Aiemmin Anna-Leena saattoi luopua periaatteistaan, jotta ei joutuisi riitelemään. ”Nyt ajattelen, että parisuhteessakaan ei tarvitse muokata itseään sellaiseksi kuin toinen haluaa.”
Aiemmin Anna-Leena saattoi luopua periaatteistaan, jotta ei joutuisi riitelemään. ”Nyt ajattelen, että parisuhteessakaan ei tarvitse muokata itseään sellaiseksi kuin toinen haluaa.”

Anna-Leena Sipilä luuli elävänsä hyvässä parisuhteessa, kun puoliso syksyllä halusikin avioeron. Kun viikot kuluivat, alkujärkytys tasaantui. Anna-Leenasta alkoi tuntua, että hän selviää. Kunnes kaikki meni taas uusiksi. 

Kolmenkin peiton alla oli kylmä, vaikka ulkona aurinko vielä lämmitti elokuista päivää.

Hirsimökissä Pyhäsalmella kaikki näytti tutulta. Harmaaksi maalattu emännänkaappi tuvan nurkassa, mustat ja valkoiset pinnatuolit pyöreän keittiönpöydän ympärillä, kirjat hyllyssä samassa satunnaisessa järjestyksessä. Anna-Leena Sipilä makasi peittojen alla ja itki.

Puoliso Johannes Lahtela oli juuri kertonut puhelimessa, että 18 vuoden avioliitto on päättymässä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tämä ei tapahdu minulle 

Elokuisen puhelun jälkeen Anna-Leena jäi mökille vielä pariksi päiväksi. Ne päivät hän itki, soitteli kavereilleen, haahuili metsässä ja makoili rantaan viritetyssä riippumatossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sitten hän ajoi kotiin Keravalle. Johannes halusi eron. Avioerohakemus lähti eteenpäin, ja Johannes muutti pois yhteisestä kodista.

”Aiemmin ajattelin, että eronnut haluaa varmaan olla rauhassa. Nyt ymmärrän, että ei! Ei ihmistä saa silloin jättää yksin.”

”Avioerohakemukseen ei voi vastata kieltävästi. Sitäkin mietin sekavassa tilassani, että jos vain sanoisin, että minä rakastan tätä ihmistä enkä halua erota. Tässä on todisteita siitä, että kyllä hänkin rakastaa, hän on lähettänyt esimerkiksi tämän tekstiviestin, jossa sanoo, että rakastaa minua.”

Anna-Leenasta tuntui, että hän katsoi omaa elämäänsä sivusta.

Bambi-koira on koko syksyn nukkunut aivan Anna-Leenan kyljessä kiinni. ”Ihan kuin se tietäisi, että nyt on iso suru. Ja varmaan tietääkin.”
Bambi-koira on koko syksyn nukkunut aivan Anna-Leenan kyljessä kiinni. ”Ihan kuin se tietäisi, että nyt on iso suru. Ja varmaan tietääkin.”

Ruoka ei mennyt alas, uni karkasi. Kun hän nukahti, tunnin tai parin päästä hän säpsähti hereille. Ensimmäinen ajatus oli aina sama: tämä ei voi olla totta, tämä ei tapahdu minulle.

Anna-Leena alkoi pelätä. Hänellä oli kasvava varmuus parantumattomasta sairaudesta, koska olo oli kauhea. Tuntui, että sydän pysähtyy koska tahansa. Lääkärissä selvisi, että 55-vuotiaaksi Anna-Leena on mainiossa kunnossa.

”En aiemmin tajunnut, kuinka hirveää eroaminen on. Jos joku muu erosi, ajattelin, että voi voi, onhan se surullista, mutta en ymmärtänyt sitä tuskan määrää. Aiemmin myös ajattelin, että eronnut haluaa varmaan olla rauhassa. Nyt ymmärrän, että ei! Ei ihmistä saa silloin jättää yksin.”

”Ajattelin, että vetäydyn poteroon ja odotan kuolemaani makuupussiin kääriytyneenä jossain puun alla.”

Anna-Leena on saanut tukea ystäviltään, mutta myös tuntemattomilta, jotka ottivat yhteyttä luettuaan erosta lehdistä. Hän on ollut yhteyksissä kahden vieraan, samassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa.

”Ei meistä toisillemme elämänohjeita ole antamaan, mutta jos pystyy edes ripauksen lohtua tuomaan toiselle, se auttaa omassakin surussa.”

Valkoista, kirkasta vihaa

Aviokriisi vaikutti moneen asiaan. Anna-Leena tunsi itsensä vanhaksi ja kulahtaneeksi ja ajatteli, ettei koskaan enää löydä ketään.

”Ajattelin, että vetäydyn poteroon ja odotan kuolemaani makuupussiin kääriytyneenä jossain puun alla.”

Välillä hän mietti pieniä asioita. Mitä tekisin vihkisormuksille? Pitäisikö ne sulattaa ja teettää vaikka kaulakoruksi? Hän laittoi sormukset lipaston laatikkoon.

”En tiennyt, että minusta löytyy niin paljon vihaa.”

Tunteet yllättivät.

”En tiennyt, että minusta löytyy niin paljon vihaa. Se ei ollut pelkästään pahaa vihaa, vaan ihan valkoista, kirkasta, puhdistavaa, sellaista, joka tuntui polttavan kaiken karstan sisältäni. Se tuntui hyvältä.”

Anna-Leena on miettinyt sitäkin, mitä järkeä parisuhteissa ylipäätään on.

Luonto on antanut voimaa ja kannatellut silloin, kun Anna-Leena ei ole jaksanut kannatella itseään. ”Luontoa eivät hetkauta ihmisen pienet murheet. Se on lohduttava ajatus.”
Luonto on antanut voimaa ja kannatellut silloin, kun Anna-Leena ei ole jaksanut kannatella itseään. ”Luontoa eivät hetkauta ihmisen pienet murheet. Se on lohduttava ajatus.”

”Ihmisen sisään on rakennettu, että haluaa toisen ihmisen lähelle ja mahdollisesti jakaa päivittäisen elämän ja arjen toisen kanssa. Mutta onko siinä mitään järkeä? Säilyisinkö ehjempänä, jos eläisin yksikseni?”

Kun viikot kuluivat, alkujärkytys tasaantui. Anna-Leenasta alkoi tuntua, että hän selviää. Se oli aika hieno ajatus.

”Oikeastaan yllätyin, kun huomasin, että olen vahvempi kuin olin luullut. Tiesin, että pärjään yksinkin.”

Kunnes kaikki meni taas uusiksi.

Keravan Kauniit ja rohkeat 

Marraskuussa Anna-Leena ja Johannes istuivat pariterapeutin harmailla nojatuoleilla. Puhuivat. Pitivät hetken toisiaan kädestä. Ensitapaamisesta oli kulunut päivälleen 19 vuotta.

Kolme kuukautta eron jälkeen Johannes halusi perua avioeron.

Kolme kuukautta eron jälkeen Johannes halusi perua avioeron. Hän muutti takaisin yhteiseen kotiin.

Se oli siirtyminen välitilaan, Anna-Leena sanoo, mutta ei paluu yhteen, ei ainakaan vielä.

”Monet ihmiset ovat olleet, että ohhoh ja hupsistakeikkaa, Keravan Kauniit ja rohkeat. Minustakin on siltä välillä tuntunut. Oman elämän käänteissä on ollut vaikea pysyä perässä.”

”Olen aina haaveillut, että minusta tulee vanha viisas nainen. Tällaisten kokemusten jälkeen minusta varmaan tuleekin sellainen”, Anna-Leena miettii.
”Olen aina haaveillut, että minusta tulee vanha viisas nainen. Tällaisten kokemusten jälkeen minusta varmaan tuleekin sellainen”, Anna-Leena miettii.

Yksi isoista kysymyksistä, joita Anna-Leena miettii, on anteeksianto. Mitä voi antaa anteeksi?

”Usein anteeksianto käsitetään uhrauksena, mutta jos pystyy antamaan anteeksi, se on anteeksiantajallekin iso lahja.”

Luottamuksen rikkoutumista on vaikea korjata, eikä suhteessa voi palata entiseen.

Osittain Anna-Leena on jo antanut anteeksi. Se tuntuu kehossa siltä kuin saisi hengitettyä taas kunnolla.

Silti luottamuksen rikkoutumista on vaikea korjata, eikä suhteessa voi palata entiseen.

”Emme ole aivan eri ihmisiä kuin ennen tätä kriisiä, mutta jokin rikki meneminen on tapahtunut varmaan meissä molemmissa. Olenko valmis tekemään sen kaiken työn, että pystyn taas luottamaan Johannekseen ja rakentamaan meille uudenlaisen suhteen – sitäkin minun täytyy kysyä itseltäni.”

Mikä kaikki Anna-Leenaa auttoi, kun erotuska oli pahimmillaan? Mitkä asiat vetivät paria erilleen? Millaiseen lopputulokseen Anna-Leena ja Johannes suhteessaan päätyivät? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 1/2023 tai tilaajana täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla