Outi Kaden ja Ritva Koivumaa eivät luovu perinteisistä paperikirjeistä.
Helmikuussa 1987 Kodin Kuvalehden nuorisopalstalla ensimmäinen
kirjeenvaihtoilmoitus on Länsi-Saksasta ja sisältää yhden lauseen:
”Etsin itselleni suomalainen kirje ystävättären.”
Sillä lauseella suomalaisen äidin ja saksalaisen isän tytär Outi Cremer saa kaksisataa vastausta.
”En minä niille kaikille kahdellesadalle vastannut! Noin kahdeksaskymmenes kirje tuli rovaniemeläiseltä Ritvalta, ja sen jälkeen en enää yhtään miettinyt niitä toisia”, Outi kertoo.
Kolme vuosikymmentä ystävyyttä
Kirjeenvaihtoilmoituksesta on kulunut pian kolme vuosikymmentä. Nykyisin Outin sukunimi on Kaden. Hän on asunut Saksassa koko ikänsä, 49 vuotta.
Outi ei muista, mitä Ritva ensimmäisessä kirjeessään kertoi, mutta jokin tyylissä ja ajattelutavassa vain iski.
”Kirjoitimme alusta asti niin suruista kuin iloista. Jos elämääni tulee iso ongelma tai murhe, otan ensimmäiseksiyhteyttä Ritvaan”, Outi sanoo.
Ritva Koivumaakin on 49-vuotias ja asunut aina synnyinseudullaan. Hän muistaa kirjeystävyyden alusta ainakin sen, että hän otti tehtäväkseen opettaa Outille nuorisosuomea.
Siihen asti Outi oli oppinut kieltä lähinnä äidiltä, mummolta ja Aku Ankasta.
”Selitin muun muassa, mitä tarkoittaa huitsin nevada”, Ritva kertoo.
Pian Ritva huomasi, että Outille oli helppo kirjoittaa myös elämän suurista asioista, niin kuin urahaaveista, poikaystävistä ja suhteesta äitiin.
Molempien äideillä oli ollut ikävän vanhakantaisia käsityksiä esimerkiksi siitä, missä iässä ja miten paljon oli sopivaa meikata.
Kalkkis: senkin sanan Ritva taisi Outille opettaa.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/outinkuva.jpg?itok=4-R4bNGp)
Sivukaupalla tekstiä
Koska Outilla oli mummola Porin lähellä, oli itsestään selvää, että ystävykset tapaisivat myös oikeasti.
Se oli elokuuta 1988. Ritva muistaa sen tarkasti. Hän odotti silloin esikoistaan ja voi pahoin vähän väliä.
”Kun vauva syntyi, Ritva kirjoitti minulle 10 sivua pitkän kirjeen, jossa vilisi sellaisia sanoja kuin selkäydinpuudutus ja välilihan leikkaus. Minä selasin sanakirjaa. Ei mummolta sellaista sanastoa oppinut”, Outi kertoo.
Ensimmäisen tapaamisen jälkeen ystävykset ovat nähneet aina muutaman vuoden välein.
Tärkeintä on silti kirjoittaminen, vanhanaikaiset, käsin kirjoitetut kirjeet.
Nytkin Outilla on ollut kirje kesken kuukauden päivät.
Aina kun on aikaa, hän istuu pöydän ääreen ja kirjoittaa vähän lisää.
Myös Ritvan kirjeet ovat pitkiä. Kirjepaperi on kokoa A4, liuskoja 7–8 ja sisältö kuin ystävälle uskottua päiväkirjatekstiä.
Kirjeen postitettuaan Ritva lähettää Outille kännykällä WhatsApp-viestin. Tulossa on!
Lohtua ja iloa kirjeistä
Ystävykset ovat kirjoittaneet äitien vanhenemisesta, muistisairaudesta ja hoitokodeista.
Outi on erityisen kiitollinen Ritvalle siitä, että tämä jaksoi lohduttaa avioeron tultua.
”Vaikeista asioista on helpompi kirjoittaa kuin puhua”, Outi toteaa.
Ja onhan niitä iloisiakin asioita, vaikka lapsiin liittyviä.
Outi on kummitäti Ritvan tyttärelle, Ritva Outin pojalle.
Viimeksi kirjoitettiin muun muassa vispipuurosta.
Ritvasta on järkyttävää, ettei Outi ollut koskaan maistanut puolukkavispipuuroa.
”Minä selitin, ettei meillä Saksassa ole puolukoita. Ritva komensi minut Ikeaan ostamaan puolukkamehua.”
Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 21/2015.
