Huijarisyndroomasta kärsivä kuvittelee, että on jotenkin vain vahingossa onnistunut huijaamaan muut uskomaan omiin taitoihinsa. Hän pelkää paljastuvansa eikä osaa enää nauttia työstään.
Huijarisyndroomasta kärsivä kuvittelee, että on jotenkin vain vahingossa onnistunut huijaamaan muut uskomaan omiin taitoihinsa. Hän pelkää paljastuvansa eikä osaa enää nauttia työstään.

Työelämän uurastaja saattaa kärsiä huijariajattelusta: hän ei usko itseensä, vaan pelkää toisten huomaavan, että onkin oikeasti huono hommissaan. Siksi uurastaja lisää tahtia – kunnes uupuu.

Sehän meni hyvin, kehuu työkaveri. Sen sijaan, että ottaisin kiitoksen vastaan, ajattelen:

Kohta hän huomaa, etten oikeasti osaakaan hommiani.

Tällä kertaa onnistuin, koska kävi hyvä tuuri.

Pian paljastuu, että en oikeastaan ole yhtään niin pätevä kuin muut luulevat.

Yllättävän moni ajattelee tällä tavalla. Ajattelutapaa on totuttu kutsumaan huijarisyndroomaksi: ihminen ei usko, että on hyvä työssään.

Hän kuvittelee, että on jotenkin vain onnistunut huijaamaan muut uskomaan omiin taitoihinsa ja pelkää paljastuvansa.

Kyse ei ole halusta huijata muita tahallaan, vaan uskomus siitä, että toiset eivät näe tai ymmärrä todellista tilannetta.

Nämä neljä ajatusta auttavat pyristelemään huijarisyndroomasta eroon.

1. Pohdi, miten sinut on kasvatettu

Huijariajattelu syntyy usein jo lapsuudessa, sanoo psykologi Tiina Ekman.

”Lapsen käsitys itsestään syntyy siitä, kuinka vanhemmat ovat nähneet hänen kykynsä ja ominaisuutensa ja miten niistä on puhuttu.”

Kun lapsen elinpiiri laajenee kodin ulkopuolelle, vanhempien hänelle antamat määritelmät saattavat olla ristiriidassa ympäristön määritelmien kanssa.

Eli esimerkiksi:

Vanhemmat kehuvat jatkuvasti lapsen osaavan mitä tahansa ja olevan paras kaikessa. Koulussa hän huomaakin olevansa keskiverto. Lapsi saattaa kokea itsensä huijariksi, kun ei pärjääkään odotusten mukaan.

Tai vaikkapa:

Lapselle luodaan kotona rooli, jonka mukaan hän on ihana, mutta ei erityisemmin lukuihmisiä. Jos lapsi sitten saakin koulussa kiitosta opiskelustaan, hän saattaa alkaa ajatella vain huijaavansa opettajaa.

Hämmentyneestä lapsesta voi kasvaa aikuinen, joka ei osaa ottaa palautetta vastaan.

Varhain syntyneet uskomukset itsestä muodostuvat identiteetin osaksi.

Hämmentyneestä lapsesta voi kasvaa aikuinen, joka ajattelee aina positiivisen palautteen saadessaan, että hän on jotenkin tahtomattaan onnistunut petkuttamaan toisia.

2. Tunnista, oletko työelämän uurastaja vai välttelijä

Pomo varmaan salaa katuu sitä, että palkkasi minut. Pitää tehdä enemmän, korvaisiko määrä laadun?

Osa huijarisyndroomasta kärsivistä paiskii hommia yötä päivää.

”He selittävät onnistumisensa kovalla työllä, eivät esimerkiksi lahjakkuudellaan. He ajattelevat, etteivät voi ikinä onnistua uudestaan, koska eivät jaksa raataa samalla tavalla jatkuvasti”, Tiina Ekman kuvailee.

Toiset taas välttelevät työtehtäviä, keksivät muuta tekemistä ja tarttuvat toimeen vasta viime hetkellä.

Kun huijarina itseään pitävä mokaa, hän ajattelee: no nyt muutkin näkevät totuuden.

He selittävät onnistumisensa hyvällä onnella ja sanovat, että se ei ole voinut olla omaa ansiota.

Kun huijari sitten epäonnistuu, kuten jokainen joskus, hän ajattelee sen olevan todiste omasta osaamattomuudesta.

Silloin hän ajattelee ainoastaan: no nyt muutkin näkevät totuuden.

”Huijariajattelusta kärsivä saattaa jättää väliin mahdollisuudet oppia uutta, edetä uralla ja saada aikaan asioita. Monet uupuvat ja kärsivät ahdistuksesta tai masennuksesta.”

3. Kyseenalaista se, mitä ajattelet

Huijarisyndroomasta on mahdollista päästä eroon tai ainakin sen kanssa voi oppia elämään, Tiina Ekman sanoo.

Huijarisyndrooma ei ole sairaus.

Ekman itse käyttää huijarisyndrooma-sanan sijaan mieluummin termiä huijariajattelu, koska kyseessä ei ole sairaus tai diagnoosi.

Hänen mukaansa tärkeintä on löytää erilainen tapa suhtautua omiin ajatuksiin. Tulisi oivaltaa, että ajatukset ovat vain ajatuksia, eivät ehdoton totuus.

Itselleen voi sanoa esimerkiksi:

Kun ajattelen, että en pärjää tai kelpaa, kyseessä on vain minun ajatukseni itsestäni.  Ajatus voi olla totta jossakin tilanteessa tai asiassa, mutta ei aina ja jokaisessa.

4. Toimi eri tavalla kuin ennen (vaikka se pelottaisi tai nolottaisi)

Helppohan sitä on sanoa, että muuta ajattelutapaasi. Käytäntö on sitten ihan eri asia, eivät ajatukset muutu noin vain.

”Monia huijariajattelusta kärsiviä auttaa jo se, että huonolle ololle ja hankalille ajatuksille löytyy selitys ja nimi, mutta usein on hyvä toimia myös konkreettisesti”, Tiina Ekman sanoo.

Hän ehdottaa asian ottamista puheeksi esimiehen kanssa. Jos huijausolosta puhuminen tuntuu vaikealta, voi kertoa, että omaan osaamiseen on vaikea uskoa.

Haluan oppia luottamaan osaamiseeni. En halua vähätellä itseäni.

”Esimieheltä kannattaa pyytää konkreettista arviointia omasta osaamisesta tehtävä tehtävältä ja harjoitella siihen arvioon luottamista.”

Itseään kannattaa muistuttaa yhä uudelleen:

Minä osaan tämän, tämän ja tämän, vaikken jaksa uskoa siihen. Haluan oppia luottamaan osaamiseeni. En halua vähätellä itseäni. Saan myös levätä.

Asiantuntijana psykologi Tiina Ekman

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

”Kohta kaikki huomaavat, etten oikeasti osaakaan” – näin pääset irti huijariajattelusta ennen kuin uuvut

Vierailija kirjoitti: Tuo huijarisyndrooma on outo nimitys epävarmalle ja kenties heikon minäkuvan omaavalle. Itse koin olevani suorittaja, kun toiminta ja työskentely ei tullut sisäsyntyisesti, vaan ikäänkuin katsoen ja oppien toisten ja kirjojen ohjeen mukaan. Kehuja on vaikea ottaa vastaan,jos on kasvanut mitättömäksi ja tullut torjutuksi. Tulee tunne, että on velkaa kiitoksesta. Niin tässähän se huijarisyndrooma sittenkin syntyy! Hei Vierailija, hyviä huomiota. Jutussakin kerrotaan kyllä,...
Lue kommentti

Kuunteleminen on keskustelijan tärkein taito.

Kädet hikoavat. Sydän hakkaa. Tekee mieli vetäytyä vessaan.

Kuulostaako tutulta? Moni introvertti kokee tuntemattomille rupattelun vaikeaksi. Sukujuhlissa ja työtapaamisissa mielessä pyörii vain pelkoja eikä yhtään kiinnostavaa keskustelunavausta. Mitä tuntemattomalle kuuluu sanoa? Mitä jos kysyn jotain typerää? Ketä nyt minun juttuni kiinnostaisivat?

Vuorovaikutusvalmentaja Sanna Franck ymmärtää jännittäjiä hyvin.

”Edustaminen on monelle raskasta. Pitää ottaa jokin rooli ja olla edukseen. Tutustuminen on jatkuvaa hyvän ensivaikutelman luomista”, Franck sanoo.

”Small talk -sanallakin on negatiivinen kaiku. Ajatellaan, että se on sellaista amerikkalaista höpö höpö -juttua. Ei osata antautua kevyen jutustelun vietäväksi.”

”Jutustelu on taito, jota jokainen voi opetella. Tärkeintä on harjoittelu.”

Franckin mukaan kevyelläkin jutustelulla on monta tärkeää merkitystä. Se murtaa jäätä, rakentaa tunnelmaa ja poistaa jännitystä. Joskus juttelemalla saa tärkeää tietoa toisesta.

”Jokaisen vuorovaikutustavassa on mukautumisen varaa. Jutustelu on taito, jota jokainen voi opetella. Tärkeintä on harjoittelu.”

1. Aloita turvallisesta

Jos jännität juttelua, lähde liikkeelle yksinkertaisesta. Aluksi riittää, että esittelet itsesi.

”Pienilläkin sanoilla pääsee mukaan porukkaan”, Sanna Franck sanoo.

Hänen mukaansa neutraaleilla aiheilla on turvallisempaa aloittaa keskustelu kuin uskonnolla tai politiikalla. Sopivia teemoja voi hyvin miettiä etukäteen, mutta tiukan kysymyslistan kanssa lähestyminen saattaa säikäyttää.

Kokeile vaikka näitä: Luitko sen kiinnostavan jutun aamun lehdestä? Mitä teet tulevalla lomalla? Millaista aikaa alkuvuosi on teidän alallanne? Oletko jo käynyt hiihtämässä?

2. Kuuntele

Kuunteleminen on keskustelijan tärkein taito. Ei tarvitse olla lörpöttelijä, kun osaa keskittyä siihen, mitä toinen sanoo.

Jos siis kysyt juhlavieraalta, miten hän tuntee sankarin, jaksa myös kuunnella, mitä hän vastaa. Se on paitsi kohteliasta myös oiva keino pitää keskustelua yllä. Toisen sanomassa on usein jotain kiinnostavaa, johon tarttua.

Keskustelu on aina useamman kuin yhden ihmisen vastuulla.

3. Huomioi muut

Keskustelu on aina useamman kuin yhden ihmisen vastuulla. On tärkeää ottaa itsekin kaikki mukaan keskusteluun.

”Olen kohdannut joskus sitä, että menen innokkaana juttelemaan, mutta tulen tyrmätyksi. Käynnissä saattaa olla inside-juttu, jonka keskeytän”, Franck sanoo.

4. Sanattomatkin viestit merkitsevät

Tuntuuko, ettet saa suunvuoroa, kun innokkaammat puhuvat päälle? Tunne on tuttu monelle small talkia kammoavalle.

Omaa puheenvuoroa ei tarvitse kilvan tavoitella, Sanna Franck lohduttaa. Keskusteluun voi osallistua muutenkin: katsomalla, myötäilemällä, nyökkäilemällä – osoittamalla, että on läsnä ja kiinnostunut siitä, mitä muut sanovat.

”On tärkeää olla myös sanattomasti mukana.”

Suuri osa lasten ongelmista johtuu heidän yrityksestään sopeutua johonkin, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Huomiota. Sitä lapsi tarvitsee sekä vanhemmiltaan että muilta ympärillään eläviltä ihmisiltä. Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mielestä lapsen ja hänen elämäntilanteensa huomioiminen on niin arvokasta, että Sinkkonen paukuttaa sitä lasten auttajille ensimmäisenä ohjeena.

”Sanon lasten terapiatyötä tekevillekin, että kolme ihan ensimmäistä ohjetta lapsen auttamisessa ovat: Katso lasta, katso lasta ja katso lasta.”

”Vaikka Freudia on välillä katsottu nenänvartta pitkin, hän pani alulle sen ajattelun, että ihmisen kuuntelemisella on merkitystä.”

Sinkkosen mukaan suuri osa lasten ongelmista johtuu heidän yrityksestään sopeutua. Lapsi voi hakea huomiota tilanteessa, jossa ei koe saavansa sitä tarpeeksi.

”Mitä vaikeammissa oloissa lapsi elää, sitä kovemmat ovat hänen keinonsa. Mieti, millaisia haasteita hänellä on. Mitä hänellä on mielessä?”

Pienetkin teot ovat tärkeitä

Jokin pieni, hyväksyvä ele tai teko voi olla valtavan arvokas lapselle, jonka elämässä on hänelle vaikeita asioita.

”Asiat, jotka saattavat lapselle olla valtavan tärkeitä, voivat olla todella pieniä. Usein riittää se, että hänet huomioidaan. Ratikkakuski, kukkakaupan myyjä tai kuka tahansa voi katsoa lasta ystävällisesti tai puhua hänelle ystävällisesti”, Jari Sinkkonen sanoo.

Erityisen tärkeää lapselle on huomion saaminen heiltä, joiden läheisyyttä ja läsnäoloa hän arvostaa.

”Ne samat lapset, jotka urputtavat ja kiukuttelevat, toivovat vanhemmiltaan yhteistä aikaa.”

”Minua pysähdyttävät kyselyt, joissa lapsilta ja nuorilta kysytään, mitä he eniten toivovat. He toivovat enemmän yhteistä aikaa vanhempiensa kanssa. Samat, jotka urputtavat ja kiukuttelevat vanhemmilleen, toivovat heiltä yhteistä aikaa.”

Eikä lapsille tarvitse järjestää jotain suurta tai erikoista. Sinkkonen muistelee erään äidin kertomusta sateisesta illasta, jolloin lapset tappelivat ja äiti väsyi jatkuvaan kiukutteluun.

”Hän oli sanonut lapsille, että nyt puetaan sadevaatteet ja mennään ulos. Sitten lapset kaivoivat ulkona ojia. Lasten mielestä se oli upeeta. Sisään tultua yksi heistä oli sanonut, että hei, mennään toistekin!”

Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen puhui Orionin järjestämässä tilaisuudessa lasten psyykkisestä hyvinvoinnista.