Kuvat
Sanna Liimatainen
Parran lisäksi Minna pitää erityisesti Saulin kiltteydestä. ”Sauli ei ole mikään lässynlässynkiltti, vaan ennakkoluuloton ihminen, joka ajattelee muista pääsääntöisesti hyvää”, Minna sanoo.
Parran lisäksi Minna pitää erityisesti Saulin kiltteydestä. ”Sauli ei ole mikään lässynlässynkiltti, vaan ennakkoluuloton ihminen, joka ajattelee muista pääsääntöisesti hyvää”, Minna sanoo.
Pari tapasi ensimmäisen kerran On the rocks -baarissa. ”Minna saa minut hölmöilyihinsä mukaan. Se tekee minulle hyvää”, Sauli sanoo.
Pari tapasi ensimmäisen kerran On the rocks -baarissa. ”Minna saa minut hölmöilyihinsä mukaan. Se tekee minulle hyvää”, Sauli sanoo.

Rakennusalalla työskentelevä Sauli Siunala, 43, hurmasi näyttelijä Minna Kivelän, 53, osallistumalla drag queen -kisaan, Minna taas hurmaa toisinaan Saulin pukeutumalla tekopartaan. ”Ikäero oli asia, joka piti suhteen alussa nostaa pöydälle. Sauli sai minut vakuutettua, etten ole vanha huuhkaja”, Minna sanoo.

Minna: Meillä on Saulin kanssa sellainen tapa, että keksimme toisillemme uudet lempinimet joka päivä. Heti aamulla kun herään, suustani alkaa tulla uusia lempinimiä. Niitä vain tulee, en voi sille mitään, Sauli kun on tuollainen parta partalainen. Kato noin, taas tuli uusi!

Sauli: Parta partalainen onkin tosiaan uusi.

Minna: Kutsun Saulia myös patterihömpsäläiseksi, partatyyppiseksi, tyyppipartaseksi, partaveijoksi, nappisilmäiseksi, Saleksi, aquamaniksi ja hombre de ­aguaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sauli: Minä kutsun sinua pääsiäiskeijuksi, menninkäiseksi tai joulutontuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Minna: Keksimistäni lempinimistäkin ehkä voi päätellä, että minulla on jonkinlainen karvafetissi. Jos miehellä on parta tai pitkät hiukset, olen heti, että ooh. Parta oli ensimmäinen asia, johon kiinnitin Saulissa huomiota.

Sauli: Tapasimme huhtikuussa vuonna 2016 helsinkiläisessä On the Rocks -baarissa. Olin poikennut baariin pelaamaan biljardia, ja sen jälkeen olin menossa hoitamaan kaverin kissaa.

Minna: Sitten tapasitkin tämmöisen kissan.

Sauli: Tuommoisen kissan tapasin. En muista, kumpi tuli ensimmäisenä juttelemaan. Varmaan minä. Todennäköisesti sanoin jotain tosi typerää, kuten käytkö usein täällä.

Minna: Se toimi! Mietin itsekseni, että tuossa on kyllä ihan meikäläisen tyylinen sälli ja paljon karvaakin näkyy olevan, mutta millainenhan tuo on ihmisenä?

Sauli: Jäit mieleeni. Keräsin rohkeutta kuukauden, sitten lähetin sinulle viestin Facebookissa.

Minna: Ilahduin, totta kai halusin kanssasi treffeille. Olin sinkku ja asunut jo pitkään kahdestaan poikani Rorin kanssa. Hän oli tuolloin 14-vuotias. Treffailun alussa vähän testasin sinua. Olin ollut monena vuonna juontajana ja tuomarina Kallion Karhupuistossa järjestettävässä Drag Bear Race -tapahtumassa. Sen idea on, että kuka tahansa mies tai nainen voi pukeutua partaan ja mekkoon ja kisailla leikkimielisesti drag queenin tittelistä. Heitin Saulille vitsinä, että mitä jos sinäkin tänä vuonna osallistuisit.

Sauli: Vastasin, että mikä ettei.


"Minna on niin spontaani ja innostuvainen, että innostaa minutkin mukaan hölmöilyihinsä. Se tekee minulle hyvää", Sauli sanoo. Pari tapasi ensimmäisen kerran On the Rocks -baarissa.
"Minna on niin spontaani ja innostuvainen, että innostaa minutkin mukaan hölmöilyihinsä. Se tekee minulle hyvää", Sauli sanoo. Pari tapasi ensimmäisen kerran On the Rocks -baarissa.

Minna: Tuo hevimies ei edes empinyt. Olit heti valmis drag queeniksi. Heittäytymiskykysi teki minuun vaikutuksen. Lainasin sinulle kisaa varten teatterista kansallispuvun. Laitoimme tukkaasi letit ja päähäsi pirtanauhan. Olit niin söpö! Muistatko?

Sauli: Muistan. En tiennyt yhtään, mihin lähdin. Yhtäkkiä yleisön edessä piti vetää joku lauluesitys lip sync -tyyliin. Olin ihan, että mitä helkkaria. Lopulta oli niin hauskaa, että osallistuin kisaan kahtena seuraavanakin vuonna.

Minna: Ikäero oli asia, joka piti suhteen alussa nostaa pöydälle. Minähän olen Saulia kymmenen vuotta vanhempi. Ikä­eromme on piece of cake, jos vertaa esimerkiksi moniin valtionpäämiehiin. Mutta suhteen alussa saatoin miettiä yön pimeinä tunteina, tykkääkö Sauli minusta oikeasti, kun olen tämmöinen ikäloppu vanha huuhkaja. Silloin hän sai minut vakuutettua, että en ole vanha huuhkaja. Ihmiseen hän minussa kuulemma ihastui. Sekin piti sanoa ääneen, että jos lapsia toivot, niitä en enää saa.

Sauli: En ole koskaan haaveillut punaisesta talosta, autosta ja kahdesta lapsesta. Jo parikymppisenä minusta tuntui, että en ehkä koskaan mene naimisiin. Minnalle ostin kyllä kerran Espanjassa kahden euron Kinder-sormuksen.

Minna: Sormus hajosi, mutta liittomme ei.

Miksi Minna ja Sauli ovat päätyneet siihen, että asuvat eri kodeissa? Lue parin koko yhteishaastattelu Kodin Kuvalehdestä 2/2022 tai digilehdistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla