”On klisee mutta fakta, että onni koostuu pienistä asioista. Illalla pitää osata katsoa päivää taaksepäin ja löytää hyvät hetket”, Petri sanoo. Yleensä hänen päivänsä ovat aivan hyviä.
Petri Poikolainen salasi sairautensa niin pitkään kuin vain voi, kun hän sairastui MS-tautiin 34-vuotiaana.
Elämä oli ollut kiireistä ja hyvää. Monet unelmat olivat toteutuneet. Petri oli valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja näytellyt teattereissa ja televisiosarjoissa. Hän oli mennyt naimisiin ja tullut isäksi.
Oireet olivat alkaneet vähitellen. Kaksi vuotta aikaisemmin Petri oli huomannut äänensä joskus sammaltavan, kun hän luki iltaisin pojalleen Lassille. Toisinaan askel vähän horjahti.
”Ensin sairautensa kieltää. Sitten sitä vihaa ja suree. Lopulta oppii hyväksymään osansa.”
Sellaiset oli helppo ohittaa ja laittaa väsymyksen piikkiin, mutta lopulta vaimo patisti lääkäriin.
”Lääkärit sanoivat, että lääkkeitä on olemassa eikä ole tarvetta panikoida. Ajattelin, että tässä elellään varmaan vielä 15 vuotta ihan normaalisti. Ikävä kyllä mikään lääke ei auttanut minua.”
Keväällä 2013 Petri jäi työkyvyttömyyseläkkeelle ja kertoi sairaudestaan Facebook-päivityksellä yhdellä kertaa kaikille.
Se oli helpotuksen itku.
”Taisin käydä läpi tyypillisen kehityskulun: Ensin sairautensa kieltää. Sitten sitä vihaa ja suree. Lopulta oppii hyväksymään osansa.”
Hyvinä ja huonoina päivinä
Joka aamu kotona Nokialla vähän ennen kahdeksaa Petri liikuttelee sormiaan. Hän testaa, että kädet toimivat vielä.
Hän siirtyy sängystä pyörätuoliin käsien avulla. Aikaa kuluu noin kymmenen minuuttia.
Kun näkö katosi kokonaan, Petri oli huojentunut.
”Kun asiat toteutuvat, ne eivät usein ole niin kamalia kuin etukäteen kuvitteli. Tulee selkeys, että nyt se tapahtui, nyt ollaan tässä pisteessä. Ei tarvitse enää odottaa ja pelätä.”
Yleensä päivät ovat Petrin mielestä aivan hyviä.
”On klisee mutta fakta, että onni koostuu pienistä asioista. Illalla pitää osata katsoa päivää taaksepäin ja löytää hyvät hetket.”
”Jos raivostuttaa, sen pitää antaa tulla ulos. Täytyy huutaa, eikä jäädä vatvomaan tunteitaan.”
Aina päivät eivät ole hyviä.
”En ole vihainen kohtalolle, että miksi juuri minä sairastuin. Jos olen vihainen, se liittyy yleensä johonkin omaan mokaan.”
Petri törmää välillä pyörätuolilla televisioon, pöydänkulmaan tai ovenkarmiin.
Ei saa rauhoitettua täriseviä jalkojaan, kun pitäisi pysyä paikoillaan suihkutuolissa.
”Jos raivostuttaa, sen pitää antaa tulla ulos. Täytyy huutaa, eikä jäädä vatvomaan tunteitaan.”
Petrillä on kipuja, jotka tuntuvat kihinänä kuin päälle kaadettaisiin kiehuvaa vettä.
”Kun tipuin vessassa selälleni, kirosin ja rähjäsin perhanan kovaa. Sitten tajusin, että ovi on auki ja läheiset kirkonkellot soivat. Ajattelin, että käytökseni ei nyt kyllä sovi tähän hetkeen.”
Myöhemmin Petri meni pahoittelemaan asiaa naapurin mummoille, jotka istuivat pihalla rivissä: Kuulitteko, kun tipuin lattialle ja suutuin ja kiroilin? Ettei kai pidä minua nyt jonain sokeana saatananpalvojana?
Petriä alkaa naurattaa.
”Kukaan ei ollut pannut pahakseen.”
Tämän vielä tahtoisin nähdä
Jos Petri voisi valita, mitä hän tahtoisi vielä nähdä, vastaus olisi lyhyt ja nopea: Pulp Fiction. Pulp Fiction on Petristä kaikkien aikojen paras elokuva.
”Osaan sen kyllä ulkoa, mutta olisi se hauska katsoa vielä kerran.”
Petri ei ikävöi auringonlaskun näkemistä tai sitä, että voisi ihailla maisemia tunturin laelta tai Eiffel-tornista.
”Ihmisten iloisia ja onnellisia ilmeitä kaipaan joskus. Oli hienoa nähdä toisten kasvoilta, miten he kokivat maailman ja tunteet.”
Kuuntelemisesta on tullut intensiivisempää. Kun liikkuminenkin on vaikeaa, on ollut pakko hidastaa.
Toisaalta Petrin on helppo kuvitella asioita.
”Kun olen nähnyt 35 vuoden ajan, tiedän, mikä on punainen tai miltä näyttää Golden Gate -silta. Monet asiat eivät vaadi näkökykyä”, Petri sanoo.
Kuuntelemisesta on tullut intensiivisempää. Kun liikkuminenkin on vaikeaa, on ollut pakko hidastaa.
”En todellakaan juokse asioiden ohi. Ehdin huomata, että pienetkin jutut ovat tärkeitä ja voivat tehdä onnelliseksi. Yksi kukka kädessä tai maatuvien lehtien tuoksu”, Petri sanoo.
”Kun äänessä on hymyä, jokainen ihminen on tavattoman kaunis.”
Lue Petrin koko elämäntarina Kodin Kuvalehdestä 5/2022 tai digilehdestä.
