Parikymppisenä Mari keksi laittaa hiuspompulan ”pikkukäden” ympärille ja neulepuikon pompulan alle.  ”Johan alkoi sujua!”
Parikymppisenä Mari keksi laittaa hiuspompulan ”pikkukäden” ympärille ja neulepuikon pompulan alle. ”Johan alkoi sujua!”

Käsityönopettaja sanoi aikoinaan Marille, ettei tämä oppisi koskaan neulomaan. Mari ei suostunut uskomaan. ”Haaveet saavuttaa, kun ei anna periksi.”

”Ethän sinä pysty”, sanoi kolmannen luokan käsityönopettaja Mari Majarannalle.

Luokkakaverit opettelivat luomaan silmukoita ja neulomaan. Marille annettiin neulekone.

”Kone tuntui tylsältä ja kohtelu epäreilulta”, Mari muistelee.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hän ajatteli: miten muka se, että toinen käsi päättyy kyynärpäähän, voisi estää neulomisen?

Ei kai neulomisessa välttämättä kymmentä sormea tarvita, kyllä viisikin riittää.

Marilla on dysmelia eli tuntemattomasta syystä johtuva raajan epämuodostuma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Marin ajatus jatkui: ei kai neulomisessa välttämättä kymmentä sormea tarvita, kyllä viisikin riittää.

Sellaiseksi Mari oli kasvatettu. Uskomaan, että hän pystyy samaan kuin muutkin.

Minähän osaan – omalla tavallani

Lapsena Mari harrasti kansantanssia ja jalkapalloa. Jalkapallossa hän ei pystynyt heittämään rajaheittoja, mutta joukkuetoverit heittivät Marin puolesta.

Muuten ”pikkukädestä”, kuten oikeaa kättä kutsuttiin, ei tehty numeroa. Vain kesälomareissulla Puuhamaassa vieraat aikuiset tuijottivat – eivät koskaan lapset.

Siksi Marista tuntui kummalta ajatella, ettei neulominen onnistuisi.

Asento oli hankalan kumara, mutta valmista syntyi.

Kotona äiti neuloi joka päivä, sen tavan hän oli oppinut omalta äidiltään. Televisiota katsellessa kädessä piti olla puikot tai virkkuukoukku, muuten olo tuntui orvolta, äiti sanoi aina.

Niinpä äiti opetti Marin ensin virkkaamaan ja sitten neulomaan.

”Pidin virkkuukoukkua oikean kyynärpään ja polven välissä. Samassa asennossa onnistui neulominenkin.”

Asento oli hankalan kumara, mutta valmista syntyi. Hattuja, lapasia, pipoja ja sukkia.

Parikymppisenä Mari keksi laittaa hiuspompulan ”pikkukäden” ympärille ja neulepuikon pompulan alle.

”Johan sujui, ja vähemmillä selkäkivuilla!”

Aluksi unelma oli salainen

Mari opiskeli lastenohjaajaksi, vaikka unelmoi salaa käsityöhön liittyvästä ammatista.

”Silloin en vielä uskaltanut. Ajattelin, että saanpahan ainakin askarrella lasten kanssa ja puuhastella käsillä.”

Miksi et uskaltaisi, rohkaisi mies.

Sitten jokin muuttui. Keväällä 2014 Mari rakastui. Kesällä 2015 hän meni naimisiin.

”Mies rohkaisi opiskelemaan sisustusompelijaksi. Miksi ei, hän sanoi, kun kerran siitä olen haaveillut.”

Ja Mari uskalsi.

Muutaman viikon kuluttua Mari valmistuu uuteen ammattiinsa. Pari kuukautta sitten hän perusti oman Maja rannalla -ompelimon.

Iltaisin Mari opettelee uusia neulomismalleja YouTubesta. Hän istuu nojatuolissaan ja kuuntelee kolmevuotiaan poikansa iltahuuteluita makuuhuoneesta: ”Tärkee, rakas!”
Iltaisin Mari opettelee uusia neulomismalleja YouTubesta. Hän istuu nojatuolissaan ja kuuntelee kolmevuotiaan poikansa iltahuuteluita makuuhuoneesta: ”Tärkee, rakas!”

Pystyn samaan kuin kaksikätiset

Verhoja, laukkuja, pyyhkeitä, virkattuja torkkupeittoja... Mari valmistaa tuotteita omien ja asiakkaiden suunnitelmien perusteella – ja rakastaa työtään.

”Joskus ihmiset ovat olleet suorastaan höklä auki, kun olen näyttänyt, mitä osaan.”

Yrittäjyydessä minua pelottaa meidän erilaisten ihmisten syrjintä. 

Mutta joskus Mari tuntee itsensä epävarmaksi.

”Ihastelulla ei elä, saati rikastu. Yrittäjyydessä minua pelottaa meidän erilaisten ihmisten syrjintä.  'Et sä pysty, kun sulla ei oo toista kättä' -ajatukset.”

”Vaikka totuus on, että pystyn ihan samaan kuin kaksikätiset. Pitää vain keksiä oikeat keinot joka tilanteeseen.”

Aarrekartan unelmat ovat toteutuneet

Mari on nyt 35-vuotias. Viisitoista vuotta sitten hän teki unelmistaan aarrekartan suurelle kartongille.

Hän liimasi karttaansa kuvia komeasta miehestä, lapsista, pakastimesta, autosta ja käsitöistä. Nyt kartan unelmat ovat toteutuneet.

”Unelmien saavuttamiseen voi mennä aikaa, mutta niiden tavoittelemisesta ei saa luopua. Minulla kesti näin kauan päästä elämäntilanteeseen, jossa olen saavuttanut ne juuri 20 vuotta täyttäneen tyttösen unelmat.”

Iltaisin Mari opettelee uusia neulomismalleja YouTubesta. Hän istuu nojatuolissaan ja kuuntelee kolmevuotiaan poikansa iltahuuteluita makuuhuoneesta: ”Tärkee, rakas!”

Juuri nyt työn alla on peitto isoäidinneliöistä. Mari tuntee olevansa hyvin onnellinen.

Maijuli

Joskus mahdottomalta tuntuva asia on mahdollista, jos sitkeyttä ja tarmokkuutta riittää.  Ei saa lannistaa ketään. Upeeta

Sisältö jatkuu mainoksen alla