynnissä.

Maalle muuttoa harkitsevalle lähikoulun puuttuminen saattaa olla ratkaiseva tekijä, joka saa pohtimaan ratkaisua vielä toisenkin kerran. Mielessä käy, että jotain kummaa maaseudulla asumisessa täytyy kuitenkin olla, kun meitä edelleen täällä riittää pitkistä työ- ja koulumatkoista huolimatta.

SUUREN LAPSILAUMAN KANSSA maalla asuminen on tuonut elämääni monta ikimuistoista kokemusta.

Lapsia tekosyynä käyttäen kylällämme järjestettiin aikoinaan kaikenikäisten yhteisiä iltamia, jalkapallokisoja, pilkkikilpailuja, kesäjuhlia, traktoriajelua ja vaikka mitä majojen rakennusta. Aikuisetkin saivat ihan luvan kanssa olla lapsekkaita.

"Hiljaisuus on yksi valttikortti maalle muuttamisessa, mutta liiallinen verkkaisuus voi näivettää kylää."

Kesäiset jalkapallokisat "Nummijärvi vastaan muu maailma" olivat turnauksia, joissa kaikilla osanottajilla oli jonkinlainen side Nummijärven kylään.

Muun maailman joukkueeseen ei tahtonutkaan löytyä riittävästi halukkaita. Mikäli vaikkapa ukin veljellä oli 1960-luvulla ollut vuokramökki Nummijärvellä, kyseinen henkilö mielsi itsensäkin vähintään kesäkarjalohjalaiseksi, jolloin hän halusi pelata kyläläisten joukkueessa.

Kylänraitti on niistä ajoista hiljentynyt. Hiljaisuus on yksi valttikortti maalle muuttamisessa, mutta liiallinen verkkaisuus voi näivettää kylää.

VAIKKA PIENTEN LASTEN latuja ei pihallamme enää risteilekään, toivon hyviä hiihtokelejä kylän aikuisille. Uusia lapsiperheitä ei tänne kylän perukoille juurikaan ole muuttanut, joten me samat vanhat naamat tervehdimme toisiamme sekä kylätiellä että laduilla.

Toivottavasti taajaman viimeiset palvelut säilyvät, niin että porukka ei tästä harvenisi ja ehkä jokunen uusikin perhe uskaltautuisi tarjoamaan lapsilleen mahdollisuuden lähteä hiihtämään omalta pihalta. Valmiita latuja täällä ei ole, vaan ne on jaksettava itse tampata.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 3/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla