Oma vikani, sanoi työssä uupunut ystävä. Hän oli väärässä. Väsyneen pitää levätä, ei hävetä ja sinnitellä.

Ensimmäinen merkki oli se, että ystäväni lakkasi puhumasta työasioistaan. Huomasin sen vasta monen viikon kuluttua.

Aikaisemmin ystävä puhui niistä mielestäni vähän liikaakin, mutten koskaan raaskinut huomauttaa. Hän oli aina niin innoissaan, unelmatyössään. 

Muistan, miten istuimme ystävän kanssa teineinä usein koulun jälkeisinä hiljaisina tunteina huoneessani, seinillä julisteita, reppuni jossain lattialla.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ystävä oli jo ottanut selville, kuinka pääsee haaveidensa ammattiin. Mitä kouluja on käytävä, mitä aineita lukiossa kannattaa valita. Kuuntelin hänen pulputustaan ja etsin kaksihaaraisia hiuksia tukastani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sairaus nimeltä työuupumus

Toinen merkki oli se, että ystävä alkoi vastata teksti- ja Facebook-viesteihin lyhyesti, jos vastasi ollenkaan. On kamala kiire, hän pyyteli anteeksi. Väsyttää, olen nukkunut jotenkin huonosti.

Eipä mitään, koitetaan nähdä pian, vastasin huolettomasti.

”Jäin sairauslomalle, kaksi viikkoa nyt alkuun, sitten katsotaan tilanne.”

Kolmatta merkkiä ei ollut. Eräänä tiistaina tuli vain viesti: Jäin sairauslomalle, kaksi viikkoa nyt alkuun, sitten katsotaan tilanne. Soitellaan jossain välissä.

Olin niin tyhmä, että kuvittelin ystäväni sairastuneen johonkin vakavaan fyysiseen tautiin. Rintasyöpä ehkä? Alkoi itkettää ja vapisuttaa.

Sairaus olikin vakava, mutta erilainen. Sen nimi oli työuupumus.

Mitä minusta ajatellaan, kun muutkin jaksavat

Kahden viikon sairausloma ei ollut riittävä. Sitä jatkettiin ensin kerran ja sitten kolmannen, selvästi pidemmäksi.

Eniten ystävää hävetti.

Mitä minusta puhutaan töissä.

Työt kasaantuvat muille, heilläkin on kiire.

Muutkin jaksavat.

Tunnollinen, kiltti ja taitava. Sellaisia monet työuupumukseen sairastuneet ovat.

Kun ystävä kertoi ajatuksiaan, muistin yhtäkkiä, miten teimme peruskoulussa ryhmätyötä eräästä elokuvaohjaajasta. Ystävä oli ainoa, joka katsoi ohjaajan jokaisen elokuvan kuuliaisesti alusta loppuun ja sanoi tekevänsä sen mielellään. 

Hän oli sellainen jo nuorena: tunnollinen, kiltti ja taitava. Sellaisia monet työuupumukseen sairastuneet ovat.

Yritämme sinnitellä liian pitkään

Ystävän työuupumus ”paljastui sitten kertarysäyksellä”, kuten hän asian ilmaisi.

Ystävä meni työterveyslääkärille valittamaan pitkään jatkunutta flunssaa, eikä pystynyt lopettamaan itkemistä. Sitten lääkäri alkoi kysellä. Tämä taitaa olla aika tyypillinen tarina.

Työuupumuksesta toipuisi nopeammin, jos uskaltaisi tarttua siihen jo ensimmäisten oireiden myötä, ajoissa.

Me yritämme sinnitellä työssämme liian pitkään, vaikka tuntuisi pahalta. Vaikka töitä olisi liikaa, vaikka työyhteisössä olisi vähättelyä tai kiusaamista, vaikka joka aamu itkettäisi.

Työuupumuksesta toipuisi nopeammin, jos uskaltaisi tarttua siihen jo ensimmäisten oireiden myötä, ajoissa.

Mutta uupumus tuntuu omalta syyltä, heikkoudelta ja häpeältä. 

Jokin on vialla, koska niin monesta tuntuu siltä.

Kenenkään ei pitäisi pelätä töihin menemistä

Ensimmäisten viikkojen aikana ystävä mietti usein, kuinka töissä pärjätään ilman häntä.

Sitten hän huomasi, että ilmeisesti ihan hyvin. Maailma pyöri edelleen, vaikka ystävä oli palaverin sijaan metsässä koiran kanssa kävelemässä.

Oivallus oli yhtä aikaa vapauttava ja surullinen.

Ystäväni ei ole vielä palannut töihin. Asia saattaa olla muutaman viikon kuluttua ajankohtainen.

Ystävä harjoittelee sanomaan: En ehdi. Nyt työaika on loppu, minun on haettava lapset hoidosta.

Häntä huolettaa eniten, mitä esimies sanoo. Pomo on aina ollut tehokas ja keskittynyt työasioihin. Ei epäreilu, mutta hyvin vaativa.

Työuupumus on merkki siitä, että jonkun elämässä on muututtava.

Ystävä harjoittelee sanomaan: En ehdi. Nyt työaika on loppu, minun on haettava lapset hoidosta. Työtä on liikaa ja meitä tekijöitä liian vähän.

Ystävä ikävöi rakastamaansa työtä. Häntä pelottaa mennä töihin.

Monessa työpaikassa työn kuorma on liian raskas kantaa.

Kenenkään ei pitäisi pelätä kertoa muille, että väsyy joskus. Että on ihminen, eikä kone.

ex-uupunut

Niin tuttua, niin surullista. Omalla työpaikallanikin on työuupuneita, monta. Mukaan lukien itseni. Toiset selviävät valtavasta työkuormasta paremmin kuin toiset. Itse ratkaisin asian jäämällä vuorotteluvapaalle, mutta kaikille se ei ole mahdollista. Sinnittelin pienellä korvauksella lähes vuoden. Oli todella vapauttavaa olla ilman aikatauluja, deadlineja, ilman jatkuvaa painetta tehdä enemmän, nopeammin ja paremmin.

Paluu töihin ei ollut niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Työyhteisössäni tiedettiin vapaalle jäämiseni perimmäiset syyt ja ne otettiin yllättävän hyvin huomioon palattuani töihin, vaikka olin muuta pelännyt. Uskalsin sanoa, että haluan tehdä työni hyvin ja se onnistuu vain, jos työkuormaa hieman kevennetään. Toivottavasti useampi uskaltaisi sanoa eikä pelkäisi leimautuvansa laiskaksi.

  • ylös 32
  • alas 4
Vierailija

Kiitos tästä kirjoituksesta! Tunnistin itseni ja monta muuta. Uupumus tulee pikkuhiljaa salakavalasti ja yhtäkkiä vain huomaa, ettei jaksa enää. Varsinkin, jos muillakin elämän alueilla tulee murheita samaan aikaan. Päivä kerrallaan kohti kevättä mennään.

  • ylös 24
  • alas 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla