Jos luulit, ettei yksi ihminen voi muuttaa maailmaa, olit väärässä. Tässä juttusarjassa neljä tavallista ihmistä näyttää, miten se tapahtuu.
Järvenpäässä asuvat ehkä Suomen onnellisimmat vanhukset. Palvelutalojen asukkailla on säännöllisiä laulu- ja lukupiirejä. Noin kuuden viikon välein heille järjestetään konsertti, letunpaistoa, kävelyretkiä tai tietovisoja. Yksin asuvien vanhuksien pihoja haravoidaan ja ikkunoita pestään.
Asialla ovat paikalliset vapaaehtoiset Siskot ja Simot, jotka toteuttavat yrittäjä Eero Väisäsen suunnitelmaa.
Työhön on mennyt neljä vuotta. Eero teki kauppakorkeakoulussa jatko-opintojensa lopputyön siitä, miten kuntalaiset voisivat tuntea, että heidät huomataan ja heitä arvostetaan.
”Suomalaiset odottavat, että valtio hoitaa kaiken, mutta ei yhteiskunta voi välittää. Palkatut työntekijät eivät riitä”, Eero sanoo.
”Yhteiskunta ei voi parantaa yksinäisyyttä, joten vanhukset unohtuvat palvelutaloihin.”
Vastaus on tietysti vapaaehtoistoiminta. Eero kuitenkin ajattelee, etteivät ihmiset halua vapaaehtoisuudesta riippaa itselleen.
Ei Eero itsekään halunnut. Hän toimi 12 vuotta isättömän pojan aikuisena mieskaverina, mutta ei sen jälkeen olisi enää jaksanut sitoutua jokaviikkoisiin tapaamisiin.
”Ihmiset haluavat tulla mukaan kun heidän aikatauluihinsa sopii. Toiminnasta pitää saada helposti tietoa ja mukaan pitää voida liittyä ilman koulutusta.”
Eero päätti rakentaa sellaisen palvelun. Lopputyönsä valmistuttua hän sopi tapaamisen Järvenpään kaupungin kehitysjohtajan kanssa ja sai tämän innostumaan. Eero alkoi mainostaa hankettaan paikallislehdessä, puskaradiossa, Facebookissa ja sähköpostitse.
Neljän viikon kuluttua Siskojen ja Simojen joukko oli koossa, ja viime vuoden maaliskuussa pidettiin ensimmäinen Välittämisen keikka. Yli 70 vapaaehtoista kävelytti ja laulatti vanhuksia. Naiset kampasivat mummojen hiuksia ja lakkasivat kynsiä.
"Vapaaehtoistoiminnasta pitää saada helposti tietoa ja mukaan pitää voida liittyä ilman koulutusta."
Eero yrittää apulaisineen keksiä luovia juttuja, joissa vanhukset saisivat olla aktiivisia. Muisteluillassa vanhukset kertoivat vanhasta Järvenpäästä asioita, joita historioitsijatkaan eivät tienneet.
Eero itse on salkkumies. Hänellä on konsultointiyritys, joka valmentaa esimiehiä ja työyhteisöjä. Välittäminen on hänellekin harrastus. Kun illat pimenevät toimistolla, Eero järjestelee uusia Välittämisen keikkoja. Kymmenen hengen suunnitteluryhmästä huolimatta paljon jää hänen harteilleen.
”Suhtaudun tähän intohimoisesti, koska saan tuoda ideani yhteiskunnan iloksi. Mutta oma työni kärsii, jos tämä jatkuu entisenlaisena. Tarvitsemme joko rahoitusta tai enemmän vapaaehtoisia, jotka ottavat vastuuta.”
Eero haaveilee suuria:
”Suomesta pitäisi tulla välittämisen ja yhteiskuntavastuun maa. Jokainen voi tehdä jotakin toisten hyvinvoinnin eteen.”
Eeron mielestä esimerkiksi koulun pitäisi opettaa yhteiskuntavastuuseen.
Viime vuonna järvenpääläiset lapset askartelivatkin vanhuksille joulukortteja. Jampan palvelutalossa yksi mummo meni nukkumaan puristaen saamaansa joulukorttia rintaansa vasten.
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2014.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
