Lyhytkasvuisuus ei ole estänyt Milla Lassilaa toteuttamasta unelmiaan. Kun hän löysi rakkauden ja sai perheen, ihmiset eivät uskoneet onnen kestävän. ”Emme välittäneet, vaan keskityimme meihin”, Milla sanoo.
”Olen 110 senttiä pitkä. En ulotu yhdeksänvuotiasta Rosa-tytärtäni edes olkapäähän. Kuusivuotias poikani Roni on minua jo puoli päätä pidempi.
Mieheni Arttu on 180-senttinen. Kun haluamme pussata, kurkotan varpailleni ja hän kyykistyy.
Perheelleni minun kokoni on melko yhdentekevä asia. Lapset tietävät, että äidillä on sellainen geeni, että äiti ei kasva. Arttu ei välitä, vaikka joku rouva saattaa tuumata kaupassa, että onpa sinulla kolme kaunista lasta. Hän korjaa, että tässä on lasteni äiti.
”Kun haluamme pussata, kurkotan varpailleni ja mieheni kyykistyy.”
Olen lyhäri, siis lyhytkasvuinen. Kun synnyin, olin niellyt yli kilon verran lapsivettä. Äiti on kertonut, että olin hädin tuskin elossa. Lyhytkasvuisuus huomattiin pian, sillä käteni ja jalkani olivat tavallista lyhyemmät. Lyhytkasvuisuuden syynä voi olla monia erilaisia vammoja tai sairauksia. Pikkuhiljaa selvisi, että minun kasvuhäiriöni aiheuttaa rusto-hiushypoplasia eli RHH. Se on peittyvästi periytyvä erittäin harvinainen sairaus, josta seuraa myös monia muita terveysharmeja.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/milla_lassila08.jpg?itok=IGo8qAGi)
Sain elää lapsuuteni murehtimatta erilaisuuttani. Tiesin, että olen lyhyempi kuin muut, mutta se ei hetkauttanut minua. Äiti ei koskaan höösännyt. Hän sanoi, että vaikka olet pieni, niin anna palaa vain.
Koulussa en kaivannut erivapauksia. Jossain vaiheessa minulla oli avustaja, joka auttoi muun muassa ruokalassa, kun en ylettynyt ottamaan ruokaa.
”Teininä mietin, kuka edes haluaisi olla tällaisen kanssa.”
Vasta ala-asteen loppupuolella minua alkoi häiritä se, että kaikki muut kasvavat mutta minä en.
Yläasteella se iski lujaa. Teini-iässä melkein jokaisella on ulkonäköpaineita ja kova tarve olla samanlainen kuin muut, saati sitten sellaisella, joka on selvästi erilainen. Kaikilla muilla tytöillä oli poikaystävät, minulla ei ollut ketään. Mietin, kuka nyt edes haluaisi olla tällaisen kanssa.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/milla_lassila15.jpg?itok=k72gJlcX)
Minulla oli ihastuksia – poikia, jotka olivat minusta kivannäköisiä ja mukavia. Mutta kun pojat kuulivat tunteistani, he sanoivat, että olet tosi kiva, Milla, mutta en mä tykkää susta sillä tavalla. Se oli aika musertavaa.
Mielessä pyöri paljon isoja kysymyksiä: Menenkö koskaan naimisiin? Saanko ikinä perhettä ja lapsia?
Onneksi minulla oli oma kaveriporukkani, joka ei tehnyt erilaisuudesta mitään numeroa. Vietimme aikaa toistemme luona, hengasimme puistoissa ja ostareilla. Rakastin shoppailua. Pukeuduin trenditietoisesti niin kuin muutkin teinit sillä erotuksella, että ostin vaatteeni lastenosastolta.
”Kun aloimme seurustella, sitä kommentoitiin ikävästi.”
Tunnistin Artun heti. Oli kesä 2011, olin 20-vuotias ja opiskelin merkonomiksi ammattiopistossa. Olin lomalla ja vietin kavereiden kanssa aikaa puistossa. Paikalle tuli eräs pitkä, hauskannäköinen kundi, jonka muistin lapsuudestani.
Kun olin alle kouluikäinen, naapuriimme muutti perhe, joilla oli Arttu-niminen poika. Leikimme silloin paljon sekä kahdestaan että naapuruston muiden lasten kanssa. Me muutimme kuitenkin pois, kun porukat rakensivat omakotitalon. Yhteys Arttuun katkesi.
Siinä hän nyt seisoi ja hymyili.
Kun aloimme seurustella, sitä kommentoitiin ikävästi. Artulle sanottiin, että miksi olet tuollaisen kanssa. Vaikka hän oli silloin vasta 18-vuotias, häntä ei hetkauttanut, mitä muut ajattelivat.
Arttu on sanonut, ettei hän voisi kuvitellakaan olevansa kenenkään muun kanssa. Artun mielestä olen aito, hyväsydäminen ja sinut itseni kanssa. Meidän kemiamme synkkaavat hyvin.
”Vaikka Arttu oli vasta 18-vuotias, häntä ei hetkauttanut, mitä muut ajattelivat.”
Tuijotimme raskaustestin kahta punaista viivaa hiljaa varmaan viisi minuuttia. Olimme ehtineet seurustella vasta puoli vuotta, ja nyt oli sitten näin. Aika pian tuli kuitenkin varmuus, että kyllä me selviämme.
Kohtasimme paljon ennakkoluuloja. Juoruttiin, että Arttu olisi saattanut raskaaksi pikkutytön. Liikkui myös huhu, että olisimme sukua toisillemme – meillä on nimittäin sama sukunimi.
Tuollaiset jutut voisivat satuttaa pahasti, mutta me emme välittäneet. Me keskityimme meihin ja mennä porskutimme eteenpäin.”
Millaisia terveyshaasteita Ronilla todettiin myöhemmin? Miten Milla pärjää lapsensa omaishoitajana? Millaiset olivat Millan ja Artun häät? Mistä Milla ostaa vaatteensa? Millaisia haasteita lyhytkasvuisuus tuo hänen arkeensa esimerkiksi ruokakaupassa? Lue Millan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 1/2022. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.
