Inga Schwartz oli vuosia suorittaja, jolle menestys oli tärkeää. Hän sairastui nuorena aikuisena syömishäiriöön ja keski-iässä uupumukseen. ”Todellista vahvuutta oli, että uskalsin pysähtyä.”
”Minun oli vaikea keskittyä. Jos joku soitti, en muistanut soittaa takaisin. Töissä unohdin, mitä olin tekemässä, ja tartuin toiseen hommaan. Minusta tuntui, että mikään ei pysynyt käsissäni.
Valvoin öisin, sain paniikkikohtauksia ja tiuskin usein puolisolleni. Sydämeni hakkasi, verenpaineeni oli tosi korkea ja selkäni kipeä.
On kahdeksan vuotta siitä, kun havahduin näihin tuntemuksiin. Asuin puolisoni ja kahden tyttäreni kanssa Saksan Mönchengladbachissa. Lapset olivat silloin 11- ja 8-vuotiaat. Työskentelin omassa markkinointialan yrityksessäni, ja päivät olivat pitkiä. En muista, että olisin koskaan sanonut töissä kenellekään ei.
”Soitin isosiskolleni Suomeen ja itkin. Kerroin, että minulla on paha olla.”
Yhtenä aamuna huomasin, että en kerta kaikkiaan jaksanut nousta sängystä.
Soitin isosiskolleni Suomeen ja itkin. Kerroin, että minulla on paha olla. Hän sanoi, että minun on saatava apua.
Puhelun jälkeen äitini lähti luokseni Saksaan. Hän kysyi, olisiko parasta, että menisin sairaalaan.
Kun näin läheisteni huolen, tajusin itsekin, että en ole kunnossa, ja lähdin sairaalaan. En silti ymmärtänyt, millaista suorittamista elämäni oli pitkään ollut. En uskaltanut antaa periksi.
Ajattelin, että hoidetaan tämä väsymys nyt vain pois alta. Sitten yritän taas parhaani mukaan suoriutua kaikesta.”
Inga sairasti nuorena aikuisena syömishäiriötä. Millaista se oli, ja miten hän toipui? Miten Ingan suorittaminen näkyi hänen opiskeluissaan, työssään ja äitiydessään? Mitä isoja muutoksia Inga teki elämässään uupumisen jälkeen? Millaista työtä hän tekee nykyään, ja mitkä asiat tuovat hänelle iloa ja voimia? Mitä Inga kaipaa Suomesta? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 11/2026 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
