Tyynysotaa Riitan kotisohvalla. "Ilkka ei ole muuttunut. Aina hän minua kiusoittelee. Ja soittaa melkein joka päivä."
Tyynysotaa Riitan kotisohvalla. "Ilkka ei ole muuttunut. Aina hän minua kiusoittelee. Ja soittaa melkein joka päivä."

Kansanedustaja Ilkka Kanerva nousi politiikan huipulle 38 vuotta sitten. Monta kertaa hän on myös mätkähtänyt sieltä alas. Kun lööpit ja kansa ovat kohisseet, yksi ihminen on pysynyt järkähtämättä rinnalla: isosisko Riitta.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 10/2013.

Missä Ilkka on?

Riitta tärisee. Ilkka on taas hukassa. Ilkka on pieni, vasta kolme, ja menee joka päivä hukkaan. Riitta on jo kahdeksan. Hänen pitäisi tietää, missä pikkuveli on. Isosiskojen pitää tietää. Mutta Riitta ei tiedä. Hän vain tärisee.

Ei auta, että äiti sitoo aamuisin Ilkan valjailla kotipihan vaahteraan. Kun äiti katoaa lypsylle, kuluu minuutti, ja Ilkka on irti. Ilkalla on Lokalahden vikkelimmät jalat. Yleensä ne vievät naapuripihoihin, liian usein meren rantaan.

Kunhan ei vaan lammikolle olisi lähtenyt. Riittahan sanoi, että sinne et mene. Jos horjahdat, jäät veteen ja kuolet, etkä enää koskaan saa kuunnella radiosta Holmenkollenin kisoja.

Vedestä nousee pieni käsi. Ylös alas, pinnalle ja pinnan alle, litsis lätsis.

Riitta ryntää lammikolle. Sen reunalla on tuttu potkulauta. Vedestä nousee pieni käsi. Ylös alas, pinnalle ja pinnan alle, litsis lätsis. Riitta tunnistaa käden. Hän tarttuu siihen, riuhtaisee Ilkan ylös.

Ilkka yskäisee veden keuhkoistaan. Heti kun henki pihisee, hän kysyy:

"Miks ihmees sä nostit mut jo? Siell oli niin kaunist vihreet."

Niin kaunist vihreet, ja ties vaikka mitä muutakin, jos pöljä isosisko ei olisi pilannut seikkailua. Ilkka mököttää. Sitä hän ei ymmärrä, miksi Riitta-siskokin noin ääneen parkuu, oikein puristaa syliinsä.

Riitta Kanerva päättää, että ei enää koskaan päästä pikkuveljeään silmistään.

Sinä päivänä Riitta Kanerva päättää, että ei enää koskaan päästä pikkuveljeään silmistään.

Pitkään hän onnistuukin. Aino-äiti ahertaa navettatöissä, ruokkii lehmät, hevoset, siat, kanat ja lampaat ja kääntää pellon. Viljo-isä kiertää Turun maalaiskyliä tarkkailukarjakkona, touhuaa Lokalahden kokoomuksen puheenjohtajana ja piipahtaa kotona vain nukkumassa. Tunja-sisko on Riittaa nuorempi, pentu vielä, eikä Hannele-kuopus ole vielä syntynyt. Mutta Riitta on iso ja järkevä. Siksi Ilkka on hänen vastuullaan.

Tehtävä on mahdoton. Jos Ilkka ei karkaa, hän kiipeää. Kun äiti nyyhkii, miksi sinun on katolla keikuttava, etkö tajua että putoat, Ilkka vastaa tyynesti: "Kuuntelen tääll lintujen lauluu." Riitasta pikkuveli on ihana. Utelias ja pulassa, mutta ei koskaan pahantahtoinen. Riitta toivoo vain, että kasvaisi itse vahvemmaksi. Jaksaisi viimein kantaa veikkaa, eikä vain retustaa kainaloiden alta.

Riitta (vas.) pääsi ripille samana päivänä, kun pikkusisko Hannele kastettiin. Onnittelukukkien keskellä myös Ilkka, äiti ja isä.
Riitta (vas.) pääsi ripille samana päivänä, kun pikkusisko Hannele kastettiin. Onnittelukukkien keskellä myös Ilkka, äiti ja isä.

Vain kerran siskon ote herpaantuu. Äiti on lähdössä lypsylle, ja Ilkka nukkuu päiväunia. Tai on nukkuvinaan. Kun Riitta kurkistaa huoneeseen, veljen silmät ovat kiinni.

Äiti lähtee, ja Riitan kaveriksi tupsahtaa naapurintyttö Aila. Kaverusten tekee mieli piipahtaa kylälle. Vain tämän kerran. Vain puoleksi tunniksi. Niin, ettei Ilkka ehdi herätä.

Yläkerran ikkunan alla on jalanjäljet. Ilkka on hypännyt ikkunasta.

Kun tytöt palaavat, yläkerran ikkunan alla on jalanjäljet. Ilkka on hypännyt ikkunasta. Riitta alkaa etsiä potkulautaa. Jos se on pihassa, Ilkka ei ole voinut ehtiä kauas. Ei lammikon pohjaan asti.

Potkulauta on pihassa. Riitta alkaa juosta naapuritalosta toiseen.

Ilkka löytyy Martan ja Vihtoriinan luota. Ikäneitosiskokset tunnetaan kylän parhaista siirappipipareista, ja Ilkka on päättänyt poiketa kahveelle. Kun Riitta ilmestyy ovelle naama itkusta tuhruisena, nelivuotias Ilkka Kanerva vilkuttaa iloisesti.

Äidin pieni pelle

Ilkka Kanerva ilmestyy helsinkiläisravintolan kabinettiin. En tiedä, kuinka hän sen tekee, mutta ensimmäiset puoli tuntia huomaan puhuvani itsestäni. Avaudun poikani futisharrastuksesta, urani pääpiirteistä ja lapsuuteni kipupisteistä. En haastattele häntä, hän haastattelee minua. Hän on siinä hyvä. Tykittää lisäkysymyksiä, nojaa valppaana eteenpäin, keskittyy täydellisesti.

Tämä uteliaisuus on pitänyt kansanedustaja Ilkka Kanervan hengissä. Se on kannatellut häntä 40 vuotta politiikan huipulla, ja pudottanut hänet monta kertaa alas.

"Minulla oli hirveä tarve laajentaa reviiriäni."

Nyt hän on luvannut selittää. Kertoa, miksi rimpuili irti niistä pahuksen valjaista.

"No kun tiesin, että siinä parin kilometrin päässä on merenranta. Halusin nähdä sen. Tai en vaan nähdä, vaan pikkuisen viipyäkin. Enkä vaan viipyä, vaan ehkä myös kokeilla vettä. Minulla oli hirveä tarve laajentaa reviiriäni. Olen utelias elämää kohtaan, ja olen utelias jokaista ihmistä kohtaan. Erilaisuus ei pelota minua. Se kiinnostaa minua."

Ilkka Kanerva keräsi pikkupoikana urheilijoiden kuvia lehdistä. "Perunalla Ilkka liimasi kuvat tähän karjakirjaan, Riitta-sisko näyttää."
Ilkka Kanerva keräsi pikkupoikana urheilijoiden kuvia lehdistä. "Perunalla Ilkka liimasi kuvat tähän karjakirjaan, Riitta-sisko näyttää."

Karkailun lisäksi Ilkka harrasti urheilua. Hän järjesti kaikki Lokalahden lasten urheilukilpailut. Omin käsin poika väsäsi kylän hyppyrimäet, korkeushyppytelineet, seipäät ja hiihtoladut.

Pikku-Ilkka lumoutui voittamisesta. Ja tunnelmasta, joka täytti keittiön, kun hän ja äiti kuuntelivat radiosta Voitto Hellstenin loppukiriä. Hän ja äiti, aina kahdestaan, korva kiinni radiossa. Perheen urheiluhullut. Isä syttyi enemmän kunnallispoliitikasta.

Ilkka oli äidin kulta. Äitiä hän yritti naurattaa. Availi tämän essun nauhoja, piilotti villapaidan jääkaappiin. Äiti oli harras ja hillitty, vakavampi kuin isä. Pienen Ilkan piti jekuttaa tosissaan, jotta sai äidin hymyilemään.

"Riitta pelasti henkeni. Hän on ihmeellinen nainen. Todellinen sitkeä sissi."

"Maalla ei hempeilty. En tiedä, miksi minusta kasvoi tällainen tunteilija. Itkukin tulee, ja halailenkin. Vielä 70-luvulla pidin perhettä vanhakantaisena instituutiona. En pidä enää. Olen oppinut, että yksin ei selviä meistä kukaan. Jokainen on joskus niin pulassa, että voimat eivät vain riitä. Silloin turvallisin paikka on perhe. Turha näytellä muuta."

Ilkka Kanerva muistaa lammikon pohjan. Ja sen, kuinka jostain ilmestyi siskon käsi, vaikka hänen tärkeä vedenalainen tutkimuksensa oli vielä kesken.

"Riitta pelasti henkeni. Hän on ihmeellinen nainen. Todellinen sitkeä sissi. Siis ihan helevetin sitkeä. Reumatismin runtelema, ollut varmaan sadassa leikkauksessa, mutta silti niin vahva. Vetää täysillä tukijoukkojani ja muistaa ulkoa kaiken, jopa vanhat puhelinnumerot ja postinumerot. Käsittämätön nainen. Hänen kanssaan minulla on yhteys, joka ei ole katkennut kertaakaan."

Tämän Kanervista sitkeimmän haluan tavata.

Lisbet-opettajan hiuslatvat

Pari viikkoa myöhemmin istun Riitta Kanervan, 70, kotisohvalla Turussa. Päät vastakkain tutkimme Ilkka Kanervan vanhoja juoksupiikkareita.

"Nämä piikkarit ovat ainoa asia, josta meille on tullut Ilkan kanssa riita. Minäkin olisin halunnut pienenä tällaiset, mutta vain Ilkka sai. Hän oli poika."

Kansanedustajan isosisko on hento ja pieni, hauras kuin lintu. Ja niin herttainen, että tekee mieli rutistaa.

Riitta sairastaa reumaa. Melkein kaikki kehossa on keinoniveltä: olkapäät, polvet, ranteet, nilkat, kyynärpääkin.

"Enää en saa auki edes maitopurkkia. Mutta hyvin minä pärjään. Raskainta oli se, kun oli vähällä joutua luopumaan reumani vuoksi asiakaspalvelutyöstäni Saabilla. Olin vasta 46, ja rakastin työtäni. Onneksi sain jatkaa. Olen kiitollinen, että pystyn yhä kävelemään ja olemaan kaikessa mukana."

"Ilkan tukijoukot pitävät minut jaloillani. Vaikka on minun tahtini hidastunut."

"Kaikessa" tarkoittaa sananmukaisesti kaikessa. Riitta Kanerva on vetänyt veljensä tukiryhmiä, Linjanvetäjiä ja Ike-tiimiä, vuodesta 1990 asti. Linjanvetäjissä jäseniä on 600, Ike-tiimissä yli 2 000. Monet tukijoista ovat Kanervien lapsuusystäviä. Riitta lähettää tukijoille sähköpostia, järjestää retkiä ja organisoi joka kesä Ike-hölkän Lokalahdella.

"Ilkan tukijoukot pitävät minut jaloillani. Vaikka on minun tahtini hidastunut. Ennen olimme Raimon kanssa aina menossa, nyt kävelemme yhdessä lähinnä edestakaisin rappukäytävää."

Raimo on Riitan avomies. On ollut jo 25 vuotta. Eikä prinsessahäitä ole näköpiirissä vieläkään, sillä Riittaa ei kuulemma saa harhautettua kultasepänliikkeeseen. Muutama vuosi sitten Raimon niskaleikkaus epäonnistui. Hän heräsi koomasta, mutta kävely on yhä hidasta ja syöminen onnistuu vain letkun kautta.

Mutta ei tämä kahden toipilaan tuvalta tunnu. Päinvastoin: Riitta on Ilkka Kanervan muisti. Kaikki, mitä veljen elämässä on tapahtunut, on tallentunut veitsenterävästi siskon päähän.

"Päätin jo kahdeksanvuotiaana, että pidän pikkuveljestäni huolta", Riitta Kanerva sanoo.
"Päätin jo kahdeksanvuotiaana, että pidän pikkuveljestäni huolta", Riitta Kanerva sanoo.

Pikku-Ilkasta Riitta muistaa sisun. Kerran kun Ilkka hyppäsi mäkeä, hänen suksensa hajosivat saman päivän aikana kolme kertaa.

"Ilkalle tuollainen ei ole ongelma. Hän vain marssi naapurin Mauno-sedän luo, pyysi tätä korjaamaan sukset eikä piitannut, vaikka kolmannella kerralla setä ärähti: 'Etkö jo tajua lopettaa.' Sitten Ilkka palasi mäkeen."

"Ilkka ei halunnut lähikouluun, koska siellä opettajana oli vanha ikäneito, jolla oli kireä nuttura."

Naisasioissa veli osoittautui yhtä sitkeäksi. Kun Ilkan piti aloittaa koulu, hänen olisi kuulunut mennä läheiseen kirkonkylän kouluun. Poikapa ilmoitti, ettei suostu.

"Ilkka ei halunnut lähikouluun, koska siellä opettajana oli vanha ikäneito, jolla oli kireä nuttura. Sen sijaan hän halusi Mattisten kyläkouluun. Siellä opettajana oli nuori Lisbet, jonka hiuslatvat oli rullattu. Ilkka oli siinä ehdoton. Se oli iso ongelma, mutta jotenkin isä sen junaili."

Muistaa Riitta senkin, miten tuli 19-vuotiaana yllättäen raskaaksi. Silloin 13-vuotias Ilkka kannusti omaan tyyliinsä: heijasi Tiina-vauvaa sylissään ja kokeili, mahtuuko tämä pullapellille.

"Mittään en sano. Ikinä en neuvo."

Riitan kirjahyllyssä on yli 30 mustaa mappia, jotka ovat täynnä Ilkan uraan liittyviä asiakirjoja ja lehtileikkeitä. Joka kuukausi Ilkan avustaja lähettää sähköpostin, jota klikkaamalla Riitta pääsee katsomaan veljensä sähköistä kalenteria. Hän haluaa pysyä kärryillä. Tietää missä pikkuveli viipottaa. Hän avaa yhden kalenteriviikon näkymän ja huokaa.

"Kato näit päivii. Venyvät yöhön. Kyllä minä olen huolissani, että jaksaako hän. Mutta mittään en sano. Ikinä en neuvo. Tiedänhän minä, että hän elää työstään."

Alusta asti Riitalle on ollut selvää, että hän haluaa tukea Ilkkaa. Vaikka koskaan Ilkka ei ole pyytänyt.

"Tuen häntä sydämeni halusta. Hän on pikkuveljeni, ymmärräthän? Se on ikuinen side. Ei se katoa."

Herra ministerin pudotus

 Palataan Helsinkiin. Ilkka Kanerva muistelee juuri 70-lukua, eikä vaikuta järin ylpeältä.

"Harmittaa penteleesti, että se meni sillä tavalla. Minulla oli hurjimmat kierrokset juuri niinä vuosina, kun olin nuori isä. Tytöt kyllä väittävät, että eivät he poissaolostani kärsineet. Mutta milläs tuollaisia menetyksiä mitataan! Itse tiedän, miten paljosta jäin paitsi. Olin isä, jonka kanssa oli aina vain kivaa. Eihän elämä niin mene. Minun olisi pitänyt osallistua myös kaikkeen tylsään, kuten siivousvuorojen jakamiseen."

Äiti oli tyrkkinyt Ilkkaa urheilun pariin, isä politiikkaan. Isä voitti. Ensimmäisen kerran Ilkka Kanerva valittiin kansanedustajaksi 27-vuotiaana, vuonna 1975.

Kun Ilkka nykäisi kravatin solmun peilin edessä tietyllä eleellä, vaimo tiesi, että miestä vietiin taas.

Menestys sekoitti nuoren lupauksen pään. Karin-vaimo ja kaksi pientä tytärtä, Julia ja Laura, jäivät kakkoseksi, kun Helsingin yöelämä kutsui. Karin oppi lukemaan miestään: kun Ilkka nykäisi kravatin solmun peilin edessä tietyllä eleellä, vaimo tiesi, että miestä vietiin taas.

Kun Ilkka toukokuussa 1985 palasi työmatkaltaan Yhdysvalloista, koti oli tyhjä. Ei huonekaluja, ei perhettä. Vain lappu, jossa luki: Ilkka, tässä uusi osoitteemme. Karin ja tytöt. Syyksi vaimo kertoi, ettei jaksanut julkisuutta. Eikä niitä naisiakaan. Niitä oli alkanut tulla, ja Kanerva sai maineensa.

"Lamaannuin. Tuntui, kuin olisin pudonnut parvekkeelta katuun. Mutta ymmärrän Karinin päätöksen. Syyllinen löytyy minun peilistäni. Vaikka meillä ei enää ole avioliittoa, meillä on yhä hyvä ja läheinen ihmisliitto. Ei noin tärkeää ihmistä laiteta elämästä syrjään."

Ilkka Kanerva valittiin ulkoministeriksi 19. huhtikuuta 2007. Tasan vuoden päästä, 4. huhtikuuta 2008, Jyrki Katainen ilmoitti, että Kanervan on luovuttava tehtävästään. Syynä olivat flirttailevat tekstiviestit, joita ministeri oli lähetellyt eroottisena tanssijana tunnetulle Johanna Tukiaiselle.

"Ulkoministeriys oli urani huippu. Unelma, johon olin valmistautunut koko elämäni. Hoidin pestini hyvin. Ja se, että menetin sen kaiken... Oli se isku."

Avovaimo Elina Kiikko on pysynyt rinnalla, vaikka tekstiviestikohuja tuli lisää.

Avovaimo Elina Kiikko on pysynyt rinnalla, vaikka tekstiviestikohuja tuli lisää. Vuonna 2010 Ilkka Kanerva totesi julkisesti, että on hakenut ongelmaansa hoitoa.

"En mielelläni tilitä tätä asiaa sen yksityiskohtaisemmin. Mutta sen voin sanoa, että puhuminen kannattaa. Jos eksyy, kannattaa kysyä neuvoa. Mutta taikatemppuihin en usko."

Ymmärrätkö itseäsi nyt paremmin?

"En tiedä. Hirveän vaikea sanoa, mikä mihinkin vaikuttaa. Vähän mysteerisiksi asiat ovat minulle jääneet. Vaikka Elina on minua temperamenttisempi, yhdessä olemme pystyneet keräämään palaset kivilattialta. Hänestä olen pitänyt kiinni, kun koski on kuohunut. Ei asioita saa jäädä hautomaan, ei hyviä eikä huonoja. Muuten jää niiden vangiksi."

Ne pahuksen tekstiviestit

Aina kun Ilkka on lööpeissä, Riitta-sisko valvoo yöt.

"Elän kaikki Ilkan murheet. Reagoin niihin kehollani enkä saa nukuttua. Nytkin, kun odotan tätä hovioikeuden päätöstä Ilkan lahjussyytteestä, minua painaa kamala huoli. Suren Ilkan puolesta."

Öisin Riitta on miettinyt. Itkenytkin. Miksi ihmeessä Ilkka hankkiutuu aina vaikeuksiin?

"Ei sitten osannut vetää rajaa. Hän on aina ollut semmoinen. Lapsesta asti."

"Jotenkin näin minä sen ajattelen: Ilkka haluaa aina kokeilla. Ylittää rajan. Katsoa, mitä tapahtuu, jos kokeilee kepillä jäätä. Ja sinisilmäinenkin hän on: Kun hän pelkäsi lääkäriin menoa, hänen silloinen vaimonsa Kallu sanoi, että otapa tästä lasillinen rauhoittavaa lääkettä. Se oli pelkkää vettä, mutta Ilkkaan se tepsi. Jos mietin sitä – ja nyt sanon vähän pahasti – sitä pahuksen Tukiais-juttuakin, niin ehkä Ilkka vaan ajatteli, että teenpäs näin. Eikä sitten osannut vetää rajaa. Hän on aina ollut semmoinen. Lapsesta asti. Kerrankin, kun hänen piti viedä ylioppilasruusut naapurin Ritvalle, hän pelästyi pihan pässiä ja iski kukkakimpun Ritvan kotipihan pylvään päähän. No tietenkin pässi ne söi, ja Ritva ihmetteli, mitkä varrentyngät pylväästä törröttivät. Mikä idea sekin oli? Miksi ne kukat piti pylvääseen tunkea? Miksi Ilkka ei vaan kiertänyt sitä pässiä ja vienyt kukkia tavallisesti ovelle?"

Riitta ja Ilkka soittelevat toisilleen joka päivä. Mutta naisasioista he eivät puhu sanaakaan.

"Tuen Ilkkaa niin, etten ota näitä asioita puheeksi. Kunnioitan häntä hiljaisella vaikenemisella. Hän tietää satavarmaan muutenkin, mitä ajattelen. Ja sanomattakin hän tietää, että hänellä on vankkumaton tukeni. Tapahtui mitä tahansa. Olen niin kiitollinen Elinalle, että hän on ystäväni ja pysynyt Ilkan rinnalla."

Ding ja dong

Ilkka Kanerva on herännyt tänä aamuna viideltä, hypännyt kuuden junaan ja köröttänyt junalla Turusta Helsinkiin. Töitä hän tekee usein keskiyöhön. Silloin eduskuntatalo on niin mukavan hiljainen.

"Moni muukin istuu työhuoneessaan keskellä yötä. Esimerkiksi huonenaapurini Kimmo Sasi ja Anne Holmlund. Ei politiikka tunnu minusta työltä. Se on intohimoni. Saan energiani ihmisistä."

Siksi eduskuntamme pitkäaikaisin kansanedustaja jaksaa yhä kiertää. Jos joku pyytää häntä puhujaksi Kurikan Ryhdin tai Kuortaneen Kunnon juhlatilaisuuteen, hän suostuu empimättä.

"Kauheinta olisi, jos kukaan ei enää pyytäisi. Jos mielipiteeni eivät enää kiinnostaisi ketään tai jos olisin yhtäkkiä niin tyhjä, ettei minulla olisi enää annettavaa. En tiedä kestäisinkö. Mieluummin vietän viikonloppuni Lapuan Virkiän 80-vuotisjuhlissa."

"Jos minun pitäisi luetella pelkojeni top ten, eläkkeelle joutuminen olisi kärjessä."

65-vuotias Kanerva juoksee, hiihtää ja paljastaa haaveilevansa joogatunneista. Ravintolassa hän pyytää, että kokki vaihtaisi nieriän voikastikkeen kevyempään.

"Jos minun pitäisi luetella pelkojeni top ten, eläkkeelle joutuminen olisi kärjessä. Pelkään sitä tosissani. Miten eläkkeellä voi elää? Jämähdänkö paikoilleni?"

Tuskin. Ainakin vaaria aikovat juoksuttaa Julian lapset: viisi- ja kolmivuotiaat tyttäret ja yksivuotias poika.

"Viimeksi toinen tytöistä halusi lukea minulle Kolme karhunpentua -sadun ääneen. Oikeasti hän keksi juonen päästään. Ovat minun tyttöni ihania. Ehkä olen vaarina parempi kuin isänä."

Ilkka Kanerva on kuuluisa siitä, että hänen ympärillään parveilee ihmisiä. Mutta on maailmassa yksi paikka, jossa hän haluaa olla yksin.

"Aamusuihku. Siellä saan parhaat ideani. Ja haluan minä olla urheillessanikin yksin. Ihmisellä pitää olla tasapaino, ding ja dong. Vai mitkä ne olivatkaan?"

Yin ja yang.

"Just ne."

Pullo käsidesiä, kiitos

Riitalla on usein niin kova ikävä lapsuuttaan, että sydämestä nipistää. Ikävä hänen on niitäkin vuosia, jolloin Ilkan lapset olivat pieniä.

"Kun Ilkalle tuli ero, vietin paljon aikaa Julian ja Lauran kanssa. Olin niin onnellinen, kun he tuhrivat ikkunani täyteen sormenjälkiään. En halunnut putsata niitä ollenkaan."

Riitta ja Ilkka puhuvat kaikesta, paitsi kohuista."En halua repiä kipeitä asioita. Ilkka tietää sanomattakin, mitä ajattelen."
Riitta ja Ilkka puhuvat kaikesta, paitsi kohuista."En halua repiä kipeitä asioita. Ilkka tietää sanomattakin, mitä ajattelen."

Suvun kesken Riittaa kutsutaan mammaksi. Mamma on yhä läheinen Ilkan ex-vaimon kanssa, aivan kuten tyttärensä ex-miehenkin. Kun tähän sukuun kerran tullaan, mamma huolehtii, ettei siitä niin vain irrottauduta.

Julian nuorempi tytär muistuttaa erehdyttävästä jotakuta.

"Tyttö on kuin ilmetty pikku-Ilkka. Ihan samanlainen, niin täynnä ideoita! Kun tämä pikkuneiti sai valita lelukaupasta mitä tahansa, arvaa mitä hän valitsi? Käsidesin. Se oli hänen juttunsa. Pulahtipa hän jo kerran terassin altaaseenkin. Ja oli niin ehtiväinen, että pääsi ihan itse ylös."

Kolme oivallusta. Juttusarjassa ihmiset avaavat, mikä auttaa heitä jaksamaan paremmin. Marja Hjelt, 48, menee rannalle ja koristelee leijalla taivaan.

Oivallus 1: Tuuli on kuningas.

"Leijaa lennättäessä olen tuulen armoilla. Omistan noin 60 leijaa. Osa sopii kevyeen ja osa kovaan tuuleen.

Paras tuulen nopeus on neljästä viiteen metriä sekunnissa. Kymmenen metriä on jo ehdoton maksimi, silloin pitää vetää leijat alas. Muuten ne rikkoutuvat tai aiheuttavat vahinkoa. Kerran lennätin isoa leijaa ja nousin sen voimasta itsekin ilmaan.

Minulla on tavoitteena koristella taivas, tuoda sinne jotakin yllättävää. Leijan pitäisi lentää rauhallisesti ja vakaasti mutta myös ilmentää hahmonsa liikkeitä.

Mitä pidemmän matkan tuuli pääsee puhaltamaan tasaisella alustalla, sitä parempi. Parhaat tuulet puhaltavat suoraan mereltä, ja siksi esimerkiksi Puolan ja Ranskan rannat ovat otollisia."

Oivallus 2: En voi päättää kaikesta.

"Tykkään olla ulkona, mutten ole lenkkeilijätyyppi. Nyt minulla on järjellistä tekemistä, kun lähden ulos.

Toiveeni on, että leijan lento kiinnittää katsojien huomion ja ottaa valtaansa. Etenkin lapset ovat haltioissaan, kun näkevät minun lennättävän suuria leijoja. Tulen valtavan hyvälle tuulelle, kun näen lasten riemun.

On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa mutta jotka vaikuttavat meihin.

Leijan lennätyksessä on aina kaksi epävarmaa elementtiä: tuuli ja muu sää. Aiemmin kiukutti, kun raahasin leijat rannalle ja tuuli loppui kuin seinään. Minun on pitänyt hyväksyä, etten voi hallita olosuhteita. Se oppi on auttanut myös muussa elämässä.

Leijaa lennättäessä olen ymmärtänyt, että on paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa mutta jotka vaikuttavat meihin."

Oivallus 3: Maailmani on avartunut.

"Ensimmäisen kerran kiinnostuin leijoista pienenä tyttönä 1970-luvulla. Vuosia myöhemmin ostin tyttärelleni leijan. Tytär katseli rattaissa, kun lennätin sitä. Harrastus alkoi kiinnostaa. Löysin netistä leijaseuran ja lähdin lennätystapahtumaan. Siitä se alkoi.

Harrastus on vienyt ympäri maailmaa. Usein matkustan muutaman suomalaisen ryhmässä, mutta Ranskaan ja Kuwaitiin lähdin yksin. Reissuilla olen tutustunut ulkomaalaisiin harrastajiin ja erilaisiin kulttuureihin. Minusta on tullut leijan lennätyksen vuoksi avarakatseisempi ihminen.

Kuwaitissa olin mukana lennättämässä maailman suurinta leijaa. Se on jalkapallokentän kokoinen ja vaatii lennättäjiltään saumatonta yhteistyötä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2017.

Marja Hjelt

48-vuotias kirjastosta opintovapaalla oleva informaatikko opiskelee informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tohtorikoulutuksessa. Marja asuu Helsingin Vuosaaressa avomiehen ja 16-vuotiaan tyttären kanssa. Tytär pitää äidin leijaharrastusta nykyisin lähinnä nolona.

”Äidillä on aikuisen naisen tyyli. Aika usein hän pukeutuu neuleisiin ja farkkuihin. Kannustan häntä olemaan hieman rohkeampi”, Mansikkka eli Maiju Voutilainen sanoo MammaPia-äidistään.

Maiju Voutilainen tunnetaan Youtubessa nimellä Mansikkka. Äiti Pia perusti vlogin tyttärensä jalanjäljissä. – Aikuisen naisen puheelle on kysyntää, Pia sanoo.

Maiju Voutilainen:

”Pia on mukava ja rento äiti. Riitelemme harvoin ja soittelemme vähintään joka toinen päivä. Kun näemme, laitamme ruokaa, käymme kaupungilla tai katsomme leffoja. Äidin sohvalla istumme aina tutuissa lempipaikoissamme.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla pukeuduin vielä äidin valitsemiin vaatteisiin. Kun laulaja Avril Lavigne nousi pinnalle, aloin suosia pinkkejä ja mustia vaatteita ja käyttää solmioita. Tukkaan otin punaiset raidat.

Tykkäämme molemmat käytännöllisistä vaatteista. En ole koskaan ollut paljastavien vaatteiden tai raskaan meikin ystävä, joten äidin ei ole tarvinnut puuttua pukeutumiseeni. 17-vuotiaana hankkimani nenärengas hieman hätkähdytti häntä.

Olen saanut paljon itseluottamusta siitä, että teen elämästäni videoita YouTubeen. Voin hyvin olla kameran edessä ilman meikkiä.

Saan myös negatiivista palautetta, tietenkin. En anna kritiikin lannistaa.

Olen puhunut videoblogissani rosoisistakin asioista kuten masennuksestani. Halusin antaa tarttumapintaa niille, jotka ovat kokeneet vastaavaa. On tärkeää olla rehellinen. Eihän elämä ole pelkkää pumpulia.

”Eihän elämä ole pelkkää pumpulia.”

Saan palautetta myös mielenterveysongelmien kanssa kamppailevilta nuorilta. On koskettavaa, että ihmiset, joiden on vaikea avautua muille, lähestyvät minua. Kannustan aina hakemaan apua.

Kuin huomaamatta vloggaamisesta kehittyi minulle ammatti lukion loputtua. Se on työ, jota rakastan ja jonka avulla maksan laskut.”

Pia Voutilainen:

”Ajattelin ennen, että olen liian vanha pitämään videoblogia YouTubessa. Onneksi tyttäreni Maiju rohkaisi minua. En ole katunut.

Aikuisen naisen puheelle on kysyntää. Tube ei ole vain nuorten juttu. Yksi suosituimmista videoistani kertoo siitä, miltä äidistä tuntuu, kun lapsi muuttaa kotoa.

Videoilla puhun itseäni kiinnostavista asioista ja ajatuksistani elämästä. Haluan pitää aiheet sellaisina, että ne tuottavat hyvää mieltä. Katsojani ovat enimmäkseen nuoria naisia.

Maiju on ainoa lapseni, ja olemme läheisiä. Meillä on samantyyppinen huumorintaju, tykkäämme kissoista ja kotona nyhjäämisestä. Maiju aloitti videoiden julkaisun ollessaan lukiossa ja tekee sitä nyt päätyökseen. Hänet tunnetaan YouTube-tähti Mansikkkana, ja häneltä pyydetään jatkuvasti nimikirjoituksia kaupungilla kävellessämme.

”Aikuisen naisen puheelle on kysyntää.”

En vastustanut Maijun videoblogia. Hän suhtautui asioihin kypsästi ja osasi vetää yksityisyytensä rajat alusta asti. Kun tutustuin YouTube-maailmaan, turhat pelot karisivat.

Minusta Maiju oli rohkea puhuessaan masennuksestaan. Masennusta on turhaan pidetty salailtavana asiana. Elämään kuuluvat erilaiset vaiheet. Toivon, että Maijun rohkeus on auttanut jotakuta saamaan apua itselleen.

Kun itse aloin pitää videoblogia, olin hiukan huolissani tuttavien reaktioista. Ne olivat kuitenkin pelkästään positiivisia. Myös tuntemattomilta tuleva palaute on ollut pääosin myönteistä. Pahinkin saamani kommentti vain nauratti: Oot tyyliin viiskyt!”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 22/2016. 

Katso Maijun videoita YouTubessa: Mansikkka | Katso Pian videoita YoutTubessa: MammaPia

Maiju Voutilainen on 20-vuotias videobloggaaja, joka tunnetaan nimellä Mansikkka. Hänen vlogillaan on YouTubessa 127 682 tilaajaa. Maiju on aktiivinen myös Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Snapchatissa.

Pia Voutilainen on 45-vuotias opettaja, joka asuu Espoossa kahden kissansa kanssa. Pia julkaisee videoita YouTubessa nimellä MammaPia. Hänen kanavallaan on 18 907 tilaajaa.