Kun Sherry Jennings täytti 40, hän jätti ankean avioliittonsa ja työpaikkansa. Naisen paikka -sarjassa nelikymppiset naiset eri puolilta maailmaa kertovat elämästään.
Panimon tiedottaja Sherry Jennings, 46, asuu Mukilteossa, Yhdysvalloissa. Hän on parisuhteessa ja hänellä on 12-vuotias tytär.
"En ole tyypillinen amerikkalaisnainen. Äänestän ketä haluan, kuuntelen metallimusiikkia enkä käy kirkossa. Työskentelen panimossa. En halua tuijottaa telkkaria vaan olla ulkona, vaeltaa ja ajaa moottoripyörällä.
Minun ikäiseni ihmiset ovat usein tylsiä. Siksi on luonnollista, että poikaystäväni Alan on minua 15 vuotta nuorempi.
Tapasimme viininmaistajaisissa neljä vuotta sitten. Kävi ilmi, ettei kumpikaan pidä viininmaistelusta. Alan oli urheilullinen ja seikkailumielinen.
Tyttäreni Lily oli mukana, kun tapasin Alanin ensimmäisen kerran. Kun kerroin, että menemme treffeille, hän sanoi: ’Ai se tyyppi, jolla oli hieno nahkatakki? Hyvä!’
Alan on silta minun ja Lilyn välillä. Ohimennen kuulen, kun he keskustelevat luottamuksellisesti. Lily ei ikinä puhuisi minulle niin.
Kun Lily syntyi, pelkäsin, että putoan työelämästä.
KASVOIN SUURESSA italialaistaustaisessa perheessä New Jerseyssä: minulla on neljäkymmentä serkkua. Kotonamme ovet olivat aina auki. Haluan, että omakin kotini on sellainen.
Ensimmäisen aviomieheni tapasin 22-vuotiaana. Hänellä oli amerikkalainen unelma: oma talo, perhe ja työpaikka samassa hissiyhtiössä, jossa hänen isänsä työskenteli. Hän kieltäytyi ottamasta riskejä, ettei olisi vaarantanut perheen turvallisuutta, eikä hän halunnut minun käyvän töissä, koska hänen äitinsäkään ei käynyt.
Opiskelin kuitenkin toimittajaksi ja tein töitä koko ajan.
Kun Lily syntyi, pelkäsin, että putoan työelämästä. Olin kotona jopa kaksi kuukautta, sitten aloin tehdä haastatteluja vaunut vierelläni.
Mieheni kävi vuosien myötä äreäksi. Kun täytin 40, jätin ankean avioliittoni ja työpaikkani sanomalehden kustantajana. Tunsin itseni voittamattomaksi.
Paikalliset katsoivat pitkään, kun aloin seurustella Alanin kanssa. Tiedän kuitenkin, että he vain halusivat, että olisin onnellinen.
Kun uuvuin ja olin onneton työssäni, kohtelin Alania huonosti.
ALKUAIKOINA ALAN ANTOI minun tehdä kaikki päätökset, sillä olen vahva luonne. Jouduin sanomaan, että en halua ottaa kaikkea vastuuta.
Kulttuurissamme työ on tärkeää. Kun uuvuin ja olin onneton työssäni, kohtelin Alania huonosti. Pelkäsin hänen lähtevän suhteesta ja olin entistä ilkeämpi.
Lopulta puhuimme siitä, mikä kumpaakin pelottaa.
Ystäväni kysyi, olisiko oikea kihlautuminen nyt niin pelottavaa.
ELOKUUSSA ALAN EHDOTTI, että teettäisimme sormukset. Nostin hermostuneena tuopin huulilleni ja inahdin: okei?
Nyt hän suunnittelee sepän kanssa sormuksia, joihin tulee elämän puun juuret ja korpin silmät. Ne eivät ole kihlasormukset vaan sitoutumissormukset.
Ystäväni kysyi, olisiko oikea kihlautuminen nyt niin pelottavaa. Ei se olisi pelottavaa, mutta sillä ei ole minulle väliä. Olen heittänyt amerikkalaisen unelman menemään aikoja sitten."
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 6/2015.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
