Piia Vähäsalo, 45, aloitti uuden elämän yrittäjänä, kun joutui luopumaan vanhasta työstään. Hän asuu miehensä Pasin ja poikansa Ossin, 12, kanssa liki satavuotiaassa talossa Kalajoella. Piia on myös pelargonisti eli harrastaa pelargoneja ja kerää erityisesti 1800-luvun lajikkeita.
Piia Vähäsalo, 45, aloitti uuden elämän yrittäjänä, kun joutui luopumaan vanhasta työstään. Hän asuu miehensä Pasin ja poikansa Ossin, 12, kanssa liki satavuotiaassa talossa Kalajoella. Piia on myös pelargonisti eli harrastaa pelargoneja ja kerää erityisesti 1800-luvun lajikkeita.

Valinta Vuoden palomieheksi oli Piia Vähäsalon unelmien täyttymys. Sitten tulivat kummalliset kivut. Sairauseläkkeelle jääminen 40-vuotiaana tuntui Piiasta maailmanlopulta, mutta tilalle tuli uusia unelmia toteutettaviksi.

”Ajoin töistä kotipihaan ja soitin mieheni apuun. Hän kantoi minut sisälle, sillä jalkani eivät enää liikkuneet.

Olin halunnut sairauslomalta takaisin töihin, vaikka lääkäri oli eri mieltä. Söin viiden eri kipulääkkeen cocktailin, jotta selvisin työpäivän.

Pelastusjohtajan työ Jokilaaksojen pelastuslaitoksessa vaati sataprosenttista panosta. Istuin päivät palavereissa, joissa seurattiin hälytysten ja palotarkastusten määriä ja käytiin läpi isoja palohälytyksiä.

Tunsin olevani elämäntyössäni. Koin, että minulla oli annettavaa. Mutta olin koko ajan hirvittävän kipeä.

”Sinnittelin äärirajoille. Se oli hyvä, sillä se osoitti, etten enää selvinnyt työssäni.”

Sinnittelin äärirajoille. Se oli hyvä, sillä se osoitti, etten enää selvinnyt työssäni. Muuten olisin jäänyt miettimään, olisinko kuitenkin vielä pystynyt.

Luopuminen oli äärettömän vaikeaa. Kun jäin sairauseläkkeelle pelastusjohtajan työstäni 40-vuotiaana, tuntui, että tuli maailmanloppu.

Elämäntapaintiaanien jälkeläinen

Vanhempani elivät elämäntapaintiaanin elämää. Äiti ja isä olivat molemmat keraamikkoja, ja he kannustivat meitä lapsia maalaamiseen ja piirtämiseen.

Olin viisivuotias, kun aloin muokata savea ensimmäisen kerran. Tein savesta siilejä, siskoni teki kissoja. Sisareni oli taiteilijasielu, minulla oli myös bisnes mielessä. Kiersin naapurintätien luona Sievissä Keski-Pohjanmaalla myymässä savikissoja ja -siilejä.

Keramiikan valmistamisella vanhemmat saivat meidät lapset ruokittua, mutta rahojen riittämisestä oli aina murhetta. Minä julistin kotona, että haluan aikuisena saada oikeaa palkkaa.

”Vanhemmat saivat meidät lapset ruokittua, mutta rahojen riittämisestä oli aina murhetta.”

Palokunta kiehtoi minua pienestä asti. Isäni oli mukana vapaapalokunnan toiminnassa, ja setäni oli palomies. Ensimmäisellä luokalla lompostelin palokunnan poikaosaston syksyn ensimmäisiin harjoituksiin. Olin poikamainen, ja kukaan ei erottanut minua joukosta.

Toisista palokunnan poikaosaston harjoituksista minut lähetettiin kotiin. Joku oli kielinyt, että olen tyttö. Äiti on kertonut, että olin musertunut. Olin juossut kumisaappaat hölskyen kotiin ja itkenyt.

Pääsin mukaan palokuntatoimintaan vasta, kun menin lukioon. Lukio oli parinkymmenen kilometrin päässä kotoa, Ylivieskassa, ja siellä VPK:ssa oli naisosasto. Lukion jälkeen aloitin kasvatustieteiden hallinnon opinnot Rovaniemellä, mutta kuljin viikonloppuisin Ylivieskaan ja aloin osallistua vapaapalokunnan varsinaisiin harjoituksiin.

Ainoa nainen

Olin VPK:n harjoituksien ainoa nainen. Silti palokunta tuntui heti omalta maailmalta. Tuntui tärkeältä ja oikealta harjoitella, kuinka liikenneonnettomuuspaikalla hoidetaan tehtävät mahdollisimman nopeasti tai miten onnettomuusauto leikataan irti potilaan ympäriltä.

Olin ymmärtänyt haluavani johtajaksi ja jatkoin yliopisto-opintojani hallintotieteissä. Halusin yhdistää opintojani pelastusalaan ja tein graduni pienten palokuntien pelastustoiminnan johtamisesta.

Vuonna 1995 valmistuin ja menin naimisiin pelastusalalla olevan miehen kanssa. Olin hakemassa opiskelemaan pelastusalan päällystötutkintoa, kun sain myymäläpäällikön paikan ylivieskalaisesta naistenvaatekaupasta.

Otin paikan vaatekaupassa vastaan. Järjen ääni sanoi, että täytyy mennä töihin, kun saa turvallisen vakipaikan.

Päällystötutkinto jäi kuitenkin kaihertamaan, enkä saanut sitä mielestäni. Olin ollut vaatekaupassa myymäläpäällikkönä vuoden, kun hain opiskelemaan pelastusalan päällystötutkintoon. Sitten se olikin menoa.

Opinnoissa keskityttiin hallintoon ja pelastustoiminnan johtamiseen, mutta kävimme läpi myös kaikki palomiesten tehtävät. Savusukelsin harjoitusalueella olevassa palo­talossa ja etsin palon alkulähdettä. Kemikaalisukelsin ammoniakissa, kun harjoittelimme toimimista tilanteessa, jossa ammoniakkia kuljettava junanvaunu on kaatunut.

Myöhemmin selvisi, että olin tuolloin jo raskaana.

Minuahan ei jyrätä!

Valmistuin päällystökurssilta joulukuussa 1997, ja joulukuun viimeisenä päivänä syntyi Oona. Vuoden äitiysloman jälkeen sain koulutuspäällikön paikan Pelastusalan keskusjärjestöstä Oulusta.

Työmatka kotoamme Ylivieskasta töihin Ouluun oli 130 kilometriä yhteen suuntaan. Päivät olivat pitkiä ja rankkoja. Vuonna 2000 tuli ero Oonan isästä.

Hain synnyinkuntani Sievin palopäälliköksi. Nyt minut otettiin siellä avosylin vastaan.

Pian minut valittiin 24 paloaseman muodostaman alueellisen pelastuslaitoksen pelastusjohtajaksi. Vapaaehtoiset mukaan laskettuna johdettavanani oli noin 800 ihmistä. Kun aloitin pelastusjohtajana, vakituisina työntekijöinä oli yli sata miestä ja minun lisäkseni vain kaksi naista, molemmat sihteereinä.

Kanssani työtä tekeville palomiehille ei yleensä ollut ongelma, että olin nainen. Sen sijaan ongelmia oli toisinaan kuntapäättäjillä ja toisilla pelastusjohtajilla. Kuulin heittoja siitä, kuinka olin muka kiintiönainen.

”Kuulin heittoja siitä, kuinka olin muka kiintiönainen.”

Asioiden pitää antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Päätin, että hoidan hommani hyvin ja osoitan, että minua ei jyrätä. Tein asiat niin kuin ne mielestäni kuului tehdä.

Pelastusalalla ei ollut ajateltu asioita aiemmin niin kuin me teimme. Annoimme kaikille työntekijöille mahdollisuuden osallistua tiimeihin, joissa suunniteltiin pelastustoiminnan kehittämistä. Haimme parhaita käytäntöjä ammattilaisilta itseltään.

Eniten palkitsivat onnistumiset henkilökunnan kanssa. Tuntui uskomattoman hienolta, kun 30 vuotta samaa työtä tehnyt palomies kertoi innostuneensa työstään uudelleen.

Jalat kuin lyijyyn valetut

Oudot selkävaivat olivat seuranneet minua teini-ikäisestä asti. Niiden oli ajateltu johtuvan niska- ja hartiavaivoista. 2000-luvulla oireita alkoi tulla lisää. Aloin treenata aina vain kovempaa pysyäkseni kunnossa. Kävin punttisalilla, joogasin ja harjoittelin pilatesta.

Olin ollut yksinhuoltaja ja tehnyt paljon töitä, eikä aikaa juuri jäänyt muuhun. Netin treffipalstalta löysin pelastusalalla työskentelevän Pasin. Ensimmäisillä treffeillä menimme kuuntelemaan Zen Café -bändiä, mutta lähinnä kuuntelin sen illan Pasia, joka kertoi heti koko elämäntarinansa.

Poikamme Ossi syntyi vuonna 2005.


Piia on kannustanut Ossia liittymään vapaapalokunnan nuoriso-osastoon, mutta Ossia kiinnostaa enemmän jalkapallo. Sylissä bengalikissa Kelmi.

VUODEN PALOMIES 2009. Sitä tunnustusta arvostin yli kaiken. Aiemmin yksikään paperinpyörittäjä ei ollut saanut tätä nimitystä, se oli yleensä myönnetty palomiehille.

Tuona vuonna 2009 olin elämäni kunnossa. Olimme ostaneet Kalajoelta 1820-luvulla rakennetun talon ja remontoineet sitä kodiksemme alkuperäistä tyyliä varjellen. Eräänä alkukesän iltana juoksin metsäpoluilla hevosellamme ratsastavan Oonan perässä. Ensin juoksu oli kevyttä, mutta yhtäkkiä jalat muuttuivat painaviksi. Tuntui, etteivät ne kantaneet. Raahustin sinnillä metsästä pois.

Lääkärissä epäiltiin sydänperäistä vaivaa, mutta sydämeni oli tutkimuksissa terve.

”Jalkani menivät tunnottomiksi niin, että raahasin niitä perässäni.”

Tilanne toistui. Jalkani menivät tunnottomiksi niin, että raahasin niitä perässäni. Sairauteni ei näkynyt neurologisissa testeissä, ja eräs neurologi arveli oireitani psykosomaattisiksi. Toinen totesi, että kyseessä ovat tavallista hankalammat niska- ja hartiavaivat.

Minusta tuntui, että sain hullun leiman, eikä kipujani uskottu.

Kohtauksia alkoi tulla useammin, ja toipuminen vei päiviä. Joka kohtauksen jälkeen jäin vähän heikompaan kuntoon. Jalkani olivat kuin lyijyyn valetut, ja kipuja oli koko ajan.

Ihmisarvo ilman työtä?

Kun lääkäri vuonna 2012 ehdotti työkyvyttömyyseläkettä määrittämättömän hermostollisen sairauden perusteella, en suostunut. Minusta tuntui, että sain hullun leiman, eikä kipujani uskottu.

”Minusta tuntui, että sain hullun leiman, eikä kipujani uskottu.”

Viisas työterveyslääkäri oli pelastukseni. Hän laittoi minulle yhä uudelleen lähetteen tutkimuksiin. Hän myös pohti, voisiko sairaus olla jotain, joka kulkee suvussani. Isäni sisko muisti, että Ruotsissa asuva tätini ei päässyt välillä kävelemään.

Kun soitin tädille Ruotsiin, ihoni nousi kananlihalle. Tätini oireet olivat aivan samanlaisia kuin minulla.

Jäin lopulta sairauseläkkeelle toukokuussa 2013. Elämääni tuli iso aukko. Olin ollut työyhteisön ympäröimä, mutta nyt olin yksin kotona.

Purin tunteitani maalaamalla. Edellisen kerran olin maalannut 20 vuotta aiemmin. Tauluihin maalasin omakuviani ja rikkoutunutta vartaloani.

Olin pannut luovuuteni sivuun, kun pääsin haaveideni töihin palokuntaan. Vuosien aikana perheyrityksemme oli laajentunut keramiikasta jalkineisiin, ja nyt isosiskoni pyysi minua kokeilemaan laukkujen suunnittelua.

Aloin huomaamattani katsoa ihmisiä toisin. Saan usein idean laukkuun ohimennen näkemästäni ihmisestä, jolle sopivaa laukkua alan piirtää lyijykynällä luonnoslehtiöön. Ensin haen laukun muodon ja koon, sitten piirrän yksityiskohtia. Joka välissä tunnustelen värikkäitä nahanpalasia, jotka antavat inspiraatiota.


Parempina päivinä Piia piirtää laukkuja salin pöydän ääressä. Huonompina päivinä laukkujen suunnitteleminen onnistuu myös sängyssä maaten.

Syntyi laukkumerkki Utua. Suunnittelen kaksi mallistoa vuodessa. Mallistossa on aina 10–15 nahkalaukkua eri väreissä. Niitä valmistetaan pieni erä käsityönä, mutta kaikkiaan niitä on myyty tuhansia.

Elämä uusiksi vastoin tahtoa

Vuonna 2014 selvisi, että sairauteni on ionikanavataudin tyyppinen. Hermojen aineenvaihdunnassa on häiriöitä. Minua ei pystytä parantamaan, mutta oireita voidaan helpottaa.

Lihasvoimani ovat pysyvästi heikentyneet ja jalkani ovat vähän kuin tukit. Käytän liikkumiseen välillä keppejä, toisinaan sähköpyörätuolia tai rollaattoria.

Jos olisin tiennyt viisi vuotta sitten, että olen nyt tällaisessa kunnossa, olisin surrut hirveästi. Nyt minulla on jo konstini, millä pärjään.

Harrastan ja teen työni pääosin sängyssä. Olen luopunut kaikista asioista, joita ei ole pakko tehdä, kuten siivouksesta ja kaupassa käynnistä. Elämäni ja ilonlähteeni ovat rakentuneet uudelleen.

”Huonojen asioiden vuoksi on kuitenkin tapahtunut myös hienoja asioita.”

Elämäni meni uusiksi, vaikka en olisi tahtonut. Huonojen asioiden vuoksi on kuitenkin tapahtunut myös hienoja asioita, joita en olisi voinut aiemmin kuvitellakaan.

Niin kuin laukkujen suunnittelu ja oma kauppahuone.

Etsimme meille uutta kotia, koska esteetön liikkuminen olisi vaatinut liikaa muutoksia vanhaan taloomme. Löysin netistä 1800-luvun talon Raahesta. Se oli kodiksi meille liian suuri, mutta aloin pohtia, mitä muuta ainutlaatuisessa talossa voisi tehdä.

Toukokuussa 2017 avasimme Langin kauppahuoneen. Meillä on puoti, kahvila ja majatalo, jotka toimivat 1800-luvun hengessä. Haluamme välittää saman tunnelman kuin satamakaupungin kauppahuoneella oli purjelaiva-aikakaudella. Kerromme tarinoita sen ajan paikallisista ihmisistä, jatkossa myös teatterin avulla.

En kaipaa enää entistä työtäni, mutta kaipaan työyhteisöäni. Palokunta-asiat eivät lähde sydämestäni.

Pian muutamme uuteen, esteettömään kotiin Raaheen. Arki menee luontevasti. Olen sairas, mutta en mieti sitä koko ajan. Meillä sairastetaan mahdollisimman vähän.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 2/18.

Kirje ystävältä

Rakas Piia,

takana on yhteistä matkaa sielunsiskoina jo lähes 30 vuotta. Olemme jakaneet monet onnelliset hetket ja olleet toisillemme olkapäänä murheita kohdatessamme, mutta ennen kaikkea olemme aina unelmoineet yhdessä.

 Jo nuorena olit ihanan luova ja lisäksi tahtonainen. Ajattelin, että tulet jättämään jäljen maailmaan tavalla tai toisella. Niin olet tehnytkin! Olet osoittanut monelle taholle, että sukupuolella ei ole väliä, vaan sisäinen voima ja tahto ratkaisevat. Olet ollut valmis tekemään hurjasti töitä, enemmän kuin moni muu.

 Nyt yksi tie on kuljettu kohdallasi loppuun, mutta on alkanut uusi polku, jolla voit käyttää taitojasi ja luoda jotain kaunista.

 Olet uskomaton nainen, jota ei hevillä nujerreta. Olet minulle tärkeä ja rakas.

Ystäväsi Johanna

Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.
Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.

Laulaja Juha Tapio tuntee, että itsellekin tulee hyvä olo, kun sanoo toiselle jotain hyvää. Hänen voimasanansa ovat sanoja, jotka kertovat välittämisestä.

”Nykyisin lähetetään paljon viestejä, ja minulle merkitsevät niissä olevat pienet sanat. Se, kun joku kirjoittaa ”veli” tai ”bro”. Tai viesti, jossa lukee ”kulta”. Viimeksi Michael Monroe kirjoitti ”rakas ystävä”.

Sekin on minulle voimasana, kun pojat huutavat ”isä”. Toiset ihmiset rakentavat sitä, keitä me olemme.

”Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.”

Jos hyvin käy, toisten sanoista viisastuu itsekin. Ymmärtää, että tekee hyvää, jos sanoo muillekin jotain hyvää. Teinipoikien isänä mietin välillä, enkö osaa muuta kuin huomautella. Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.

Joskus sanoja voi korvata kuvalla. Eilen sain viestin ystävältä, jonka isä oli nukkunut pois. Laitoin hänelle pienen lauseen ja sydämen. Sieltä tuli takaisin sydän. Ne ovat pieniä juttuja, mutta niillä on väliä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2018.

Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.
Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.

Voiko joku todellakin toteuttaa KonMari-filosofiaa näin perinpohjaisesti! Porilainen Kirsi Aironen on reilun vuoden kuluessa ”marittanut” ensin tavaransa, sitten ruokavalionsa ja lopulta vieläpä ajankäyttönsä.

Iloa tuottavia asioita. Juuri niitä eikä mitään muuta Kirsi Aironen tajusi haluavansa elämäänsä, kun hän joulun alla 2016 tarttui Marie Kondon huippusuosittuun KonMari-kirjaan.

Filosofia upposi otolliseen maaperään, sillä Kirsin motivaatio elämänmuutokseen oli jo valmiiksi valtava.

Vuosia oli kulunut aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Kirsille oli pikkuhiljaa kertynyt monenlaisia painolasteja ja riippuvuuksia. Pahimpia niistä oli syöminen: lihavimmillaan hän painoi jo 132 kiloa.

Kirsi osti ja söi. Eikä ostaminen ja syöminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Myös shoppailu oli karannut käsistä. Kirsi kertoo, että hänellä oli esimerkiksi valtavasti vaatteita, joka paikassa.

”Niissä saattoi roikkua vielä hintalaputkin. Tilasin myös verkkokaupoista tavaraa enkä välttämättä edes avannut paketteja. Enkä jaksanut palauttaa vaatteita, vaikka ne eivät olisi mahtuneet päälle.”

Nyt hän ajattelee, että jotain sairaalloista siinä kaikessa oli: että oli jokin tarve, johon hän osti ja söi. Eikä syöminen ja ostaminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Kirjan luettuaan Kirsi päätti ”marittaa” vaatteensa ja tavaransa.

”Siellä oli konkreettiset ohjeet, joiden mukaan rupesin toimimaan.”

Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.
Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.

Ensimmäisenä valmiiksi tuli vaatekaappi. Puolessa vuodessa tuli maritettua kaikki muukin: Kirsi karsi paljon astioita, liinavaatteita ja koriste-esineitä, jopa kodinkoneita.

Nyt Kirsin ja hänen kolmen lapsensa kodissa on avaraa ja siistiä.

”Tiedän jokaisen tavaran, joka on kodissani.”

”Minusta kotona pitää viihtyä. Ennen en viihtynyt, vaan olin mielelläni sieltä poissa. Nyt tiedän jokaisen tavaran kodissani. Enkä tilaile enää mitään mistään.”

Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.
Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.

”Näytän vain itselleni, en muille”

Puoli vuotta myöhemmin, elokuussa 2017, vuorossa oli ruokavalion marittaminen. Siitäkin Kirsi halusi karsia kaiken, mikä ei tuottanut hänelle iloa.

”Otin käyttöön iloisen ruokavalion, jota nyt noudatan. Karsin valmisruuat, sokerin ja valkoiset jauhot minimiin.”

Iloisesta ruokavaliosta tuli samalla terveellinen ruokavalio, johon sopii myös terveellinen määrä herkuttelua. Iloisella ruokavaliolla Kirsin kilotkin alkoivat karista vauhdilla.

”Minusta on poistunut 21 kiloa sen jälkeen, kun aloin toteuttaa KonMarin filosofiaa ruokavaliossani. Vielä lähtee ehkä tämän vuoden aikana toiset 20 kiloa.”

Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.
Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.

Kirsi puhuu mieluummin painon putoamisesta kuin laihduttamisesta. Hän on saanut paljon myös kirjasta Vähennä kaloreita ilman dieettiä. Pelkkä toive kilojen lähtemisestä ei hänestä auta: on tehtävä päätös ja pysyttävä sinä.

Ensimmäiset viikot olivat taistelua, jossa Kirsi sanoo tarvinneensa sekä tietoa, taitoa että asennetta.

”Sellaista asennetta, että näytän vain itselleni enkä muille. Alkuun tarvittiin valtavasti selkärankaa. Nyt kaikki on jo selvää. Ja kyllä tuntuu hyvältä.”

”En osannut edes perunoita kuoria”

Ennen iloista ruokavaliota Kirsi Aironen kävi usein ulkona syömässä. Ravintolat saattoivat olla ”mättöpaikkoja”, joissa sai syödä paljon, mutta ruoka ei välttämättä ollut erityisen herkullista. Nyt Kirsi käy ravintolassa harvoin mutta hyvissä, kalliimmissa paikoissa.

”Rakastan ruokaa. Ystävänikin huomioivat minua sillä.”

Kirsi sisustaa myös jääkaappia. Nyt sieltä löytyy aina kasviksia, yrttejä ja hyviä juustoja.

Kotikeittiössä uusi ruokavalio muutti paljon. Kirsi heitti hyvästit valmisruuille ja opetteli kokkaamaan. Uuden ruokavalion tueksi tarvittiin myös uusia taitoja.

”Ennen olin ihan kädetön kokki. En osannut kuoria edes perunoita. Opettelin tekemään munakkaita, keittoja ja uuniruokia.”

Kirsin jääkaappi näyttää ihan toisenlaiselta kuin ennen: hän sanoo ”sisustavansa” sitäkin. Nyt jääkaapista löytyy aina muun muassa kasviksia, yrttejä, broileria ja hyviä juustoja. Myös kalaa perheessä syödään useamman kerran viikossa.

 Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.
Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.

Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.
Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.

Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.
Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.

Kirsi myös kattaa kauniisti kaikki omat ja lastensa ateriat. Pöydässä on servietit, usein kukkia ja kauniita värejä. Inspiraatiota iloiseen ruokavalioon hän on löytänyt esimerkiksi Marina Ekroosin kirjasta Silmänruokaa.

”Rakastan taidetta. Nyt ruokakin on minulle taidetta.”

Kirsi kokkaa mielellään esimerkiksi ”maailman kauneinta munakasta”, johon tulee kermaa, yrttejä ja aina jotain lihaa kuten kebabia tai broileria. Sitten hän syö sen aamiaiseksi yksin kynttilänvalossa.

”Aamiaisella voin syödä myös jugurttia, johon tulee marjoja, pähkinöitä ja koristeeksi sitruunamelissaa. Se on minulle suuri nautinto.”

Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.
Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.

”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”
”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”

”Mietin, miksen minäkin voi olla kaunis”

Uusi tapa ajatella toi Kirsi Airoselle myös halun muuttaa ulkonäköään, panostaa siihen aiempaa enemmän. Kirsi muistaa, kuinka häntä on kilojensa vuoksi haukuttu valaaksi ja vaikka miksi.

”Mietin, että kun koti on kaunis, miksen minäkin voi olla kaunis. Häpeä hiiteen ja ilo tilalle! Nykyisin pukeudun tosi tiukkoihinkin vaatteisiin.”

Kirsi ostaa enemmän meikkejä, hoitaa ihoaan ja laittaa hiuksiaan. Hän myös kokeilee mielellään uutta ja harjoittelee meikkauksessa asioita, jotka ovat ennestään vieraita.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta.”

Muillekin hän vinkkaa pari kirjaa, joista löytyy ideoita tyylin uudistamiseen: Olet ihana -tyylikirja ja Hyvän mielen vaatekaappi.

”Hiuksiin olen laittanut uusia värejä ja malleja. Kaveritkin tekevät niitä minulle, koska en halua kuluttaa tähän kaikkeen paljon rahaa.”

Kirsi on alkanut inhota shoppailua ja ostaa nyt vain tarpeeseen. Ja saa vaatteista myös iloa, toisin kuin ennen.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta. Nytkin päälläni on kolmen euron hame ja neljän euron paita.”

”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.
”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.

”Ajankäyttö on valinta”

Ajankäyttö on pitkälti omissa käsissä, Kirsi on todistanut. Aivan samoin kuin elämään voi jättää vain iloa tuovia ruokia tai vaatteita, siitä voi karsia myös aikaa vieviä asioita, jotka eivät tuo iloa.

”Ajankäyttöhän on valinta. Tein ennen kolmea työtä. Jätin pois kaksi ja nyt olen päätoiminen opettaja. Vapaa-ajallakaan en enää kulje jatkuvasti kaikenlaisissa kissanristiäisissä.”

Samalla Kirsi on saanut enemmän aikaa asioille, joita hän arvostaa ja jotka tuovat iloa. Hän iloitsee siitä, että ehtii tekemään lastenkin kanssa nyt vaikka mitä.

”Se on minulle kaikkein tärkeintä.”

Jopa ihmisiin ulottuu sama filosofia kuin kaikkeen muuhunkin: Kirsi haluaa ympärilleen iloa tuottavia ihmisiä.

”Tai jos ei nyt vain iloa tuottavia, niin ainakin elämäntapaani tukevia ihmisiä. ”

Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.
Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.

Ennen Kirsi oli aktiivinen urheilun harrastaja. Seuraavaksi hän haluaisi vielä lisätä arkeensa liikuntaa – ja silloinkin vain sellaista, joka tuottaa iloa. Nyt hän käy toisinaan uimassa ja on satunnaisesti mukana työpaikan lentopalloporukassa.

”Ennen en olisi ikinä osallistunut sellaiseen, nyt olen täysillä verkolla. Haluaisin elämään vielä lisää arkiliikettä. Puhun ennemmin liikkeen enkä liikunnan lisäämisestä.”

Myös liikuntaan liittyy Kirsin mielessä visuaalinen puoli. Turkoosissa vedessä uimiseen liittyy kauneutta. Hänen suuri haaveensa on oppia vielä joskus jäätanssia.

Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.
Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.

”Vaihdoin häpeästä iloon”

Koko elämän marittaminen – sellaiseksi Kirsi Airolan elämänmuutosta voisi sanoa. Hän nyökkää: minäkuva on ihan toisenlainen kuin ennen.

”Moni on tullut sanomaan, että nyt sä olet oma itsesi. Jätin teeskentelyn ja vaihdoin häpeästä iloon. Joku sanoi, että olen siksi myös maailman paras innostaja.”

Kirsi ei halua tuputtaa ajatteluaan muille, mutta rohkaisee mielellään muitakin tarttumaan omiin ongelmiin kuten ylipainoon. Ylipainosta voi hänestä tulla muuri, jonka taakse voi jäädä piiloon häpeämään itseään.

”Syvimmiltäänhän tässä mennään arvoihin. Jouduin kysymään itseltäni, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

”Kysy, haluatko olla vapaa vai haluatko koko ajan hävetä itseäsi. Syvimmilläänhän tässä mennään siihen, mitä itse arvostaa. Olen joutunut kysymään, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

Kirsi ajattelee, että omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen kannattaa panostaa siksikin, että koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tulee eteen.

”Mistä me sitten saamme voimaa, jos tulee vielä jotain oikein pahaa?”

Eero

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen ruokavalioon...
Lue kommentti
Vierailija

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Eero kirjoitti: Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen...
Lue kommentti