Omina kouluaikoinaan Oskari Siitari, 30, oli joka viikko jälki-istunnossa. Nyt hän on itse opettaja, joka piirtää taululle sydämiä ja haluaa huomioida jokaisen lapsen. ”Kannustan oppilaitani niin, että kaikki luokassa kuulevat.”
”Oli tiistai-iltapäivä kello kolme. Se tarkoitti jälki-istuntoa.
Opettaja piirsi taululle pisteen ja sanoi, että tuijottakaa tuota. Minä istuin penkissä ja yritin katsoa taulun suuntaan. Turhautti.
Yläastelaisille jälki-istuntoa järjestettiin kaksi tuntia. Seiskasta ysiluokkaan olin melkein joka tiistai jälki-istunnossa molemmat tunnit.
Jälkkää sain milloin mistäkin: jos painin toisen oppilaan kanssa tai kun välitunnin jalkapallo-ottelut venähtivät ja menin puoli tuntia myöhässä tunnille. Joskus vitsailin luokassa liikaa tai kävin kesken koulupäivän ostamassa energiajuomaa.
”Ärsytin opettajia vähän tahallanikin.”
Välillä ärsytin opettajia vähän tahallanikin. Tunteja odotettiin luokan ulkopuolella, ja kun opettaja tuli paikalle, estin häntä avaamasta ovea. Tunneilla tein tyhmiä ääniä suulla tai käsillä. Kerran toimme kavereiden kanssa uudenvuoden jälkeen muutaman raketin kouluun ja ammuimme ne koulun pihalla.
Jälki-istunnoista ei ollut minulle mitään hyötyä. Se ei poistanut ongelmaani: sitä, etten jaksanut keskittyä.
Pidetään kiva koulupäivä
Nykyään työskentelen itse kakkosluokan luokanopettajana ja kolmosluokkalaisten käsityönopettajana.
Koululuokassani päivät alkavat sillä, että jokainen oppilas saa valita, miten tervehdimme toisiamme tänä aamuna. Ylävitoset, nyrkit yhteen, halaus. Haluan huomioida kaikki lapset, kun he tulevat kouluun.
Kirjoitan koulupäivän ohjelman tarkasti digitaaliselle taululle, ja sitten käymme sen yhdessä läpi. Lapsille tulee turvallinen olo, kun he tietävät, mitä tapahtuu. Olen huomannut, että se rauhoittaa päivää. Muistan aina laittaa taululle myös sydämiä ja kirjoittaa ’you are awesome’, olette mahtavia, ja ’pidetään kiva koulupäivä’.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/main_media/b882826565z.1_20240927102547_000gnb6qtffs.10.jpg?itok=t4gRm9dp)
Kun itse olin peruskoulussa, tuntui, että enemmän apua saivat ne, joilla oli jokin diagnoosi. Me, joilla diagnoosia ei ollut, emme saaneet niin paljon tukea ja ymmärrystä opettajilta.
Koska olen itse ollut eläväinen lapsi, ymmärrän niitä lapsia, joilla on vaikeuksia koulussa. Jos jonkun on hankala pysyä paikallaan, en hermostu vaan koetan keksiä keinon rauhoittaa tilanne. Tiedän, että lapset kyllä yrittävät parhaansa. Yleensä keskustelemme asioista kahden kesken. Se auttaa.
”Tiedän, että lapset yrittävät parhaansa.”
Osaan kuitenkin olla luokassa myös jämäkkä, jotta työrauha säilyy. Siitä ei tule mitään, jos 25 kakkosluokkalaista puhuu samaan aikaan. Puheenvuoron kyllä saa, mutta viittaamalla.
Auktoriteetti tulee mielestäni siitä, että lapset tuntevat minut ja luottavat minuun. Kun he huomaavat, että olen lähestyttävä ja ihan tavallinen mukava tyyppi, ei tule oloa, että tuota on kiva ärsyttää tahallaan.
Opettaja voi olla turva
Välitunneilla pelaan usein lasten kanssa jalkapalloa. Pysähdyn myös kuuntelemaan oppilaita. Heillä on paljon mielenkiintoista kerrottavaa perheistään ja kavereistaan.
Olen huomannut, että moni käyttää jo tosi nuorena somea ja puhuu asioista, joista lasten ei vielä tarvitsisi tietää, esimerkiksi kauhuelokuvista, joita itsekään en uskaltaisi katsoa. Nuorten puheista selviää myös, että netissä tapahtuu todella paljon kiusaamista.
”Lapsille tulee puhua kohteliaasti ja ymmärtää heidän huumoriaan.”
Mielestäni ihan pienet koululaiset eivät välttämättä tarvitse psykologia tai psykiatria. Riittää, että lähellä on turvallinen ja välittävä aikuinen, joka kuuntelee. Jollekin oppilaalle ainoa tällainen henkilö voi olla hänen opettajansa.
Nyt opettajana ymmärrän senkin, että pienikin jäynä voi olla kouluarjessa opettajalle stressaavaa ja ärsyttävää. Kaikkea ei opettajankaan silti tarvitse ottaa niin tosissaan. Lapsille tulee puhua kohteliaasti ja ymmärtää heidän huumoriaan.
Kehun ja kannustan oppilaitani niin, että kaikki luokassa kuulevat. Se kasvattaa lapsen itsetuntoa hurjasti.”
Millainen merkitys Oskarin äidillä oli siihen, ettei hän jäänyt yläasteella luokalle? Miten Oskari pääsi opiskelemaan opettajaksi, vaikka hän jätti lukion kesken? Miltä Oskarista tuntui, kun hän sai adhd-diagnoosin? Entä millaista hänestä oli tulla isäksi? Mitä perhe hänelle merkitsee, ja mitä hän on oppinut äidiltään lastenkasvatuksessa? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 19/2024. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile digilehdet.fi-palvelua.
