Kouluaikana Merittalla oli keskittymis-, oppimis- ja lukivaikeuksia. Tulevaisuutta hän ei välittänyt ajatella. Sitten löytyi yksi opettaja, joka ei moittinut ja arvostellut, vaan kehui ja arvosti.
”Aloin uskoa yläasteella, että minusta ei koskaan voisi tulla oikein mitään. Vielä ala-asteella haaveilin, että minusta tulisi aikuisena opettaja. Se oli iso unelma ja tuntui ihan toteuttamiskelpoiselta.
Seiskaluokalla koulu alkoi mennä huonosti, enkä ymmärtänyt, miksi. Luin koealueen kolme kertaa, koska niin oli sanottu, mutta mieleen ei jäänyt mitään. Kun kokeesta tuli kutonen, yritin ratkaista asian lukemalla seuraavaan kokeeseen viisi kertaa. Eihän se mitään auttanut.
Pelleilin tunneilla ja esitin, ettei kiinnosta. Otin tyhmän roolin ja kehitin vitsejä siitä, että en muistanut pääkaupunkeja tai tajunnut mitään matikasta. Salaa olin harmissani ja häpeissäni.
Joskus pyysin opettajilta apua, mutta he käskivät keskittyä enemmän. Vaikutinkin varmaan siltä, että en edes halua yrittää, kun sekoilin niin paljon. Oikeasti minulla oli keskittymis-, oppimis- ja lukivaikeuksia, mutta sitä kukaan ei kai tullut ajatelleeksi.
”Se, että tykkäsin kysellä ja kyseenalaistaa, nähtiinkin haluna oppia.”
Heikkouteni kääntyivät yllättäen vahvuuksiksi Jorman musiikintunneilla. En ollut hänen mielestään levoton ja hankala, vaan luova ja rohkea. Uskalsin heittäytyä ja esiintyä. Se, että tykkäsin kysellä ja kyseenalaistaa, nähtiinkin haluna oppia.
Jorma sanoi minun laulavan hienosti ja hyvin. Se oli supertärkeää. Aloin ajatella, että osaan jotakin ja pystyn kehittymään jossakin. Musiikintunneilla oli aina turvallinen ja innostunut olo.
Ysiluokalla tein ihan hirveästi töitä, että sain nostettua keskiarvoni 7,7:ään. Halusin musiikkilukioon.
Ilman musiikintunteja en varmaan olisi uskaltanut haaveilla lukiosta ollenkaan. Jorma sanoi aina uskovansa minuun.
”En todellakaan saanut stipendejä kouluaikana.”
Jotkut opettajat kertoivat syyttävästi, että opettajanhuoneessa puhutaan, kuinka olen hankala ja häiriöksi. Se tuntui tosi pahalta. Oli lohduttavaa ajatella, että sielläkin on yksi opettaja minun puolellani, ei vain arvostelemassa ja haukkumassa.
En todellakaan saanut stipendejä kouluaikana. Siksi en ysiluokan kevätjuhlassa kuunnellut ollenkaan, kun niitä taas jaettiin. Yhtäkkiä lavalla sanottiin, että nyt jaetaan ylimääräinen kunniakirja motivaatiosta, esiintymisestä ja laulutaidoista musiikintunneilla.
Kaikki katsoivat minua ja alkoivat hurrata hulluna. Jorma oli huomannut osaamiseni ja arvosti piirteitä, jotka eivät ole akateemisia.
”Pääsin lopulta yliopistoon. Sitä edelsi 15 epäonnistunutta pääsykoetta neljässä vuodessa.”
Lukiossakin oli vaikeaa, mutta valmistuin kuutosen keskiarvolla. Hain yliopistoon opiskelemaan opettajaksi, mutta kun en päässyt, aloitin opiskelut kansalaisopistossa. Siellä opin uusia opiskelutapoja, jotka sopivat minulle: piirsin kuvia, tein avainsanalistoja ja käytin eri värejä eri asioille. Asiat jäivät mieleeni.
Silloin, 21-vuotiaana, tajusin lopulta, että en ole tyhmä.
Pääsin lopulta yliopistoon opiskelemaan musiikkikasvatusta. Paras hetki ikinä! Sitä edelsi 15 epäonnistunutta pääsykoetta neljässä vuodessa. Kun lopulta pääsin sisälle, sainkin soveltuvuuskokeesta täydet pisteet.
”Yksi opettaja voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään niin isosti, että se on ihmeellistä.”
Jorma oli yksi ensimmäisistä ihmisistä, joille kerroin opiskelupaikasta. Yläasteen jälkeen olen halunnut pitää hänet selvillä elämäni käänteistä: valmistumisista, työpaikoista ja isoista konserteista. Jormalta sain aikoinani lahjaksi myös ensimmäisen oikean mikrofonini. Hän oli kaiverruttanut nimeni siihen.
Minusta tuli musiikinopettaja aivan kuten tärkeimmästä opettajastani. Yksi opettaja voi vaikuttaa toisen ihmisen elämään niin isosti, että se on ihmeellistä. Vastuu pitää ymmärtää ja kantaa.
Se, että on kiinnostunut toisen kuulumisista, on joskus tärkeämpää kuin opetussuunnitelman noudattaminen.
Jorma opetti, että en ollut virhe, vaikka tein virheitä. Sen viestin haluan välittää eteenpäin. Kerron oppilailleni, missä he ovat onnistuneet. Haluan kertoa sen mahdollisimman tarkasti ja mahdollisimman usein.
Tiedän, että nuorena koulumaailmassa on usein ihan oikeasti raskasta. Kun opetan, varmistan, että kaikki ymmärtävät. Jos joku ei ymmärrä, mietin erilaisia tapoja opettaa.
Se, että on kiinnostunut toisen kuulumisista, on joskus tärkeämpää kuin opetussuunnitelman noudattaminen.
Fanitan oppilaitani, tuleepa muualta mitä viestiä tahansa. Pidän huolen, että he tietävät sen aina. Niin Jormakin teki.
Nyt on minun vuoroni olla opettaja, joka pitää oppilaiden puolia.”
Kodin Kuvalehdessä 11/2023 myös Kati, Pekka ja Topi kertovat opettajasta, joka huomasi heidät. Nämä opettajat muuttivat välittämisellään oppilaidensa elämän suunnan. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, tutustu Digilehdet.fi-palveluun.
