Myyjäisissä ja buffeteissa rakastan paistovalmiita karjalanpiirakoita.

Eilen illalla istuin vanhempainyhdistyksen kokouksessa ja tiesin, että kohta se hetki tulee taas.

”Ja sitten näistä kodin ja koulun päivän tarjoiluista. Kuka toisi mitäkin?”

Tarjouduin ensimmäisenä tuomaan paistovalmiita coctailpiirakoita. En voi vannoa, ettenkö olisi puhunut jonkun päälle, kun oli niin kiire varata ne.

Vanhempainyhdistyksen kahvioiden lisäksi on muutakin. On jumppaseuran kilpailuja, ja niissä buffetteja. On arpajaisia lapsen seuran voimistelukisoissa ja rahankeruuta leirikoulua varten. Pellillinen mokkapaloja sinne tänne olisi hieno juttu.

Osaan jo varautua. Tarjoudun rutinoituneesti tuomaan ne valmiit karjalanpiirakat, tai sitten innostun erityisesti servieteistä ja kertakäyttölautasista.

Joskus lupaan paistaa pullaa enkä välttämättä tule sanoneeksi, että tosiaan vain paistan ne pullat. Jos oikein kiperä tilanne tulisi, sanoisin, että pulliin taisi hujahtaa hiukan liikaa sokeria.

En aio koskaan ilmiantaa sitä toista kehnoa leipojaäitiä, joka osti kuivakakun kaupasta, puristeli sitä vähän persoonallisemmaksi ja ripotteli päälle tomusokeria. Kakkua buffettiin tuodessaan hän huokaili tomusokerin sotkemaa puseroa. Hän kun ei koskaan leipomisinnossaan muista laittaa esiliinaa päälle.

Ei se oikeasti niin vaikea ole, sanovat muut. Katso buffettien ja myyjäisten suosikkiohjeita tästä:

Myyjäisten parhaat mokkapalat

Mehevät porkkanasämpylät

Kuppikakut vaativampaan makuun

Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Väitetään, että vanhentuessaan ihminen tulee yhä enemmän omaksi itsekseen.

Minulle on käynyt päinvastoin. Täytän tänä kesänä 45 ja muutun koko ajan enemmän äidikseni, isäkseni, isosiskokseni, mammakseni ja mummukseni.

Parikymppisenä olin mielestäni kovinkin yksilöllinen – tai ainakin yritin olla.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Enää en. Vuosi vuodelta näen selvemmin, että käyttäydyn vieraiden ihmisten seurassa täsmälleen kuten äitini. Näen peilikuvastani nykyään myös äidin naururypyt ja tanssityylin. Otsastani on tullut isän otsa, vitseistäni isän vitsejä. Terävän nenäni olen perinyt mummultani. Mammaa minussa on tapa käveleskellä ympäri pihaa kädet selän takana. Kun hymyilen, näytän lasteni mielestä ihan siskoltani, en itseltäni. Ääneni on sekoitus äitiä ja siskoa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Kun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että on oltava kamalan ainutlaatuinen, vapautuu olemaan, noh, oma itsensä.

Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.
Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

”Paina peukaloa ja pikkurilliä tiukasti yhteen – molemmissa käsissä”, lapsi huudahti, kun olin aivastamaisillani. Ehkä säikähdin kimakkaa, yllättävää ääntä, mutta aivastus jäi tulematta. Tai sitten taika oli 8-vuotiaan neuvossa, jonka hän oli saanut mummiltaan.

Opin lapseltani myös kaksi tapaa päästä eroon hikasta. Kun hikka on tuloillaan, tulee toisen pitää käsiään hikottelevan korvilla ikään kuin kuppeina. Sinne menisi hikka. Toisessa tavassa roikutaan sängyltä pää alaspäin ja pidätetään samalla henkeä.

Lapsi on hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole.

Välillä konsti auttaa, useimmiten ei. Lapsi on kuitenkin hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole. Siksi kuuntelen lapseni mummilta saamia neuvoja tarkasti. Yksi toimii erityisen hyvin.

Jos alkaa palella, ratkaisu ei suinkaan ole juoksentelu, hypähtely ja lisävaatetus. Niiden sijaan alamme nostella olkapäitämme ylös rytmikkäästi. Samalla taitamme kämmenselät ranteiden kohdilta ylöspäin. Kyllä alkaa veri kiertää ja vilu ka­toaa. Teho on testattu niin talvella hiihtolenkillä kuin kesällä aamu-uinnin jälkeen.