Kun rekrytointiyrittäjä Heidi Torn paljasti salaisuutensa, muiden suhtautuminen yllätti. ”En hävennyt näkövammaisuutta. En vain ollut varma, olivatko ihmiset vielä valmiita siihen.”
”Minun tekisi niin kovasti mieli pitää tämä salaisuus visusti aurinkolasien takana, koska kertomalla tästä tulen menettämään toimeksiantoja ja uskottavuuttani asiantuntijana. Olen vuosia pyrkinyt tekemään asiat niin, ettei sokkous näkyisi julkisesti. Nyt sen aika on ohi.
Näin kirjoitin Rekryagentti-yritykseni sometileille tämän vuoden alussa. Jännitti. Olin aloittanut työt rekrytointiyrittäjänä vuotta aiemmin. Sitä ennen olin ehtinyt olla alalla kolmisen vuotta.
Somepäivityksen tekemiseen asti olin yrittänyt olla tuomatta näkövammaa työssäni esiin. Se, että en ollut julkisesti näkövammainen, teki arjestani työläämpää. En voinut sanoa, että hei, en näe tuota. Kun joku laittoi minulle viestissä kuvan tai hymiön, jota en pystynyt katsomaan, en kysynyt, mikä se oli. Selvitin asian jotenkin muuten.
En hävennyt näkövammaisuutta. En vain ollut varma, olivatko ihmiset vielä valmiita siihen. Mutta kyllä he olivat. Postaukseen tuli nopeasti monta sataa kannustavaa kommenttia ja yli 10 000 reaktiota. Se tuki oli ihan uskomatonta. Oli helpottavaa, kun sai olla oma itsensä.
”Saamani tuki oli ihan uskomatonta.”
Nykyään teen omassa yrityksessäni rekrytointia, suorahakua ja työnhakuvalmennuksia. Autan yrityksiä löytämään myös niitä asiantuntijoita, jotka eivät itse tällä hetkellä selaa työpaikkailmoituksia. Yritysten lisäksi autan yksittäisiä ihmisiä saamaan uuden työn. Työnhakuvalmennuksessa voin esimerkiksi neuvoa, miten kirjoitetaan mieleen jäävä työhakemus.
Ryhdyin yrittäjäksi, koska halusin tehdä työnhausta luksusta. En halunnut, että kukaan enää kohtelee hakijoita samalla tavalla kuin minua oli kohdeltu. Minusta vähintä on vastata kaikkiin hakemuksiin, ja kun hakija tulee haastatteluun, tarjolla pitäisi olla muutakin kuin vesilasi.
”En halunnut, että kukaan enää kohtelee hakijoita samalla tavalla kuin minua oli kohdeltu.”
Kun joku saa töitä kauttani, tarjoan hänelle kiitoksena erilaisia yhteistyökumppanieni palveluita, kuten golf-valmennusta tai kotisiivousta.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/_slf8020.jpg?itok=rlE15I0Q)
Työskennellessäni minusta ei välttämättä edes huomaa, että olen sokko. Moni asia hoituu sähköpostilla tai puhelimitse. Tietokoneessa minulla on kiinni kuulokkeet, joista kuulen, mitä ruudulla lukee.
Sokkona voin myös kohdella kaikkia työnhakijoita tasapuolisesti. En pysty muodostamaan heistä ennakkokäsitystä sen perusteella, miltä he näyttävät.
Arkeni on aika ihanaa. Iltaisin suunnittelen juonikuvioita liveroolipeleihin, kirjoitan omia biisejäni tai käperryn sohvalle syömään parmesaaniperunoita ja katsomaan Putousta tai Criminal Mindsia.
Jos ohjelma on englanniksi, toivon, että joku lukee minulle tekstitykset. Silloin minun ei tarvitse keskittyä kääntämään kieltä päässäni, vaan saan vain nauttia sarjasta.
Joskus pyydän tekstejä lukevaa myös kuvailemaan, mitä ohjelmassa tapahtuu. Kuvailija voi vaikka kertoa, että nyt paikalle hiipii vaaleahiuksinen nainen. Aika paljon pystyn kuitenkin päättelemään jo repliikkien perusteella.
”Pyydän avustajaa katsomaan, onko liha kypsää tai taikina sekoittunut kunnolla.”
Minulla on aivan ihana avustaja. Hän auttaa sellaisina hetkinä, kun jonkin asian tekeminen vaatii näkemistä. Töissä niitä ovat vaikkapa markkinointitulosten lukeminen tai videon tekeminen someen.
Ruokakaupassa avustaja auttaa keräämään ostokset koriin ja kuvailee tuotteita. Kun kokeilen uusia reseptejä, pyydän häntä katsomaan, onko liha kypsää tai taikina sekoittunut kunnolla.
Välillä kysyn myös, onko meikkini tai vaatteiden väriyhdistelmä hänestä hyvä. Avustajan mielipiteeseen pitää voida luottaa. Moni entinen avustaja on pysynyt elämässäni ystävänä.
Yhteiskuntamme huomioi sokot toisissa paikoissa paremmin, toisissa huonommin. Kaikissa tienylityksissä ei esimerkiksi ole piippaavia liikennevaloja. Ne ovat vaikeita. Silloin joudun päättelemään autoista, milloin valo vaihtuu.
”Sokkous on antanut uskallusta.”
On olemassa sovelluksia, joiden avulla pystyy suunnistamaan paikasta toiseen, ja sovelluksia, joiden kautta voi ottaa videopuhelun näkevälle henkilölle esimerkiksi katukyltin tarkistamista varten.
Kerran sain päähäni lähteä tällaisen videopuhelun avulla hakemaan lähellä olevasta kaupasta pakettia. Kännykästäni loppui akku kesken kaiken. Kohta joku tuli sanomaan, että hei, tuolla on kanava, älä mene sinne. Ohikulkijoiden avulla pääsin onneksi kauppaan ja takaisin.
En tiedä, millainen olisin näkevänä. Tiedän kuitenkin, että juuri sokkous on johdattanut minut rakastamani työn pariin. Sokkous on antanut uskallusta ja sinnikkyyttä toteuttaa unelmiani.”
Millaista Heidin elämä oli sokeana lapsena ja koululaisena? Miten Heidi löysi oman alansa? Millaisia vaikeuksia Heidi kohtasi etsiessään töitä? Lue Heidin koko elämäntarina Kodin Kuvalehdestä 12/2022. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.
