Esa Ruotsalainen, 47, on nuorten vapaaehtoinen tukihenkilö. Heistä on huutava pula, varsinkin miehistä. ”Haluan olla turvallinen aikuinen nuoren elämässä, mutta ihmisenä minun ei tarvitse olla valmis tai täydellinen. Voin olla ihan vain Esa.”
”Kun olin lapsi, isäni oli paljon poissa kotoa työnsä vuoksi. Hän oli merimies.
Vietin silloin aikaa paikallisen autohajottamoyrittäjän Hessun kanssa. Hessu oli Viipurin evakko ja opetti minulle asioita, joita isät usein lapsilleen opettavat. Kävimme sienestämässä ja kalassa, grillasimme ja katsoimme luontoelokuvia.
Minulla siis tavallaan oli tukihenkilö jo silloin, vaikkakin ilman virallisia titteleitä. Ne olivat minulle tärkeitä hetkiä. Toivon, että nyt tukihenkilönä voin laittaa hyvän kiertämään.
Olen tukihenkilönä nyt jo toiselle nuorelle. Ensimmäisen kanssa tukihenkilösuhde kesti seitsemän vuotta, ja ystävyytemme on jatkunut senkin jälkeen.
Nykyisen tuettavani kanssa tapasimme kolme vuotta sitten. Ensimmäisellä kerralla haimme hampurilaiset Hesburgerista ja kävimme kävelyllä. Se oli korona-aikaa, jolloin ei mihinkään olisi päässytkään.
Ennen tapaamista olimme vaihtaneet esittelykirjeet. Minä juttelin esimerkiksi lapsuuteni harrastuksista. Kerroin myös opiskeluistani merimieheksi, taloushallinnon ammattilaiseksi ja historiantutkijaksi. Nuori pääasiassa kuunteli.
”Olen rohkaissut tekemään valintoja ja kohtaamaan muita ihmisiä.”
Haluan olla turvallinen aikuinen nuoren elämässä. Madallan kynnystä kokeilla uusiakin juttuja – olemme käyneet tuettavani kanssa yhdessä esimerkiksi oopperassa. Viimeksi kävimme Kansallisoopperassa katsomassa Wagnerin Jumalten tuhon.
Olemme myös käyneet melomassa, pyöräretkillä ja geokätköilemässä. Teemme paljon sellaista, mikä saa meidät molemmat pois tietokoneen ääreltä. Tosin kyllä me yhdessä pelaamme tietokonepelejäkin.
Olen opettanut toivottavasti ainakin sen, että tapaamisiin tullaan mieluummin liian ajoissa kuin myöhässä. Olen myös rohkaissut nuorta tekemään valintoja ja kohtaamaan muita ihmisiä. Hän on ollut mukana ystävieni brunsseilla, ja puolisoni kanssa olimme hänen 15-vuotissynttäreillään.
Konkreettisista asioista olen opettanut esimerkiksi kartan kanssa suunnistusta. En luota pelkkään GPS:ään eli satelliittipaikannukseen.
”Olen sanonut tuettavilleni, että itkeminen on hirveän iso ja tärkeä taito.”
En voi muuttua oman ikäiseksi ystäväksi nuorelle, mutta voin olla ihminen, joka ensimmäisenä kuulee nuoren tuskan ystävien puutteesta.
Olen sanonut tuettavilleni, että esimerkiksi itkeminen on hirveän iso ja tärkeä taito. Kun on vähän itkenyt, on paljon helpompi sanoittaa, mikä on hätänä. Ja kun saa sanottua, olo helpottuu ja voi löytyä ratkaisujakin. Tosimiehet itkevät.
Parasta tukihenkilönä olemisessa on tietysti se, että olen saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin. Tiedän myös olevani avuksi ja hyödyksi.
Ajattelen, että tämä on tehokas tapa auttaa nuoria. Tukihenkilönä oleminen on yksi tapa tuoda todeksi sitä vähän kadonnutta ajatusta, että koko kylä tukee ja kasvattaa.
Tukihenkilöistä on huutava pula, varsinkin miehistä. Jotta voi olla luotettava ja vakaa aikuinen nuorelle, oman elämän on hyvä olla suunnilleen raiteillaan. Ei kuitenkaan tarvitse olla ihmisenä valmis tai täydellinen.
Minun ei tarvitse olla terapeutti, sosiaalityöntekijä tai mitään muutakaan. Voin olla ihan vain Esa.”
Kodin Kuvalehdestä 16/2024 voit lukea lisää Esasta ja hänen vapaaehtoistyöstään tukihenkilönä. Mitä Esan tuettava nuori ajattelee Esasta ja heidän ystävyydestään, ja mitä hän vuorostaan on opettanut Esalle? Lehdestä voit lukea tarinat myös Kaisasta, joka päätti eläkkeellä alkaa vetää tietokonekursseja toisille eläkeläisille, ja Kirstistä, joka ryhtyi ystäväksi maahanmuuttajaperheelle. Tilaajana voit lukea jutut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
