Livonsaaren yhteisökylässä saa asua maalla kimpassa

Livonsaaren yhteisökylän asukkaat elävät maalaisarkea Turun saaristossa. Kananmunat, luomuliha­ ja villa saadaan oman kylän eläimistä. Kesäisin pelloilla kasvaa viljaa ja kasviksia. Yrittäjiä on monta: muun muassa kuppaaja ja kustantaja, satulaseppä ja leipuri.

Vuonna 2015 saaressa oli aihetta­ juhlaan, sillä Suomen ensimmäinen yhteisökylä täytti kymmenen vuotta.

Yhteisöä oli aikoinaan perustamassa­ yhdeksän maalaiselämästä ja luomuruuasta innostunutta ihmistä. Nyt asukkaita on 36, ja joukkoon mahtuu 13 lasta. Yhteisö omistaa 65 hehtaaria maata ja vanhan kyläkoulun.

Uudet tulokkaat asuvat yhteisissä tiloissa vuoden tutustuak­seen paikkaan ja ihmisiin. Sen jälkeen he voivat ostaa osakkuuden ja rakentaa asunnon yhteisille maille. 

Keskeneräinen mutta rakas

Asukkaat: Kulttuurintutkija  Inkeri Aula, 36, agronomi  Ville Korpelainen, 37,  Anni, 8, Kuisma, 4.

Koti: Pääosin puusta rakennettu noin 70 neliön omakotitalo, johon mahtuu tupakeittiö, 2 huonetta ja sauna.

Kuisman, Inkerin, Villen ja Annin koti on vielä kesken mutta jo täynnä tarinoita. Perustuksiin piilotettiin kristallia yhteiseltä Brasilian-matkalta. Omavaraisuus ruuan-, sähkön- ja vedentuotannossa on perheelle tärkeää. Koti lämpiää puulla, ja sähkö saadaan aurinkopaneeleista.

Vertausta Huvikumpuun ei voi välttää. Inkeri Aulan, 36, Ville Korpelaisen, 37, Annin, 8, ja Kuisman, 4, koti on yhtä värikäs ja rento.

Inkeri on tehnyt itse seinien syvänpunaisen ja oranssin maalin. Keittiön mosaiikkikaakelit ovat Annin käsialaa. Käsin tehdyt ikkunat on pelastettu pohjoiskarjalaisen pappilan remontista. 

"Koti on meille kuin toinen iho. Tunnemme sen vaiheet. Sellaisen kodin saa vain itse rakentamalla", Aula sanoo. 

Unelmien kodin hinta on kyky sietää keskeneräisyyttaä. Rakentamista on jatkunut muiden töiden rinnalla seitsemän vuotta, ja tehtävää riittää yhä. Oman kaivon vesi ei vielä tule sisälle asti, ja toistaiseksi pesulla käydään koulurakennuksen yhteissaunassa. 

Korpelainen on yksi Livonsaaren yhteisökylän perustajista. Kun Ville lopetteli agronomian opintojaan Helsingissä 2000-luvun alussa, hän alkoi haaveilla yhteisöllisestä kyläelämästä muutaman luomuruuasta innostuneen tuttavansa kanssa. 

Asukkailla on vapaus elää omanlaistaan elämää.

"Meitä kiinnosti elämäntapa, jossa on sekä yhteisöllisyyttä että yksityisyyttä. Sopivan kokoisen, ruuantuotantoon sopivan tilan löytyminen vei kolme vuotta."

Samoihin aikoihin Suomessa suunniteltiin useamman yhteisökylän perustamista. Vain Livonsaari toimii edelleen. Korpelainen kiittelee siitä kylään osunutta hienoa porukkaa. Asukkaita yhdistävät ekologiset arvot, mutta sääntöjä osakkuudelle ei ole. Yhteisössä pidetään tärkeänä sitä, että asukkailla on vapaus elää omanlaistaan elämää.

Ennen oman kodin valmistumista Ville ja Inkeri asuivat vanhassa päärakennuksessa muiden yhteisön jäsenten kanssa.  Se yhdisti, mutta oli lasten synnyttyä raskasta. Kesäksi perhe rakensi jurtan, ja pariksi vuodeksi he muuttivat Turkuun.

Yhteisökylä on ihanteellinen paikka lapsille. Naapureista löytyy leikkitovereita, ja luonto on loputon seikkailu. Koulukin on lossimatkan päässä.

"Omavarainen elämäntapamme on myös kannanotto: meidän vuoksemme ei tarvitse rakentaa ydinvoimaloita", sanoo Aula.

Kaksio kohtauspaikalla

Asukkaat: Taideterapeutti ja steiner­koulun opettaja Rita Kreivi, 56.

Koti: Kaksi huonetta ja keittiö, 58 neliötä, Livonsaaren vanhan kyläkoulun yhteydessä.

Rita Kreivi nauttii vanhan koulun puutarhan hoidosta. Hengelliset arvot ovat Ritalle tärkeitä. Livonsaaren kylässä eri tavoin ajattelevien ihmisten rinnakkaiselo on rikkautta.

Vanha kyläkoulu on Livonsaaren yhteisön suosittu kohtauspaikka. Salissa oleskellaan ja katsellaan elokuvia, alakerran liikuntasali täyttyy usein lapsista. Kellarista löytyvät sauna, pesutupa ja leipomo. Koululla myös majoittuvat kylän kansainväliset vapaaehtoistyön tekijät.

Rita Kreiville, 56, koulu on myös koti. Hänen kaksiostaan on usein ovi auki yhteisiin tiloihin. Siitä kissa voi livahtaa ulos.

"Seinän takaa kuuluu ääniä, mutta ne ovat tervetulleita. Tarvitsen omaa rauhaa, mutta en halua erakoitua. Siksi koulu on minulle sopiva asuinpaikka."

Kreivi on aina asunut maalla. Hän kasvoi luonnon helmassa Tornionjokilaaksossa mutta muutti opintojensa ja työnsä vuoksi usein. Haave kodista merenrannalla vei hänet runsaat viisi vuotta sitten Ahvenanmaan saaristoon. Siellä meri vilkkui ikkunasta ja koti oli kaunis kuin unelma. 

"Olin kuitenkin yksinäinen. Aikuinen poikani asui muualla, enkä löytänyt samanhenkisiä ihmisiä. Ymmärsin, etten tee mitään kaikella kauneudella, jos tunnen olevani yksin."

Kuultuaan Livonsaaresta Rita päätti muuttaa sinne. Ensimmäinen vuosi oli vaikea. Uudet tulokkaat asuivat maatilan vanhassa päärakennuksessa. Kreivi jakoi keittiön ja oleskelutilat nuorten sinkkumiesten kanssa, ja omaa tilaa oli vain pieni huone. Koululle asettuminen helpotti elämää. Suhde monien kyläläisten kanssa on kasvanut ystävyydeksi.

Livonsaaressa yhteisöllisyys rakentuu jaetun maaomaisuuden varaan. 

Yhteisöllisyys on ollut Ritalle tärkeää aina. Hänelle tutuissa antroposofisissa yhteisöissä ja steinerkouluissa ihmisiä sitoivat yhteen henkiset tavoitteet. Livonsaaressa yhteisöllisyys rakentuu jaetun maaomaisuuden varaan. 

"Kyläkokouksissa puidaan hyvin käytännöllisiä asioita. Joskus se tuntuu liian materialistiselta, mutta on siinä voimaakin. Ostimme joukolla metsää suojelutarkoituksessa."

Hiljattain Rita osti osakkuuden kylästä, mutta oman talon rakentaminen ei houkuttele. Koululla on helppo asua: se pysyy lämpimänä ja sinne tulee vesi. 

"Olen vaeltajasielu ja kuljen yhä paljon. Tarvitsen kodin, josta lähteä ja jonne palata."

Oma tupa metsänreunassa

Asukkaat: insinööri Markus Lahti, 41, ja psykologi Hanna Viinamäki, 35.

Koti: Tupa ja kaksi kamaria, 85 neliötä itse rakennetussa  hirsitalossa.

Markus Lahden ja Hanna Viinamäen hirsitalo on kalustettu vanhan ajan hengessä. Tupa lämpenee oman metsän puilla. Tuisku-koira on osa perhettä.

Tuli rätisee takassa, ja iltapäiväaurinko kurkistaa korkeiden mäntyjen takaa sisään hirsitalon ikkunoista. Markus Lahti, 40, ja Hanna Viinamäki, 34, istuvat pirtinpöydän ääressä ja nauttivat levollisesta tunnelmasta. Sen vaaliminen on heille tärkeää. 

Lahti sanoo olleensa pienestä pitäen luonnonsuojelija. Se merkitsee muun muassa sitä, ettei hän osta mitään turhaa. Vanhoissa tavaroissa on sekä Hannasta että Markuksesta ylittämätöntä kauneutta. Tuvan ja kahden huoneen kodin seiniä koristavat hevosen työvarusteet Hannan mummolasta ja lattioita kirjavat räsymatot Markuksen lapsuudenkodista.

"Rakastan kirpputoreja ja löytämisen riemua. Uudet huonekalut tai tavarat eivät miellytä samoin", Viinamäki sanoo.

Maalla asuminen on ollut Markuksen pitkäaikainen haave. Yksin syrjäseudulla eläminen kuitenkin hirvitti. Kun hän luki lehdestä Livonsaaresta, hän päätti käydä tutustumassa paikkaan.

Lopullisen päätöksen oman talon rakentamisesta yhteisökylään Markus teki kalareissulla nykyisen naapurinsa, hirsiveistäjä Timo Aro-Heinilän kanssa.

"Haaveilin hirsitalosta mutta kuvittelin sitä liian kalliiksi. Timo­ lupautui avukseni. Sain yhteisöstä paljon neuvoja."

Niinpä Lahti jäi virkavapaalle atk-alan työstään, ja talo alkoi kohota. Kun Markus tapasi Hannan, tämäkin innostui Livonsaaresta. Hanna oli tehnyt psykologian gradunsa luonnon ja eläinten hyödyistä terapiassa ja kuntoutuksessa ja haaveili omasta yrityksestä ja eläintilasta.

Nyt pariskunta rakentaa kotinsa lähelle tallia, johon on tulossa hevosten lisäksi lampaita ja kanoja. Viinamäen yritys, hyvinvointipalveluja tarjoava Säpiniitun tila avaa ovensa tänä talvena. 

Etukäteen Markus arveli yhteisöllisyyden voivan poikia ristiriitoja. Toisin kävi. 

Etukäteen Markus arveli yhteisöllisyyden voivan poikia ristiriitoja. Toisin kävi. Pariskunta viettää samanhenkisten naapureiden kanssa aikaa arjessakin. Yhteisiä tiloja remontoidaan, metsää hoidetaan ja saunaa lämmitetään yhdessä. Joskus pidetään pihajuhlat.

"Täällä on innostavia ihmisiä ja upea ympäristö. Yhteiset  maat ovat kuin suuri leikkikenttä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 2/2015.