Toimittaja Eveliina Linkoheimo jännitti, miten hänen vanhempi koiransa suhtautuisi uuteen pentuun.

Siinä se nyt tuhisee lattialla. Suloiset töppöjalat, huvittavan suuret korvat ja vielä karvaton nakumasu. Vieressä toinen vähän suurempi.

Uuden koiran hankkiminen jännitti. Ei niinkään itse pentu kuin se, miten vanhempi koira siihen suhtautuisi. Watson-koiramme on ollut meille lapsettomille lellikki, täyteen rakastettu ja puhki vanutettu.

Vanhempi koira on osoittautunut jopa turhan rakastavaksi.

PENNUNHAKUREISSULLA nostin hieman vapisevin käsin lämpimän tyttöpennun kohti Watsonia. Se katsahti minuun ja suukotti sitten pennun märäksi häntä vispaten. Se siitä huolesta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vanhempi koira on osoittautunut jopa turhan rakastavaksi. Watsonilla on tapana tökkiä nukkuvaa pentua nenällään. Sitten se mulkaisee meitä ihmisiä syyttävästi: Miksei se herää? Haluan jo leikkiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisarusrakkaus on vahvaa muillakin kuin meillä kaksijalkaisilla.

HILJATTAIN MIETIN, että vanhempi koira taitaa olla pennusta kiinnostuneempi kuin pentu siitä. Totta kai, minulle sanottiin. Pentuhan tuli juuri suuresta laumasta, mutta ensimmäiselle koirallemme tämä pikkukoira on hänen omansa, ainutlaatuinen.

Niin kai se on, että sisarusrakkaus on vahvaa muillakin kuin meillä kaksijalkaisilla. Ja onneksi liian tungettelevaa isoveljeä voi välillä puraista korvasta.

 

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla