Tuotantoesimies Hanna Heikkilä, 49, asuu Hämeenlinnassa.­ Hänen perheeseensä kuuluvat mies ja kaksi aikuista lasta. Hanna sutkuttelee vapaa-­aikanaan sukkia, osallistuu marttatoimintaan ja harrastaa keskiajan elävöittämistä.
Tuotantoesimies Hanna Heikkilä, 49, asuu Hämeenlinnassa.­ Hänen perheeseensä kuuluvat mies ja kaksi aikuista lasta. Hanna sutkuttelee vapaa-­aikanaan sukkia, osallistuu marttatoimintaan ja harrastaa keskiajan elävöittämistä.

Hanna Heikkilä tykkää siitä, että hänet huomataan. Naistenviikko-sarjassa naiset ja tytöt puhuvat kehostaan.

"Apua, missä on äitiyden taikaviitta? Koska se laskeutuu ylleni?

Niin ajattelin, kun esikoinen laitettiin syntymän jälkeen rinnalleni. Olin 24-vuotias, enkä ollut koskaan innostunut lapsista.

Poika huusi ensimmäisen vuoden. En osannut puhua hänelle itsestäni äitinä, että äiti laittaa ja lohduttaa. Sanoin, että­ Hanna tässä. 

Äitiyslomalla imuroin joka päivä. Kun mies tuli kotiin ruokatunnilla, raivostuin, jos hän ei asettanut kenkiään tietyn lattialaatan sisälle vierekkäin.

Yritin olla täydellinen. En tietenkään ollut.

Rima voi joskus olla alempana. Ja sen saa itse asettaa.

VASTA PARIN VUODEN päästä aloin ajatella, että en nyt ihan surkea äiti ole. Sain lapset pidettyä hengissä ja osasin leikata heiltä kynnet. Olen ookoo, vaikka yhä lässytän mieluummin eläimille kuin lapsille. 

Rima voi joskus olla alempana. Ja sen saa itse asettaa. Tämän ymmärtäminen on ollut elämäni suurin koulu.

Lasten avulla pääsin ujoudestani.

Nuorempana punastelin ja pelkäsin vähän­ kaikkea. Leikkipuistossa, tarhassa ja koulussa oli kuitenkin pakko puhua,­ että lasten asiat sai hoidettua. 

Maailma ei kaatunut, kun avasin suuni, rikastui ja avautui vain. Sen tajut­tua­ni homma lähti vähän lapasesta, ja muutuin supersosiaaliseksi.

Tykkään itses­täni­ näin, tämä on oikea luontoni. Kun tulen paikalle, minut kyllä huomataan.

Vain vanhoja, liian suuriksi käyneitä vaatteita on ikävä.

ULKONÄÖSTÄNI OLEN pitänyt aina. On hauskaa olla voimakas nainen.

Vuosi sitten laihdutin kuitenkin puolessa vuodessa parikymmentä kiloa. Terveyden takia.

Systeemi oli lempeä: lakkasin syömästä joka ilta levyllisen Fazerin sinistä ja aloin kävellä.

Vähitellen huomasin, että perhana, jaksankin kävellä kaksi kilometriä ilman että hiki valuu kuin pienellä sialla. Virtaa tuntuu muutenkin olevan uudella tavalla.­

Vähän aikaa sitten sain ensimmäistä kertaa elämässäni leivottua perheelle sellaista pullaa, joka pysyy kuohkeana yön yli. 

Vain vanhoja, liian suuriksi käyneitä vaatteita on ikävä. Ne olivat niin ihania, ja niihin liittyy niin paljon hyviä muis­toja.

Päätökset teen viime tingassa ja sydämellä.

MENIN POSTIIN TÖIHIN viisitoistavuotiaana ja sillä tiellä olen edelleen. Olen kolmannen polven postilainen.

Joskus mietin, olisiko pitänyt lukea vaikka oikeustiedettä. Taidan kumminkin olla unelma-ammatissani, kun en ole muutakaan keksinyt.

Olen kaikin puolin tyytyväinen itseeni.

Elämä soljuu oikeaan suuntaan, vaikka välillä pyristelisin siksakkia. Päätökset teen viime tingassa ja sydämellä.

Rakastan rastatukkaani ja grillimakkaraa. Kesä ilman makkaraa on valetta."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2015.

Reetta Kivelä
Reetta Kivelä on 40-vuotias elintarviketieteiden tohtori ja nyhtökauran toinen kehittäjä. Hän asuu Helsingissä, ja perheeseen kuuluvat puoliso sekä lapset Lotta, 19, Anni ja Olga, 17, ja Niilo, 11. Vapaa-ajalla Kivelä rentoutuu pilateksessa.

OLIPA PÄIVÄ. Nyhtökauran keksijän päivään mahtui puheen harjoittelua taksissa ja neuvottelua teinien kanssa.

HERÄTYS SOI kello 6.30. Kiirehdin heti suihkuun ja heitin mekon päälle.

Aamupalaksi söin sämpylöitä, joiden väliin laitoin kurkkua ja korianteria. Join vielä kupin vihreää teetä ja lähdin ulos ankeaan vesisateeseen. Pimeät talvet tuntuvat välillä aivan kohtuuttomilta.


”Maustoin aamiaissämpylän korianterilla.”

PÄIVÄN HAASTAVIN hetki oli edessä heti ensimmäisenä. Menin tapaamaan firmamme Gold & Green Foodsin neuvonantajia. Pohdimme nyhtökauran lisenssineuvotteluja uusiin maihin. Niiden koukeroiden kanssa täytyy olla tarkkana.

Kokouksen jälkeen nappasin taksin alle. Minut oli kutsuttu puhumaan startup-firmojen seminaariin.

Yleensä esitysten tekeminen jää minulla viime tippaan. Tämänpäiväistä puhetta varten olin valmistautunut hieman paremmin kuin yleensä. Silti istuin taksin takapenkillä tietokone sylissäni ja harjoittelin puhetta ääneen.


”Esitys sujui hyvin, enkä edes jännittänyt.”

PÄÄSIN EDUSTAMAAN korkokengät jalassa, kun seminaarin jälkeen riensin Martti Ahtisaaren CMI-rauhanjärjestön cocktail-tilaisuuteen. Normaalisti päiväni kuluvat joko toimistolla tai Järvenpään tehtaalla keskustelemassa laitehankinnoista. Ehdin vain harvoin pysähtyä ja juhlistaa sitä, mitä olemme nyhtökauran toisen kehittäjän Maija Itkosen kanssa saaneet aikaan. Siksi tilaisuus tuntui erityiseltä.

"Onneksi lapset tykkäsivät illallisvalinnastani."

VATSA KURNI kotiin lähtiessä. Päätin uhmata pitkiä jonoja ja hain koko perheelle tacoja Taco Bell -pikaruokaravintolasta. Niiden välissä on nyhtökauraa, mutta en ole aiemmin ehtinyt maistaa niitä. Jonossa meinasin tuskastua, mutta onneksi lapset tykkäsivät illallisvalinnastani.

KOTONA VASTAILIN sähköposteihin, koska olin ollut koko päivän pois toimistolta. Ehdin kuitenkin käydä nuorimmaiseni kanssa koulun kokeet läpi. Kuittasin äikän, matikan ja historian kokeet nähdyiksi ja sain olla niihin ihan tyytyväinenkin.


”Ulkoilu jäi, koska Kaiku oli jo käytetty ulkona.”

En ehtinyt ulkoilla lainkaan. Olisin vienyt koiramme Kaikun ulos, mutta lapset olivat jo tehneet sen.

VIIME VUOSINA elämässäni on muuttunut kaikki. Aikaisemmin työskentelin Fazerilla tutkimuspäällikkönä, ja minulla oli paljon enemmän aikaa ystäville ja kotitöille. Nyt en edes yritä ehtiä tehdä niitä. Olen palkannut apua, enkä suostu potemaan huonoa omatuntoa. Minulle on tärkeintä, että ehdin kotona nähdä omia tyyppejäni.

"Mietin, kuinka hienoja ihmisiä sain tavata."

YHDENTOISTA AIKAAN puin vielä asioita perheemme teinien kanssa. Yksi heistä on menossa tekemään kauppaan inventaa­riota, mikä kestää yli puolenyön. Emme päässeet yhteisymmärrykseen siitä, miten hän tulee keskellä yötä takaisin kotiin.

VIIMEISENÄ ILLALLA mietin, kuinka hienoja ihmisiä sain tänään tavata. Näin vielä tuttavani Facebook-postauksen, jossa pitämääni puhetta kehuttiin. Se tuntui mukavalta.

Olipa päivä -sarjassa tutut henkilöt kertovat päivästään. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2017.

Näyttelijä Eeva Soivio esiintyy KOM-teatterin näytelmässä Veriruusut. Sen ensi-ilta on 16. helmikuuta.
Näyttelijä Eeva Soivio esiintyy KOM-teatterin näytelmässä Veriruusut. Sen ensi-ilta on 16. helmikuuta.

VOIMALAUSE. Eeva Soivio on huomannut, että enää ei ole ollenkaan noloa olla oma itsensä.

”Viime keväänä esitin henkilökohtaista monologia Mustarastas. Se kertoi veljestäni, joka katosi vuonna 1989. Olin silloin 12-vuotias.

Monologia tehdessäni tajusin: se olenkin minä, joka olen seissyt itseni tiellä ja estänyt asioita tapahtumasta.

Ihminen lokeroituu tietynlaiseksi nopeasti ja tosi nuorena. On hurjaa, miten alamme toimia sen mukaan, millaiseksi toiset sanovat meitä.

"Ikä on vähentänyt itsekriittisyyttäni."

Täytän tänä vuonna 42, ja vasta ikä on vähentänyt itsekriittisyyttäni. Enää ei olekaan noloa olla oma itsensä.

Oivallus on tuonut työhöni henkilökohtaisuutta ja rooleihini aitoutta. Pitkään yritin rakentaa roolejani liian näppäriksi.

Kun en ole itseni tiellä, haaveileminen muuttuu tekemiseksi. Isäni tiesi tämän jo, kun olin lapsi ja sanoi: ’Jos näet itsesi jossain, se voi toteutua. Jos et näe, se on liian kaukana.’

Juuri nyt mietin, näenkö kädessäni kirjoittamani kirjan.”

Voimalause-sarjassa ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 2/2018.

Teatteri: ”Toinen koti on Jussi Lehtosen dokumentaarinen teatteriesitys. Pakolaisten ja suomalaisten taiteilijoiden kohtaamisesta tulee voimakas olo: näin maailman kuuluu mennä.” Kansallisteatterissa Helsingissä 16.2. asti.

Levy: ”Ohjaaja Lauri Maijala on tehnyt runoihin sävelmiä 16 vuotta. Nyt ne voi kuunnella levyltä. Tuonen lehto, öinen lehto on erityisen koskettava.” Lauri Maijala: Tuokaa shamppanjaa, Texicalli.

Teatteri: ”Olen iltaisin töissä, joten mielenkiintoisia esityksiä jää näkemättä. Mari Rantasilan Masennuskomedialle aion kuitenkin raivata ajan.” Kansallisteatterissa Helsingissä 21.5. asti.