KK:n päätoimittajalla Minna McGillilla on ikävä lapsuuden kesiä, jotka tuntuivat kestävän ikuisuuden.

Lapsuudessani joulua fiilisteltiin pitkään. Kuusikin kannettiin ulos vasta Nuutin päivänä eli näihin aikoihin. Samoihin aikoihin äiti aina totesi, että kohta on sitten juhannus.

Vuosia ihmettelin tuota lausetta. Nyt voin jo äitiäni ymmärtää. Aika kuluu aivan liian nopeasti.

On valtava ikävä lapsuuden kesiä, jotka tuntuivat kestävän ikuisuuden. Voisiko sen tunteen saada uudelleen? Voisiko ajan kulkua oikeasti hidastaa?

Viisaammat neuvovat rikkomaan rutiineja. Tekemään asioita uusiksi ja oppimaan uutta. Silloin syntyy täydempää elämää ja enemmän muistijälkiä eikä aikakaan tunnu kuluvan yhtä nopeasti.

Jos sulkisi silmät ja poimisi sen kirjan, johon sormi osoittaa?

Mitähän sitä keksisi? Jos kävisi kirjastossa, sulkisi silmät ja poimisi sen kirjan, johon sormi osoittaa? Uskaltautuisi hyppäämään uimahallin hyppytornista niin kuin joskus nuorena. Opettelisi uuden kielen. Palauttaisi mieleen pikakirjoituksen, jonka alkeet on joskus oppinut.

Ensimmäinen välitsekki olkoon juhannuksena. Jos silloin ei suusta pääse, että just vasta oli joulu, jokin on varmaan mennyt oikein.

Olisi mahtava kuulla, jos sinä olet onnistunut huiputtamaan aikaa, rikkomaan rutiineja ja tekemään asioita uudella tavalla. Muutenkin saa mieluusti laittaa viestejä. Aina on yhtä ihana kuulla teistä.

Kirjoita Minnalle: minna.mcgill@sanoma.com