Salla Romo, 39, huomasi, että hänen kehonsa, jota muut ovat sanoneet vääränlaiseksi, pystyy vaikka vetämään rekkaa. ”Olen paremmassa kunnossa kuin ikinä. Peilistä näen ryhdikkään naisen, joka kantaa ylpeydellä kaikki ne sentit, jotka hänelle on annettu.”
”En todellakaan lähde! Minähän kuolen sinne – tällainen ylipainoinen perheenäiti. Jotenkin näin vastasin miehelleni Artulle, kun hän keväällä 2017 pyysi minua mukaansa treenaamaan uudelle salille, joka oli avautunut kotimme lähelle.
Mutta koska olen yllytyshullu, lopulta Arttu sai houkuteltua minut mukaan.
Meitä oli laidasta laitaan, osa aloittelijoita ja osa pidempään treenanneita. Teimme ohjaajan opastuksella kehonpainoharjoituksia, kuten ilmakyykkyjä, punnerruksia ja vatsoja, ja välillä sprinttasimme salia päästä päähän. Sykkeet olivat huipussaan, hiki virtasi. Minusta tuntui, että pökerryn. Mutta silti nautin. Rakastin myös sitä tunnetta, kun lihakset kipeytyivät rasituksesta.
Aloin käydä treeneissä kolmesta neljään kertaan viikossa. Huomasin, että voimaharjoituksissa, kuten penkkipunnerruksessa, kyykyissä ja maastavedoissa, voima tarttui minuun aika hyvin. Minulla ei ollut kuitenkaan edes aavistusta siitä, onko sata kiloa maastavedossa ensikertalaiselle naiselle paljon vai vähän.
Pelätä ei saa
Olen aina ollut isokokoinen. Lapsuudessa ja nuoruudessa minua kiusattiin sen takia. Kiusaaminen oli nimittelyä, naureskelua ja huutelua. Kyllä minulla ystäviäkin oli, mutta jouduin tekemään kaverisuhteiden eteen aika paljon töitä.
”Kiusaaminen iskosti minuun ajatuksen, että olen vääränlainen.”
Vaikka kotona kannustettiin ja rakastettiin, kiusaaminen iskosti minuun ajatuksen, että olen vääränlainen, en kelpaa. Sitä haavaa olen kantanut mukanani.
Voimailuharrastuksen aloitettuani olin pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, mihin kaikkeen kroppani pystyy. Voimailu oli tempaissut minut täysillä mukaansa. Jotkut treenikavereistani kävivät kisoissa, ja kilpaileminen alkoi kutkutella minuakin.
Voima on iloni
Sillä hetkellä, kun tarttuu kiinni rautaan nostaakseen pakettiauton perää tai kun kietoo kätensä järkälemäisen kiven ympärille ja hilaa sen syliinsä, pää ei voi pettää. Voimaa on toki oltava, se on selvä, mutta on myös oltava uskoa omiin kykyihinsä. Pelätä ei saa.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/salla2_0.jpg?itok=fm504MYY)
Ensimmäiset Suomen vahvin -kilpailuni Lahden Messukeskuksessa toukokuussa 2019 olivat mahtava kokemus. Nautin suunnattomasti kilpailemisesta, sillä sain ensikertalaisena kisata rennosti ilman paineita. Musiikki pauhasi taustalla, ja kaikki kannustivat toisiaan.
”Näillä hartioilla nostetaan 90 kiloa pään yläpuolelle.”
Tulin kolmannelle sijalle ja olin valtavan tyytyväinen sijoitukseeni.
Ne kisat kasvattivat luottamusta itseeni. Voima on iloni. Ulkoinen voima kanavoituu sisäiseksi voimaksi. Tulee varma ja pystyvä olo. Ajattelin, että niinpä vain näillä hartioilla, joita on aiemmin haukuttu venäläisen painijan hartioiksi, nostetaan 90 kiloa pään yläpuolelle.
Tuli lisää kisoja. Vuonna 2020 minusta tuli ensimmäistä kertaa Suomen vahvin nainen, seuraavana vuonna jätin kisat väliin loukkaantumisen vuoksi ja vuonna 2022 olin toinen. Viime vuonna voitin taas, joten kukaan ei pääse sanomaan, että olen yksinkertainen mestari.
Voimailupiireistä olen löytänyt oman porukkani, joka hyväksyy, tukee ja kannustaa ja jonka kanssa on turvallista olla. Meitä käy nykyisellä salillani hyvin heterogeeninen jengi psykologista maatalousneuvojaan.
Paremmassa kunnossa kuin ikinä
Se, että olen pappi ja Suomen vahvin nainen, on tietysti ihmisten mielestä hyvin hauska yhdistelmä. Olemme monien kanssa nauraneet, että jos hääparia siunatessa mies pyörtyy, voin helposti nostaa hänet syliini ja kantaa penkille virkoamaan.
Pidän siitä sanonnasta, että meidät on luotu liikkumaan. Soisin, että jokainen löytäisi oman lajinsa. Ei kaikkien tarvitse pystyä vetämään rekkaa, vaan oma laji voi olla mikä vain, mistä saa onnistumisen kokemuksia.
Omille lapsilleni ja rippikoulunuorille sanon, että kaikki kehot ovat kauniita. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja sopiva juuri sellaisena kuin on. On ok, jos haluaa omasta halustaan treenata ja muokata kroppaansa, mutta ei ulkoapäin tulevan paineen takia. On tärkeää, että itsellä on hyvä olla.
Nykyään en kisavideoissa katso sitä, millaiselta näytän, vaan tekniikkaani. Se, että pystyn vahvoihin suorituksiin, on korjannut itsetuntoani tosi paljon. Mihin kaikkeen kykeneekään tämä kroppa, joka on monen mielestä ollut vääränlainen.
Olen liki nelikymppisenä paremmassa kunnossa kuin ikinä. Peilistä näen ryhdikkään naisen, joka kantaa ylpeydellä kaikki ne sentit, jotka hänelle on annettu.”
Lue Sallan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 5/2024. Miten Salla tapasi miehensä Artun? Miltä Sallasta tuntui, kun hän sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen? Miten Salla selvisi masennuksesta? Mikä sai hänet uskaltamaan lähtemään voimailukisoihin? Millaisia kommentteja hän saa pappina harrastuksestaan? Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
