Kuvat
Anna Huovinen
Suuressa kuvassa Daniel on aikuisena syksyllä 2022. Pienessä kuvassa Daniel ja isä ovat kotona Helsingissä vuonna 1984. Siinä kuvassa Daniel on 17-vuotias, saman ikäinen kuin Mayer-isä toisen maailmansodan loppuessa.
Suuressa kuvassa Daniel on aikuisena syksyllä 2022. Pienessä kuvassa Daniel ja isä ovat kotona Helsingissä vuonna 1984. Siinä kuvassa Daniel on 17-vuotias, saman ikäinen kuin Mayer-isä toisen maailmansodan loppuessa.

Daniel Franckin isä oli aika tavallinen isä ja perhe oli aika tavallinen perhe Helsingissä. Vasta vanhoilla päivillään isä alkoi puhua siitä, mistä oli vuosikymmeniä ollut hiljaa: kokemuksistaan Auschwitzin keskitysleirillä.

Isän vasempaan käteen, vähän ranteen yläpuolelle, oli tatuoitu kömpelösti numerosarja: B-10197.

Daniel Franck ei kiinnittänyt siihen lapsena erityistä huomiota. Se oli osa isää aivan kuten ruskeat silmät tai isän hymy.

Hän tiesi kyllä, mistä tatuointi oli tullut. Isä oli ollut vankina Auschwitzin keskitysleirillä, kun oli ollut sota. Numerosarja oli tatuoitu siellä, Puolassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Isä, Mayer Franck, ei puhunut menneisyydestään paljon, eikä Daniel kysynyt. Hänellä oli 1970-luvulla kiinnostavampiakin asioita mietittävänään. Daniel säästi omaa kasettinauhuria varten, vaikka ei oikein tiennytkään, millaista musiikkia sillä tahtoisi kuunnella. Naapurustossa Helsingin Munkkiniemessä asui paljon samanikäisiä poikia. Kun meni ulos, joku tuli aina kaveriksi potkimaan palloa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Jos joku toinen kertoisi minulle tarinani, uskoisinko sitä?”

Mayer alkoi puhua sodanaikaisista kokemuksistaan, kun hän suunnilleen 65-vuotiaana lopetti työt ja jäi eläkkeelle.

”Työt ja lasten kasvattaminen pitivät faijan kiinni elämässä. Sitten kiire loppui ja muistot alkoivat puskea esiin”, Daniel sanoo.

Yhtäkkiä Mayer halusi kertoa kaikille siitä, mitä hänelle on tapahtunut. Pankkiasioita hoitavalle virkailijalle, ravintolassa tilausta ottamaan tulleelle tarjoilijalle.

Mayer kertoi tivolista, jonka oli nähnyt geton piikkilanka-aidan takaa, ja rukouksista, joita keskitysleirin vangit olivat mumisseet öisin.

”Hän puhui muistojaan jokaiselle, joka halusi kuunnella, ja myös sellaisille, jotka eivät niin paljon halunneet kuunnella. Jouduin toppuuttelemaan, että kaikki asiat eivät sovi joka paikkaan.”

Mayer sanoi pelänneensä aikaisemmin, että kukaan ei uskoisi häntä. Hän toisteli: Jos joku toinen kertoisi minulle tarinani, uskoisinko sitä?

Toisinaan Mayer sanoi ajattelevansa itsekin, että niin suuri kärsimys ei voinut olla totta, vaikka hän tiesikin sen olevan.

”Ymmärsittekö kaiken, mitä kerroin?”

Kun Mayer oli päässyt puhumisessa vauhtiin, hän ei enää halunnut olla hiljaa.

Mayer alkoi kiertää kouluilla kertomassa nuoruudestaan oppilaille. Hänellä oli siihen yksi syy: että kukaan ei unohtaisi, mitä on tapahtunut. Mayer halusi, että ihmiset kohtelisivat toisiaan hyvin ja arvokkaasti, tuli mitä tuli.

Kun Mayer puhui, luokissa ja auditorioissa oli hiljaista. Kun hän lopuksi pyysi esittämään kysymyksiä, kukaan ei yleensä kysynyt mitään.

Tunnin, puolentoista päätteeksi Mayer sanoi tähän tapaan: ”No niin, lapset. Toivottavasti teillä on hyvä ja rauhallinen elämä. Ymmärsittekö kaiken, mitä kerroin?”

”Miksi minä pelastuin?”

Daniel huomasi, että synkät ajatukset alkoivat ottaa vallan isästä, kun tämä vanheni.

Mitä enemmän Mayer vanhoilla päivillään menneestä puhui, sitä syyllisemmäksi hän tunsi itsensä. Nukkuminen oli välillä vaikeaa.

Mayer kyseli, miksi hän oli saanut jäädä henkiin, kun niin monet olivat kuolleet, oma perhekin.

Miksi viattomat lapset, äidit ja vanhukset tapettiin ja kokonaiset suvut hävitettiin?

Pelastiko minut hyvä onni vai varjelus?

Miksi maailmassa on niin paljon epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä, nöyryytystä ja ihmisten pahuutta ja hulluutta?

Daniel ei keskeyttänyt, kun isä kyseli, miksi hän oli saanut jäädä henkiin.

”Ehkä olin enemmän kuunteluoppilaana. Ei siinä pysty sanomaan tai lohduttamaan mitenkään. Sitä vain kuuntelee ja nyökyttelee päätään”, Daniel sanoo.

”Haluaisin ymmärtää, mitä isä on kokenut, mutta en pysty.”

Miten Mayer Franck päätyi sodan jälkeen Suomeen ja millaista elämää perhe eli? Mitä Daniel oppi isältään? Lue koko haastattelu Kodin Kuvalehdestä 1/2022. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla