Taiteilija Heljä Liukko-Sundström kertoi Kodin Kuvalehden pyynnöstä päivästään ja otti myös selfien.
Taiteilija Heljä Liukko-Sundström kertoi Kodin Kuvalehden pyynnöstä päivästään ja otti myös selfien.

Millainen on 80-vuotiaan keramiikkataiteilija Heljä Liukko-Sundströmin työpäivä? ”Ajatukset olivat kirkkaimmillaan aamuyöstä.”

”Heräsin puoli neljältä Humppilan ateljeessani. Se on yhtä samaa suurta, seitsemän metriä korkeaa tilaa. Sinne mahtuu makuuhuone ja puutarhakin, joka kukoistaa viljelylaatikoissa.

Seurustelin tunnin kukkien kanssa. Saan terveyttä ja energiaa kasveista, ja nautin, kun näen auringon nousevan.

Aamuyön tein töitä. Alkuillasta aivoni jotenkin panttaavat, mutta aamuyöllä freesit ajatukset haluavat ulos. Silloin voin olla vain itseni kanssa ja pystyn keskittymään taiteen tekemiseen.

”En ole ihan tasapainossa, jollen saa säännöllisesti olla kahdestaan itseni kanssa.”

En ole ihan tasapainossa, jollen saa säännöllisesti olla kahdestaan itseni kanssa. Sanon aina, että mulla on hauskaa Heljän kanssa. Kukaan muu ei voi olla ihmiselle niin kiltti kuin ihminen itse.

Keitin vahvaa kahvia. Äitini sanoi aina, että Heljän kahvi on kuin Mooseksen verta.

Sitten aloin tehdä keraamisia lumpeenkukkia, joita vielä puuttuu tulevasta näyttelystäni. Minulla on monta työtä yhtä aikaa tekeillä, sillä keramiikkatöiden kuivuminen vaatii odottelua.

Kuuden maissa havahduin ja huomasin, että voisin mennä vielä takaisin sänkyyn. Olin pitkälläni tunnin verran. Sitten nousin ja lähdin terassille kuohkeuttamaan laatikkoviljelmieni maata.

”Kun silmät lepäävät, virkistyn. En silti nuku. Olen oppinut tämän konstin japanilaiselta ystävältäni.”

Muistelin veistostani, jossa kalat möllöttävät veneen pohjalla ja katsovat sieltä suurilla silmillään. Veistos sai alkunsa viime kesän kommelluksesta. Olin kalastanut katiskalla ja pyytänyt, että ystäväni tappaisi kalat, koska en itse pystynyt. Kun kaadoin kalat veneen pohjalle, rohkaistuin kuitenkin yrittämään. Hain kalikan, mutta astuessani takaisin veneeseen liukastuin ja satutin käteni. Se alkoi turvota. Äkkiä sairaalaan, ajattelin. Heitin yksitellen jokaisen kalan veteen ja sanoin: Hyvää päivänjatkoa!

Tästä tapauksesta sain idean kesän näyttelyyni.

Lähdin läheiselle Vanhalle talolle, joka on mieheni entinen kotitalo. Siellä on valokuva miehestäni. Siirryin toiseen aikakauteen, kävelin takaisin historiaan. Talossa ollessani kuvittelen aina, millaista heillä siellä on ollut.

Yhdeltätoista avasin ateljeen rautaportit. Odotin Sastamalasta saapuvaa ryhmää, jonka kanssa sitten seurustelin. Kerroin heille äitini elämäntarinan. Sitten tein kurkkukeittoa talon arkkitehdille Olli Vasalle ja itselleni. Keskustelimme kesän näyttelyn ripustuksesta ja kokonaisuudesta.


”Minulla on monta keramiikkatyötä tekeillä yhtä aikaa.”

Suljin portit viideltä ja menin eteisen sohvalle pitkäkseni kymmeneksi minuutiksi. Laitoin silmät kiinni. Kun silmät lepäävät, virkistyn. En silti nuku. Olen oppinut tämän konstin japanilaiselta ystävältäni.

”Olin myös onnellinen olemassaolosta.”

Sitten työskentelin keramiikan parissa iltauutisiin saakka. Lasitin pieniä osia, joita tarvitsin isojen reliefien väliin. Poltin osat keramiikkauunissa, jonka lämpötila nousi 1 260 asteeseen.

Nukkumaan kävin kymmenen maissa. Päivä oli ollut tavallinen, mutta olin siihen tyytyväinen, koska töiden eteneminen on minulle tärkeää. Olin myös onnellinen olemassaolosta.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11/2018 Olipa päivä -sarjassa.

 

Heljä Liukko-Sundström

80 vuotta kesäkuussa täyttänyt professori ja keramiikkataiteilija työskentelee Arabian Taideosastoyhdistys ry:ssä. Juhlavuoden kunniaksi häneltä valmistuu uusi keramiikkamallisto ja hänestä on julkaistu elämäkerta Arabian Heljä. Helsingissä Iittala & Arabia Muotoilukeskuksessa on 14.6.–2.9. avoinna näyttely Arabian Heljä – sukellus uuteen.