Sitkeä sissi ja ihmeellinen nainen. Niin Ilkka Kanerva kuvaili sisartaan Riitta Kanervaa, hengenpelastajaansa ja elämänsä pisintä ihmissuhdetta. Läpi elämän Riitta suojeli Ilkkaa, mutta sairaudesta hän ei tiennyt.
Ilkka Kanerva oli kadonnut.
Ilkka oli kolmevuotias ja katosi usein, hänellä oli Lokalahden nopeimmat jalat. Vaikka äiti oli sitonut Ilkan aamulla valjailla kotipihan vaahteraan, Ilkka oli karannut taas.
Riitta Kanerva tärisi. Hän oli jo kahdeksan, hänen olisi pitänyt pitää pikkuveljestä parempaa huolta.
Riitta alkoi juosta kohti lammikkoa. Lammikon reunalla hän näki Ilkan potkulaudan.
Pinnan alta nousi pieni käsi. Ylös, alas, ylös, alas. Riitta tarttui käteen, sai nostettua Ilkan ylös. Ilkka yskäisi veden keuhkoistaan ja kysyi:
"Miks ihmees sä nostit mut jo? Siell oli niin kaunist vihreet."
Riitta itki, puristi Ilkkaa sylissään.
”Siitä asti päätin pitää Ilkasta huolta. Ja kyllä minä pidinkin, ihan loppuun asti. Tai melkein. Pitää sanoa, että melkein loppuun asti.”
Sisaruksista sitkein
Keväällä 2013, kymmenen vuotta sitten, istuin Ilkka Kanervaa vastapäätä helsinkiläisessä ravintolassa. Juttelimme hänen lapsuudestaan, iloistaan, peloistaan ja suurimmista rakkauksista, sillä olin kirjoittamassa hänestä henkilöjuttua lehteemme.
Aina kun Ilkka unohti vuosiluvun tai muun omaan elämäänsä liittyvän tärkeän faktan, hän soitti siskolleen, Riitta Kanervalle. Illan aikana hän soitti Riitalle monta kertaa. Riitta tiesi vastauksen aina.
Riitta oli Ilkan muisti. Se, joka nosti hänet pohjasta pinnalle. Sinä iltana Ilkka sanoi näin:
”Riitta pelasti henkeni. Hän on ihmeellinen nainen. Todellinen sitkeä sissi. Siis ihan helevetin sitkeä. Reumatismin runtelema, ollut varmaan sadassa leikkauksessa, mutta silti niin vahva. Vetää täysillä tukijoukkojani ja muistaa ulkoa kaiken, jopa vanhat puhelinnumerot ja postinumerot. Käsittämätön nainen.”
Tuon käsittämättömän naisen halusin tuolloin tavata. Jutustani ei tullutkaan tarina kansanedustajasta, vaan pikkuveljestä ja isosiskosta. Elämän mittaisesta rakkaudesta.
Nyt pikkuveli on poissa. Ilkka Kanerva kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 74-vuotiaana, viime vuoden kiirastorstaina 14. huhtikuuta.
Yhden vuoden Riitta on elänyt ilman veljeä. Siksi olen tullut tapaamaan häntä nyt uudelleen.
”Et kuule arvaa, missä eilen illalla olin. Kaverini kanssa kuuntelemassa yhtä Kepun tilaisuutta.”
Kymmenessä vuodessa Riitta Kanerva, 80, ei ole juuri muuttunut. Hän kävelee eteiseen vastaan ehkä hiukan hitaammin kuin viimeksi, mutta halaa yhtä lujasti.
Hän näyttää yhä hauraalta ja tuntuu yhä vahvalta.
”Et kuule arvaa, missä eilen illalla olin. Kaverini kanssa kuuntelemassa yhtä Kepun tilaisuutta. Halusin kuulla, mitä Annika Saarikko puhuu. Että onko jotain uutta sanottavaa. Ei ollut.”
Kun Riitta puhuu politiikasta, hänessä ei ole mitään haurasta.
”Ei politiikka minusta mihinkään lähde, niin se vain on. Jotakin politiikka minun sisälläni herättää. Jotakin voimaa minä siitä saan.”
Tänä vaalikeväänä Riitan olo on ollut tyhjä, sillä edessä ovat historialliset vaalit: sellaiset, joissa ehdolla ei ole Ilkka Kanerva. Sellaiset eduskuntavaalit Suomessa oli viimeksi 53 vuotta sitten, kun elettiin vuotta 1970 ja Riitta oli 27-vuotias.
Sen jälkeen llkka on ollut mukana 13 eduskuntavaaleissa ja Riitta yhtä monissa tekemässä Ilkan vaalityötä.
Tällaisia vaaleja, joita Ilkka ei ole mukana seuraamassa edes sohvannurkasta, Riitta ei osannut koskaan kuvitella. Hän ei ollut varautunut menettämään Ilkkaa. Eihän hän edes tiennyt, että Ilkka sairasti syöpää.
”En tiennyt Ilkan sairaudesta mitään. Hän ei kertonut siitä minulle koskaan, eikä useille muillekaan läheisilleen. En tiennyt syövästä vielä silloinkaan, kun Ilkka nukkui pois.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/b882527097z.1_20230329091928_000gga5nhln2.30.iptcstrip.jpg?itok=q0-30zxH)
Vieläkö jaksat yhdet vaalit?
Syksyllä 2021 Riitta huolestui. Ilkka vaikutti hänestä erilaiselta kuin ennen. Vaisummalta, voimattomalta.
Lehdessä Ilkka kertoi alkaneensa tehdä korona-aikana pitkiä kävelylenkkejä, siksi kilot olivat kuulemma karisseet. Riitta olisi halunnut uskoa siihen.
”Ilkan kasvoista ja äärettömästä laihtumisesta näin, että kaikki ei ollut kohdallaan. Pyysin, että tule tyköni, haluan puhua, mutta ei hän tullut. Jokin kynnys hänellä siihen oli. Suoraan en koskaan häneltä sairaudesta kysynyt. Vaistosin, että hän ei halunnut kertoa, se oli hänen luonteensa. Kunnioitin sitä.”
Ilkka ehdittiin valita kansanedustajaksi 12 kertaa, hän oli kansanedustajana lähes 47 vuotta putkeen. Se on lajissaan Suomen ennätys.
Hän olisi halunnut jatkaa pidempään.
Lokakuun 15. päivä vuonna 2021, puoli vuotta ennen kuolemaansa, Ilkka ajoi autoa Riitta kyydissään. He olivat tulossa Juha Vikatmaa -seminaarista ja ajoivat läpi Turun keskustan, pitkin Koulukatua, kun Ilkka kysyi Riitalta: Vieläkö jaksat yhdet vaalit?
”Vastasin, että jaksan. Hän lupasi osallistua vielä kerran. Ja nyt mä olen tässä ja hän ei ole.”
Muisto itkettää yhä vähän, niin tärkeä keskustelu se Riitalle oli.
”Ilkka ei ollut luovuttaja. Ei todellakaan. Olen varma, että hän oikeasti uskoi, että pääsisi osallistumaan vielä näihin eduskuntavaaleihin. Varmaan hän uskoi myös paranemiseensa ihan viimeiseen asti eikä ehkä senkään takia halunnut kertoa sairaudesta.”
Puoli vuotta myöhemmin, 14.huhtikuuta, Riitta sai kuulla, että Ilkka oli kuollut.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/b882527097z.1_20230329091928_000gga5nhlo7.30.iptcstrip.jpg?itok=mVMRMnTn)
Ding, dong ja ne muut
Kun tapasin kymmenen vuotta sitten Ilkka Kanervan, hän oli 65-vuotias ja niin innostunut työstään, että kertoi tekevänsä huvikseen töitä yölläkin. Sitten hän tarkensi, että politiikka ei ole hänelle työ. Se on intohimo.
Kun Ilkka ravintolassa haastattelua tehdessämme tilasi ruokaa, hän pyysi, että kokki vaihtaisi nieriän voikastikkeen kevyempään. Hän kertoi harrastavansa juoksua ja hiihtoa ja haaveili joogatunneista ja mielenrauhasta.
”Ihmisellä pitää olla tasapaino, ding ja dong. Vai mitkä ne olivatkaan?” Ilkka kysyi.
Yin ja yang, vastasin.
”Just ne”, Ilkka sanoi.
Mutta se Ilkan kommentti haastattelustamme, jota Riitta on ikävöidessään useimmin muistellut, on tämä:
”Jos minun pitäisi luetella pelkojeni top ten, eläkkeelle joutuminen olisi kärjessä. Pelkään sitä tosissani. Miten eläkkeellä voi elää?” Ilkka mietti silloin.
Ilkan pahin pelko ei koskaan toteutunut. Hän ei ehtinyt jäädä eläkkeelle.
Se ajatus lohduttaa Riittaa. Mutta vieläkin hän välillä ihmettelee, miksi Ilkka ei halunnut kertoa sairaudestaan hänelle.
”Aluksi se tuntui minusta ihan käsittämättömältä. Nyt uskon, että ehkä hän salasi sairautensa, koska halusi suojella minua huolelta. Toisaalta
aika raskaalta epämääräisyyskin tuntui. Ehkä tieto sairaudesta olisi antanut voimaa eri tavalla. Mutta se oli Ilkan ratkaisu, hänen elämänsä.”
Mitkä muut ajatukset ovat lohduttaneet ikävässä? Mitä Riitta sanoisi vielä Ilkka-veljelleen, jos voisi? Lue Riitta Kanervan koko haastattelu Kodin kuvalehdestä 7/2023 tai täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
