Kun Kai Lehtisen perhe muutti maalle, kodin eteen pysähtyi vielä kauppa-auto. Ei enää.

TOISTAKYMMENTÄ VUOTTA SITTEN pihamme oli talvisin täynnä lumilinnoja sekä ristiin rastiin kulkevia hiihtolatuja. Isommat lapsemme rakensivat läheiseen jyrkkään mäkeen hyppyreitä, ja puuhiin osallistuivat myös naapurien ja mökkiläisten lapset.

Lumilyhtyjen rivistöt eivät enää valaise pihaamme niin kuin vielä kymmenkunta vuotta sitten. Syynä on se, että lapset ovat kasvaneet, sekä omat että mökkiläisten. Luntakaan ei aina ole niin runsaasti, että siitä edes saisi rakennusmateriaalia linnaan tai hyppyreihin.

Nykyisin mökeillä käy vain samanlaisia tapoihinsa pinttyneitä keski-ikäisiä kuin itsekin olen. Nuoriso viettää aikaansa muualla kuin vanhempien kanssa maalla.

KUN MUUTIMME MAALLE, kodin eteen pysähtyi vielä kauppa-auto. Kauempana taajamassa oli kolme kauppaa, posti, pari pankkia, kaksi kampaamoa, kirjasto, aktiivisessa käytössä oleva kunnantalo, koulu ja terveyskeskus.

Vuosien varrella palveluita on karsittu, ja jäljellä olevatkin ovat aika ajoin lakkautusuhan alla, viimeksi kuntaliitoksen myötä terveyskeskus. Kunnantalokin on tätä kirjoitettaessa myynnissä.

Maalle muuttoa harkitsevalle lähikoulun puuttuminen saattaa olla ratkaiseva tekijä, joka saa pohtimaan ratkaisua vielä toisenkin kerran. Mielessä käy, että jotain kummaa maaseudulla asumisessa täytyy kuitenkin olla, kun meitä edelleen täällä riittää pitkistä työ- ja koulumatkoista huolimatta.

SUUREN LAPSILAUMAN KANSSA maalla asuminen on tuonut elämääni monta ikimuistoista kokemusta.

Lapsia tekosyynä käyttäen kylällämme järjestettiin aikoinaan kaikenikäisten yhteisiä iltamia, jalkapallokisoja, pilkkikilpailuja, kesäjuhlia, traktoriajelua ja vaikka mitä majojen rakennusta. Aikuisetkin saivat ihan luvan kanssa olla lapsekkaita.

"Hiljaisuus on yksi valttikortti maalle muuttamisessa, mutta liiallinen verkkaisuus voi näivettää kylää."

Kesäiset jalkapallokisat "Nummijärvi vastaan muu maailma" olivat turnauksia, joissa kaikilla osanottajilla oli jonkinlainen side Nummijärven kylään.

Muun maailman joukkueeseen ei tahtonutkaan löytyä riittävästi halukkaita. Mikäli vaikkapa ukin veljellä oli 1960-luvulla ollut vuokramökki Nummijärvellä, kyseinen henkilö mielsi itsensäkin vähintään kesäkarjalohjalaiseksi, jolloin hän halusi pelata kyläläisten joukkueessa.

Kylänraitti on niistä ajoista hiljentynyt. Hiljaisuus on yksi valttikortti maalle muuttamisessa, mutta liiallinen verkkaisuus voi näivettää kylää.

VAIKKA PIENTEN LASTEN latuja ei pihallamme enää risteilekään, toivon hyviä hiihtokelejä kylän aikuisille. Uusia lapsiperheitä ei tänne kylän perukoille juurikaan ole muuttanut, joten me samat vanhat naamat tervehdimme toisiamme sekä kylätiellä että laduilla.

Toivottavasti taajaman viimeiset palvelut säilyvät, niin että porukka ei tästä harvenisi ja ehkä jokunen uusikin perhe uskaltautuisi tarjoamaan lapsilleen mahdollisuuden lähteä hiihtämään omalta pihalta. Valmiita latuja täällä ei ole, vaan ne on jaksettava itse tampata.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 3/2016.

Mistä tunnistaa viisikymppisen naisen? Ainakin leukakarvapihdeistä ja viisi vuotta vanhasta profiilikuvasta, miettii Minna McGill.

Istuin taannoin iltaa viidenkympin molemmin puolin olevien naisten kesken. Kiitos, ystävät, ilman teitä ja ikätoveruuden tuomaa hellää ymmärrystä ei tästä elämänvaiheesta selviä. Näitäkin asioita siihen nimittäin kuuluu:

  1. Ihmettelet, kun tietokoneen välimuistista löytyvät yllättäen sanat mesoterapia, lämpöneulaus, valoimpulssihoito ja happokuorinta. Tunnet pientä syyllisyyttä siitä, että moisia ikää hämääviä vippaskonsteja olet edes ajatellut. Äitikin aina opetti, ettei luojan luomaa tarvitse muuttaa.
  2. Joudut jatkuvasti veivaamaan laseja nähdäksesi vuorotellen lähelle ja kauas. Lohduttaudu sillä, että ainakin yhden tutkimuksen mukaan seksikkäintä naisessa ovat aurinkolasit otsalla. Ehkä myös huoltoaseman alahyllyltä poimitut viiden euron lukulasit.
  3. Katsot aamulla työpaikan hississä peiliin ja tervehdit uutta tuttavuuttasi, tyynyn painaumaa poskella. Siellä se on, uskollinen ystäväsi, aamusta toiseen tästä eteenpäin.
  4. Jos et koskaan punastellut nuorena, nyt voit ottaa siitä kaiken irti. Onhan vain jännittävää, kun kuuma aalto iskee juuri silloin, kun osaat sitä vähiten odottaa.
  5. Aloitat lauseen ja unohdat, mitä olit sanomassa. Niin kävi usein nuorempanakin, mutta nyt mietit, onko se oire jostakin.
  6. Muistelet, miten hyvältä tuntui olla nuori ja notkea – mutta harkitse tarkoin. Nouset varovasti aamuisin sängystä ylös tai könyät pitkän ajomatkan jälkeen autosta ulos. Oiot jäsenet yksi kerrallaan kuin hyvä naprapaatti ikään.
  7. Saat varata aikaa iltatoimiin. Pese kasvot, hiero ja kuori, hanki pihdit. Yhtä varmasti kuin aurinko laskee, leuasta puskee uusi terhakka karva, joka kasvaa metrin päivässä, jollet toimi. Nyt. Heti. Päättäväisesti.
  8. Otat uusia kuvia itsestäsi, mutta Facebookin profiilikuvana on yhä viisi vuotta vanha otos. Se yksi ainoa hyvä.

TÄTÄ MIELTÄ. Ulkona oleminen muuttaa meitä enemmän kuin järjellä ymmärrämme, miettii Arja Kuittinen.

Ei tarvitse matkustaa kansallispuistoon eikä tehdä vaikuttavia ulkoilusuorituksia lokakuisessa tihkusateessa. Silti yksi parhaista keinoista oman onnellisuuden lisäämiseksi on se, että menee ulos.

Luonnossa hauskaa on se, miten hallitsemattomasti se meihin vaikuttaa. Vuodenaikojen ja säätilan muutokset koskettavat enemmän kuin voi järjellä ymmärtää. Harvassa muussa paikassa muuttuu jotenkin ihan toiseksi ilman erityistä yritystä.

Harvassa muussa paikassa voi myöskään tuntea jonkin hetken niin syvästi, että melkein alkaa itkettää. Luonnossa tajuaa avaruuksien kokoisia asioita ilman suurta pohtimista – tai ainakin kuvittelee, että tajuaa.

Ulkona tajuaa, kuinka arvokas on jokainen auringonnousu ainutkertaisena näytöksenään.

Suhteellisuudentajuakin lenkillä tulee ihan pyytämättä. Ymmärrystä siitä, miten kaikki on hetkellistä, murheet ohimeneviä ja miten arvokas on jokainen auringonnousu ainutkertaisena näytöksenään.

Jopa elämän kulumisen tajuaa paremmin luonnon keskellä. Ehkä myös siksi vuodenaikojen vaihtelu koskettaa niin paljon. Kasveissa ja niiden olemuksessa on vuoden eri aikoina jotain riipaisevaa: Kasvi on keväällä hento ja vaaleanvihreä, kesällä siitä tulee värikäs ja voimakas. Syksyllä se lakastuu ja kerää voimansa ytimiinsä, kunnes talvella lopulta katsoo sivusta ja kuolee.

Luonnon kiertokulussa on ihmeellisen samanlainen kaari kuin omassa elämässä. Pian koko elämä on ohitse, mutta "onhan eletty kerta!".

Satoi tai paistoi, tuuli tai tihutti, ulkoilu tekee aina hyvää. Muutut toiseksi. Näet toisin.