Pian on taas se aika vuodesta, kun Kai Lehtinen hakee jyrsimen ja ryhtyy puutarhahommiin.

LAPSEMME KÄVIVÄT maaseudulla steinerkoulua. Ensimmäisestä luokasta lähtien oppilaat tottuivat vaeltamaan luonnossa ja tunnistamaan kasveja. Peltojen pientareista ja lähimetsistä tuli lapsille tuttuja leikkipaikkoja.

Perinteisistä, vanhoista työmenetelmistä koulussa opittiin muun muassa lampaiden keritsemistä, langan kehräämistä, villan huovuttamista ja jyvien jauhamista.

Tuntuu siltä, että nykypäivänä lapset ovat vieraantuneet ruuan tuottamisesta.

Keväällä oppilaat istuttivat koulun kasvimaalle hyötykasvien ja kukkien siemeniä. Kesällä jokaisella perheellä oli kasvimaalla omat kitkentä- ja kasteluvuoronsa. Syksyllä koulun alettua nähtiin työn tulos, ja satoa saatiin korjata pitkin syksyä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Jonakin vuonna rikkaruohot olivat vallanneet kasvimaan, kun liian moni kai ajatteli, että ei tämän viikon hoitovuoron väliin jättämistä kukaan huomaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Syksyllä huomasi.

Kouluruoka tehtiin ja tehdään edelleenkin omassa keittiössä. Vanhemmat toivat syksyisin koulun pakastimeen satoa metsistä ja omista puutarhoistaan.

Lapset näkivät, mistä ruoka tulee ja miten sitä tehdään, myös koulussa.

VALITETTAVASTI TUNTUU siltä, että nykypäivänä lapset ovat vieraantuneet ruuan tuottamisesta. Käsittääkseni useimmissa kouluissa ruokaa ei tehdä enää paikan päällä, vaan se tuodaan valmiina keskuskeittiöstä.

Eikä puhettakaan, että vanhemmat voisivat tuoda kouluun sen enempää tuoreita marjoja kuin kalaakaan. Hygieniaohjeistusten mukaanhan sen vaarallisemmaksi ruuan valmistus ei enää voi tulla.

Lasteni koulussa ruokailun aloittamiseen liittyi runo, jota lapset myös kotona lausuivat, ja sen alku meni jokseenkin näin: "Maasta versonut on vilja tämä, armaan aurinkoisen kypsyttämä."

Ihan pienimmilläkin oli puutarhassamme tehtävänsä: he saattoivat esimerkiksi istua painona siemenvakoja tekevän laitteen päällä.

Runo oli kunnioitus maata ja maan antimia kohtaan ja kertoi konkreettisesti, mistä ruoka on kotoisin.

Ei ainakaan kaupan hyllyltä.

KOTONA LAPSILLAMME oli kasvimaalla omat alueensa, joille jokainen sai istuttaa mitä halusi. Keväisin kasvimaan kuntoon laittamisessa ja syksyisin satoa keräämässä olivat mukana kaikki.

Ihan pienimmilläkin oli tehtävänsä: he saattoivat esimerkiksi istua painona siemenvakoja tekevän laitteen päällä ja syksyllä kerätä pikku ämpäreihin perunoita ja kuljettaa ne omilla kottikärryillään maakellariin.

Kannattaa kitkeä jonkin verran kaikennäköisiä alkuja, niin todennäköisesti ei tule poistaneeksi ainakaan kaikkia toivottuja kasveja.

Vaikka lapsille ei vanhemmiten enää ole maittanut kasvimaan hoito, niin toivon, että heille on jäänyt jonkinlainen kosketus kotipuutarhurin toimenkuvaan.

Tärkeintä lienee, että mieleen olisi jäänyt itämään puhtaan ruuan arvostus ja käsitys siitä, mistä ja miten ruoka syntyy.

TAAS ON SE AIKA vuodesta, kun nainen, joka meillä asuu, miettii tulevan kesän viljelylajikkeita, keskenään hyviä vieruskasveja, siementen istuttamista, tuholaisten torjuntaa, lannoittamista ja kaikkea muutakin hyötypuutarhureille niin mahdottoman tärkeitä asioita.

Joka vuosi, kun kevät koittaa ja käsky käy, käynnistän renkipoikana jyrsimen ja ryhdyn toimeen. Mikään ei keväällä ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito viljelyvastaavan ohjeistusten mukaisesti.

Kullanarvoisena vinkkinä muille kotipuutarhureille voisin paljastaa, että kannattaa kitkeä jonkin verran kaikennäköisiä alkuja, niin todennäköisesti ei tule poistaneeksi ainakaan kaikkia toivottuja kasveja.

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 7/2016.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla