Kati Outinen täyttää 17. elokuuta 60 vuotta. Hän viimeistelee omaelämäkertaansa Niin lähelle kuin muistan. Kati on paitsi näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja myös kahden lapsenlapsen mumma. ”Nautin mummoudesta törkeän paljon.”
Kati Outinen täyttää 17. elokuuta 60 vuotta. Hän viimeistelee omaelämäkertaansa Niin lähelle kuin muistan. Kati on paitsi näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja myös kahden lapsenlapsen mumma. ”Nautin mummoudesta törkeän paljon.”

Näyttelijä Kati Outiselle muisti on olennainen työkalu, mutta suvun muistisairauksiin hän suhtautuu käytännöllisesti. Hän on ilmoittanut tyttärelleen hyvissä ajoin, miten tämän tulee toimia, jos sairaus joskus iskee Katiin.

Ensimmäinen huomio: Kati Outinen ei olekaan hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt. Sellaiseksi hänet kuvittelee jotenkin automaattisesti, ja se johtuu Aki Kaurismäen elokuvista. Niissä hänen roolihahmonsa puhuvat enimmäkseen katseellaan, mutta oikea Kati rupattelee perinteiseen tapaan ääneen, vuolaasti ja iloisesti. Kädet säestävät sanoja, välillä käsivarretkin.

Toinen huomio: kun Kati tuskastuu, hänen kurkustaan purkautuu pitkä ärisevä ääni. Sen voisi kirjoittaa vaikka muotoon aargh.

Ensimmäisen kerran Kati ärisee, kun hän kertoo keväästä 2020. Silloin Kati ryhtyi järjestelemään edesmenneen äitinsä papereita.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Aargh!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Varmasti joka lappu oli ollut äidille tärkeä, mutta kun siellä olivat tallessa tiliotteet ja pankkikirjatkin 1970-luvulta lähtien!” Kati ihmettelee.

Kati päätti, että heti äidin jäämistön setvittyään kävisi läpi omat paperinsa. Säästyisipä tytär aikanaan isolta vaivalta.

Siinä paikassa hän päätti, että heti äidin jäämistön setvittyään hän kävisi läpi omat paperinsa. Säästyisipä tytär aikanaan isolta vaivalta.

Sitten asiat alkoivat tapahtua ryppäissä.

Ensin Kati löysi kaapeistaan kaikki vanhat allakkansa vuodesta 1989 lähtien ja ryhtyi kirjoittamaan niiden sisältöä tietokoneelle. Muistot jäisivät talteen, ja kaapista saisi heittää pois ison pinon tavaraa.

Seuraavaksi soi puhelin, ja kustannusliike Karistosta kysyttiin, haluaisiko Kati ryhtyä tekemään muistelmia.

Mikäpäs siinä. Työhän oli tavallaan jo käynnissä. Enää piti vain muistaa.

Paitsi että muistaminen ei ole pelkkä vain. Se on asia, jota Kati on miettinyt paljon.

Ei vain vanhuutta vaan muistisairautta

Lapsuudenperheeseen kuuluivat Katin lisäksi äiti, isä ja pikkuveli. Mamma, isänäiti, asui Outisilla joka toinen viikko.

Kouluikäisen Katin mielestä mamma eli tavallista vanhan ihmisen elämää. Aina joskus hän hävisi teilleen, eikä kukaan tiennyt, minne hän oli joutunut. Toisinaan hän jätti jälkeensä palaneen ruuan käryn. Taas oli kattila unohtunut liedelle ja liesi päälle.

Semmoisia vanhat ovat, Kati ajatteli.

”Vasta aikuisena ymmärsin, että ei mamma vanhuudenhöperö ollut. Hän oli muistisairas”, Kati sanoo.

”Muistisairauksien kirjo oli 1970-luvulla tutkimaton alue. Nyt ymmärretään, kuinka monimuotoinen se on. Pahin on Alzheimer loppuvaiheessaan. Määritelmän mukaan se on sairaus, joka etenee vääjäämättä ja johtaa kuolemaan.”

Kati on oppinut vasta jälkeenpäin, miten ovelasti muistisairas peittää tilansa läheisiltä.

Katin isän Alzheimer kehittyi ja eteni lähes kahden vuosikymmenen ajan ennen kuolemaa. Kati ei muista erityistä hetkeä, jolloin hän olisi itse havahtunut ihmettelemään isän muistamattomuutta.

Hän on oppinut vasta jälkeenpäin, miten ovelasti muistisairas peittää tilansa läheisiltä. Jos sana katoaa, hän keksii synonyymin. Kun kotiosoite alkaa unohtua, muistisairas kirjoittaa sen muistilapulle kukkaroon.

”Ikääntyminen on pois oppimista, niin se vain on. Jos ennen näin ratikan pysäkillä, juoksin sen kiinni. Nyt pitää opetella, että älä edes yritä. Odota ihan rauhassa seuraavaa.”
”Ikääntyminen on pois oppimista, niin se vain on. Jos ennen näin ratikan pysäkillä, juoksin sen kiinni. Nyt pitää opetella, että älä edes yritä. Odota ihan rauhassa seuraavaa.”

Tytär saa etsiä hoivakodin

Muisti on Katille työkalu. Vuorosanojen lisäksi näyttelijän on pidettävä mielessä, missä kohdassa näyttämöä hänen pitää milloinkin olla, minne päin katsoa ja miten liikkua.

Joskus pitää opetella ulkoa hirmuinen määrä tekstiä päivän varoitusajalla. Jotkut tekstit ja koreografiat on muistettava vuosien ajan, toiset palautettava muistiin vuosien jälkeen.

Kati tietää, että muistisairaus saattaa periytyä hänellekin.

”En minä muistisairautta pelkää. Jos sen saan, minulla on suunnitelma valmiina.”

”En minä sitä pelkää. Jos sen saan, minulla on suunnitelma valmiina. Yksinhuoltajana olen kertonut tyttärelle hyvissä ajoin, miten hänen siinä tapauksessa pitää toimia.”

Kaikesta on puhuttu. Kati on puhunut selväksi edunvalvonta-asiat ja neuvonut tytärtä etsimään hänelle mukavan hoivakodin sitten, kun voimat eivät enää riitä omillaan asumiseen.

”Se ei ollut keskustelu, se oli ilmoitusasia. Olisi hemmetin itsekästä ja epäoikeudenmukaista sälyttää niin isot ratkaisut lapsen päätettäviksi.”

 Mikä ikääntymisessä on Katista mahtavaa? Mitä hän ajattelee, kun huomaa unohtelevansa asioita, ja millainen omasta isästä tuli, kun hän sairastui muistisairauteen? Mikä Katia on tuskastuttanut vanhoja asioita muistellessaan ja miksi hän kutsuu itseään pahaleipuriksi? Lue koko hieno henkilöjuttu Kodin Kuvalehdestä 16/2021 tai digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla