Minna ja Pasi löysivät toisensa nelikymppisinä:
Minna Kauppinen, 46, ja Pasi Kauppinen, 47, asuvat Kannonkoskella. He ovat olleet yhdessä viisi vuotta. Heillä on yhteensä viisi lasta, joista vanhimmat asuvat jo omillaan.
Minna Kauppinen, 46, ja Pasi Kauppinen, 47, asuvat Kannonkoskella. He ovat olleet yhdessä viisi vuotta. Heillä on yhteensä viisi lasta, joista vanhimmat asuvat jo omillaan.

Kun Minna tapasi Pasin, hän laittoi koko elämänsä uusiksi. Pasi innostui rakastumisen ansiosta uudestaan yrittämisestä. Molempia pelotti hyppy uuteen.

Minna: Kun tapasimme moottoripyöräilijöiden kokoontumisajoissa, olimme molemmat tahoillamme vielä parisuhteissa. Olimme mieheni kanssa jättäneet eropaperit kolme viikkoa aiemmin parinkymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen.

Pasi: Minullakin oli parinkymmenen vuoden suhde takana, mutta se ei ollut ollut kunnossa pitkään aikaan. Ne olivat sellaisia lopun aikoja.

Minna: Koska olimme samassa tilanteessa, Pasille oli helppo puhua. Purin ajatuksiani oikein kunnolla, koska ajattelin, ettemme enää tapaa. Minä asuin Oulussa ja Pasi Kannonkoskella.

Pari kuukautta varmistelin, sitten irtisanouduin.

Pasi: Keskustelut jäivät mieleen. Laitoin Minnalle tekstarilla syntymäpäiväonnittelut, ja siitä kaikki lähti pikkuhiljaa etenemään. No, loppupeleissä ei niinkään pikkuhiljaa. Suhteeni exään päättyi yksissä tuumin. Sen jälkeen aloimme  Minnan kanssa jo kyläillä.

Minna: Ajattelimme edetä hitaasti, koska molemmilla oli lapsia ja erosta niin vähän aikaa. Mutta niinhän siinä kävi, että ykskaks rakastuttiin.

Ihastuin Pasin silmiin ja huolehtivaisuuteen. Hän muistaa aina varoitella. Ennen kuin tapasin Pasin, en edes tajunnut, miten vaarallista on astua ovesta ulos.

Pasi: Vähän on liioittelua taas. Minä ihastuin Minnan iloisuuteen ja rempsakkuuteen. Ja hampaisiin! Koko kalusto näkyy, kun hän nauraa.

Muutama kuukausi tapaamisesta olimme jo kaksin lomamatkalla. Kun ajelimme kentältä Kannonkoskelle, sanoin Minnalle, että kyllä täällä olisi emännän paikka vapaana. Vitsailimme, että kannattaa miettiä, kenelle tarjoaa paikkaa, siihen voisi joku vaikka tarttuakin.

Minna: Pari kuukautta varmistelin itseltäni, onko tämä sitä, mitä haluan. Sitten irtisanouduin työpaikastani. Lasten takia asuin joka toisen viikon Oulussa ja joka toisen Kannonkoskella.

Pasi: Laitoit koko elämäsi uusiksi. Ei sen suurempaa asiaa voi oikein toisen eteen tehdä. 

Ensimmäistä kertaa tein päätöksen, joka perustui tunteisiin.

Minna: Otithan sinäkin ison riskin. Olit jo päättänyt luopua maaseutumatkailuyrityksestäsi. Sitten yksi hullu kaupunkilaisnainen tarttuu tarjoukseen emännän paikasta. Eihän sinulla ollut mitään takeita, että kaikki onnistuu.

Pasi: Järjen kanssa sillä ei ollut mitään tekemistä. Olin uupunut yritykseni pyörittämiseen, kun tapasimme. Tuskin olisin jatkanut ilman Minnaa. Rakkaus piti meitä yhdessä alussa ja pitää edelleen.

Minna: Ei ollut ihan helppo myöntää, että taidan rakastaa sinua. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein päätöksen, joka perustui tunteisiin.

Kun kaverit kuulivat, että jätän työpaikkani ja muutan maalle, kyllähän ne vähän tärähtäneenä pitivät. Halusin katsoa, mihin meidän suhde menee. Naimisiinhan se meni.

Pasi: Ensimmäinen vuosi oli kyllä raskas. Minna ajoi useita kertoja viikossa melkein 300 kilometrin matkan Oulun ja Kannonkosken välillä.

Tällä iällä on kova homma opetella aivan uuden ihmisen jutut.

Minna: Kaikki tapahtui ryminällä. On haastavaa, kun kaikki muuttuu nelikymppisenä.

Pasi: Tällä iällä on kova homma opetella aivan uuden ihmisen jutut. 

Minna: Oletimme, että toinen käyttäytyy tietyllä tavalla. Sitten ihmettelimme, että eihän tässä tilanteessa noin kuulu tehdä. Lopulta aloimme ymmärtää, että säähän oot tosiaan tuollainen. Samalla se oli vielä sellaista itsensä etsimistä eron jälkeen.

Pasi: Paljon on tullut sellaisia väärinymmärryksiä, että mitäs tuo ilme merkitsee.

Minna: Jossain vaiheessa kaiken väsymyksen keskellä tuli ajatus, että ei tästä taida tulla mitään. Sitten itkimme yhdessä ja totesimme, että mehän rakastetaan toisiamme. Se oli epävarmuutta.

Pasi: Sitä se oli.

Mietimme, riittääkö rohkeus.

Minna: Oli niin suuret tunteet ja tiesimme, että jos lähdemme eteenpäin, elämä muuttuu. Mietimme, riittääkö rohkeus.

Pasi: Sanoin Minnalle melko alkuvaiheessa, että jos rakkautta ei ole, minä en ala sitten mihinkään.

Minna: Sanoin siihen, että ei ole ollut tapana pelleillä näillä asioilla.

Yritimme pelotella toisemme rehellisyydellä, mutta ei se auttanut.

Pasi: Minna on opettanut minua puhumaan. Tai tässä suhteessa olen saanut sen piirteen itsestäni esiin. 

Minna: Alussa löimme kaikki kortit pöydälle. Tällaisen paketin saat.

Pasi: Että jos ei kelpaa, niin sitten ei. 

Minna: Jaoimme sellaisiakin asioita, joista joku toinen olisi voinut alkaa miettiä, että haluanko tuollaista ihmistä.

Pasi: Jokainen on tehnyt virheitä. Silti toista voi rakastaa.

Minna: Yritimme pelotella toisemme rehellisyydellä, mutta ei se auttanut.

Pasi: Nyt ei koko ajan jänskätä, että tuleeko jostain luuranko esille.

Minna: Lasten kanssa kaikki on mennyt yllättävän hyvin. 

Pasi: Siihen vaikuttaa sekin, että meille on sattunut exiksi fiksuja ihmisiä.

Aika pitkään pelkäsin, jaksaako Minna yrittäjyyttä. Olisin halunnut kertoa alussa rehellisesti, kuinka uuvuttava tämä elämäntapa voi olla, mutta Minna halusi ottaa itse selvää. Niinä hetkinä kun näin hänen väsymyksensä, mietin, että entä mitä jos hän ei jaksakaan. 

Meillä on ehkä eri näkemys rakentamisesta.

Minna: Ei minua ole pelottanut mikään, mikä liittyy työhön.

Minulle avautui Pasin mukana aivan toisenlainen maailma täällä luonnon keskellä. Olin jo ennen tapaamistamme alkanut hidastaa työtahtia ja toivonut, että saisin olla enemmän läheisteni kanssa. Nyt se kaikki on mahdollista.

Pasi: Tavoittelemme samaa unelmaa. Se antaa voimaa kaikkeen, arkeen ja työssä jaksamiseen.

Minna: Se tuli kyllä yllätyksenä, miten raskasta on ollut rakentaa saunamaailmaa ja kesäkeittiötä pihapiiriin muun työn ohella. 

Pasi: Meillä on ehkä eri näkemys rakentamisesta.

Minna: Mulle se on aina ollut avaimet käteen.

Pasi: Mulle sitä, että puristaa viimeisetkin selkänahasta hämärän rajamailla. 

Välillä leimahtaa, sekin on hyväksyttävä.

Minna: Tulen vähän äkäiseksikin, kun Pasi ei ehdi antaa minulle niin paljon huomiota kuin haluaisin.

Pasi: Ollaanhan me kuitenkin toistemme lähellä kaiket ajat. Ehtii siinä pieniä sipaisuja.

Minna: Se on aivan ihanaa, kun toinen on arjessa lähellä koko ajan. 

Pasi: Mahtavaahan se on. Mutta ei se tarkoita, että olisi kevyttä ja helppoa. Välillä leimahtaa, sekin on hyväksyttävä.

Minna: Ne on tosi lapsellisia juttuja.

Pasi: Jokin mitätön ilme, ele, äänensävy. Mitä typerämpi juttu, sitä varmemmin saamme riidan aikaiseksi.

Minna: Niin kuin silloin, kun istahdin pojan vastasilitetyn paidan päälle. Yleensä sovimme riidat ennen nukkumaanmenoa. Mutta joskus se on haasteellista, jos haluaa oikein murjottaa. Minähän joskus haluan.

Siinä meillä on harjoittelemista, ettemme lähde toisen mesomiseen mukaan.

Pasi: Vähän säyseämpi voisit kyllä olla. Ja voisit joskus ottaa neuvosta vaarinkin. Ihan vain kiltisti kuunnella.

Minna: Niin justiinsa, pata kattilaa soimaa. Siinä meillä on vielä harjoittelemista, ettemme lähde toisen mesomiseen mukaan.

Pasi: Minun tapani ilmaista asioita on kyllä hyvin suorasukainen.

Minna: No joo! Joskus sanoinkin, että voisit vähän kierrellä, etkä pamauttaa suoraan.

Pasi: Yritin sitä kiertelevää palautteen antoa. Mitä tapahtui? Minna sanoi, että nyt sulla on meneillään jotain epäilyttävää. Palasin suoraviivaiseen tyyliin. 

Minna ja Pasi puhuivat suhteen alussa kaikki selväksi. ”Se on helpotuskin, kun tietää toisesta kaiken.”­
Minna ja Pasi puhuivat suhteen alussa kaikki selväksi. ”Se on helpotuskin, kun tietää toisesta kaiken.”­

Minna: Pasille on varmaan välillä aika­ raskasta, että läpätän hänelle kaiken maan ja taivaan väliltä. 

Pasi: No ei pahasti.

Minna: Moottoripyöräilijöiden kokoontumisajot ovat meille henkireikiä. On tosi rentouttavaa vain katsella toisten pyöriä ja hölpötellä niitä näitä.

Pasi: Mutta onnellisinta meillä on silloin, kun arki pyörii. Kun ei olla kuolemanväsyneitä, työt sujuvat ja lapsetkin ovat siinä.

Minna: Tai kun käydään kahdestaan rauhassa saunassa ja istutaan terassilla.

Pasi: Sellaiset ovat huippuhetkiä.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2015.

Pienet rakkauden teot

Minna: Pasi on romantikko. Hän koskettaa, kun kävelee ohi, tekee ruuan ja sytyttää kynttilät arkenakin.
Pasi: Minna muistaa sanoa usein, että rakastaa. Hän koskettelee, suukottelee ja halailee paljon.

Kokemusta on

Minna ja Pasi löysivät toisensa nelikymppisinä: "Ei ollut helppo myöntää, että rakastan"

Uusparisuhteen suurin sudenkuoppa on se että vakavan kriisin tullen aletaan muistella stä, että olenhan erosta ennekin selvinnyt... Silloin jos milloin jäitä hattuun ja ihan laskelmoivasti listaamaan suhteessa olemisen hyvät ja huonot puolet. - Haluanko olla yksin? - Millainen todennäköisyys on että löydän paremman ihmisen kuin tämä? Jos on luvattu tahtoa (ollaan aviossa), se pitää muistaa. Lupaus on lupaus. Ja rakastaminen on joskus vaan rakastavien tekojen tekemistä ja kauniiden sanojen - tai...
Lue kommentti

Kun Toni Välitalo syntyi ja sai Down-diagnoosin, Aira-äiti ei osannut kuvitellakaan, mihin kaikkiin seikkailuihin poika hänet vielä vie.

Toni Välitalo, 35, tunnetaan Pertti Kurikan Nimipäivät -yhteen rumpalina.
Toni Välitalo, 35, tunnetaan Pertti Kurikan Nimipäivät -yhteen rumpalina.

Toni Välitalo: ”Muutkin naiset hakevat minua tanssimaan, mutta äiti on paras”

Kun olin pieni poika, asuin vanhassa kodissa. Meillä oli piha, jossa me äidin kanssa puhalsimme saippuakuplia, potkimme palloa ja pelasimme sulkapalloa. Sisällä pelasimme muistipeliä.

Äiti opetti minut kävelemään oikein kunnolla. Kun opin pyöräilemään, kysyin aina äidiltä, milloin menemme lenkille. Äiti juoksi ja minä pyöräilin. Nyt ajan niin kovaa, että äiti ei pysy perässä. Siksi pyöräilen nykyään isän kanssa yhdessä ja käyn isän kanssa keilaamassa.

Minulla on oma huone, jossa on rummut ja oma tv ja kotiteatteri ja videot ja karaokelaitteet. Katson usein Salattuja elämiä. Äiti katsoi kauan sitten paljon Kauniita ja rohkeita. Nyt hän katsoo Kettua, Seitsemän uutisia ja päivän säätä. Kun äiti ei katso teeveetä, hän jättää sen päälle ja sanoo, etten saa vaihtaa kanavaa. Siksi on hyvä, että minulla on oma televisio.

Meille tulee usein kinaa valoista. Minä haluan, että keittiössä palaa valo, mutta äiti sammuttaa sen. Se ärsyttää minua. Jos keittiössä on pimeää, laitan oman huoneen oven kiinni. Kun äiti menee lenkille, hän jättää itse vessaan valot ja minä joudun sammuttamaan ne.

Kaupassa äiti sanoo, että älä osta karkkia. Sitten minulle tulee paha mieli. Lempikarkkini on suklaa. Syön myös kermakarkkeja, Marianne-karkkeja, Panttereita ja Väiski Vemmelsääri -karkkeja. Pätkis-pussi on hyvä, Suffeli-pussi on hyvä ja Panda-pussi.

Äiti sanoo, että voin syödä Fazerin sinisen suklaalevyn kuin se olisi voileipä. Siksi hän sanoo aina, että pitää syödä kunnon ruokaa.

Työni on soittaa rumpuja. Faija vie minut autolla töihin Lyhtyyn, tai sitten menen taksilla. En mene bussilla, koska en osaa liikennesääntöjä.

”Tykkään enemmän tanssimusiikista kuin punkista.”

Lyhdyssä musapajan kaveri opettaa minua soittamaan. Kun bändini Pertti Kurikan Nimipäivät loppui, aloin soittaa tanssimusiikkia. Tykkään enemmän tanssimusiikista kuin punkista.

Aloitin rumpujen soittamisen kuusivuotiaana. Kun soitin aika paljon rumpuja, äiti sanoi, että nyt mennään ostamaan uudet rummut. Ne ovat nyt huoneessani. Viikonloppuna soitan rumpuja heti aamusta, aamupäivällä, iltapäivällä ja illalla. Kun soitan, ikkuna täytyy olla kiinni. Kerran naapuri soitti äidille, että nyt se ikkuna kiinni. Se naapuri muutti pois.

Kun tulen töistä, pesen kädet ja laitan kotivaatteet. Äiti sanoo, että kotivaatteita ei saa laittaa, jos meillä on vieraita, koska niissä on isoja reikiä. Minä pidän niistä vaatteista.

Kotona kuuntelen musiikkia, katson tv:tä, soitan rumpuja, laulan karaokea tai nukun. En tee kotitöitä.

Aina mun pitää -biisin videolla minä imuroin ja tiskaan, mutta se ei ole totta. Äiti sanoo, että olen laiskamato, koska en tee kotitöitä.

Tämä on minun koti, enkä muuta täältä koskaan pois.

”Kun olen lavalla, katson yleisöä eikä minua jännitä yhtään.”

Kun olen lavalla, katson yleisöä eikä minua jännitä yhtään. Minusta tuntuu hyvältä olla tv:ssä. Olen ollut aamu-tv:ssä, Hesarin haastattelussa, radiohaastattelussa ja muiden maiden haastattelussa. Äiti sanoo, että euroviisuissa me hoidimme meidän haastattelut sataprosenttisesti.

Ensi viikolla me teemme Tokasikajuttu-elokuvan uutisvideon Kiinaan. Siellä on paljon kameroita.

Vedämme PKN:n kanssa ehkä vielä yhden keikan, koska Lyhty kilpailutetaan. Jos saamme paljon nimiä, soitamme Eduskuntatalon portailla.

Täytin 35 vuotta syyskuussa. Syntymäpäivilleni tulivat kaikki työkaverini Lyhdystä. Äiti oli laittanut tarjolle mansikkakakkua, suklaata, Jaffa-keksejä, pikkupiirakoita ja Spriteä. Porukkaa oli paljon.

Äiti ja isä ovat minun parhaat vanhemmat. He hoitavat minut. He seuraavat sokeriarvojani ja painon kehittymistä. Illalla äiti hoitaa minun jalkojani. Ne ovat kuivat, ja kynsiä pitää leikata.

Jos äitiä ei olisi, ei olisi uutisia eikä politiikkaa ja minä itkisin. Kun tarkkailen äitiä näillä silmilläni, huomaan, että äiti vie yöhousuni pesuun ja muut vaatteet myös. Äiti voi pitää minua kädestä kiinni ja silittää. Kun menemme tanssilavalle, minä tanssin äidin kanssa. Muutkin naiset hakevat minua tanssimaan, mutta äiti on parempi.”

 

Aira Välitalo: ”Rakkausasioissa Tonilla on ollut huono tuuri”

Lääkäri pyysi minua katsomaan vauvaani tarkasti. Minä katsoin ja näin kauniit vinot silmät, pienen suppusuun ja pyöreät posket, en mitään erikoista. Mutta lääkäri kertoi, että pojalla oli kromosomihäiriöstä johtuva Downin oireyhtymä. Hän avasi Tonin pienen nyrkin ja näytti kämmenen poikki kulkevaa viivaa. Se oli merkki Downista. Tuntui pahalta nähdä muut äidit ja heidän terveet vauvansa. Mieheni kanssa itkimme ja katselimme pientä poikaamme.

33 vuotta myöhemmin sama poika soitti rumpuja Wienin euroviisulavalla Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeessä. Me istuimme Kyöstin kanssa katsomossa ja ajattelimme, että tämä ei voi olla totta. Siellä se Toni edustaa Suomea, paukuttaa estradisavussa ja spottivaloissa. En oikein vieläkään ymmärrä, kuinka siinä kävi niin.

Tonille on aivan sama, onko hänellä yksi vai miljoona kuulijaa. Hän on kuin aurinko, joka valloittaa yleisön hymyllään. Vaikka rumpalin paikka on takana, Toni ei jää taka-alalle.

”Sopeuduin Tonin vammaisuuteen aika nopeasti. Kyöstillä meni pitempään.”

Sopeuduin Tonin vammaisuuteen aika nopeasti. Minua helpotti se, että olin lapsena leikkinyt Down-lapsen kanssa, ja vamma oli tuttu. Kyöstillä meni sopeutumiseen pitempään, ehkä puoli vuotta. Näin hänessä surua, jota hän ei voinut täysin peittää.

Sopeutumisessa meitä auttoi se, että Toni kehittyi ensimmäisen vuoden melkein samassa tahdissa terveiden lasten kanssa. Iloitsimme siitä.

Kun kuulin Tonin vammasta, en surrut itseni puolesta, vaan sitä, mistä Toni jää paitsi. Päätin heti hänen ensimmäisinä elinpäivinään, että hoidan hänet kotona. Huoli lapsesta siirsi omat huoleni sivuun. Vamma ei ollut maailmanloppu, niin kortit vain jaettiin. Nuorempina olisimme ehkä surreet enemmän menetettyä vapautta.

Uuden elämäntilanteen taloudellinen vaikutus oli kova, koska pääsin palaamaan töihin koulun keittäjäksi vasta, kun Toni meni esikouluun, ja silloinkin puolipäiväiseksi. Se näkyy edelleen, sillä eläkkeeni ei ole juuri kansaneläkettä isompi.

Tonin musikaalisuuteen kiinnitti huomiota päiväkodin johtaja. Hän tunsi musiikinopettajan, joka suositteli Tonille rumpuja. Sama soitonopettaja ohjaa poikaa edelleen.

Kun Toni oli pienempi, kävimme usein Ikaalisten kylpylässä. Siellä Toni halusi joka kerta tanssia jenkkaa. Minua melkein hävetti, koska Toni ei osannut yhtään tanssia. Niinpä ilmoitin meidät Åke Blomqvistin tanssikurssille. Nyt Toni tanssii niin hyvin, että lavoilla saamme kehuja ja vieraat naiset hakevat Tonia tanssimaan.

”Minua melkein hävetti, koska Toni ei osannut yhtään tanssia. Niinpä ilmoitin meidät tanssikurssille.”

Kun PKN vuosi sitten lopetti, Toni alkoi soittaa Taikasydän-nimisessä kehitysvammaisten tanssimusiikkiyhtyeessä. Bändiä vetää siviilipalvelusmies, jonka palveluksen loppu saattaa olla myös Taikasydämen loppu.

Olisi mahtavaa, jos joskus löytyisi oikea tanssibändi, jossa Toni voisi soittaa. Mutta niin se taitaa olla, että vaikka Toni olisi kuinka hyvä, niin normaalibändiin häntä ei huolita.

Yksitoista vuotta sitten Toni alkoi käydä Lyhdyssä, jossa on työpajoja kehitysvammaisille aikuisille. Se on Tonin työ, jonne hän menee joka arkipäivä. Siellä ovat myös kaikki Tonin ystävät. Muita ystäviä hänellä ei ole. Tonin siskonpoika oli aikaisemmin Tonin hyvä kaveri, mutta hänestä on tullut aikuinen mies, jolla on oma elämä.

Lyhty ry:n toiminnan kilpailutus ihmetyttää minua. Halvin ei ole aina paras. Minne Toni menee, jos Lyhty häviää? Toni ei ole nyplääjäihmisiä. Jos häntä yritetään laittaa pussittamaan lasihelmiä, se ei tule onnistumaan.

Toni tarvitsee monessa asiassa huolenpitoa, mutta hän haluaa huolehtia myös meistä vanhemmista. Jos minulla on flunssa, Toni lämmittää vettä mikrossa ja sekoittaa siihen lääkettä. Joskus Toni sanoo, että ethän vain kuole. Olemme puhuneet Tonin kanssa, että myöhemmin hän joutuu muuttamaan, kun me tulemme vanhoiksi. Toni ei ole vielä kypsynyt ajatukseen, mutta uskon, että hän pärjää, vaikka ikävä on varmasti kova.

Kannan huolta Tonin tulevaisuudesta ja koetan pitää itseni hyvässä kunnossa, että jaksan hoitaa häntä mahdollisimman pitkään. Toivon, että löytyy hoitokoti, jossa hän saa mahdollisimman hyvää hoitoa.

”On surullista, ettei Toni saa kokea seurustelua, seksiä ja muita nuoruuteen kuuluvia asioita.”

Toni on hellyydenkipeä. Hän purkaa meihin vanhempiin rakkaudenkaipuuta, jonka pitäisi kohdistua johonkin ihanaan tyttöön. On surullista, ettei Toni saa kokea seurustelua, seksiä ja muita nuoruuteen kuuluvia asioita. Rakkausasioissa Tonilla on ollut huono tuuri, mikä johtuu vähän hänestä itsestäänkin. Tonille ei kelpaa kaltaisensa. Hän valitsee aina niin sanottuja terveitä tyttöjä, ja siinä jää tietysti luu valitsijan käteen.

Olen iloinen, että kehitysvammaisiin suhtaudutaan hyvin. Tonia ei ole koskaan kiusattu koulussa, eikä hänelle ole puhuttu loukkaavasti. Osasyy voi olla Tonin hurmaava luonne.

PKN teki valtavan hyvän työn. Bändi näytti konkreettisesti, että kehitysvammaiset pystyvät moneen.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 20/2017.


Aira Välitalo, 73, on Tonin äiti. Hän lenkkeilee useita kertoja viikossa, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pystyisi hoitamaan poikaansa pitkään.
Aira Välitalo, 73, on Tonin äiti. Hän lenkkeilee useita kertoja viikossa, jotta pysyisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pystyisi hoitamaan poikaansa pitkään.

 

Kodin Kuvalehden Joulu jokaiselle -tapahtuman tähtiesiintyjä Elias Kaskinen on sataprosenttisesti jouluihminen. Hänen perheensä joulupöytä on kaikille avoin. "Se on jouluperinne, jota haluaisin itsekin jatkaa. Tapa kuvastaa minulle joulun henkeä ja lähimmäisestä välittämistä."

”Olen sataprosenttisesti joulujätkä”, laulaja Elias Kaskinen, 25, sanoo.

”Asteikolla yhdestä kymmeneen kymppi plus.”

Eliaksella on tapana viettää joulua lapsuudenkodissaan Lohjalla.

”Meidän joulupöytä on auki kaikille. Vanhemmillani on tapana kutsua joulupöytään ihmisiä, joilla ei ole muuta paikkaa viettää joulua. En tiedä yhtään, ketä meille on tänä jouluna tulossa. Se selviää vasta sinä päivänä”, Elias kertoo.

Eliaksen isä on kirkkoherra ja äiti kirjailija-runoilija Anna-Mari Kaskinen. Kaikille avoin joulupöytä symboloi Eliakselle joulun tärkeintä sanomaa, lähimmäisten auttamista.

”Se on sellainen jouluperinne, jota haluaisin itsekin jatkaa. Tapa kuvastaa minulle joulun henkeä ja lähimmäisestä välittämistä.”

”En tiedä yhtään, ketä meille on tänä jouluna tulossa.”

Tiistaina 12.12. Elias esiintyy Kodin Kuvalehden, Vauvan, Meidän Perheen ja Radio Aallon ilmaisessa Joulu jokaiselle -joulutapahtumassa Sanomatalon Mediatorilla. Mukana ovat myös hyväntekeväisyysjärjestöt Hope ja HelsinkiMissio. Tapahtumassa kerätään joululahjoja vähävaraisille lapsiperheille.

”Lähimmäisen auttaminen on joulussa tärkeämpää kuin kaupallisuus. Se, että nostaa katseen sieltä omasta sopukasta ja katsoo, mitä ympärillä on. Sitä voi tietysti toteuttaa muulloinkin kuin jouluna”, Elias sanoo.

Elias Kaskinen esiintyy Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa sunnuntaina ja kaikille avoimessa Joulu jokaiselle -tapahtumassa tiistaina. Kuva: Warner Music Live.
Elias Kaskinen esiintyy Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa sunnuntaina ja kaikille avoimessa Joulu jokaiselle -tapahtumassa tiistaina. Kuva: Warner Music Live.

Perinteiden ystävä

Eliaksen joulut ovat lapsesta saakka olleet hyvin samanlaisia. Hänelle tärkeintä on mahdollisuus viettää rauhassa aikaa perheen ja ystävien kanssa. Monet yläasteaikaiset ystävät saapuvat joulun aikaan Lohjalle, ja välipäivinä juostaan lankomiesten kanssa pitkin metsiä.

”On minulle tosi tärkeä juttu, että jouluna pysähdytään ja ehditään olla perheen kanssa”, Elias sanoo.

”Aion valvoa mahdollisimman myöhään ja tehdä, mitä huvittaa.”

Yksi Eliaksen rakkaimmista jouluperinteistä on selailla joululaulukirjaa ja soittaa sieltä satunnaisia kappaleita kontrabassolla. Sylvian joululaulu on yksi Eliaksen suosikeista.

”Olen vanhanaikaisten surumielisten joululaulujen ystävä, en glitterjoulun miehiä. Välillä minua häiritsee se, että joulun varjolla myydään asioita, jotka eivät kuulu joulun keskiöön. Tykkään siitä, että laulussa on todellinen ajatus taustalla.”

”Australiassa meillä oli joulumänty. Meinasi mennä tunteisiin, kun kuusta ei saatu.”

Perinteisistä joulutraditioista Elias on poikennut vain kaksi kertaa – 9-vuotiaana, kun perhe vietti joulua Australian lämmössä ja 15-vuotiaana, kun hän lomaili Kanarialla asuneen siskonsa luona.

”Australiassa meillä oli joulumänty. Meinasi mennä tunteisiin, kun kuusta ei saatu”, Elias naurahtaa.

”Kanarialla kävin katolilaisessa joulumessussa, jossa laulettiin Jouluyö, juhlayö espanjaksi. On mahtavaa, että joulua vietetään kaikkialla maailmassa mutta se voi olla tosi erilainen kaikille.”

Jouluna Eliaksella on tapana soitella joululauluja kontrabassolla.
Jouluna Eliaksella on tapana soitella joululauluja kontrabassolla.

Erilaisuutta ei tarvitse pelätä

Sunnuntaina 10. joulukuuta Elias kisaa Tähdet, tähdet -ohjelman finaalissa.

”Fiilis on hyvä ja luottavainen. Pieni täpinä on päällä tietenkin. On tullut jo laskettua päiviä finaaliin”, Elias sanoo.

Hän on treenannut ohjelmaa varten tiukasti koko syksyn ja käynyt päivittäin tanssitunneilla. Finaalilähetyksen jälkeen koko työryhmä aikoo lähteä juhlimaan.

”Ryhmächatissa olemme jo fiilistelleet, että sunnuntaina mennään. Koko syksy on pitänyt elää aika kurinalaisesti. On kiva heittäytyä vapaalle porukalla.”

Kun Tähdet, tähdet -urakka on ohi, Elias keskittyy uuden Haloo-sinkkunsa promoamiseen.

Elias on saanut keikkapaikoilta palautetta, että hänen yleisönsä on käyttäytynyt poikkeuksellisen hyvin. "Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen."
Elias on saanut keikkapaikoilta palautetta, että hänen yleisönsä on käyttäytynyt poikkeuksellisen hyvin. "Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen."

Lähimmäisenrakkaus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat Eliakselle tärkeitä arvoja myös musiikintekijänä.

”Ihmiset ovat erilaisia, outoja ja hullunkurisia. Keikoillamme käy tosi sekavaa sakkia, mutta kaikki tulevat sulassa sovussa toimeen”, Elias sanoo.

”Viime viikonlopun keikan jälkeen saimme keikkapaikan henkilökunnalta palautetta, että meidän keikalla ihmiset käyttäytyivät poikkeuksellisen hyvin. Toivon, että se heijastuu muillekin. Kaikki ovat tervetulleita ja jokainen saa olla sellainen, kun on. Ei tarvitse pelätä erilaisuutta.”

”Saimme keikkapaikan henkilökunnalta palautetta, että meidän keikalla ihmiset käyttäytyivät poikkeuksellisen hyvin.”

Tammikuussa Elias lähtee perheensä kanssa Australiaan, jossa hän asui ja kävi koulua 9-vuotiaana isän töiden vuoksi. Tuleva reissu on ensimmäinen kerta, kun Elias käy Australiassa siellä vietetyn vuoden jälkeen.

Hänestä on kiinnostavaa nähdä, kuinka moni asia on reilussa 15 vuodessa muuttunut. Eniten Elias odottaa lapsuudesta tuttuja tuoksuja. Lämpöä, merta, luontoa. Kuumia iltoja tropiikissa.

”Muistan vieläkin, miltä siellä tuoksui. Odotan sitä oloa, kun tajuan, että tämän minä muistan.”

Joulu jokaiselle -tapahtuma Sanomatalon Mediatorilla tiistaina 12.12. kello 10–11.30. Sanomatalo sijaitsee Helsingin keskustassa, Rautatieaseman vieressä osoitteessa Töölönlahdenkatu 2.

Tähdet, tähdet -ohjelma finaali nähdään MTV3:lla sunnuntaina 10.12. kello 19.30.