”Ajattelen, että elämäni voi jakaa kahteen osaan. Oli aika ennen Sannan syntymää ja aika sen jälkeen. Muutuin paljon, kun tulin äidiksi”, Kristiina, 37, sanoo.
”Ajattelen, että elämäni voi jakaa kahteen osaan. Oli aika ennen Sannan syntymää ja aika sen jälkeen. Muutuin paljon, kun tulin äidiksi”, Kristiina, 37, sanoo.

Kristiina Korkeakoski, 37, sai tyttärensä Sannan kahdeksannella luokalla. ”Joskus oli yksinäistä ja joskus vaikeaa, mutta halusin hoitaa lapseni niin hyvin kuin osasin. Niinhän äidit useimmiten haluavat, iästä riippumatta.”

”Kasvoin maalla Porin seudulla isosiskon, isän ja äidinäidin eli mamman kanssa. Äiti kuoli yllättäen, kun olin kaksivuotias, mutta lapsena en osannut kaivata häntä. En voinut kuvitella toisenlaista perhettä.

Kutosluokan jälkeen muutimme isän kanssa Noormarkun keskustaan. Paikka tuntui melkein suurkaupungilta, ja halusin päästä piireihin. 

Muutuin kapinalliseksi teiniksi melkein yhdessä yössä, kun aloitin yläasteen. Vuotta aikaisemmin olin vielä ihan pikkutyttö.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tulin ja menin mieleni mukaan. Koulu sujui ihan hyvin, vaikken lukenutkaan kokeisiin. Minulla oli paljon kavereita ja pari vuotta vanhempi poikakaveri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kahdeksannen luokan syksyllä tajusin, että olen raskaana.”

”Kun äiti halaa, tuntuu kuin hän ei haluaisi päästää ikinä irti. Ei minullakaan ole kiire siitä pois”, Kristiinan tytär Sanna sanoo.
”Kun äiti halaa, tuntuu kuin hän ei haluaisi päästää ikinä irti. Ei minullakaan ole kiire siitä pois”, Kristiinan tytär Sanna sanoo.

”Minulle ja poikaystävälle oli selvää, että pidämme lapsen.”

”Lapsi pilaa elämäsi, oli isän ensimmäinen kommentti, kun hän sai tietää raskaudestani. Hän oli aina sanonut, että minusta voi tulla mitä tahansa. Nyt tulikin teiniäiti. Isä näytti yhtä aikaa pettyneeltä, vihaiselta ja surulliselta.

Minulle ja poikaystävälle oli selvää, että pidämme lapsen. Emme osanneet miettiä kovin paljon, miten kaikki järjestyy. Elimme hetkessä, kuten tuon ikäiset yleensä.

Muistan siltä ajalta kahdenlaisia aikuisia: niitä, jotka yrittivät tukea, ja niitä, jotka eivät.

Poikaystävän äiti lähti mukaan neuvolaan, osti lastenvaunut ja lupasi auttaa yösyötöissä. Hän sanoi, että elämä kantaa. Siitä olen yhä kiitollinen.

Sukupuolivalistuksen tunnilla minut laitettiin kertomaan luokalle, miten kondomia käytetään, kun olin viimeisilläni raskaana. En käsitä, miksi piti nöyryyttää sillä tavalla.

Parhaita sosiaalityöntekijöitä olivat ne, jotka keskittyivät surkuttelemisen sijasta miettimään käytäntöä: missä asuisimme, miten talousasiat hoituisivat, entä koulu?”

”Ensimmäisestä äitienpäivästä vuonna 1999 en muista paljon, kaikki oli vielä tosi uutta.”
”Ensimmäisestä äitienpäivästä vuonna 1999 en muista paljon, kaikki oli vielä tosi uutta.”

”Joskus iltaisin mietin, mitä entiset kaverit tekevät. Parhaat ystävät jäivät.”

”Sanna syntyi aprillipäivänä 1.4.1999. Kaikki meni hyvin. Tytöllä oli pieni ruttunaama ja isänsä leveät peukalot.

Siirryimme sairaalasta ensikotiin. Siellä oli tarkoitus asua kaksi kuukautta, jotta varmistettaisiin, että osaan hoitaa lasta. Kuukausi kuitenkin riitti, kun haasteita ei tullut. Pääsimme aloittamaan oman arjen. Ensimmäisen vuoden asuimme poikaystävän vanhemmilla. 

Palasin synnytyksen jälkeisenä syksynä yhdeksännelle luokalle kouluun. Vein aamuisin Sannan perhepäivähoitajalle, hän pääsi sinne kunnan erityispäätöksellä. Kotitaloustunnilla opetin muille, miten vauva kylvetetään.

Jotenkin rauhoituin, kun Sanna syntyi. En enää ollut kaveriporukan keskipiste. Hiljaista minusta ei tullut eikä ikinä tulekaan, mutta kakaramaisuus väheni.

En ajatellut enää vain itseäni. Vastuu yllätti, mutta ikinä ei tuntunut, että en selviäisi.

Poikakaveri meni ammattikoulun jälkeen töihin. Minä aloitin peruskoulun jälkeen lukion. Meille tuli ero, kun Sanna oli kolmevuotias, mutta pystyimme hoitamaan sen aika sovussa. Sanna alkoi asua luonamme vuoroviikoin.”

”Monenlainen elämä voi olla onnellista.”

”Sanna on nyt 22-vuotias.Hän asuu miesystävänsä kanssa neljänkymmenen kilometrin päässä. Kun hän tulee käymään, keitämme kahvit. Sitten puhumme. 

Olemme jutelleet siitä, miten nuori olin Sannan saadessani. Olen sanonut, että kyllä hän yllätysvauva oli, sitä en voi kieltää. Mutta iloinen yllätys. Vastaus riitti Sannalle pienenä, ja se riittää nyt. Toiset tekevät iltatähtiä, mutta minä tein aamunkajon.

En saanut uraa tai omaisuutta. Olen tehnyt pätkätöitä kaupoissa, sisustusliikkeissä ja mainostoimistoissa. Rahaa ei ole ollut paljon, enkä ole matkustanut ruotsinlaivaa kauemmas. Mutta neljän lapsen kanssa aika ei ole tullut pitkäksi.

Sanna on saanut minulta rakkautta ja minä häneltä. Kumpikaan ei ole joutunut olemaan yksin.

Elämäni on mennyt ihan hyvin, vaikka kaikki ei tapahtunutkaan tavallisen kaavan mukaan. Monenlainen elämä voi olla onnellista.”

Kristiina on tullut äidiksi 14-, 21-, 27- ja 34-vuotiaana. Millä tavalla hän on nyt erilainen äiti kuin nuorena? Mitä hän on oppinut? Lue Kristiinan koko elämäntarina Kodin Kuvalehdestä 2/2022. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.

mummo 62

Arvostus ja kunnioitus täys kymppi. Onnea hyvälle valinnallesi,  koko elämällesi ja lapsukaiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla