Anu-Maarit ajattelee, että aika usein päätöksiä tehdessä kannattaa luottaa intuitioon. ”Jokainen kokemus vie eteenpäin ja kasvattaa.”
Anu-Maarit ajattelee, että aika usein päätöksiä tehdessä kannattaa luottaa intuitioon. ”Jokainen kokemus vie eteenpäin ja kasvattaa.”

Anu-Maarit uskalsi seurata sydäntään ja perusti kukkakaupan alle 2000 asukkaan kuntaan. ”Minusta tuntuu joka päivä, että olen onnellinen”, hän sanoo.

Anu-Maarit Panu, 51, meni miehensä kanssa kihloihin puoli vuotta ensitapaamisen jälkeen.

Ensitapaaminen vuosituhannen vaihteessa oli tällainen:

Pitkä suhde oli juuri päättynyt ikävästi, Anu-Maarit lähti ystävineen Seinäjoen Provinssirockiin.

Ystävän mies päätti vitsailla ja osti festarikojusta leikkikäsiraudat. Yhtäkkiä hän napsautti väentungoksessa rautojen toisen pään tuntemattoman miehen käteen. Toinen pää oli Anun kädessä.

Anu-Maarit ei ollut koskaan kuvitellut asuvansa Etelä-Suomessa.

”Tuttu porukka hävisi kuin pölynä paikalta. Me kaksi vierasta tajusimme, että kiinni ollaan ja vielä hassusti väärinpäin, vastakkain.”

Anu-Maarit ja mies, Jukka, viettivät viisi tuntia yhdessä jutellen ja musiikkia kuunnellen. Jukalla oli suuret lämpimät kädet ja karismaattinen nauru. Seuraavana päivänä tavattiin uudelleen.

Mutta Jukka asui toisella puolella Suomea kuin Anu-Maarit, Helsingissä. Anu-Maarit ei ollut koskaan kuvitellut asuvansa Etelä-Suomessa.

Tällaistako on suuressa kaupungissa?

Anu-Maarit ihastui Jukan ilkikuriseen poikamaisuuteen, samanlaiseen huumoriin ja huolenpitoon. 

”Erikoista hänessä olivat hieman isot jalat ja se, että hän oli Helsingistä. Ja olalla oli laukku, jollaista en ollut miehillä tottunut näkemään.”

Suhde jatkui.

”Kulutimme jonkun aikaa maanteitä ja rautateitä, kunnes olin valmis muuttamaan. Myin kaiken omaisuuteni. Asunto-osake meni mukavasti kaupan ja irtain jakautui perheelle, ystäville ja taloyhtiön asukkaille.”

Anu-Maarit pääsi jouluapulaiseksi Helsingin keskustassa olleeseen vaateliikkeeseen.

Olo tuntui jatkuvasti vähän ulkopuoliselta. Yleensä menin mieluiten töistä suoraan kotiin.

”Muistan, kun menin ensimmäistä päivää töihin ja seisoin bussipysäkillä. Satoi vettä ja ihmettelin, kun bussit ajavat ohi.”

Anu-Maarit oli tottunut siihen, että bussit pysähtyvät aina. Nyt pitikin hoksata näyttää kädellä pysähtymismerkkiä.

Vähitellen Anu-Maarit tottui uuteen ympäristöön ja työt jatkuivat, mutta olo tuntui jatkuvasti vähän ulkopuoliselta.

”En koskaan oikeastaan viihtynyt. Alussa luulin, että nyt kun ollaan isolla kirkolla, ottaisin kaiken irti nähtävyyksistä ja tekemisistä. Yleensä menin kuitenkin mieluiten vain rauhassa kotiin.”

Jos jäisimmekin maalle?

Sitten yksi asia johti toiseen ja toinen kolmanteen.

”Jukkani osti minulle yllätyslahjaksi newfoundlandinkoira Sulon kaveriksi ulkoilureiteille, kun olin niin arka liikkumaan iltaisin ja päivisinkin.”

Anu-Maarit ja Jukka alkoivat etsiä kesämökkiä, kun kerran oli koirakin, mielellään järven rannalta. Se löytyi maalta Myrskylästä.

Lapsettomuus oli kriisi. Päätimme pysyä yhdessä.

Ensivisiitillä Sulo söi karviaisia suoraan puskasta. Anu-Maarit tunsi olonsa kotoisaksi, vaikka yksi suuri asia puuttuikin. Lapsi.

”Kun usean vuoden lapsettomuushoidot eivät tuottaneet tulosta, päätimme lopettaa ne. Se oli tosi iso kriisi parisuhteelle, mutta olimme päättäneet toisenkin asian: haluamme pysyä yhdessä.”

Kolmas päätös kuului: suunnitellaan ja rakennetaan yhdessä talo, jäädään kokonaan Myrskylään. 

”Aloin sienestää ja marjastaa. Perustin ryytimaan ja muistelin, miten Lauha-mummi opetti kasvattamaan juureksia ja mansikoita, kun olin lapsi.”

Iik, nyt se tapahtuu!

Anu-Maarit työskenteli Myrskylän K-kaupassa vuoden, sitten kauppa suljettiin.

”Aloin suunnitella jälleen omaa yritystä, kukkakauppaa. Myrskylässä ei ollut ollut sellaista kuuteen vuoteen. Päätin uskaltaa. Minulla oli kokemusta ja floristin ammattitutkinto.”

Kukkakaupassa Anu-Maarit oli aina tuntenut itsensä onnelliseksi. Omasta myymälästä voisi tehdä juuri sellaisen kuin unelmissa.

Joskus täytyy vain uskaltaa.

Lattialle Anu-Maarit asetti räsymatot. Vanhat huonekalut näyttivät kauniilta, kun niiden vastakohtana oli paljon tuoreita ja värikkäitä kukkia.

Ensimmäiset asiakkaat Anu-Maarit muistaa yhä. Jännitti, mutta hyvällä tavalla. Sitten asiakkaita tuli lisää.

”Jotkut sanovat, että kukkakauppani on kuin pieni, hurmaava suklaapuoti.”

Omasta myymälästä voisi tehdä juuri sellaisen kuin unelmissa, Anu-Maarit ajatteli. Ja niin hän teki.
Omasta myymälästä voisi tehdä juuri sellaisen kuin unelmissa, Anu-Maarit ajatteli. Ja niin hän teki.

Halauksia, myötätuntoa, iloa ja surua

Myrskylässä on 1973 asukasta. Anu-Maaritin myymälän näyteikkuna on kunnan ainoita.

”Teen kaiken itse. On oltava luova. Myynnissä on myös lahja-ja sisustustavaraa, pientä tilpehööriä, turhaa ja tarpeellista.”

Kaksi vuotta sitten Anu-Maarit perusti myös Myrskylän ensimmäisen hautauspalvelun.

Nyt viisikymppisenä moni asia on helpompaa kuin olisi ollut nuorena.

”Joillekin tämä oli yllätys, mutta itse olen aina kokenut, että maalaiskukkakaupassa on oltava tällainenkin palvelu. Nyt viisikymppisenä, jo elämää kokeneena, hautauspalvelun hoitaminen on helpompaa kuin olisi ollut nuorena.”

”Monet vainajat ovat tuttuja, pienellä paikkakunnalla kun ollaan. Sidontatöitä tehdessä ajattelen heitä ja heidän läheisiään.”

Sellaiset työt Anu-Maarit tekee mieluiten vasta liikkeen sulkemisajan jälkeen, rauhassa.

”Välillä asiakkaiden kanssa halitaankin. Luulenpa, että minä itse olen suuri osa sitä, millainen tämä kauppa on.”

Jokainen kokemus vie eteenpäin              

Anu-Maarit on saanut myymälässään valmiiksi onnittelukimpun asiakkaalle. He ovat keskustelleet yhdessä, kenelle kimppu tulee: millaiselle ihmiselle, miksi, mitkä ovat hänen lempivärejään?

Kun kimppu on valmis, Anu-Maarit ihastelee: ai että tuli kaunis. Hän katsoo kimppua niin pitkään, että asiakasta alkaa huvittaa: etkö malta luopua siitä?

Hyvästelen vain, tiedän että kimppu pääsee hyvään kotiin, Anu-Maarit vastaa. Molempia naurattaa.

Usein päätöksiä kannattaa tehdä intuitiolla.

Elämä on opettanut uskaltamista ja rohkeutta, Anu-Maarit ajattelee sulkiessaan kukkakauppansa oven.

”Kaikki kokemukset ovat vieneet eteenpäin, kasvattaneet minua.”

”Usein päätöksiä kannattaa tehdä intuitiolla. Toki varmistan ja lasken vähän tiedon ja järjenkin varaan, mutta enimmäkseen tiedän ja tunnen, mitä kannattaa tehdä.”

Kotona odottavat Jukka ja koirat. On rauhallista. Kohta lähdetään yhdessä metsään.

Anu-Maarit ajattelee joka päivä: minä olen onnellinen.

Kun Anu-Maarit tekee asiakkaalle kukkakimpun, he keskustelevat yhdessä, kenelle kimppu tulee: millaiselle ihmiselle, miksi, mitkä ovat hänen lempivärejään?
Kun Anu-Maarit tekee asiakkaalle kukkakimpun, he keskustelevat yhdessä, kenelle kimppu tulee: millaiselle ihmiselle, miksi, mitkä ovat hänen lempivärejään?

   

Vierailija

Anu-Maarit rakastui, myi omaisuutensa, ja koko elämä muuttui: ”Usein päätöksiä kannattaa tehdä intuitiolla”

Yksi asia jäi epäselväksi. Oliko Anu-Maarit 51 vuotias mennessään naimisiin miehensä kanssa? Tehdäänkö yli viisikymppisille lapsettomuushoitoja? Vai onko tästä jo vuosia? Olisi kiva saada vähän kontekstia tähän tarinaan, miten pitkästä ajanjaksosta artikkelissä puhutaan?
Lue kommentti