Sari Järn on entinen anorektikko ja entinen lihava, joka eli ahmimalla ruokaa, laihdutuslääkkeitä, töitä ja irtosuhteita. Lihavuusleikkaus vei kilot, mutta mieli keveni vasta, kun Sari tajusi, kenelle hänen pitää antaa anteeksi.

Kirjailija Sari Järn, 50, pystyy kävelemään ylämäen.

Mököttämään kädet puuskassa.

Istumaan jalat ristissä.

Heittämään jalkansa toisen päälle, kuten rennot ihmiset työpalavereissa heittävät.

Ne ovat saavutuksia, joista Sari ei kolme vuotta sitten uskaltanut edes haaveilla. Silloin hän painoi 120 kiloa. Tai 130. Sillä ei ollut väliä, sillä Sari oli elellyt lihavana puolet elämästään. Hänestä oli tullut siinä hyvä: ylväs ja huoleton.

Sitä paitsi hän oli rakastunut itseään 20 vuotta nuorempaan Anttiin. Hän tunsi itsensä vahvaksi, puumanaiseksi.

Sitten koitti päivä, jolloin Sari käveli ylämäkeä. Takaa pyyhälsi mummo, joka työnsi rollaattoria. Mummo ohitti 47-vuotiaan Sarin.

Sari pysähtyi, teeskenteli puhuvansa kännykkään. Kukaan ei saanut nähdä, miten hitaasti hän käveli.

Ensimmäistä kertaa elämässään hän ajatteli lihavuusleikkausta.

Myöhemmin keväällä Sari löysi kainalostaan patin. Rintasyöpä, ihan varmasti, hän mietti istuessaan lääkärissä.

”Ilouutisia! Patti on vain rasvaa”, lääkäri onnitteli.

Vain rasvaa. Muuta minussa ei enää olekaan, Sari mietti järkyttyneenä.

Koko elämänsä hän oli kamppaillut ruuan kanssa. Hän ei jaksanut enää.

120 kilon tarina

Nyt laihdutusleikkauksesta on kaksi vuotta. Haastatteluun saapuu Sari, jossa kaikki paitsi kimallekynnet on pientä. Hän on laihtunut 40 kiloa. 160-senttisenä hän on pikkuinen, vaikka jalassa kopisevat korkeat korot.

Sari väittää, ettei ihmisten suhtautuminen häneen ole muuttunut. Hän ei kokenut syrjintää lihavana, eikä tunne itseään superihmiseksi laihana. Ennakkoluuloista hän on saanut kiinni vain itsensä.

Se tapahtui yhtenä yönä huoltoasemalla. Hoikka Sari näki lihavan nuoren miehen.

Voi raukkaa, hän ajatteli. Varmaan se hengaa täällä öisin, koska on sosiaalisesti rajoittunut. Juuri silloin kulman takaa ilmestyi hehkeä nuori nainen, jonka kanssa mies alkoi pussailla.

”Minä, entinen satakiloinen, olin leimannut miehen säälittäväksi vain siksi että hän oli lihava. Kyllä hävetti.”

Sari asuu Hirvensalmella mutta haluaa tavata Vantaalla, lapsuuskotinsa
pihassa. Sillä sieltä kaikki alkoi.

”Kukaan meistä ei vain herää yhtenä aamuna 120-kiloisena”, Sari sanoo.

”On tapahduttava paljon, ennen kuin ihminen päätyy lihavuusleikkaukseen. Kiloilla on tarinansa, ja tämä on minun.”

Äidin banaanikeitto

Äiti säpsähti hereille.

”Ai sä tulit. Nyt jo.”

Äidin päiväunet olivat pilalla. Sari oli pilannut ne. Olisi pitänyt roikkua
pidempään koululla, Kirsillä, jossain. Poissa jaloista.

Mitä väliä. Sari halusikin ärsyttää,
olla niin vaikea kuin äiti väitti. Vaikeampikin.

Äiti hoiperteli keittiöön. Musta tukka oli sievä ja sekaisin.

Keittiöön ei saanut mennä. Se oli äidin yksityisaluetta, täynnä tupakansavua, olutpulloja, säksätystä, sssaatanaa, perrrrkelettä, huorrrraa ja sosialisssteja.

Ne olivat äidin sanoja, niitä tuli hänen suustaan kuin hanasta vettä. Saria sanat eivät koskettaneet, sillä oikeastaan Saria ei ollut. Ei siinä maailmassa, jossa äiti eleli, jossa hän taisteli oikeudenmukaisuuden puolesta ja vääryyksiä vastaan.

Jääkaapissa haisivat vuoden vanhat jogurtit. Sari oli kahdeksan ja odotti isää.

Liedellä porisi lihakeitto. Äiti pilkkoi siihen banaania.

Isä tuli, istahti olohuoneeseen, söi lautasensa mukisematta tyhjäksi, vilkaisi hellästi Saria, takkuista vaimoaankin, keskittyi sitten telkkariin.

Isän hiljaisuus oli Sarin turvapaikka.

Kun äiti käänsi selkänsä, Sari kippasi keittonsa takaisin kattilaan.

Isä palasi rakennustyömaalle.

Sari käveli kauppaan, osti maksamakkaran ja ahmi sen lusikalla.

Pannukahvilla

K-kauppa, josta Sari osti makkaransa ja äiti kaljansa, sijaitsi isän rakentaman kotitalon alakerrassa. Sari oli erityinen tyttö: hänellä oli lupa pujahtaa takahuoneesta kauppaan ja hänen pihassaan komeili uima-allas. Erityinen hän oli siksikin, että hänellä oli äiti, joka saattoi istuskella kaupan edessä pelkissä alushousuissa.

Naapurien silmissä Sari oli hyvän perheen tyttö. Asuihan perhe kaupalla.

”Äitini käytös oli julkinen salaisuus, josta ei puhuttu ääneen.”

Välillä isä menetti hermonsa. Silloin hän kiikutti sähisevän äidin pannuhuoneeseen rauhoittumaan. Yleensä isä vain rakasti, sieti ja jaksoi.

Kotona syötiin, kun isä sattui ilmestymään töistä. Isä oli aina töissä, joten usein ei syöty mitään.

Sarin paras ystävä oli Kirsi. Kirsin kotona syötiin joka päivä viideltä. Sarikin söi. Kun hän alkoi viettää iltojaan Kirsillä, äiti ja isä eivät soitelleet perään.

Kirsin jääkaapissa oli ruokaa. Kirsin vanhemmat leipoivat pullaa ja kokkasivat ruokalajeja, joilla oli hienot nimet, kuten karjalanpaisti. Ruoka maistui ihanalta. Jos se maistui pahalta, Sari söi silti. Hän pelkäsi, että nirsoilusta saattaisi seurata pahastuminen ja häätö.

Iltaseitsemältä Sari joi Kirsillä pannukahvit. Joka ilta, samalla kellonlyömällä, kaikki oli hyvin. Sen jälkeen Sari juoksi kotiin niin lujaa kuin pystyi. Matka kesti vain pari minuuttia, mutta pimeässä Sari pelkäsi.

Kirsin luona ei tarvinnut puhua äidistä. Sari sai vain ilmestyä, olla hetken tyttö, jolla oli ruoka-ajat.

”Kirsin perhe oli toinen perheeni. Ilman heitä en olisi selvinnyt.”

Kun Sari oli alle kouluikäinen, äiti kävi vielä töissä ja kampasi hiuksensa. Hän oli hoikka ja huoliteltu, tavaratalon pitsimyyjätär.

Ja sairas, vaikka Sari ei sitä ymmärtänyt. Ei vielä kahdeksanvuotiaanakaan, kun äiti vietiin ensimmäistä kertaa mielisairaalaan. Kukaan ei selittänyt hänelle, mitä skitsofrenia tarkoittaa.

”Luulin, että äiti oli ilkeä tahallaan. Että ärsytin hänet sellaiseksi. Isä sanoi vain, että vielä jonain päivänä ymmärtäisin. Niin tapahtui.”

Laihtua pitäis

Lapsuus loppui, kun Sari täytti 11.

Sari siirtyi pienestä kansakoulusta oppikouluun. Vanhat ystävät jäivät, Kirsikin. Sarin rinnat alkoivat kasvaa, ja ne tosiaan kasvoivat. Kenelläkään luokassa ei ollut yhtä isoja.

Sen huomasivat pojatkin. Sarista tuli Tolla on tissit -Sari. Ensimmäistä kertaa hän alkoi miettiä ulkonäköään.

”11-vuotiaana minulla ei ollut mitään fyysistä kontaktia vanhempiini. Aloin etsiä syliä muualta.”

Sarista tuli ihastuja. Moni ihastui häneen. Yksi pojista pyysi treffeille, ja kun Sari myöhästyi tapaamisesta, hän yritti korjata tilanteen vilauttamalla metsikössä rintojaan. Sittemmin pojasta ei kuulunut.

Sari ei voinut pyytää kavereitaan kylään tai soittamaan. Kodin lankapuhelimeen olisi vastannut humalainen äiti.

”Mitä enemmän äitiäni häpesin, sitä kovempaa esitin.”

13-vuotiaana Sari seurusteli pojan kanssa, jota kutsui Nappisilmäksi. Nappisilmä teki pahimman: jätti Sarin ennen kuin Sari ehti jättää hänet.

Siitä asti Sari piti itseään rumana.

Hän yritti istua niin, että reidet eivät koskisi tuoliin, koska muuten ne levisivät ällöttävästi. Hän pakottautui lenkille, ahmi laihdutusvalmisteita ja sai selittämättömiä itkukohtauksia.

15-vuotiaana Sari oli vakavasti alipainoinen. Jälkeenpäin hän tajusi, että kyse oli anoreksiasta. Ruualla hän yritti hallita sotkuista elämäänsä.

Itkuisenakin hän jatkoi ihastumista. Kun Sari laittautui peilin edessä, äidillä oli tapana kysyä, onko tytär jo hankkinut ikkunan Reeperbahnilta.

”Ajattelin, että jos kerran haukut minua huoraksi, niin olenpa sitten.”

Murheensa Sari vuodatti vain Teinikalenterilleen:

1. Laihtua pitäis. 2. Kynnet syötynä. 3. R-vikakin on. 4. Olen typerä. TYPERÄ, TYPERÄ. 5. Kukaan, josta pidän, ei pidä musta. 6. Todella tarttisin jostain apua mielenterveydelleni. 7. Olen aina itsesäälin vallassa, joka on täysin väärin. 8. Voivottelen koko ajan enkä osaa ottaa itteäni niskasta kiinni. 9. Olen maassa.

Näe minut

Kun Sari haki lukion jälkeen Perhon ravintolakouluun, hän osti tarjoiluhameen kokoa 34. Se oli väljä, mutta Sari tunsi itsensä lihavaksi. Hän painoi 45 kiloa.

16-vuotiaasta Sari oli seurustellut kiltin helsinkiläispojan kanssa. 20-vuotiaana he päättivät mennä naimisiin.

Se ei estänyt Saria pettämästä. Hän oli koukussa valloittamiseen. Häihinsä hän kutsui kaikki, joiden kanssa oli miestään pettänyt.

”Minulla oli pakonomainen tarve flirttailla. Halusin epätoivoisesti tulla nähdyksi.”

Yhden yön suhteista tuli hetkeksi voittajafiilis. Sari kuvitteli, että tällaista elämä nyt vain oli. Että kaiken pitikin olla kaaosta.

Viidessä vuodessa perheeseen syntyi kolme tytärtä, mutta naapurinrouvan kanssa Sari jatkoi valloitusretkiään baareissa. Emovietti ei ottanut herätäkseen. Sarilla ei ollut hajuakaan, miten äitinä oltiin.

”Olin hukassa. Kun esikoiseni syntyi, ainut kokemukseni lapsista oli se, että olin pitänyt kerran vauvaa sylissä ajomatkalla Raahesta Ouluun.”

Sari urakoi päivät ravintolayrittäjänä ja kirjoitti iltaisin tarinoita puhelinseksilinjalle. Vähitellen hän kirjoitti muutakin kuin pikkutuhmuuksia, ja pian hän kahmi palkintoja runoistaan.

Kun Sari uppoutui töihin, mies hoiti kodin ja lapset.

”Käyttäydyin kuin neljäs lapsi.”

59-vuotiaana Sarin  isä kuoli syöpään. Viisi vuotta sen jälkeen äiti teki itsemurhan. Toivo siitä, että Sarista ja äidistä tulisi vielä joskus läheisiä, katosi lopullisesti.

”Kun menettää jotain, mitä ei koskaan ollutkaan, suru on vielä surullisempaa.”

Sari turrutti tunteensa syömällä. Mies teki joka ilta yhteisen illallisen, mutta ennen sitä Sari hiippaili ostamaan itselleen pasteijoita.

”Olin holtiton, aivan kuin äitini. Kaikki lähti lapasesta. Ahmin aina jotain: ruokaa, töitä tai miehiä. En ymmärtänyt itseäni.”

Kun Sari odotti kuopustaan, hän ihastui taas toiseen. Aviomies tiesi suhteesta, mutta pysyi rinnalla. Lopulta Sari lopetti suhteen ja päätti selvittää, miksi käyttäytyi järjettömästi.

Neljän naisen ketju

Sari alkoi etsiä vastauksia juuristaan. Sukututkimustaan varten hän sai sairaalasta kaikki äitiinsä liittyvät asiakirjat.

Salaisuudet alkoivat vyöryä päälle: Sari tiesi, että äiti oli sairastanut skitsofreniaa. Sitä hän ei tiennyt, että myös äidin äiti Anna oli joutunut 41-vuotiaana psykiatriseen sairaalaan. Anna oli kulkenut matkalaukku kourassa pitkin kyliä ja antanut lapsilleen valohoitoa pitämällä taskulamppua heidän otsallaan.

58-vuotiaana Anna hukuttautui.

Sitäkään Sari ei tiennyt, että myös Annan äiti Hilda oli joutunut psykiatriseen sairaalaan. Syyksi oli kirjattu: ”Ei jaksa siivota”.

Hilda kuoli mielisairaalassa keuhkokuumeeseen.

Äidin äidin äidin äiti Henriikka ei päätynyt sairaalaan. Hän hirttäytyi 60-vuotiaana navettaan.

Neljän naisen ketju. Kolme mielisairaalassa, kolme tappanut itsensä.

Viidentenä ketjussa oli Sari.

Taipumus ylilyönteihin sai selityksen. Sari oli kuvitellut, että juuriaan penkomalla hänen voisi viimein antaa anteeksi äidilleen.

”Tajusin, että eihän minun äidille pitänyt anteeksi antaa, vaan itselleni. Olin ollut jyrkkä, en ollut ymmärtänyt äidin sairautta. Äitini ja esiäitieni lapsuudet sodan jaloissa olivat paljon rankempia kuin minun.”

Kun Sari ymmärsi taustansa, hän tiedosti myös riskinsä.

”Minussa kiertää isoäitieni veri. Siksi minun on pidettävä itsestäni huolta”, Sari sanoo.

”Esiäitini eivät päässeet mielikuvitusmaailmoistaan pois. Kirjailijana minäkin elän mielikuvituksessani, mutta toistaiseksi pääsen sieltä pois.”

Välit tyttäriin ovat nyt läheiset. Sari on puhunut heille avoimesti vaikeistakin vuosistaan, sillä hän on halunnut katkaista salaisuuksien ketjun.

Sukututkimuksen jälkeen Sari päätti ryhtyä kunnon ihmiseksi. Hän alkoi opiskella kulttuuriohjaajaksi ja pukeutui kaapuun, jonka oli ostanut Intian-basaarista. Hän päätti olla pelkkää henkeä. Millään kaulasta alaspäin ei ollut merkitystä.

Mitä kunnollisempi Sari yritti olla, sitä enemmän hän söi.

Pettäjän tie

Vuonna 2007 Sari ja hänen miehensä erosivat. Sari halusi tehdä viimein jotain oikein.

”Mieheni ansaitsi parempaa.”

Nettipalstoilta Sari löysi nopeasti treffiseuraa. Kilot eivät häntä estelleet. Rintansa Sari leikkautti pienemmiksi ja pääsi vuosia piinanneista hartiakivuista.

Syyskuussa 2008 Sari heräsi hotellista Antin kanssa. Edellisenä iltana oli ollut työpaikan juhlat, ja Antti oli hänen työkaverinsa. Antti oli naimisissa. Ja 24-vuotias.

Sarista suhde oli mahdoton. Hän alkoi tapailla toista, kunnes tajusi omatunnon soimaavan. Ensimmäisen kerran elämässään Sari tunsi pettävänsä.

”Antti oli se, jonka kanssa minun kuului olla.”

Antti ja Sari muuttivat yhteen. Sarista, joka ei ollut koskaan tehnyt ruokaa, puhkesi esiin suurtalous­emäntä. Huomaamattaan hän alkoi taas kerran elää jonkun toisen elämää.

”Tällä kertaa söin ja join kuten 20 vuotta nuorempi, vuorotyötä tekevä avomieheni. Öisin saatoimme jakaa kaksi paketillista makkaraa.”

Sitten tuli se päivä, jolloin mummo paineli rollaattorilla ohi.

Luksusannoksia

Haastattelun aikana Sari on syönyt pikkuruisesta leivoksesta puolet. Enempää ei voi. Muuten hän nukahtaa.

Elokuussa 2012 Sarille tehtiin mahalaukun ohitusleikkaus eli lihavuusleikkaus. Ravinto kulkee nyt pienennetyn mahalaukun kautta ohutsuoleen.

Se tarkoittaa, että Sari pystyy syömään vain vähän kerrallaan. Jos hän paistaa pihvin ja perunat, annoksesta riittää kolmeksi ateriaksi. Hänen on syötävä vähän mutta usein, kahden tai kolmen tunnin välein, ja pureskeltava huolellisesti. Muuten iskevät pahoinvointi, heikotus ja hikoilu.

”Muutos on sen arvoinen. Pystyn taas hengittämään. Sain lisää vuosia elämääni.”

Oli niitäkin, joiden mielestä leikkaus alisti Sarin laihojen ylivaltaan. Silloin Sari ajatteli: Kokeile itse, miltä tuntuu raahata 120:ta kiloa aamusta iltaan.

Sitä Sari pelkäsi, että linnunannokset veisivät yhteisistä telkkari-illoista ilon.

”Teimme surutyön etukäteen”, hän sanoo.

”Sitten tajusimme, ettei leffan katsominen ole yhtään tylsempää, vaikka emme mässäilisi. Nykyään Anttikin syö terveellisemmin.”

Juuri nyt Sarilla ei ole hinkua ahmia mitään, paitsi terveellisyyttä. Hän on liittynyt ruokapiiriin, jonka kautta saa tilata laadukasta lihaa. Yksi lihaisa luksusnakki korvaa nyt kaksi paketillista jauhomakkaraa.

Antin mielestä Sari ei ole muuttunut. Yhtä upea hän on nyt kuin lihavanakin.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 19/2014.

Lue myös
48 kiloa laihtunut Ann Selin: Laihdutusleikkausta on turha häpeillä
Mikä kaikki muuttuu, kun alkoholisti lakkaa juomasta? Mika ja läheiset kertovat

Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.
Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.

Laulaja Juha Tapio tuntee, että itsellekin tulee hyvä olo, kun sanoo toiselle jotain hyvää. Hänen voimasanansa ovat sanoja, jotka kertovat välittämisestä.

”Nykyisin lähetetään paljon viestejä, ja minulle merkitsevät niissä olevat pienet sanat. Se, kun joku kirjoittaa ”veli” tai ”bro”. Tai viesti, jossa lukee ”kulta”. Viimeksi Michael Monroe kirjoitti ”rakas ystävä”.

Sekin on minulle voimasana, kun pojat huutavat ”isä”. Toiset ihmiset rakentavat sitä, keitä me olemme.

”Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.”

Jos hyvin käy, toisten sanoista viisastuu itsekin. Ymmärtää, että tekee hyvää, jos sanoo muillekin jotain hyvää. Teinipoikien isänä mietin välillä, enkö osaa muuta kuin huomautella. Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.

Joskus sanoja voi korvata kuvalla. Eilen sain viestin ystävältä, jonka isä oli nukkunut pois. Laitoin hänelle pienen lauseen ja sydämen. Sieltä tuli takaisin sydän. Ne ovat pieniä juttuja, mutta niillä on väliä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2018.

Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.
Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.

Voiko joku todellakin toteuttaa KonMari-filosofiaa näin perinpohjaisesti! Porilainen Kirsi Aironen on reilun vuoden kuluessa ”marittanut” ensin tavaransa, sitten ruokavalionsa ja lopulta vieläpä ajankäyttönsä.

Iloa tuottavia asioita. Juuri niitä eikä mitään muuta Kirsi Aironen tajusi haluavansa elämäänsä, kun hän joulun alla 2016 tarttui Marie Kondon huippusuosittuun KonMari-kirjaan.

Filosofia upposi otolliseen maaperään, sillä Kirsin motivaatio elämänmuutokseen oli jo valmiiksi valtava.

Vuosia oli kulunut aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Kirsille oli pikkuhiljaa kertynyt monenlaisia painolasteja ja riippuvuuksia. Pahimpia niistä oli syöminen: lihavimmillaan hän painoi jo 132 kiloa.

Kirsi osti ja söi. Eikä ostaminen ja syöminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Myös shoppailu oli karannut käsistä. Kirsi kertoo, että hänellä oli esimerkiksi valtavasti vaatteita, joka paikassa.

”Niissä saattoi roikkua vielä hintalaputkin. Tilasin myös verkkokaupoista tavaraa enkä välttämättä edes avannut paketteja. Enkä jaksanut palauttaa vaatteita, vaikka ne eivät olisi mahtuneet päälle.”

Nyt hän ajattelee, että jotain sairaalloista siinä kaikessa oli: että oli jokin tarve, johon hän osti ja söi. Eikä syöminen ja ostaminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Kirjan luettuaan Kirsi päätti ”marittaa” vaatteensa ja tavaransa.

”Siellä oli konkreettiset ohjeet, joiden mukaan rupesin toimimaan.”

Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.
Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.

Ensimmäisenä valmiiksi tuli vaatekaappi. Puolessa vuodessa tuli maritettua kaikki muukin: Kirsi karsi paljon astioita, liinavaatteita ja koriste-esineitä, jopa kodinkoneita.

Nyt Kirsin ja hänen kolmen lapsensa kodissa on avaraa ja siistiä.

”Tiedän jokaisen tavaran, joka on kodissani.”

”Minusta kotona pitää viihtyä. Ennen en viihtynyt, vaan olin mielelläni sieltä poissa. Nyt tiedän jokaisen tavaran kodissani. Enkä tilaile enää mitään mistään.”

Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.
Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.

”Näytän vain itselleni, en muille”

Puoli vuotta myöhemmin, elokuussa 2017, vuorossa oli ruokavalion marittaminen. Siitäkin Kirsi halusi karsia kaiken, mikä ei tuottanut hänelle iloa.

”Otin käyttöön iloisen ruokavalion, jota nyt noudatan. Karsin valmisruuat, sokerin ja valkoiset jauhot minimiin.”

Iloisesta ruokavaliosta tuli samalla terveellinen ruokavalio, johon sopii myös terveellinen määrä herkuttelua. Iloisella ruokavaliolla Kirsin kilotkin alkoivat karista vauhdilla.

”Minusta on poistunut 21 kiloa sen jälkeen, kun aloin toteuttaa KonMarin filosofiaa ruokavaliossani. Vielä lähtee ehkä tämän vuoden aikana toiset 20 kiloa.”

Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.
Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.

Kirsi puhuu mieluummin painon putoamisesta kuin laihduttamisesta. Hän on saanut paljon myös kirjasta Vähennä kaloreita ilman dieettiä. Pelkkä toive kilojen lähtemisestä ei hänestä auta: on tehtävä päätös ja pysyttävä sinä.

Ensimmäiset viikot olivat taistelua, jossa Kirsi sanoo tarvinneensa sekä tietoa, taitoa että asennetta.

”Sellaista asennetta, että näytän vain itselleni enkä muille. Alkuun tarvittiin valtavasti selkärankaa. Nyt kaikki on jo selvää. Ja kyllä tuntuu hyvältä.”

”En osannut edes perunoita kuoria”

Ennen iloista ruokavaliota Kirsi Aironen kävi usein ulkona syömässä. Ravintolat saattoivat olla ”mättöpaikkoja”, joissa sai syödä paljon, mutta ruoka ei välttämättä ollut erityisen herkullista. Nyt Kirsi käy ravintolassa harvoin mutta hyvissä, kalliimmissa paikoissa.

”Rakastan ruokaa. Ystävänikin huomioivat minua sillä.”

Kirsi sisustaa myös jääkaappia. Nyt sieltä löytyy aina kasviksia, yrttejä ja hyviä juustoja.

Kotikeittiössä uusi ruokavalio muutti paljon. Kirsi heitti hyvästit valmisruuille ja opetteli kokkaamaan. Uuden ruokavalion tueksi tarvittiin myös uusia taitoja.

”Ennen olin ihan kädetön kokki. En osannut kuoria edes perunoita. Opettelin tekemään munakkaita, keittoja ja uuniruokia.”

Kirsin jääkaappi näyttää ihan toisenlaiselta kuin ennen: hän sanoo ”sisustavansa” sitäkin. Nyt jääkaapista löytyy aina muun muassa kasviksia, yrttejä, broileria ja hyviä juustoja. Myös kalaa perheessä syödään useamman kerran viikossa.

 Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.
Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.

Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.
Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.

Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.
Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.

Kirsi myös kattaa kauniisti kaikki omat ja lastensa ateriat. Pöydässä on servietit, usein kukkia ja kauniita värejä. Inspiraatiota iloiseen ruokavalioon hän on löytänyt esimerkiksi Marina Ekroosin kirjasta Silmänruokaa.

”Rakastan taidetta. Nyt ruokakin on minulle taidetta.”

Kirsi kokkaa mielellään esimerkiksi ”maailman kauneinta munakasta”, johon tulee kermaa, yrttejä ja aina jotain lihaa kuten kebabia tai broileria. Sitten hän syö sen aamiaiseksi yksin kynttilänvalossa.

”Aamiaisella voin syödä myös jugurttia, johon tulee marjoja, pähkinöitä ja koristeeksi sitruunamelissaa. Se on minulle suuri nautinto.”

Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.
Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.

”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”
”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”

”Mietin, miksen minäkin voi olla kaunis”

Uusi tapa ajatella toi Kirsi Airoselle myös halun muuttaa ulkonäköään, panostaa siihen aiempaa enemmän. Kirsi muistaa, kuinka häntä on kilojensa vuoksi haukuttu valaaksi ja vaikka miksi.

”Mietin, että kun koti on kaunis, miksen minäkin voi olla kaunis. Häpeä hiiteen ja ilo tilalle! Nykyisin pukeudun tosi tiukkoihinkin vaatteisiin.”

Kirsi ostaa enemmän meikkejä, hoitaa ihoaan ja laittaa hiuksiaan. Hän myös kokeilee mielellään uutta ja harjoittelee meikkauksessa asioita, jotka ovat ennestään vieraita.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta.”

Muillekin hän vinkkaa pari kirjaa, joista löytyy ideoita tyylin uudistamiseen: Olet ihana -tyylikirja ja Hyvän mielen vaatekaappi.

”Hiuksiin olen laittanut uusia värejä ja malleja. Kaveritkin tekevät niitä minulle, koska en halua kuluttaa tähän kaikkeen paljon rahaa.”

Kirsi on alkanut inhota shoppailua ja ostaa nyt vain tarpeeseen. Ja saa vaatteista myös iloa, toisin kuin ennen.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta. Nytkin päälläni on kolmen euron hame ja neljän euron paita.”

”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.
”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.

”Ajankäyttö on valinta”

Ajankäyttö on pitkälti omissa käsissä, Kirsi on todistanut. Aivan samoin kuin elämään voi jättää vain iloa tuovia ruokia tai vaatteita, siitä voi karsia myös aikaa vieviä asioita, jotka eivät tuo iloa.

”Ajankäyttöhän on valinta. Tein ennen kolmea työtä. Jätin pois kaksi ja nyt olen päätoiminen opettaja. Vapaa-ajallakaan en enää kulje jatkuvasti kaikenlaisissa kissanristiäisissä.”

Samalla Kirsi on saanut enemmän aikaa asioille, joita hän arvostaa ja jotka tuovat iloa. Hän iloitsee siitä, että ehtii tekemään lastenkin kanssa nyt vaikka mitä.

”Se on minulle kaikkein tärkeintä.”

Jopa ihmisiin ulottuu sama filosofia kuin kaikkeen muuhunkin: Kirsi haluaa ympärilleen iloa tuottavia ihmisiä.

”Tai jos ei nyt vain iloa tuottavia, niin ainakin elämäntapaani tukevia ihmisiä. ”

Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.
Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.

Ennen Kirsi oli aktiivinen urheilun harrastaja. Seuraavaksi hän haluaisi vielä lisätä arkeensa liikuntaa – ja silloinkin vain sellaista, joka tuottaa iloa. Nyt hän käy toisinaan uimassa ja on satunnaisesti mukana työpaikan lentopalloporukassa.

”Ennen en olisi ikinä osallistunut sellaiseen, nyt olen täysillä verkolla. Haluaisin elämään vielä lisää arkiliikettä. Puhun ennemmin liikkeen enkä liikunnan lisäämisestä.”

Myös liikuntaan liittyy Kirsin mielessä visuaalinen puoli. Turkoosissa vedessä uimiseen liittyy kauneutta. Hänen suuri haaveensa on oppia vielä joskus jäätanssia.

Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.
Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.

”Vaihdoin häpeästä iloon”

Koko elämän marittaminen – sellaiseksi Kirsi Airolan elämänmuutosta voisi sanoa. Hän nyökkää: minäkuva on ihan toisenlainen kuin ennen.

”Moni on tullut sanomaan, että nyt sä olet oma itsesi. Jätin teeskentelyn ja vaihdoin häpeästä iloon. Joku sanoi, että olen siksi myös maailman paras innostaja.”

Kirsi ei halua tuputtaa ajatteluaan muille, mutta rohkaisee mielellään muitakin tarttumaan omiin ongelmiin kuten ylipainoon. Ylipainosta voi hänestä tulla muuri, jonka taakse voi jäädä piiloon häpeämään itseään.

”Syvimmiltäänhän tässä mennään arvoihin. Jouduin kysymään itseltäni, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

”Kysy, haluatko olla vapaa vai haluatko koko ajan hävetä itseäsi. Syvimmilläänhän tässä mennään siihen, mitä itse arvostaa. Olen joutunut kysymään, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

Kirsi ajattelee, että omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen kannattaa panostaa siksikin, että koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tulee eteen.

”Mistä me sitten saamme voimaa, jos tulee vielä jotain oikein pahaa?”

Eero

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen ruokavalioon...
Lue kommentti
Vierailija

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Eero kirjoitti: Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen...
Lue kommentti