Kai Lehtinen on huomannut, että miesten ja naisten pakkaamisessa on eroja.
KERÄÄN PIENEEN olkalaukkuuni muutaman vaihtovaatteen. Naisväki siunailee ympärillä, miten pienellä vaatemäärällä selviän melkein kaksi viikkoa mökillä. Pakkaamisessakin näkyy se suuri ero naisen ja miehen välillä: mies pakkaa vain oleellisimmat, ja niistäkin toiset kalsarit tulevat käyttämättöminä takaisin kotiin.
Olen lähdössä esiintymään pohjoiseen. Samalla jää muutama päivä aikaa kalastella mökillä.
Yöjunalla matkustaminen sujuu kätevästi. Aamulla herätessä olen jo Rovaniemellä, josta on perille ajomatkaa vähän yli 200 kilometriä.
Vuosien aikana olen reissannut pohjoisessa lukemattomia kertoja. Nykyään en juuri muualle matkustelekaan. Ilmeisesti olen tämän perusteella vankka kotimaanmatkailun kannattaja.
Loma alkoi aina siitä, kun juna nytkähti liikkeelle.
KUN LAPSET OLIVAT pieniä, matkustimme pohjoiseen melkein aina yöjunalla. Raidekyytiin päädyimme, sillä Suomen läpi ajaminen kuuden lapsen kanssa koettelee matkustusmukavuutta.
Junamatkassakin oli tiivis tunnelma, jos koko kahdeksanhenkinen perheemme nukkui kolmen hengen hytissä. Lasten kasvaessa piti varata kaksi hyttiä.
Loma alkoi aina siitä, kun juna nytkähti liikkeelle. Junalla matkustaessa tajuaa matkan pituuden ja ehtii valmistautua ympäristön muutokseen.
Reissaaminen on ekologista ja nostalgistakin, varsinkin jos sattuu pääsemään vanhaan vaunuun. Tunnelmasta ei ole puutetta, ja kesäaikaan meininki on kansainvälinen. Viime kesänä koko vaunu haisi rasvaiselta nuudelilta, kun japanilainen seurue valmisti hyväntuulisena ruokaa.
Hupia ei vähennä edes se, että Eikka ei vastaa.
JUNAMATKAILUN HUPIA ei vähennä edes se, että lähes joka kerta keskellä yötä vaunun läpi kulkee ainakin yksi humalassa oleva suomalaisseurue kovaäänisesti mekastaen ensin yhteen suuntaan ja hetken kuluttua toiseen.
Eikä hupia vähennä edes se, että vessassa pöntön reunat ja lattia ovat virtsaa täynnä ja pönttö todennäköisesti jossain vaiheessa yötä tukossa.
Eikä se, että naapurihytissä joku kyselee tuntitolkulla humalaisesti kaveriltaan: "Eikka, kuunteletko sää?" Eikä se, että Eikka ei vastaa.
Jotain nurinkurista tässä matkustusasiassa on.
AINOA, MIKÄ JUNALLA kulkemisessa harmittaa, on hinta. Ympäristöystävällisyys tulee välillä liian kalliiksi.
Toisaalta ajaminen pohjoiseen alkaa olla minulle mahdotonta: jalkani eivät kestä pitkiä automatkoja, ja väsymyskin iskee liian helposti.
Houkutus lentää on joskus suuri, ja välillä lennänkin. Halvimmillaan lento pohjoiseen ja auton vuokraaminen sieltä tulee puolet halvemmaksi kuin itsensä ja oman auton laittaminen junaan.
Joidenkin asioiden suhteen on vaikea olla samaan aikaan sekä säästäväinen että ympäristötietoinen. Tämä on tietysti lyhytnäköistä ajattelua.
Lentäen perille pääsee melkein liiankin nopeasti. Kun pari tuntia sitten lähti kotoa, on kohta jo tunturimaisemissa. Junalla mökille menoon kuuluu pitkä odotus.
Saisi kuulua edelleenkin, ellei se olisi niin kallista. Jotain nurinkurista tässä matkustusasiassa on.
Jossain vaiheessa iskee: koti-ikävä. Jopa se nainen, joka meillä asuu, käy mielessä.
PERILLE TULO ON joka tapauksessa aina juhlallista. Oli vuodenaika mikä tahansa, mökkirannan jokimaisema on kaunis. Kalavehkeet odottavat kutsuvasti mökin nurkassa.
Yksin matkustaessa ja mökillä ollessa on aikaa miettiä asioita ilman arkivelvollisuuksia. Muutama päivä meneekin vapauden huumassa. Päivät kuluvat jokivarsia koluten, tammukoita savustaen ja saunoen.
Ja sitten se jossain vaiheessa iskee: koti-ikävä. Jopa se nainen, joka meillä asuu, käy mielessä, vaikka 30 vuoden kokemuksella tiedän, että poissaollessani hän kerää minulle pitkää listaa tekemättömistä töistä.
Mutta nyt juna on lähdössä ja matka vasta alussa. On hienoa, kun voi kaivata jonnekin.
Yhtä hienoa on, että voi kaivata myös sieltä takaisin.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 21/2014.
