Äijäjoutsenet tanssivat balettia ja levittävät iloa: ”Tanssiminen se kohta helpompaa on kuin puhuminen”

Jorman sukkahousuissa on reikä.

Reikä on reidessä ja melko iso, noin pingispallon kokoinen. Kokenut esiintyjä ei anna moisen häiritä.

”Ei haittaa, onpa parempi tuuletus”, Jorma Rantala, 59, sanoo.

On torstai-iltapäivä, ja pian Norin Pienenpienet Joutsenet -balettiryhmä esiintyy yllätysnumerona eläköitymisjuhlissa.

Kurikkalaisen hotellin estradille ovat nousemassa yksi lypsytilallinen, yksi eläköitynyt sähköasentaja, yksi tavallaan eläköitynyt kaivurikuski, yksi rakennusyrittäjä ja yksi pienviljelijä.

Nyt miehet vielä etsivät balettitossuja turkoosista matkalaukusta, joka retkottaa levällään Hotel Kurikan kabinetissa. Huoneessa leijailee vieno navetan haju. Se on peräisin työhaalarista, joka pian vaihtuu tutuun.

Kas kun ei alasti

Ei ikänä. En varmasti lähde.

Se on yleisin vastaus, kun balettiryhmäläiset pyytävät uusia jäseniä mukaan. Tanssiminenkin saattaa jännittää, mutta isoin mörkö on esiintymisasu. Aikuiset miehet hyppii hepenet päällä, kas kun ei alasti, sellaistakin joutsenet muistavat yleisöstä kuulleensa.

Pienenpienet Joutsenet esiintyvät usein perhejuhlissa, kuten syntymäpäivillä. Silloin he yrittävät saada vierailevaksi tähdeksi jonkun yleisölle valmiiksi tutun miehen. Jos päivänsankari on mies, hänet houkutellaan mukaan, jos taas hameväkeä, tanssimaan värvätään vaikkapa puoliso.

Esa Perälän ensiesiintyminen oli aikoinaan vaimon 40-vuotisjuhlissa. ”Jos karkeasti luokitellaan, niin vaihtoehdot olivat, että lähdetkö vai itketkö ja lähdet”, Esa sanoo.

Metodeja ovat sekä lempeä pehmittely että perinteikkäät uhkailu, lahjonta ja kiristys. Joskus lykästää, joskus ei. Oikein hyvässä lykyssä vierailevasta tähdestä tulee pysyvä jäsen.

Kaikkia joutsenia ei ole tarvinnut maanitella tai pakottaa. Jari Rantala, 46, tarjoutui riveihin itse.

Jari näki Joutsenet ensimmäisen kerran parikymppisenä.

”Taisivat olla jonkun sukulaisen synttärijuhlat”, Jari muistelee.

”Se näytti niin hienolta ja hauskalta. Kun olin muutaman kerran vielä nähnyt esityksen, sanoin miehille, että voin tulla mukaan, jos tarvetta on ja minut huolitaan.”

Tanssitaito ei ole pakollinen. Huumorintaju on suotavaa.

Huolittiin hänet. Pääsykokeita ei ryhmään ole, mutta muutama kriteeri löytyy:

Esitykset vedetään aina selvinpäin ja vakavalla naamalla. Pokan täytyy pitää.

Tanssitaito ei ole pakollinen.

Huumorintaju on suotavaa.

Jarin ensiesitys oli tässä samassa hotellirakennuksessa reilut kaksikymmentä vuotta sitten. Paikan nimi oli silloin Pitkä Jussi, ja käynnissä olivat jonkinmoiset pikkujoulut. Jaria jännitti, kuten aina ennen esitystä. Esityksen jälkeen nauratti.

Esa Perälä, Jari Rantala, Erkki Terhovaara ja Pauli Koivisto silloin, kun he eivät ole siroja joutsenia.

Jari on esiintynyt joutsenena noin 600 kertaa. Ennen tämän iltapäivän keikkaa Jari on viettänyt aamupäivän kuten muutkin aamupäivänsä: navetassa neljänkymmenen lypsävän seurassa.

Hän on luonut lannat ja tarkistanut, että Mansikki, Mustikki ja muut lehmät pääsevät kulkemaan lypsyrobotille. Sitten hän on hypännyt Dusteriin ja körötellyt kotoaan Norinkylältä 30 kilometrin päähän Kurikkaan.

Balettiharrastus on perheen yhteinen. Nytkin esiintyjien pukeutumista seuraa Jarin avovaimo Sabine Holma. Sabine on Pienenpienten Joutsenten sihteeri, keikkamyyjä ja tänään myös musiikkivastaava.

Vuosien mittaan Joutsenissa on pyrähdellyt useampikin Rantala. Tänään lavalle Jarin kanssa nousee Jorma-veli, se, jonka sukkahousuissa on reikä. Jari onnistui houkuttelemaan hänet mukaan ryhmään, ja Jorma taas houkutteli poikansa, joka tanssii ryhmässä toisinaan.

Jarin ja Jorman lapsuudenperheessä ei harrastettu balettia eikä paljon muutakaan kulttuuria. Pojat kasvoivat samalla lypsytilalla, jota Jari nyt pyörittää. Tanssilavat tulivat tutuiksi jo lapsena.

Tanssiminen on helppoa, jos vertaa oikeasti vaikeisiin asioihin.

”Isosisko raahasi minut tanssipariksi oman kylän tanssikurssille, koska siellä ei ollut hänelle paria. Olen harrastanut lavatanssia melkein koko pienen ikäni. Ehkä se vaikutti kiinnostukseen lähteä tähän ryhmään”, Jari kertoo.

Tanssiminen on Jarista mukavaa. Ja helppoakin, jos vertaa oikeasti vaikeisiin asioihin.

”Minäkin olen niin huono puhumaan, että tanssiminen se kohta helpompaa on.”

Connecting people

Tänä keväänä Pienenpienet Joutsenet viettävät 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Vuosien mittaan porukka on vaihdellut ja vanhentunut, välillä kasvanut ja välillä kutistunut.

Erkki Terhovaara, 77, on yksi perustajajäsenistä. Hän oli mukana jo vuonna 1995, kun balettia suunniteltiin. Silloinen läänintaiteilija oli saanut idean: josko tehtäisiin pikkujoulukaudelle miesvoimin esitys Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammesta, joka on maailman rakastetuimpia baletteja.

Läänintaiteilija puhui mukaan Jurvan harrastajateatterin miehet, joista Erkki oli yksi.

Baletin lisäksi miesten repertuaariin kuuluu vauhdikas Can-Can. Kuvassa Jari Rantala, Jorma Rantala, Esa Perälä ja Pauli Koivisto.

”Ohjaaja katsoi, että tässä meidän teatteriporukassa on niin mukavasti pitkää ja pätkää, solakkaa ja tanakkaa miestä, että näistä syntyisi mukavan vaihteleva balettiporukka”, Erkki sanoo.

Yhdessä ohjaaja, koreografi ja miehet miettivät, millainen esityksestä tulisi. He kokeilivat erilaisia liikkeitä: Voisiko tällä lailla vähän sipsuttaa? Sopisiko tähän kohtaan vaaka tai pieni hypähdys? Pitäisikö aluksi laittaa kädet sivuille kuin siiviksi?

”Kun ohjaaja rupesi nauramaan, tiesi heti, että tämä liike taitaa mennä läpi.”

”Kun ohjaaja rupesi nauramaan, tiesi heti, että tämä liike taitaa mennä läpi”, Erkki muistaa.

Iloa itselle ja muille

Esalle, Erkille, Jormalle, Paulille ja Jarille balettiryhmä on harrastus metsästyksen ja metsätöiden ohella, mutta on se aika paljon muutakin.

”Paljon me nauretaan, mutta on tämä sellainen henkireikäkin. Meistä on tullut ystäviä. Voidaan jutella melkein mistä vain, sairauksista ja muusta. Kyllä meillä surut ja ilot menevät lävitse”, Jari sanoo.

Voi tanssilla tehdä myös konkreettista hyvää. Esiintymispalkkioita kertyy vuosittain parituhatta euroa. Niitä Joutsenet ovat lahjoittaneet esimerkiksi syöpään sairastuneille, sydänsairaille ja kehitysvammaisille lapsille.

Mitä Jorma Uotinen sanoi Pienenpienille Joutsenille heidän esityksestään? Miten Provinssirockin nuoret reagoivat, kun kuulivat, kenelle balettiäijät keräävät rahaa? Miten eläköityvä päivänsankari kommentoi yllätysesiintyjiä? Entä minne suuntautui ryhmän ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ulkomaankeikka? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 6/2025. Tilaajana voit lukea haastattelut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.