52-vuotias Kristiina on naimisissa ja asuu Tampereella kymmenen kilometrin päässä puolisostaan. Parilla on 10-vuotias tytär. Kristiina on työskennellyt mielenterveys- ja päihdealalla. Juuri nyt hän on työttömänä ja miettii, mitä tahtoo tulevaisuudessa tehdä.
52-vuotias Kristiina on naimisissa ja asuu Tampereella kymmenen kilometrin päässä puolisostaan. Parilla on 10-vuotias tytär. Kristiina on työskennellyt mielenterveys- ja päihdealalla. Juuri nyt hän on työttömänä ja miettii, mitä tahtoo tulevaisuudessa tehdä.

Kristiina Kinnunen työskenteli päihdeklinikalla ja rakastui siellä alkoholistiin. Avioparilla on yhteinen lapsi, mutta he asuvat eri kodeissa, jotta riitoja ei olisi koko ajan. ”Emme voi elää yhteistä arkea, vaikka rakastamme toisiamme.”

”Huomasin saman tien, että tässä ihmisessä on jotain erityistä. Harri tuli jysähtämällä elämääni.

Keväällä 2009 olin A-klinikkasäätiöllä töissä ohjaajana, kun Harri käveli tupakkapaikalta oleskelutilaan. Luulin hänen olevan lamppua korjaamaan tullut työmies, hän oli niin siisti ja pitkä. Mutta hän olikin asiakkaani ja asettui muiden mukana rinkiin istumaan.

”Rakastuminen ei ollut ammatin puolesta ihannetilanne, mutta tunne oli voimakas.”

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, puolin ja toisin. Voi niitä kipinöitä! Ensitreffit olivat ABC-huoltoasemalla, ja pian nyhväsimme kylki kyljessä kaikki illat. Harri tykkäsi, kun lauloin, ja lauloi joskus itse mukana.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Rakastuminen ei ollut ammatin puolesta ihannetilanne, mutta tunne oli niin voimakas, etten voinut sanoa vastaan. Minulla oli pohjaton uteliaisuus selvittää, mistä tuossa ihmisessä on kyse. Kolmen kuukauden kuluttua muutimme yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Harri joi mielestäni yhä liikaa, vaikka oli ollut kuntoutuksessa. Päätin, että pidän miehestäni huolta. Laitan hänen elämänsä järjestykseen ja teen hänet onnelliseksi. Rapsuttelen illalla kainalossa ja keitän hyvät kahvit aamulla.

Asiat, jotka pysyivät

Menimme naimisiin Harrin kanssa kymmenen kuukautta ensi tapaamisemme jälkeen. Olimme alkaneet riidellä yhä enemmän, mutta ajattelin topakasti, että kyllä minä riidat saan kohta loppumaan.

Loukkasimme toisiamme jatkuvasti. Harri ei saanut juomista lopetettua. Soittelin töistä pitkin päivää. Tsemppasin ja valoin uskoa tulevaan. Jos Harri ei vastannut, yritin saada jonkun käymään kotona tarkastamassa tilanteen.

”Ei ero noin vain käy, kun kahden ihmisen välillä on moninaisia tunnesiteitä.”

Mikä olisikaan ollut hienompaa kuin sanoa, että morjens Harri, elä sinä omaa elämääsi, ja minä elän omaani. Mutta ei se noin vain käy, kun kahden ihmisen välillä on moninaisia tunnesiteitä. Jokin vetää kaksi ihmistä yhteen, tekee kiinnityksen.

Meillä oli Harrin kanssa paljon rakkautta.

Mitä siitä, mitä muut ajattelevat

Tyttäremme syntyi vuonna 2011, kun olin 42-vuotias. Hän on neljäs lapsi sekä Harrille että minulle ja ainoa yhteinen. Vaikka tyttö oli ihana, hän ei muuttanut parisuhdetta paremmaksi. Ongelmat säilyivät.

”Päätös: En halua olla täynnä vihaa, katkeruutta ja pettymystä.”

Järkeilin, että en voi elää arkeani Harrin kanssa, vaikka rakastan häntä. En pysty olemaan vain ystävä enkä halua, että hän on minulle vain eksä. En halua olla täynnä vihaa, katkeruutta ja pettymystä.

Kun olin järkeilemiseni järkeillyt, piti alkaa miettiä, miten tällaiset toiveet saisi sovitettua yhteen. Elämässä on mahdollista löytää monenlaisia ratkaisuja, kun jaksaa etsiä niitä. Ja jos ei välitä siitä, mitä muut ajattelevat.

Harri muutti kymmenen kilometrin päähän, kun tyttäremme oli kaksivuotias. Se oli yhteinen päätös, ja pitkään sitä kypsyteltiinkin. Tapasimme lapsen kanssa Harria, vaikka koteja olikin nyt kaksi. Välillä säännöllisemmin ja välillä harvemmin.

Seitsemän vuotta erillään

Erillään asumista on nyt kestänyt seitsemisen vuotta. Olemme joka päivä yhteydessä. Jos emme tapaa, vähintään soittelemme illalla. Se on sellaista ikävästä höpöttelyä. Harri höpöttelee siellä ja minä täällä. Jos hän ei yhtään höpöttele, ihmettelen, että mikä nyt on.

”On ollut tärkeää säilyttää mahdollisuus vetäytyä omaan kotiin, kun toinen alkaa ärsyttää.”

Hyvinä hetkinä makaamme vapaapäivän aamuna vierekkäin sängyssä jommankumman luona ja ratkomme ristikkoa. Tai Harri tekee minulle jonkin Ilta-Sanomien ihmissuhdekyselyn. Tai kuuntelemme Jorma Hynnisen Merellä-kappaletta ja teemme makaronilaatikkoa.

Aiemmin on tuntunut siltä, että jos asuisimme yhdessä, riitelisimme höpöttelyn sijaan. On ollut tärkeää säilyttää mahdollisuus vetäytyä omaan kotiin, kun toinen alkaa ärsyttää. Viime aikoina olemme alkaneet puhua varovasti yhteen muuttamisesta.”

Viime vuosina Kristiina on oppinut muutaman tärkeän asian rakkaudesta, parisuhteesta ja ennen kaikkea itsestään. Mitkä ne ovat? Miksi Kristiina haluaa pitää nyt huolta ennen kaikkea itsestään ja lapsistaan, ei enää muista? Lue Kristiinan koko elämäntarina Kodin Kuvalehdestä 17/2021. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla