Kaikki ei välttämättä mene pieleen, vaikka nukahtaisikin kesken ensitreffien.

EN NOUSE AAMUISIN YLÖS. Meillä laskeudutaan takaperin parvelta alas. Aamuvarhain kömmin vieressä nukkuvan yli ja hapuilen pimeässä askelmien kohtaa, jotta alastulo sujuisi suurin piirtein hallitusti.

Laskeutuessani parven alta kuuluu tasainen pauke. Se alkaa kun herään ja vasta suunnittelen liikkeellelähtöä. Tarkkaavainen koira huomaa hengitysääneni muutoksen ja tajuaa, että aamun riemullinen jälleennäkeminen on taas edessä. Häntä kiihdyttää tahtia, kunnes pääsen alas.

EN PÄRJÄÄ VÄHILLÄ YÖUNILLA. Jos olen väsynyt, saan unen päästä kiinni vaikka valot palaisivat ja nuorisolauma kolistelisi iltapalaa keittiössä. Nukahdan saman tien, kun painan pään tyynylle. Jos olen herännyt aikaisin, saan helposti otettua päivätorkut, kun vain asetun makuuasentoon.

Ihminen viettää sängyssä ison osan elämästään, jopa kolmanneksen, ja toivon mukaan mahdollisimman hyvin nukkuen. Unen puute vaikuttaa mielialaan ja suorituskykyyn.

Itsestäni tiedän, että jos en saa nukuttua tarpeeksi, olen ärtynyt ja väsynyt enkä jaksa kunnolla keskittyä. En kykenisi tekemään töitä säännöllisessä yövuorossa. Yksikin valvottu yö laittaa elimistöni hälytystilaan.

"Lapsista oli hauskaa, kun satua lukiessani nukahdin kesken lauseen."

Hyvistä unenlahjoistani on riittänyt naurua. Lapsista oli pienenä hauskaa, kun nukahdin iltasatua lukiessani kesken lauseen. Olen myös nukahtanut kesken keskustelun ja herätessäni ihmetellyt, kun vieras on tehnyt kiusaantuneena kotiinlähtöä isännän nukkuessa tuolissa.

Television ääreen nukahdan helposti. Pitkät ajomatkat ovat täysin mahdottomia.

Muistanpa nuoruudestani, miten kerran nukahdin ensitreffeillä. Saatoin tyttöä kotiin, ja halasimme autossa kotiportilla. Tyttö piti minua erityisen romanttisena, kun pidin häntä niin kauan sylissäni. Vasta vuosien kuluttua uskalsin kertoa, että tosiasiassa olin autuaasti nukahtanut pää hänen olkapäällään. No, siitä huolimatta nukumme edelleen vierekkäin.

AIKANAAN SAMASSA SÄNGYSSÄ nukkui iso osa lapsistammekin. Täytyy myöntää, että niihin aikoihin nukkuminen saattoi itsellä jäädä vähäiseksi, kun molemmissa kainaloissa nukkui hikinen lapsi, jota ei raaskinut siirtää kauemmaksi.

Vierelle tunkevia ei ole enää jonossa.

Lapset ovat jo isoja eikä vierelle tunkevia ole enää jonossa. Ainoastaan kissat saattavat nukkua jalkopäässä tai tyynyllä.

Nukun paremmin, kun makuuhuone on viileä. Jos menen ensimmäisenä nukkumaan, käännän patterin pienelle.

Seuraava sänkyyn tulija kääntää sen täysille, jolloin minä herään yöllä hikisenä ja nousen kääntämään patteria pienemmälle. Näin saatamme kuntoilla pitkin yötä parven rappuja ylös ja alas, kunnes sitkeämpi lopulta voittaa. Tässä iässä yöjuoksu tarkoittaa tätä tai sitten vuorotellen vessassa ravaamista.

TOTUUDEN NIMESSÄ täytyy myöntää, että se mitä alussa kerroin, ei pidä paikkansa. Siis, että kömpisin aamulla aikaisin vieressä nukkuvan yli. Se vieressä nukkuva on sen verran aamuvirkku, että herää ja laskeutuu aina ensimmäisenä. Hyvänä kakkosena tulen kuitenkin perässä.

Mutta koira kyllä odottaa parven alla heräämistäni.

TÄTÄ MIELTÄ. Ulkona oleminen muuttaa meitä enemmän kuin järjellä ymmärrämme, miettii Arja Kuittinen.

Ei tarvitse matkustaa kansallispuistoon eikä tehdä vaikuttavia ulkoilusuorituksia lokakuisessa tihkusateessa. Silti yksi parhaista keinoista oman onnellisuuden lisäämiseksi on se, että menee ulos.

Luonnossa hauskaa on se, miten hallitsemattomasti se meihin vaikuttaa. Vuodenaikojen ja säätilan muutokset koskettavat enemmän kuin voi järjellä ymmärtää. Harvassa muussa paikassa muuttuu jotenkin ihan toiseksi ilman erityistä yritystä.

Harvassa muussa paikassa voi myöskään tuntea jonkin hetken niin syvästi, että melkein alkaa itkettää. Luonnossa tajuaa avaruuksien kokoisia asioita ilman suurta pohtimista – tai ainakin kuvittelee, että tajuaa.

Ulkona tajuaa, kuinka arvokas on jokainen auringonnousu ainutkertaisena näytöksenään.

Suhteellisuudentajuakin lenkillä tulee ihan pyytämättä. Ymmärrystä siitä, miten kaikki on hetkellistä, murheet ohimeneviä ja miten arvokas on jokainen auringonnousu ainutkertaisena näytöksenään.

Jopa elämän kulumisen tajuaa paremmin luonnon keskellä. Ehkä myös siksi vuodenaikojen vaihtelu koskettaa niin paljon. Kasveissa ja niiden olemuksessa on vuoden eri aikoina jotain riipaisevaa: Kasvi on keväällä hento ja vaaleanvihreä, kesällä siitä tulee värikäs ja voimakas. Syksyllä se lakastuu ja kerää voimansa ytimiinsä, kunnes talvella lopulta katsoo sivusta ja kuolee.

Luonnon kiertokulussa on ihmeellisen samanlainen kaari kuin omassa elämässä. Pian koko elämä on ohitse, mutta "onhan eletty kerta!".

Satoi tai paistoi, tuuli tai tihutti, ulkoilu tekee aina hyvää. Muutut toiseksi. Näet toisin.

Tässä vanhakin ihan nuortuu, mietti Minna McGill, kun matkasi tyttären kanssa kahdestaan.

Tytär on 15 ja minä 51. Kesällä matkasimme kahden Amerikkaan.

Mitä puuhasimme?

Kiljuimme yhteen ääneen, kun radiosta alkoi kuulua Almaa.

Ajelimme pitkin Appalakkeja ja kuuntelimme vuokra-autossa r&b:tä. Kiljuimme yhteen ääneen, kun radiosta alkoi kuulua Almaa. Jess! Hyvä Suomi!

Katsoimme dokumentin muusikko Amy Winehousesta ja mietimme, oliko hänellä hyvä vai paha isä. Välillä on tosi kiva miettii diippei juttui, sanoo nuori sukupolvi.

Iltaisin levittelimme meikkipussiemme sisällöt sängylle. Minun riviini tuli kolme tuotetta, tyttären riviin muutama enemmän. Opin, mitä tarkoittavat primer, highlighter, contour, liquid lipstick ja setting spray.

Ennen nukkumaanmenoa katsoimme videoita.

Tytär esitteli suosikkitubettajiaan. Opin, ettei nuorten maailmassa ole enää kysymystä, onko puhuja nainen vai mies. Outo kysymys, mitä väliä, jokainen määrittelee itse, sanoo tämän päivän nuori.

Tytär totesi: "Et sä vielä ihan täti oo." Sitä se tekee, kun heittäytyy.

Öisin jaoimme huoneen ja sängyn. Tuhisimme, kääntyilimme, vedimme yhteistä peittoa puolelta toiselle. Aamulla ensimmäisenä kurkistimme varovasti peiton alta, olisiko toinenkin jo herännyt.

Kolmen viikon jälkeen palasimme kotiin.

Tytär totesi: Et sä vielä ihan täti oo.

Sitä se tekee, kun heittäytyy. Hyppää nuoren maailmaan 24/7. Nyt ymmärrän, mitä mummo tarkoitti sanoessaan, että tässähän vanhakin ihan nuortuu.

Kiitos, rakas tyttäreni. Sinun sukupolvesi sanoin: Thx my bae!

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 20/2017.