Kuvat
Milka Alanen
Tässä kuvassa Annika Sipilä on omassa kodissaan, mutta aika usein hän kävi käsikirjoitusta läpi lapsuudenkodissaan. Hän istui siinä, missä isä oli kirjoittaessaan istunut vain muutama viikko aiemmin. Muu perhe auttoi tulkitsemaan käsialaa tai miettimään, kuulostaako dialogi luontevalta.
Tässä kuvassa Annika Sipilä on omassa kodissaan, mutta aika usein hän kävi käsikirjoitusta läpi lapsuudenkodissaan. Hän istui siinä, missä isä oli kirjoittaessaan istunut vain muutama viikko aiemmin. Muu perhe auttoi tulkitsemaan käsialaa tai miettimään, kuulostaako dialogi luontevalta.

”Kun käsikirjoitus oli valmis, irti päästäminen oli vaikeaa. Kirja oli ollut pakopaikka, mutta siihen maailmaan ei voinut jäädä. Surulle tuli enemmän tilaa. Samalla piti opetella uudelleen, miten syön, nukun ja liikun normaalisti”, Annika sanoo.

Sivuja oli kasassa 232.

Jarkko Sipilä nousi seisomaan ja oikaisi selkänsä. Hän oli tottunut kirjoittamaan kotona Espoossa läppäri keittiönpöydän kulmalla, mutta työasennon kannalta paikka ei ollut paras mahdollinen.

Siinä pöydän vieressä Jarkko sai sairauskohtauksen. Se tuli aivan yllättäen. Kohta olisi ollut iltapalan aika.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Nahkatakki jäi eteisen naulakkoon. Jarkko ei enää tullut tajuihinsa. Hän kuoli sairaalassa vajaat kaksi viikkoa myöhemmin, 7.3.2022.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuollessaan Jarkko oli 57-vuotias. Kesken jäi hänen 22. dekkarinsa sarjasta, jossa komisario Kari Takamäki tiimeineen ratkoo rikoksia, tällä kertaa tuntemattoman ruumiin henkilöllisyyttä ja kohtaloa. Nimi oli jo valmiina: Kahdesti tapettu.

Jarkko oli printannut kirjan ensimmäisen version. Niitä papereita hän oli käymässä läpi, kun sairauskohtaus tuli. Lähes jokaisen sivun marginaalissa oli huomautuksia: Kuvaa ulkonäköä. Hikiläikkiä. 2006? -tsek. Kirjoita niin että TM lukee. huono. Talouspap peukalon ympärille.

Pari päivää Jarkon kuoleman jälkeen hänen tyttärensä Annika Sipilä otti paperit pöydältä. Annikasta tuntui selvältä, että isän viimeinen kirja julkaistaisiin. Isä olisi halunnut niin, hän ajatteli. Samaa mieltä oli muu perhe: Annikan äiti, sisko ja veli. Jarkon tietokoneen salasana oli tiedossa.

Annika lähetti viestin Jarkon kirjojen kustantajalle: Moikka! Jaran tytär Anki täällä – sopisiko soitella uusimmasta Takamäestä huomenna iltapäivällä? T. Anki Sipilä

Käsikirjoituksessa oli vain muutama sivu, joissa ei ollut yhtään Jarkon merkintää.
Käsikirjoituksessa oli vain muutama sivu, joissa ei ollut yhtään Jarkon merkintää.

Sipilän ja Takamäen lapset

Ensimmäisen isän kirjan käsikirjoituksen Annika Sipilä luki 11-vuotiaana, dekkari oli nimeltään Likainen kaupunki. Silloin Jarkko antoi tyttärelle tehtävän: alleviivaa kaikki ne sanat, joita et ymmärrä. Annika alleviivasi ainakin pakun, pakettiauton.

Jarkolla oli tapana kirjoittaa kirja vuodessa. Uusi kirja ilmestyi aina touko-kesäkuussa. Kesän Jarkko lomaili ja kehitteli uutta juonta. Syksyllä hän alkoi kirjoittaa. Käsikirjoituksen ensimmäinen versio oli valmis helmi-maaliskuussa. Kun luottolukijat olivat kommentoineet sitä, teksti lähti kustannustoimittajalle maaliskuun aikana.

Sitten kierros alkoi taas alusta.

Mitä vanhemmaksi Annika tuli, sitä enemmän isä häneltä kysyi. Pienempi Annika sai sanoa vaikka, kumpi kahdesta henkilön nimestä on parempi. Vanhempi Annika mietti isän kanssa, ovatko henkilöhahmot ja juonenkäänteet uskottavia.

”Iskä teki paljon töitä, mutta samalla tuntui, että hän on aina vapaana meitä lapsia varten.”

Päivät Jarkko oli töissä rikostoimittajana, ensin Helsingin Sanomissa ja sitten MTV:llä. Iltaisin hän pyöritti lapsiperheen arkea. Kun lapset olivat menneet nukkumaan, Jarkko kirjoitti.

”Iskä teki paljon töitä, mutta samalla tuntui, että hän on aina vapaana meitä lapsia varten”, Annika, 29, sanoo.

Jarkon sai keskeyttää. Hän nosti Annikan syliinsä lukemaan Hesaria, vaikka Annika ei vielä osannut lukea. Jos kotiin tuli työpuhelu, Jarkon ääni muuttui vakavammaksi. Puhelun jälkeen hän puhui taas lempeällä isä-äänellä.

Kun lapset kasvoivat Sipilän perheessä, samoin tapahtui Takamäen perheessä kirjoissa.

”Kun meillä oli ruuhkavuodet, Takamäelläkin oli, ja kun me lähdimme opiskelemaan, Takamäenkin lapset lähtivät.”

Kari Takamäen lapset kävivät kotoa muutettuaan usein isän luona syömässä aivan kuten Jarkko Sipilänkin lapset.

Annika luki jokaisen isän kirjan.

Jäähyväiset iskälle

Veli soitti ja kertoi isän saaneen sairauskohtauksen, kun Annika oli ystäviensä kanssa pitsalla.

”Kun katsoin iskää sairaalan sängyssä, minulle tuli tosi vahva tunne siitä, että nyt on tapahtunut jotakin peruuttamatonta, joka muuttaa elämäni.”

Kun Annika Jarkon kuoleman jälkeen alkoi lukea viimeisen kirjan käsikirjoitusta, se tuntui lohdulliselta.

”Kirjassa olivat kaikki tutut henkilöhahmot, joiden kanssa olin kasvanut. Siellä olivat samat Helsingin paikat kuin aina ennenkin. Oma elämäni oli myllerryksessä, mutta Kari Takamäellä tiimeineen kaikki oli kuten ennenkin.”

Annika alkoi käydä läpi Jarkon merkintöjä: Minkä laatikon? Pitkä, viiksekäs poliisi Itä-Suomesta. J huusi VARO ETTEI KAMERA KASTU. *Dieselin lonksuna. Harha päivässä piristi, kaksi masensi.

”Kävin pääni sisällä vuoropuhelua isän kanssa. Jätin samalla jäähyväisiä.”

Isän käsiala oli epäselvää, mutta Annika oli tottunut lukemaan sitä.

Hän pohti samanlaisia asioita kuin aina ennenkin: Onhan henkilöllä yllään samat vaatteet, kun hän on pari lukua tauolla ja palaa samaan tilanteeseen? Miten tässä kohtauksessa paljastuva asia rakentaa myöhempää juonenkäännettä?

”Kävin pääni sisällä vuoropuhelua isän kanssa. Jätin samalla jäähyväisiä. Tuntui tärkeältä, että saan olla hänen lähellään vielä sen aikaa, kun teen kirjaa.”

”Jokaisesta jää muistoja. Minulla on niitä iskästä paljon.”
”Jokaisesta jää muistoja. Minulla on niitä iskästä paljon.”

Irti päästäminen oli vaikeaa. Annika lähetti viimeisiä pikkukorjauksia kustantajalle viime tingassa keväällä.

Kun kaikki oli tehty, Annika istui sohvalle ja ajatteli, että kirja on nyt valmis, eikä sitä enää tehdä.

”Kirja oli ollut pakopaikka, ja nyt se oli pakko jättää. Siihen maailmaan ei voinut jäädä. Surulle tuli enemmän tilaa. Samalla piti opetella uudelleen, miten syön, nukun ja liikun normaalisti.”

Annika suri sitä, että isä ei pääsisi hänen häihinsä kesällä.

Isästä ei koskaan tulisi isoisää, vaikka isästä olisi tullut ihana isoisä.

Isälle ei enää pystyisi soittamaan jonkun asian askarruttaessa, olipa kyseessä kiinnostava tai outo päivän uutinen tai ihan vain joku kotona rikki mennyt tavara.

Isältä ei enää koskaan saisi kyytiä.

Myös vuodenkierrossa tuntui olevan aukko. Juuri näihin aikoihin syksyllä Jarkko suunnittelisi kohtauksia ennen varsinaista kirjoitustyötä. Enää ensi maaliskuussa ei tule käsikirjoitusta kommentoitavaksi. Uutta Takamäki-dekkaria ei ikinä ilmesty kesän kynnyksellä.

Suurin suru on taittunut haikeudeksi ja kiitollisuudeksi.

Kirjan lisäksi Jarkolta jäi kesken monta muutakin asiaa.

Päivän sanapeli jäi pelaamatta ja Tokion-matka varaamatta. Jarkko ei ehtinyt katsoa Politiikka-Suomi-sarjaa yhdessä Annikan kanssa, vaikka piti. Hän ei saanut tietää, mitä Ukrainan ja Venäjän sodassa tapahtui, vaikka seurasi sitä aktiivisesti.

”Kaikilta jää kesken asioita. Kukaan ei voi lähteä valmiista elämästä. Jos sen ymmärtää, elämä on onnellisempaa.”

Suurin suru on Annikan mielestä taittunut haikeudeksi ja kiitollisuudeksi.

Hänen kännykkänsä muistiinpanoista löytyy paljon muistoja isästä:

Iskä kantoi aina farkkutakkiaan laittamalla etusormensa niskan lenkistä läpi ja heilautti sen sitten selän taakse.

Ravintolassa iskä pyysi aina omaksi jälkkärikseen yhden pikkulusikan, jotta voisi maistaa meidän muiden jälkkäreistä.

Viikonloppuaamuisin lapsena katsottiin yhdessä aina Avaraa luontoa. Iskä oli aina hereillä, kun tulin alakertaan.

Jarkon elämään mahtui monta kokonaista päivää, joissa ei ollut mitään keskeneräistä.

Annika ei viimeistellyt isänsä kirjaa yksin. Oman osuutensa tekivät myös kollega, kirjailija Harri Nykänen sekä kustannustoimittaja Nina Gimishanov. Lue Kodin Kuvalehdestä 20/2022, millainen oli viimeisen käsikirjoituksen matka kirjaksi. Tilaajana voit lukea jutun myös digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla