Päivi, 54, elää kipujen kanssa joka päivä: ”Ilman eläimiäni olisin jäänyt sängyn pohjalle”

”Lääkäri katsoi magneettikuvia selästäni ja sanoi, että oli nähnyt vain yhden heikkokuntoisemman selän uransa aikana.

Olin 36-vuotias ja kärsinyt selkäkivuista teini-iästä saakka. Kipu oli jokapäiväistä, ja jotenkin olin sen kanssa oppinut elämään.

Koin, että lääkärit olivat siihen saakka vähätelleet kipujani. Niitä oli pidetty esimerkiksi noidannuolena. Minun oli annettu ymmärtää olevani laiska ja ramppaavani sairaslomaa hakemassa. Se tuntui todella epäoikeudenmukaiselta.

Nyt jalkani olivat alkaneet puutua, ja olin päässyt vihdoin magneettikuviin. Kohtelu muuttui saman tien.

Kuvissa näkyi useita vanhoja välilevyn pullistumia. Lääkäri kertoi, että minulla oli selkärangan rappeuma. Välilevyni pullistuvat ja kuluvat loppuun yksi toisensa jälkeen. 

Rappeuma oli todennäköisesti ollut minulla jo nuoruudessani, vaikka lääkärit eivät olleet uskoneet nuoren ihmisen kipujen olevan mitään vakavaa.

Lääkäri totesi, että jos en alkaisi liikkua, istuisin parin vuoden kuluttua pyörätuolissa.

Ensin säikähdin, mutta sitten ajattelin, että sehän nähdään.

”Olin kiusaajille helppo kohde: hiljainen, ujo ja herkkä.”

"Yritän ajatella kaikkea sitä, mitä voin tehdä. Voin kävellä, vaikken juosta. Voin istua auton kyydissä, vaikken pysty ajamaan pitkiä matkoja", Päivi sanoo.

Kivuista suurin 

Lapsuudessani muutimme jatkuvasti, sillä isäni oli töissä paperitehtaissa ja kaivoksissa. Äiti hoiti kotona minua ja pikkusiskoani.

Koulussa Mäntässä alkoivat ongelmat. Minua kiusattiin kakkosluokalta yhdeksännelle asti. Olin helppo kohde: hiljainen, ujo ja herkkä.

Muut tytöt eristivät minut: he eivät pyytäneet synttäreille eivätkä olleet kanssani välitunnilla.

Kolmannella luokalla englannin opettaja käski seisomaan, jos ei osannut vastata kysymykseen oikein. Koko luokka nauroi väärin vastanneille.

Minulla on lukihäiriö, joten kielten opiskelu on ollut aina vaikeaa. Lukihäiriön takia luulin pitkään, että olen tyhmä eikä minun olisi mahdollista opiskella ainakaan korkeakoulussa.

Kiusatuksi tuleminen on kivuistani suurin. Se on jättänyt tunteen, että on selvittävä kaikesta yksin, oltava vahva.

Vieläkin joskus tunnen ihmisjoukossa olevani yksin ja outo.

”Olen päättänyt, etten elä kipukeskeistä elämää.”

"Tutkimuksista tiedetään, että eläimen läsnäolo laskee verenpainetta ja jopa sykettä. Huomaan tämän itsekin hevosten kanssa", Päivi sanoo.

Hevosen selässä kipu unohtuu

Kolmikymppisenä olin ottamassa auton takapenkiltä kissankuljetuskoppaa, kun selkäni ei yhtäkkiä suoristunutkaan. En päässyt autosta ulos.

Ensimmäistä kertaa jäin selkäni takia pitkälle sairauslomalle. Siitä lähtien olen syönyt vahvoja särkylääkkeitä, mukaan lukien opioideja. Tulehduskipulääkkeille olen jo allerginen enkä voi niitä syödä.

Särky ei koskaan poistu kokonaan. Syksyisin ja talvisin se on pahempaa kuin kesäisin. 

Olen kuitenkin päättänyt, etten elä kipukeskeistä elämää. Kivun sietämisessä auttaa se, että teen kivoja asioita ja pidän itseni kiireisenä.

Saatan nousta keskellä yötä kutomaan sukkaa, jotta saan ajatukset pois särystä. Teen koruja vatsallani tai plaraan huonekalujen osto- ja myyntisivuja, jotka ovat intohimoni.

Kun lääkäri käski alkaa liikkua, aloitin ratsastuksen ja uinnin. Ratsastaessa selän nikamavälit ovat hyvässä liikkeessä. Hevosen selässä kipu unohtuu.

Nelikymppisenä jouduin jättämään työni kuulovammaisten kuntoutusohjaajana, sillä selkäni ei kestänyt runsasta autolla ajamista, jota työhön kuului.

Päätin opiskella psykoterapeutiksi.

Opintojen aikana muut opiskelijat istuivat luentosalissa, minä makasin joogamatolla pötkylätyynyn kanssa ja tein muistiinpanoja kyljelläni.

Kipujen kanssa eläminen on tehnyt minusta rohkeamman. En välitä siitä, mitä muut ajattelevat, jos en ole kuten he.

”Olen sitkeä akka, en tykkää luovuttaa.”

Liikkeelle joka päivä

Joka aamu otan koiramme Dionen ja Gracen mukaani ja menen pihan perällä olevalle tallille ruokkimaan hevoset, Tiltukan ja Ferrarin. Annan heinää, rehua ja puuroa, toiselle myös aamulääkkeet.

Iltaisin ruokin hevoset ja laitan ne yökuntoon. Ilman eläimiäni olisin saattanut jäädä kipujeni kanssa sängyn pohjalle.

Osaan nykyään olla ajattelematta kipua. Tiedostan sen taustalla, mutta siedän sitä. Tämä on vaatinut harjoittelua, ja siinä ovat auttaneet psykoterapeuttiset keinot. Kovaa kipua ei tietenkään saa mielen liikkeillä pois, vaan tarvitsen myös sopivan lääkityksen.

Olen sitkeä akka, en tykkää luovuttaa. En jätä mitään asiaa tekemättä, ellei ole pakko. Tilan raskaimmat työt ovat jääneet miehelleni, sillä en voi tehdä juurikaan esimerkiksi lumitöitä. Toisaalta autoin miestäni vastikään piha-aidan rakentamisessa.”

Mitä Päivi ajattelee koulukiusaajistaan nykyään? Miten Päivi ottaa hevosensa ja koiransa mukaan työhönsä psykoterapeuttina? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 21/2023. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.