Kun Anniina, 41, uupui työssään, hän löysi kehomaalauksen: ”Kun tunteen maalaa näkyväksi, siitä voi päästää irti”

Anniina, miten päädyit maalaamaan itseäsi?

”Työskentelin ennen henkilöstöhommissa bisnesmaailmassa, mutta uuvuin. Aloin maalata tauluja intuitiivisesti viitisen vuotta sitten. Kehomaalaus tuli aika pian jatkumona sille. Ystäväni kysyi, olenko kokeillut maalata itseäni. Kokeilin ja tiesin heti, että tämä on juttuni.

Laadukkaita kehomaaleja ei tarvitse laittaa iholle paljon, ne ovat yllättävän riittoisia. Pienestäkin purkista riittää useaan maalauskertaan, ainakin jos ei käytä yhtä väriä kerralla.

Maalasin ensin oranssiksi lakanan, jonka suikaleilla peitin kriittiset paikat. Sitten maalasin kirkkailla väreillä vartalon ja kasvot.

Kun maalasin, jotain vapautui. Otin itsestäni kuvia ja nauroin ääneen. Taustalla oli tauluja, näytti kuin olisin ollut yksi niistä. Oli jotenkin alkukantainen fiilis.

Olen aina kokenut itseni vähän oudoksi muiden joukossa, mutta nyt kun oikein korostin sitä, se teki hyvää. Uskalsin myös alkaa puhua niin kuin ajattelen. Totesin, että minun ei tarvitse rajoittaa tekemisiäni.”

Käsittelet maalatessasi tunteita. Miten?

”Joskus on jokin tunne, joka pitää saada pois itsestä. Jos tunne on surullinen tai synkkä, saatan käyttää meditatiivista musiikkia taustalla. Välillä päätän, että maalaan vaikka iloa. Silloin laitan menevämpää musiikkia soimaan päästäkseni tunnelmaan ja kytkeytyäkseni tunteeseen.

Menen maalatessani omaan tilaan, enkä koskaan tiedä, mitä on tulossa. Muistan kerran, kun tunsin kehossa patoutunutta vihaa tai turhautumista enkä tiennyt, mihin se liittyi. Maalasin itseni aika tummilla sävyillä, sudin oikein raivolla ja purin tunnetta liikkeellä. Prosessi oli hyvin fyysinen, siinä oli paljon tunnelatausta. Kun tunteen maalaa näkyväksi, siitä voi päästää irti.”

Lue koko juttu ja katso kuvat Kodin Kuvalehdestä 15/24. Tilaajana voit lukea kaikki Koukussa-juttusarjan jutut myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.