Tyynysotaa Riitan kotisohvalla. "Ilkka ei ole muuttunut. Aina hän minua kiusoittelee. Ja soittaa melkein joka päivä."
Tyynysotaa Riitan kotisohvalla. "Ilkka ei ole muuttunut. Aina hän minua kiusoittelee. Ja soittaa melkein joka päivä."

Kansanedustaja Ilkka Kanerva nousi politiikan huipulle 38 vuotta sitten. Monta kertaa hän on myös mätkähtänyt sieltä alas. Kun lööpit ja kansa ovat kohisseet, yksi ihminen on pysynyt järkähtämättä rinnalla: isosisko Riitta.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 10/2013.

Missä Ilkka on?

Riitta tärisee. Ilkka on taas hukassa. Ilkka on pieni, vasta kolme, ja menee joka päivä hukkaan. Riitta on jo kahdeksan. Hänen pitäisi tietää, missä pikkuveli on. Isosiskojen pitää tietää. Mutta Riitta ei tiedä. Hän vain tärisee.

Ei auta, että äiti sitoo aamuisin Ilkan valjailla kotipihan vaahteraan. Kun äiti katoaa lypsylle, kuluu minuutti, ja Ilkka on irti. Ilkalla on Lokalahden vikkelimmät jalat. Yleensä ne vievät naapuripihoihin, liian usein meren rantaan.

Kunhan ei vaan lammikolle olisi lähtenyt. Riittahan sanoi, että sinne et mene. Jos horjahdat, jäät veteen ja kuolet, etkä enää koskaan saa kuunnella radiosta Holmenkollenin kisoja.

Vedestä nousee pieni käsi. Ylös alas, pinnalle ja pinnan alle, litsis lätsis.

Riitta ryntää lammikolle. Sen reunalla on tuttu potkulauta. Vedestä nousee pieni käsi. Ylös alas, pinnalle ja pinnan alle, litsis lätsis. Riitta tunnistaa käden. Hän tarttuu siihen, riuhtaisee Ilkan ylös.

Ilkka yskäisee veden keuhkoistaan. Heti kun henki pihisee, hän kysyy:

"Miks ihmees sä nostit mut jo? Siell oli niin kaunist vihreet."

Niin kaunist vihreet, ja ties vaikka mitä muutakin, jos pöljä isosisko ei olisi pilannut seikkailua. Ilkka mököttää. Sitä hän ei ymmärrä, miksi Riitta-siskokin noin ääneen parkuu, oikein puristaa syliinsä.

Riitta Kanerva päättää, että ei enää koskaan päästä pikkuveljeään silmistään.

Sinä päivänä Riitta Kanerva päättää, että ei enää koskaan päästä pikkuveljeään silmistään.

Pitkään hän onnistuukin. Aino-äiti ahertaa navettatöissä, ruokkii lehmät, hevoset, siat, kanat ja lampaat ja kääntää pellon. Viljo-isä kiertää Turun maalaiskyliä tarkkailukarjakkona, touhuaa Lokalahden kokoomuksen puheenjohtajana ja piipahtaa kotona vain nukkumassa. Tunja-sisko on Riittaa nuorempi, pentu vielä, eikä Hannele-kuopus ole vielä syntynyt. Mutta Riitta on iso ja järkevä. Siksi Ilkka on hänen vastuullaan.

Tehtävä on mahdoton. Jos Ilkka ei karkaa, hän kiipeää. Kun äiti nyyhkii, miksi sinun on katolla keikuttava, etkö tajua että putoat, Ilkka vastaa tyynesti: "Kuuntelen tääll lintujen lauluu." Riitasta pikkuveli on ihana. Utelias ja pulassa, mutta ei koskaan pahantahtoinen. Riitta toivoo vain, että kasvaisi itse vahvemmaksi. Jaksaisi viimein kantaa veikkaa, eikä vain retustaa kainaloiden alta.

Riitta (vas.) pääsi ripille samana päivänä, kun pikkusisko Hannele kastettiin. Onnittelukukkien keskellä myös Ilkka, äiti ja isä.
Riitta (vas.) pääsi ripille samana päivänä, kun pikkusisko Hannele kastettiin. Onnittelukukkien keskellä myös Ilkka, äiti ja isä.

Vain kerran siskon ote herpaantuu. Äiti on lähdössä lypsylle, ja Ilkka nukkuu päiväunia. Tai on nukkuvinaan. Kun Riitta kurkistaa huoneeseen, veljen silmät ovat kiinni.

Äiti lähtee, ja Riitan kaveriksi tupsahtaa naapurintyttö Aila. Kaverusten tekee mieli piipahtaa kylälle. Vain tämän kerran. Vain puoleksi tunniksi. Niin, ettei Ilkka ehdi herätä.

Yläkerran ikkunan alla on jalanjäljet. Ilkka on hypännyt ikkunasta.

Kun tytöt palaavat, yläkerran ikkunan alla on jalanjäljet. Ilkka on hypännyt ikkunasta. Riitta alkaa etsiä potkulautaa. Jos se on pihassa, Ilkka ei ole voinut ehtiä kauas. Ei lammikon pohjaan asti.

Potkulauta on pihassa. Riitta alkaa juosta naapuritalosta toiseen.

Ilkka löytyy Martan ja Vihtoriinan luota. Ikäneitosiskokset tunnetaan kylän parhaista siirappipipareista, ja Ilkka on päättänyt poiketa kahveelle. Kun Riitta ilmestyy ovelle naama itkusta tuhruisena, nelivuotias Ilkka Kanerva vilkuttaa iloisesti.

Äidin pieni pelle

Ilkka Kanerva ilmestyy helsinkiläisravintolan kabinettiin. En tiedä, kuinka hän sen tekee, mutta ensimmäiset puoli tuntia huomaan puhuvani itsestäni. Avaudun poikani futisharrastuksesta, urani pääpiirteistä ja lapsuuteni kipupisteistä. En haastattele häntä, hän haastattelee minua. Hän on siinä hyvä. Tykittää lisäkysymyksiä, nojaa valppaana eteenpäin, keskittyy täydellisesti.

Tämä uteliaisuus on pitänyt kansanedustaja Ilkka Kanervan hengissä. Se on kannatellut häntä 40 vuotta politiikan huipulla, ja pudottanut hänet monta kertaa alas.

"Minulla oli hirveä tarve laajentaa reviiriäni."

Nyt hän on luvannut selittää. Kertoa, miksi rimpuili irti niistä pahuksen valjaista.

"No kun tiesin, että siinä parin kilometrin päässä on merenranta. Halusin nähdä sen. Tai en vaan nähdä, vaan pikkuisen viipyäkin. Enkä vaan viipyä, vaan ehkä myös kokeilla vettä. Minulla oli hirveä tarve laajentaa reviiriäni. Olen utelias elämää kohtaan, ja olen utelias jokaista ihmistä kohtaan. Erilaisuus ei pelota minua. Se kiinnostaa minua."

Ilkka Kanerva keräsi pikkupoikana urheilijoiden kuvia lehdistä. "Perunalla Ilkka liimasi kuvat tähän karjakirjaan, Riitta-sisko näyttää."
Ilkka Kanerva keräsi pikkupoikana urheilijoiden kuvia lehdistä. "Perunalla Ilkka liimasi kuvat tähän karjakirjaan, Riitta-sisko näyttää."

Karkailun lisäksi Ilkka harrasti urheilua. Hän järjesti kaikki Lokalahden lasten urheilukilpailut. Omin käsin poika väsäsi kylän hyppyrimäet, korkeushyppytelineet, seipäät ja hiihtoladut.

Pikku-Ilkka lumoutui voittamisesta. Ja tunnelmasta, joka täytti keittiön, kun hän ja äiti kuuntelivat radiosta Voitto Hellstenin loppukiriä. Hän ja äiti, aina kahdestaan, korva kiinni radiossa. Perheen urheiluhullut. Isä syttyi enemmän kunnallispoliitikasta.

Ilkka oli äidin kulta. Äitiä hän yritti naurattaa. Availi tämän essun nauhoja, piilotti villapaidan jääkaappiin. Äiti oli harras ja hillitty, vakavampi kuin isä. Pienen Ilkan piti jekuttaa tosissaan, jotta sai äidin hymyilemään.

"Riitta pelasti henkeni. Hän on ihmeellinen nainen. Todellinen sitkeä sissi."

"Maalla ei hempeilty. En tiedä, miksi minusta kasvoi tällainen tunteilija. Itkukin tulee, ja halailenkin. Vielä 70-luvulla pidin perhettä vanhakantaisena instituutiona. En pidä enää. Olen oppinut, että yksin ei selviä meistä kukaan. Jokainen on joskus niin pulassa, että voimat eivät vain riitä. Silloin turvallisin paikka on perhe. Turha näytellä muuta."

Ilkka Kanerva muistaa lammikon pohjan. Ja sen, kuinka jostain ilmestyi siskon käsi, vaikka hänen tärkeä vedenalainen tutkimuksensa oli vielä kesken.

"Riitta pelasti henkeni. Hän on ihmeellinen nainen. Todellinen sitkeä sissi. Siis ihan helevetin sitkeä. Reumatismin runtelema, ollut varmaan sadassa leikkauksessa, mutta silti niin vahva. Vetää täysillä tukijoukkojani ja muistaa ulkoa kaiken, jopa vanhat puhelinnumerot ja postinumerot. Käsittämätön nainen. Hänen kanssaan minulla on yhteys, joka ei ole katkennut kertaakaan."

Tämän Kanervista sitkeimmän haluan tavata.

Lisbet-opettajan hiuslatvat

Pari viikkoa myöhemmin istun Riitta Kanervan, 70, kotisohvalla Turussa. Päät vastakkain tutkimme Ilkka Kanervan vanhoja juoksupiikkareita.

"Nämä piikkarit ovat ainoa asia, josta meille on tullut Ilkan kanssa riita. Minäkin olisin halunnut pienenä tällaiset, mutta vain Ilkka sai. Hän oli poika."

Kansanedustajan isosisko on hento ja pieni, hauras kuin lintu. Ja niin herttainen, että tekee mieli rutistaa.

Riitta sairastaa reumaa. Melkein kaikki kehossa on keinoniveltä: olkapäät, polvet, ranteet, nilkat, kyynärpääkin.

"Enää en saa auki edes maitopurkkia. Mutta hyvin minä pärjään. Raskainta oli se, kun oli vähällä joutua luopumaan reumani vuoksi asiakaspalvelutyöstäni Saabilla. Olin vasta 46, ja rakastin työtäni. Onneksi sain jatkaa. Olen kiitollinen, että pystyn yhä kävelemään ja olemaan kaikessa mukana."

"Ilkan tukijoukot pitävät minut jaloillani. Vaikka on minun tahtini hidastunut."

"Kaikessa" tarkoittaa sananmukaisesti kaikessa. Riitta Kanerva on vetänyt veljensä tukiryhmiä, Linjanvetäjiä ja Ike-tiimiä, vuodesta 1990 asti. Linjanvetäjissä jäseniä on 600, Ike-tiimissä yli 2 000. Monet tukijoista ovat Kanervien lapsuusystäviä. Riitta lähettää tukijoille sähköpostia, järjestää retkiä ja organisoi joka kesä Ike-hölkän Lokalahdella.

"Ilkan tukijoukot pitävät minut jaloillani. Vaikka on minun tahtini hidastunut. Ennen olimme Raimon kanssa aina menossa, nyt kävelemme yhdessä lähinnä edestakaisin rappukäytävää."

Raimo on Riitan avomies. On ollut jo 25 vuotta. Eikä prinsessahäitä ole näköpiirissä vieläkään, sillä Riittaa ei kuulemma saa harhautettua kultasepänliikkeeseen. Muutama vuosi sitten Raimon niskaleikkaus epäonnistui. Hän heräsi koomasta, mutta kävely on yhä hidasta ja syöminen onnistuu vain letkun kautta.

Mutta ei tämä kahden toipilaan tuvalta tunnu. Päinvastoin: Riitta on Ilkka Kanervan muisti. Kaikki, mitä veljen elämässä on tapahtunut, on tallentunut veitsenterävästi siskon päähän.

"Päätin jo kahdeksanvuotiaana, että pidän pikkuveljestäni huolta", Riitta Kanerva sanoo.
"Päätin jo kahdeksanvuotiaana, että pidän pikkuveljestäni huolta", Riitta Kanerva sanoo.

Pikku-Ilkasta Riitta muistaa sisun. Kerran kun Ilkka hyppäsi mäkeä, hänen suksensa hajosivat saman päivän aikana kolme kertaa.

"Ilkalle tuollainen ei ole ongelma. Hän vain marssi naapurin Mauno-sedän luo, pyysi tätä korjaamaan sukset eikä piitannut, vaikka kolmannella kerralla setä ärähti: 'Etkö jo tajua lopettaa.' Sitten Ilkka palasi mäkeen."

"Ilkka ei halunnut lähikouluun, koska siellä opettajana oli vanha ikäneito, jolla oli kireä nuttura."

Naisasioissa veli osoittautui yhtä sitkeäksi. Kun Ilkan piti aloittaa koulu, hänen olisi kuulunut mennä läheiseen kirkonkylän kouluun. Poikapa ilmoitti, ettei suostu.

"Ilkka ei halunnut lähikouluun, koska siellä opettajana oli vanha ikäneito, jolla oli kireä nuttura. Sen sijaan hän halusi Mattisten kyläkouluun. Siellä opettajana oli nuori Lisbet, jonka hiuslatvat oli rullattu. Ilkka oli siinä ehdoton. Se oli iso ongelma, mutta jotenkin isä sen junaili."

Muistaa Riitta senkin, miten tuli 19-vuotiaana yllättäen raskaaksi. Silloin 13-vuotias Ilkka kannusti omaan tyyliinsä: heijasi Tiina-vauvaa sylissään ja kokeili, mahtuuko tämä pullapellille.

"Mittään en sano. Ikinä en neuvo."

Riitan kirjahyllyssä on yli 30 mustaa mappia, jotka ovat täynnä Ilkan uraan liittyviä asiakirjoja ja lehtileikkeitä. Joka kuukausi Ilkan avustaja lähettää sähköpostin, jota klikkaamalla Riitta pääsee katsomaan veljensä sähköistä kalenteria. Hän haluaa pysyä kärryillä. Tietää missä pikkuveli viipottaa. Hän avaa yhden kalenteriviikon näkymän ja huokaa.

"Kato näit päivii. Venyvät yöhön. Kyllä minä olen huolissani, että jaksaako hän. Mutta mittään en sano. Ikinä en neuvo. Tiedänhän minä, että hän elää työstään."

Alusta asti Riitalle on ollut selvää, että hän haluaa tukea Ilkkaa. Vaikka koskaan Ilkka ei ole pyytänyt.

"Tuen häntä sydämeni halusta. Hän on pikkuveljeni, ymmärräthän? Se on ikuinen side. Ei se katoa."

Herra ministerin pudotus

 Palataan Helsinkiin. Ilkka Kanerva muistelee juuri 70-lukua, eikä vaikuta järin ylpeältä.

"Harmittaa penteleesti, että se meni sillä tavalla. Minulla oli hurjimmat kierrokset juuri niinä vuosina, kun olin nuori isä. Tytöt kyllä väittävät, että eivät he poissaolostani kärsineet. Mutta milläs tuollaisia menetyksiä mitataan! Itse tiedän, miten paljosta jäin paitsi. Olin isä, jonka kanssa oli aina vain kivaa. Eihän elämä niin mene. Minun olisi pitänyt osallistua myös kaikkeen tylsään, kuten siivousvuorojen jakamiseen."

Äiti oli tyrkkinyt Ilkkaa urheilun pariin, isä politiikkaan. Isä voitti. Ensimmäisen kerran Ilkka Kanerva valittiin kansanedustajaksi 27-vuotiaana, vuonna 1975.

Kun Ilkka nykäisi kravatin solmun peilin edessä tietyllä eleellä, vaimo tiesi, että miestä vietiin taas.

Menestys sekoitti nuoren lupauksen pään. Karin-vaimo ja kaksi pientä tytärtä, Julia ja Laura, jäivät kakkoseksi, kun Helsingin yöelämä kutsui. Karin oppi lukemaan miestään: kun Ilkka nykäisi kravatin solmun peilin edessä tietyllä eleellä, vaimo tiesi, että miestä vietiin taas.

Kun Ilkka toukokuussa 1985 palasi työmatkaltaan Yhdysvalloista, koti oli tyhjä. Ei huonekaluja, ei perhettä. Vain lappu, jossa luki: Ilkka, tässä uusi osoitteemme. Karin ja tytöt. Syyksi vaimo kertoi, ettei jaksanut julkisuutta. Eikä niitä naisiakaan. Niitä oli alkanut tulla, ja Kanerva sai maineensa.

"Lamaannuin. Tuntui, kuin olisin pudonnut parvekkeelta katuun. Mutta ymmärrän Karinin päätöksen. Syyllinen löytyy minun peilistäni. Vaikka meillä ei enää ole avioliittoa, meillä on yhä hyvä ja läheinen ihmisliitto. Ei noin tärkeää ihmistä laiteta elämästä syrjään."

Ilkka Kanerva valittiin ulkoministeriksi 19. huhtikuuta 2007. Tasan vuoden päästä, 4. huhtikuuta 2008, Jyrki Katainen ilmoitti, että Kanervan on luovuttava tehtävästään. Syynä olivat flirttailevat tekstiviestit, joita ministeri oli lähetellyt eroottisena tanssijana tunnetulle Johanna Tukiaiselle.

"Ulkoministeriys oli urani huippu. Unelma, johon olin valmistautunut koko elämäni. Hoidin pestini hyvin. Ja se, että menetin sen kaiken... Oli se isku."

Avovaimo Elina Kiikko on pysynyt rinnalla, vaikka tekstiviestikohuja tuli lisää.

Avovaimo Elina Kiikko on pysynyt rinnalla, vaikka tekstiviestikohuja tuli lisää. Vuonna 2010 Ilkka Kanerva totesi julkisesti, että on hakenut ongelmaansa hoitoa.

"En mielelläni tilitä tätä asiaa sen yksityiskohtaisemmin. Mutta sen voin sanoa, että puhuminen kannattaa. Jos eksyy, kannattaa kysyä neuvoa. Mutta taikatemppuihin en usko."

Ymmärrätkö itseäsi nyt paremmin?

"En tiedä. Hirveän vaikea sanoa, mikä mihinkin vaikuttaa. Vähän mysteerisiksi asiat ovat minulle jääneet. Vaikka Elina on minua temperamenttisempi, yhdessä olemme pystyneet keräämään palaset kivilattialta. Hänestä olen pitänyt kiinni, kun koski on kuohunut. Ei asioita saa jäädä hautomaan, ei hyviä eikä huonoja. Muuten jää niiden vangiksi."

Ne pahuksen tekstiviestit

Aina kun Ilkka on lööpeissä, Riitta-sisko valvoo yöt.

"Elän kaikki Ilkan murheet. Reagoin niihin kehollani enkä saa nukuttua. Nytkin, kun odotan tätä hovioikeuden päätöstä Ilkan lahjussyytteestä, minua painaa kamala huoli. Suren Ilkan puolesta."

Öisin Riitta on miettinyt. Itkenytkin. Miksi ihmeessä Ilkka hankkiutuu aina vaikeuksiin?

"Ei sitten osannut vetää rajaa. Hän on aina ollut semmoinen. Lapsesta asti."

"Jotenkin näin minä sen ajattelen: Ilkka haluaa aina kokeilla. Ylittää rajan. Katsoa, mitä tapahtuu, jos kokeilee kepillä jäätä. Ja sinisilmäinenkin hän on: Kun hän pelkäsi lääkäriin menoa, hänen silloinen vaimonsa Kallu sanoi, että otapa tästä lasillinen rauhoittavaa lääkettä. Se oli pelkkää vettä, mutta Ilkkaan se tepsi. Jos mietin sitä – ja nyt sanon vähän pahasti – sitä pahuksen Tukiais-juttuakin, niin ehkä Ilkka vaan ajatteli, että teenpäs näin. Eikä sitten osannut vetää rajaa. Hän on aina ollut semmoinen. Lapsesta asti. Kerrankin, kun hänen piti viedä ylioppilasruusut naapurin Ritvalle, hän pelästyi pihan pässiä ja iski kukkakimpun Ritvan kotipihan pylvään päähän. No tietenkin pässi ne söi, ja Ritva ihmetteli, mitkä varrentyngät pylväästä törröttivät. Mikä idea sekin oli? Miksi ne kukat piti pylvääseen tunkea? Miksi Ilkka ei vaan kiertänyt sitä pässiä ja vienyt kukkia tavallisesti ovelle?"

Riitta ja Ilkka soittelevat toisilleen joka päivä. Mutta naisasioista he eivät puhu sanaakaan.

"Tuen Ilkkaa niin, etten ota näitä asioita puheeksi. Kunnioitan häntä hiljaisella vaikenemisella. Hän tietää satavarmaan muutenkin, mitä ajattelen. Ja sanomattakin hän tietää, että hänellä on vankkumaton tukeni. Tapahtui mitä tahansa. Olen niin kiitollinen Elinalle, että hän on ystäväni ja pysynyt Ilkan rinnalla."

Ding ja dong

Ilkka Kanerva on herännyt tänä aamuna viideltä, hypännyt kuuden junaan ja köröttänyt junalla Turusta Helsinkiin. Töitä hän tekee usein keskiyöhön. Silloin eduskuntatalo on niin mukavan hiljainen.

"Moni muukin istuu työhuoneessaan keskellä yötä. Esimerkiksi huonenaapurini Kimmo Sasi ja Anne Holmlund. Ei politiikka tunnu minusta työltä. Se on intohimoni. Saan energiani ihmisistä."

Siksi eduskuntamme pitkäaikaisin kansanedustaja jaksaa yhä kiertää. Jos joku pyytää häntä puhujaksi Kurikan Ryhdin tai Kuortaneen Kunnon juhlatilaisuuteen, hän suostuu empimättä.

"Kauheinta olisi, jos kukaan ei enää pyytäisi. Jos mielipiteeni eivät enää kiinnostaisi ketään tai jos olisin yhtäkkiä niin tyhjä, ettei minulla olisi enää annettavaa. En tiedä kestäisinkö. Mieluummin vietän viikonloppuni Lapuan Virkiän 80-vuotisjuhlissa."

"Jos minun pitäisi luetella pelkojeni top ten, eläkkeelle joutuminen olisi kärjessä."

65-vuotias Kanerva juoksee, hiihtää ja paljastaa haaveilevansa joogatunneista. Ravintolassa hän pyytää, että kokki vaihtaisi nieriän voikastikkeen kevyempään.

"Jos minun pitäisi luetella pelkojeni top ten, eläkkeelle joutuminen olisi kärjessä. Pelkään sitä tosissani. Miten eläkkeellä voi elää? Jämähdänkö paikoilleni?"

Tuskin. Ainakin vaaria aikovat juoksuttaa Julian lapset: viisi- ja kolmivuotiaat tyttäret ja yksivuotias poika.

"Viimeksi toinen tytöistä halusi lukea minulle Kolme karhunpentua -sadun ääneen. Oikeasti hän keksi juonen päästään. Ovat minun tyttöni ihania. Ehkä olen vaarina parempi kuin isänä."

Ilkka Kanerva on kuuluisa siitä, että hänen ympärillään parveilee ihmisiä. Mutta on maailmassa yksi paikka, jossa hän haluaa olla yksin.

"Aamusuihku. Siellä saan parhaat ideani. Ja haluan minä olla urheillessanikin yksin. Ihmisellä pitää olla tasapaino, ding ja dong. Vai mitkä ne olivatkaan?"

Yin ja yang.

"Just ne."

Pullo käsidesiä, kiitos

Riitalla on usein niin kova ikävä lapsuuttaan, että sydämestä nipistää. Ikävä hänen on niitäkin vuosia, jolloin Ilkan lapset olivat pieniä.

"Kun Ilkalle tuli ero, vietin paljon aikaa Julian ja Lauran kanssa. Olin niin onnellinen, kun he tuhrivat ikkunani täyteen sormenjälkiään. En halunnut putsata niitä ollenkaan."

Riitta ja Ilkka puhuvat kaikesta, paitsi kohuista."En halua repiä kipeitä asioita. Ilkka tietää sanomattakin, mitä ajattelen."
Riitta ja Ilkka puhuvat kaikesta, paitsi kohuista."En halua repiä kipeitä asioita. Ilkka tietää sanomattakin, mitä ajattelen."

Suvun kesken Riittaa kutsutaan mammaksi. Mamma on yhä läheinen Ilkan ex-vaimon kanssa, aivan kuten tyttärensä ex-miehenkin. Kun tähän sukuun kerran tullaan, mamma huolehtii, ettei siitä niin vain irrottauduta.

Julian nuorempi tytär muistuttaa erehdyttävästä jotakuta.

"Tyttö on kuin ilmetty pikku-Ilkka. Ihan samanlainen, niin täynnä ideoita! Kun tämä pikkuneiti sai valita lelukaupasta mitä tahansa, arvaa mitä hän valitsi? Käsidesin. Se oli hänen juttunsa. Pulahtipa hän jo kerran terassin altaaseenkin. Ja oli niin ehtiväinen, että pääsi ihan itse ylös."

Taija Tyynmaa eli kuusi vuotta kaduilla. Raitistumisen jälkeen alkoi uusi elämä. 

”Hyvä, että olet vankilassa. Niin kirjeessä luki. Kirjeen oli kirjoittanut juuri täysi-ikäiseksi tullut tyttäreni. 'Nyt minun ei tarvitse jatkuvasti pelätä, milloin tulee soitto, että äiti on kuollut', tytär kirjoitti.

Silloin pohjani tuli vastaan. Ymmärsin todella, miten väärin olin tehnyt. 

”Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.”

Kesäkuussa 2016 pääsin koevapauteen ja lähdin suoraan päihderiippuvaisten Minnesota-hoitoon. Kun hoidon aikana kerroin tarinani hoitajalle, asiat loksahtivat paikoilleen. Tajusin, mitä haluan ja mitä en. Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.

Halusin raitistua, ja tein sen. Huumeet ja alkoholi jäivät.

Olin ollut asunnottomana kuusi vuotta. 

 

KUN MENIN ÖISIN rappukäytävään nukkumaan, varmistin, että rappuset olivat sellaiset, ettei minua voinut nähdä askelmien välistä.

Kun sisällä asunnoissa joku veti vessan tai kolisutteli ovia, heräsin. Kun aamuyöllä lehdenjakaja tuli jakamaan lehtiä, olin niin hiljaa kuin osasin.

”En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.”

Silloin tällöin vartija tuli keskellä yötä paikalle, läimäisi valot päälle ja käski häipyä. Yritin heittää tilanteen vitsiksi, naureskella, että hitsi kun meni ilta pitkäksi.

En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.

 

KAIKKI OLI RIISTÄYTYNYT käsistä, kun äitini kuoli yllättäen. Olin 30-vuotias, kun aloin käyttää huumeita. Aikaisemmin olin kokeillut jotain silloin tällöin. Äidin kuoleman jälkeen oli ihan sama, millä sain pääni sekaisin, kunhan sain.

Kotonani oli jatkuvasti bileet, musiikki soi yötä päivää. Jonakin selkeänä hetkenä maksoin äidin perintörahoilla kerralla vuoden vuokrat, jotta ainakin asuntoni säilyisi.

Sitten jouduin vankilaan suorittamattoman yhdyskuntapalveluksen vuoksi. Vankilassa ollessani sain kuulla, että olin saanut häädön asunnostani. Kun vapautuisin, tavaroideni pitäisi olla päivässä pois asunnostani. Ulosottomies puhui minulle lisää aikaa, neljä päivää.

Niiden päivien jälkeen olin asunnoton.

 

ISTUIN VANKILASSA huumausainerikoksista ja maksamattomista sakoista seitsemän kertaa.

Raitistumiseni jälkeen sain kaupungilta tuetun vuokra-asunnon. En alkuun meinannut uskoa sitä. Kotona oleminen täytyi opetella kokonaan alusta.

”Parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.”

Niin väärinpäin kuin se meneekin, parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.

Ensin ajattelin, että minun pitäisi esimerkiksi hyvittää kaikki lapsilleni rahallisesti. Nyt tiedän, että ainoa tapa, millä voin hyvittää tapahtunutta, on olla raitis ja vihdoin läsnä. Heidän ei tarvitse enää miettiä, missä olen tänään.”

Millaista on asunnottoman arki? Mitä Taija joutui opettelemaan, kun hän kuuden vuoden jälkeen sai taas oman kodin? Lue Taijan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 14/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.

”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.
”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.

Taija Tyynmaa oli vuosia asunnoton ja nukkui rappukäytävissä. Nyt hän siivoaa rappuja työkseen, tulee töistä omaan kotiin ja hyvittää mennyttä lapsilleen pysymällä raittiina.

”Rappukäytävään laskeutui rauha kahden aikaan aamuyöllä. Silloin talojen asukkaat olivat yleensä nukkumassa ja rappuihin oli turvallista mennä. Olin kolmikymppinen ja saanut juuri häädön asunnostani.

Avasin ulko-oven ja astuin sisään. Se oli ihan tavallinen kerrostalo,...